Eräänä iltapäivänä

Ensin oli aikuisgrunge ja sitten aikuisgootti, nyt on inspiraatiolistalla vuorossa aikuispunk:

parkatakki Zara, alpakkaneulemekko Edun, kauluri Marimekko, trikoot Monki ja maiharit Doc Martens

En ole itse koskaan ollut inessä punk-skenessä, mutta innoitun kyllä joistakin kyseisen genren edustajista, sekä musiikillisesti että etenkin tyylillisesti. Jaakko muistaa varmasti viime vuosisadan Turusta erään kauniin punkkaritytön, joka yhdisti ruskeaa ja pinkkiä leopardikuosia ja trikoota ja maiharia ja pukeutui aina hyvin näyttävästi. Sovitellessani uusia kalsareitani muistin hänet, ja ajattelin etsiä enemmänkin innoitusta hänen kaltaisistaan. En ehkä piirtäisi anarkiamerkkiä nahkatakin selkään, mutta kirjava trikoo (joka tosiaan - onneksi - näyttää enemmän klooripestyltä kuin batiikkivärjätyltä) ja maihinnousukenkä toimii aina.

Kalsarit ja maiharit (sekä kengät että takki) ovat oivallisia syysmyrskyntorjuntavaatteita, monot kestävät vettä ja lahkeet eivät kastu. Kalsarit ovat Mintun putiikista - muuten samat kuin Sugar Kanella, mutta viikunan väriset. Käytin Edunin alpakkaneulemekkoa viime talvena pallovatsan peitteenä, ja se onneksi sopii hyvin normaaleihinkin mittoihini.

*

Alpakka on yksi lempparimateriaaleistani, ja siitä tulikin mieleeni eri puolilla blogistania viime aikoina käydyt keskustelut vaatteiden materiaaleista - esimerkiksi Stellagee ja Issues-blogin Jan ovat kirjoittaneet aiheesta.

Etsiskelin netistä jotain kätevää tiivistelmää erilaisista kuiduista, ja löysin Tekstiili- ja vaatetusteollisuus ry:n kuituoppaan. Siitä löytyvät kaikki yleisimmin käytetyt kuidut simppelisti ryhmiteltyinä ja sen avulla käy selville esimerkiksi se, ettei sellainen usein kammotuksena pidetty asia kuin tekokuitu välttämättä ole niin huono juttu kuin miltä ensin kuulostaa, tekokuituja kun ovat myös esimerkiksi muuntokuidut, jotka ovat enimmäkseen varsin miellyttäviä.

Puhdas villakaan ei ole niin simppeli juttu kuin miltä ensin vaikuttaisi, se kun ei ole kovin kulutuksenkestävää ja villalankojakin on erilaisia. Löyhäkierteisestä langasta neulottu pusero jää kiinni ovenkahvaan ja kellonhihnaan ja puhdistamaton villa haisee lampaalle. Pieni määrä polyamidia (tai polyesteria, esim. suhteessa 75% villaa, 25% poly-jotakin) tekee esimerkiksi villasukkalangasta tai villakankaasta kestävämpää. Ja oma lukunsa ovat tietenkin huonolaatuiset tai käyttötarkoitukseen sopimattomat villalangat, joista tehtyjä riepuja kaupat ovat nykyään puolillaan. Ne nyppyyntyvät, vanuvat tai pistelevät.

*

Joskus käy niin, että laadukkaatkin kuidut käyvät hankaliksi. Esimerkiksi ihanan pehmeältä tuntuva silkkimohair-lanka, josta mun oli tarkoitus neuloa jokin rodartemainen verkkoasia, osoittautui äärest ärsyttäväksi neulottavaksi, se on liukasta ja joustamatonta ja takertuu puikkoihin ja silmukat kiristyvät niin pieniksi, että niitä on mahdoton neuloa. Silkkisen pehmeä bambuviskoosilanka taas oli niin luistavaa, etten millään pystynyt keksimään tapaa, jolla pystyisin jatkamaan lankaa kerästä toiseen ja huolittelemaan jatkokohdan pitävästi, mutta kuitenkin näkymättömästi.

