Eräänä iltapäivänä

Tavanomaisesta poikkeavat hartialinjat ovat näköjään tällä hetkellä mun juttu. Vaikka tykkään välillä myös korostaa kulmikasta hartialinjaani, useimmiten tunnen kroppani olevan paremmin balanssissa, kun linjat ovat hiukan pehmeämpiä. Neuleissa hartialinjalla ja hihojen sijoittelulla voi kikkailla mielin määrin, ja siksi tykkäänkin pukeutua erilaisiin neuletakkeihin - ja ainakin suunnitella neulovani itse lisää valuvalinjaisia neuleita.

Musta villajakku Marimekko by Samu-Jussi Koski (mallikappale), harmaa villatakki Won Hundred.

Won Hundredin kummallisen muotoinen harmaa villatakki on jo vanha ystävä (jota on käytetty kuluneena talvena PALJON), mutta saa edelleen poseerata esimerkkinä erikoisesta, mutta toimivasta hartiaratkaisusta. Kuvassa alempana roikkuvassa, tehtaanmyymälästä löytynyt Marimekon Samu-Jussi-mallikappaleessa ei ole erillisiä hihoja ollenkaan, vaan ne ovat samaa kappaletta miehustan kanssa. Tykkään kovasti.

Olen muuten selkeästi siirtynyt uudelle Desperate Housewife -tasolle: olen alkanut huutaa neulelankoja Ebaysta. Lähipäivinä ratkeaa, saavatko uudet, kesäisemmät hihaideani mahdollisuuden toteutua.

Mää just kyllästysin kylmyyteen ja lumihankeen. Helteitä odotellessa pitää kuitenkin vielä torjua paleltumista pukemalla päälle suunnilleen kaikki, mitä kaapista löytyy, tai ainakin pari villatakkia kerralla. Samalla on tärkeää säilyttää tiukan monokromaattinen linja.

Won Hundred -villatakki on esitelty täällä joitakin kertoja aiemminkin, myös yhdistettynä harmaaraidalliseen Marimekon t-paitaan. Alempi villatakki on jo pitkään palvellut Filippa K:n perusmalli. Housut ovat taannoinen alehankintani ja ovat nykyään käytössä lähes joka päivä. Näissä vaatteissa on just mukavasti sellaista kiinnostavaa muotoa ja laskosta, joista oli vähän aikaa sitten puhetta Jaakon kanssa.

Vaikka päättääkin muuttaa ulkoista olemustaan, ei kannattaisi rakastua itse muutokseen liikaa. Alkusyksystä päätin lisätä pukeutumiseeni väriä, mutta talven tullen huomasin, että kaikki talvivaatteeni ovat joko mustia tai harmaita ja kun oikein silmiin katsotaan, mä viihdyn niissä parhaiten. Pidän kyllä edelleen punaisesta ja vihreästä (enkä juuri muista väreistä, vaikka olen kyllä yrittänyt), mutta ne sopivat omaan pukeutumiseeni kuitenkin parhaiten tehosteväreiksi - joskus isompina, yleensä pienempinä määrinä.

Kuukauden ensimmäisen valoisan päivän kunniaksi asukuva mustan ja harmaan sävyissä:

Pipo ja kaulaputkilot itsetehtyjä, hakaneula Bless, musta villakangastakki Cecilia Sörensen, harmaa villatakki Won Hundred, harmaa viskoositoppi Cecilia Sörensen, mustat pillit Filippa K, tohvelit UGG

Tänään on myös ensimmäinen kunnon talvipäivä, mittari on kymmenen astetta pakkasen puolella, joten päivän teemana on villaa villan päälle. Kuluneena syksynä olen neulonut enemmän kuin blogannut, joten tulostakin on syntynyt: pipo sekä musta kapeampi ja harmaa leveämpi kaulaputkilo ovat itse tehtyjä. Seuraavaksi jonotuslistalla on lapsen villatakin ja vielä yhden kaulaputkilon lisäksi villapaita mulle itselleni - aika haasteellinen projekti, varsinkin kun aion toteuttaa sen ilman valmista ohjetta. En ole neulonut sellaista varmaan kymmeneen vuoteen.