Tällä hetkellä olenkin tykästynyt Rowanin puhtaaseen, konepestävään villalankaan, josta on tähän mennessä syntynyt grungepipo ja vauvanhaalari, ja kohta kenties jonkinlainen postmoderni kaulahuivi.

Samaan tapaan kuin maiharit raikastavat muuten liian naismaisen trenssin, tyttömäiset ballerinat saavat vähän tasapainottavaa miesmäisyyttä parkasta.

Parka tuo vaihteen vuoksi mukavaa väljyyttä kapeaan ja kulmikkaaseen linjaan.

Vastavärikontrasti toimii myös aina, varsinkin voimakkaimmassa muodossaan punainen vastaan vihreä. Puhtaat värit tosin olisivat yhdessä liian ärtsyjä (enkä pidä kirkkaasta vihreästä muutenkaan), mutta huolella valitut sävyt, kuten viininpunainen ja armeijanvihreä, toimivat keskenään varsin hyvin.

Kuvaa katsoessani huomaan, että asu oikeastaan vaatisi vielä jonkun pienen yksityiskohdan, joka ei ole päätyyn saakka pelkistetty. Vielä on liian lämmin huiveille, mutta syssymmällä sellainen saattaisi tuoda pukeutumiseeni hiukan lisää jyrkkää erilaisuutta (sanakirjan suomennos sanalle “kontrasti” on jotenkin viehättävä).

Parka Zara, housut Filippa K, ballerinat Nilson

Pengoin vaatekaappiani kartoittaakseni sieltä löytyviä asioita, joita voisi luonnehtia jonkinlaisiksi klassikoiksi. Sattuneista syistä kaapistani ei löydy twinsettejä tai kilttihameita, mutta sieltä löytyy kyllä erinäisiä katutyyliin ja eri alakulttuureihin liittyvän pukeutumisen klassikoita. Jotkut ovat jääneet jemmaan menneiltä vuosilta lähinnä menneiden muistelua varten, mutta osaa käytän edelleen jatkuvasti, tosin usein esikuviinsa verrattuna hiukan päivitettyinä versioina.

Vaikka otankin vaikutteita alakulttuureista (erityisesti niistä, joiden osana olen itse joskus ollut), en kuitenkaan haluaisi pukeutua kovin univormumaisesti tai kuorruttaa itseäni erilaisilla viittauksilla. Allaolevan kuvan asukokonaisuus ei ehkä päätyisi päälleni muuten kuin äkkiä-jotain-kuteita-niskaan-ja-maitokauppaan-ennen-kuin-se-suljetaan-tilanteissa, mutta osat erikseen, vähän harkitummin yhdisteltyinä, ovat käytössä melko usein.

Maihinnousutakki. Armeijassa osataan tarkoituksenmukaiset, eli säänkestävät, mukavat ja ryhdikkäät kuteet (älkää mainitko tässä kohtaa Suomen armeijan nykyistä maastopukua, siitä on armeijamainen ryhdikkyys kaukana) ja niistä ovat tykänneet aikojen kuluessa kaikenlaiset tyypit modeista punkkareihin ja katalaanihippeihin. Armeijan ylijäämäkauppojen takit ovat useimmiten miesten malleja ja siksi minulle väärän mallisia ja usein aivan liian pitkiä, joten olen etsinyt pitkään naisvartalolle päivitettyä versiona. Kuvan takki on Filippa K:n viime kevään mallistoa. Kaapistani löytyy myös toinen armeijalta muotonsa lainannut naisvaate, Zara-parka (joka on siitä loistava, että se on väljä olematta säkkimäinen ja nielee tarvittaessa sisäänsä kantorepun).