Juuri kun pääsin saarnaamasta, etten halua pukeutua univormumaisesti, huomasin tänään pukeutuneeni aivan viralliseen grungeunivormuun:

Raitapaita, check. Viisnollaygöset, check. Pamppaantunut villatakki, check. All Starit, check.

Puolustuksekseni totean, että kyseessä on kuitenkin ns. aikuinen versio grungesta - kaikki vaatteet ovat ehjiä ja villatakki on, ilmaistakseni itseäni alkuperäisellä äidinkielelläni ja Jaakkoa lainatakseni, äärest avantgardee eikä ihan perussettiä. Leukapartakin puuttuu eikä tukka ole tarpeeksi sekaisin.

Komppaan Jaakkoa siinä, että tässä iässä vaatteiden olisi hyvä olla arvokkaasti elämää nähneitä eikä teinikapinatyyliin rikkinäisiä tai likaisia. Farkut saavat kulua käytössä (se on aina parempi kuin valmiiksi kulutettu farkku), mutta villatakista poistetaan siihen mahdollisesti ilmaantuvat nypyt ja t-paita korjataan, jos sen helma alkaa repsottaa (korjaus voi tarkoittaa myös koko reunapäärmeen irrottamista).

Ja aikuisella on tietenkin aina huolletut ja ehjät kengät. Tästä periaatteesta on kaksi poikkeusta: Converse-tossut ja maiharit. Ne ovat ainoat kengät, jotka saavat vain lisää katu-uskottavuutta siitä, että ovat käytetyn näköiset.

Alkusyksyn väri-inspiraationa toimii tämä keittiön pöydälle sattumalta rakentunut sommitelma:

(Karviaiset olivat hyviä, ne syötiin jo. Punainen Pantone-muki on miehen, mulla on harmaa, Cool Gray 10 C.)

Huomasin vasta valokuvasta, että Henrik Vibskovin Bauhaus-huivi sopii erittäin hyvin yhteen viininpunaisten chinos-housujeni kanssa. Kaapista löytyi myös huivin sävyyn sopiva punainen t-paita. En tykkää tummansinisestä, joten korvasin sen violetilla.

Värit sopivat keskenään yhteen ihan hyvin, mutta… mulle tulee pikkuisen liian värikäs olo. Yritän kuitenkin sitkeästi olla valitsematta mustaa, niin turvallinen väri kuin se onkin. Cool gray hillitsee hiukan väriloistoa, olen jo testannut täydellisen villatakkini tähän vuodenaikaan toimivaksi päällystakiksi:

Katsotaan, onnistunko sinnittelemään ilman sukkia kuun loppuun asti!

Voimme julistaa täydellisen villatakin metsästyksen päättyneeksi, nopeammin kuin olisin arvannutkaan. Beamhillista löytyi tällainen:

Neuletakki Won Hundred, t-paidat Filippa K

Väri tosin ei ole musta, mutta muoto on just sellainen kuin halusinkin. Oikeastaan tuo villasukanharmaa toimii paremmin kuin musta, se tuo vaatteen muodon selkeämmin esiin. Takki on myös sen verran väljä, että sitä voi syssymmällä pitää päällystakkina kantorepun kanssa (meillä on anarkistilapsi, joka ei viihdy vaunuissa - taas pukeutumiseen lisää haastetta!), repun hihnat mahtuvat hyvin sen alle.

Hiukan vastoin periaatteitani olen mennyt tykästymään kovasti noihin Filippa K:n luomupuuvillaisiin t-paidanretaleisiin. Ne ovat kesällä rennon viileitä ja syksyllä niitä voi pukea useamman päällekkäin ja antaa helmojen vilkkua vähän Demeulemeester-henkisesti. (Tuo viime vuoden malliston valkoinen paita on kaikissa olosuhteissa niin ohut ja läpinäkyvä, etten oikein osaa pitää sitä yksinään.)

Sugar Kane muistutti eräästä hienosta ja ikuisesta ysäri-inspiraation lähteestä, Sonic Youthin Sugar Kane -musavideosta:

1. Miss Sevignyllä on videossa samanlainen tukka kuin mulla. Asiallista.

2. Mä tarviin tuollaisen raidallisen, pitkulaisen pipon. Ehtisinköhän mä jossain välissä neuloa sellaisen?

3. Videon ainoa vika on, että TAAS alkaa tehdä mieli New Yorkiin. Nyyh.