Maihinnousukengät. Ne ovat tietenkin Doc Martensit, jotka toimivat viittauksena grunge- ja konoottinuoruuteeni (myös Deppareilla oli Martensit!). Martensit ovat edustaneet jos jonkinlaista alakulttuuria - kultaisella 90-luvulla sellaiset oli kaikilla juppihippipunkkareilla, jotka hengasivat Turun legendaarista Dynamoa edeltänyttä legendaarista Appelsiinia edeltäneessä legendaarisessa Bar Old Timesissä eli Oldessa, jota eräs tuttuni nimitti maiharibaariksi.

Martensien mallit määritellään kärjen ja nauhanreikien määrän mukaan, nuo kuvassa olevat ovat 10-reikäiset ja pehmeäkärkiset, yksi perusmalleista. Arkistojen kätköissä mulla on myös 3-reikäiset teräskärkiset kävelykengät.

Valkoinen t-paita. Terveisiä vaan Marlon Brandolle ja kaikille muille rock-uskottaville tyypeille, jotka ovat yhdistäneet valkoisen t-paidan kapinalliseen asenteeseen. Itse en osaa oikein olla t-paitojen kanssa (perusteepparin kaulus kuristaa aina), joten olen keventänyt Edunin valkoista t-paitaa leikkelemällä siitä kauluksen resorin ja helma- ja hihansuiden käänteet pois.

Viisnollaygöset. Just julistin, etten ole mikään farkkutyttö, mutta nyt, kun toissakeväänä hankkimani viisnollaykköset taas mahtuvat päälle, olen todennut, että tämä kaikkien klassikkofarkkumallien äiti - siis se perinteinen miesten malli - on ainoa, joka istuu päälleni kuin hanska.

Kuvassa olevien lisäksi kaapista löytyy vielä ainakin seuraavat (päivitän listaa myöhemmin, jos huomaan muistini pettäneen):

Mustat pillifarkut. Ne eivät saa olla liian piukat, sillä en hae niillä mitään teinilookia, vaan niiden kuuluu roikkua takamuksesta rokkistaratyyliin.

Prätkärotsi. Omani on leveää ysärimallia, joten se on saanut jäädä kaappiin, vaikka prätkärotsi onkin tehnyt uuden tulemisen. Hmm, ehkä jos sen yhdistäisi pyöräilyshortseihin, niin saisi aikaan ehdan buffalo-fiiliksen…

Converse All Star -tossut. Näitä popoja on myyty 750 miljoonaa paria, ja minunkin kaappiini on eksynyt muutama. Tällä hetkellä käytössä ovat varrettomat mustavalkoiset tossut, yritän pitää mielessäni erinäiset (post-)punk-esikuvat kävellessäni niillä.

Just ehdin avautua Stellageen blogissa siitä, kuinka en ole pitkään aikaan tuntenut omakseni mitään vaatekauppaketjua. Niissä on aina liikaa jotain - liikaa ihmisiä, liikaa vaatteita, liikaa kaikkea laadutonta, liian kovalla soivaa musaa, liikaa teinejä, liikaa neonvaloja tai liikaa spandex-trikoota (American Apparel on aiheuttanut mulle spandex-trauman).

Mutta kuinkas sitten kävikään - eilen kaupungilla haahuillessani päädyin puoliksi sattumalta Stellageen suosimaan Zaraan, ihan vaan katsomaan, löytyisikö sieltä jotain. En tietenkään pystynyt käsittelemään niin suurta määrää vaatteita yhdellä kertaa, mutta eräästä rekistä ihan läheltä ulko-ovea pisti silmään vaatekappale, jollaista olen etsinyt jo pitkään.

Olen kaivannut kevättakiksi jonkinlaista armeijatyylistä maiharia tai parkaa, ja yrittänyt etsiä sellaista lähinnä ylijäämäkaupoista. Niissä kuitenkin on yleensä tarjolla vain aika äijämäisiä malleja ja kokoja. Yllättäen Zarasta löytyi kalanpyrstöparkan naisellisempi versio, joka on kooltaan ja malliltaan mulle huomattavasti virallista armeijaosastoa sopivampi.

Erittäin lady grunge, jos multa kysytään, varsinkin johonkin (kevyeen mustaan viskoosi)mekkoon yhdistettynä.