Eräänä iltapäivänä

Kirjoitanpa nyt näistäkin vinkiksi tarvitseville, kun asia on vielä muistissa. Kuten aiemmin kerron, sukkahousuahdistus alkoi vaivata jo ennen raskauden puoltaväliä, kun jouduin luopumaan uskollisista Wolfordeistani ja etsimään korvikkeita äitiyssukkahousujen ankeista valikoimista.

Kokeilin kolme eri merkkiä:

- Boobin paksut puuvillasekoitesukkahousut (80% puuvillaa, loput polyamidia ja lycraa). Ne osoittautuivat erittäin huonolaatuisiksi - varpaankynnet kaivautuivat ulos sukankärjistä jo muutaman käyttökerran jälkeen ja sukkikset ratkeilivat päälle puettaessa haarasaumoista. Yksi pari repesi reidestä, kun satuin nykäisemään vähän vauhdikkaammin. Miinusta myös ääliömäisestä tuotemerkin nimestä.

- Fertile Mind -äitiyssukkahousut (89% mikrokuitua, loput spandexia ja puuvillaa). Materiaali tuntui hyvälaatuiselta ja napakalta, mutta vaikka valitsin koon taulukon mukaan, nämä aiheuttivat ns. haarakiilaefektin, eli haarakiila valui koko ajan alemmas kävellessä (ja vastaavasti vyötärönauha puristi vatsaa puolesta välistä). Haarakiila oli jostain syystä tehty paksusta puuvillakankaasta, mistä johtuen haarasaumat olivat paksut ja kovat ja hankasivat.

- H&M Mama - 40 denierin perus-mammasukkahousut. Näissä olivat haarasaumat ns. viturallaan ja kova materiaali kalvoi kantapäitä, niinkuin halpissukkahousuilla on tapana. Olivat kuitenkin muuten kestävämmät ja istuvammat kuin kaksi edellistä mallia.

Lopulta järkevimmäksi sukkahousujen korvikkeeksi osoittautuivat H&M Mama -merkkiset legginsit (50% luomupuuvillaa ja 45% tavallista, loput elastaania). Ne ovat liian pitkät ja niiden saumat kiertävät säärien kohdalta, mutta ne eivät ole menneet pesuissa miksikään. Kun niiden alle pukee lentosukat, saa samalla apua jalkojen turvotukseen.

Muutenkin täytyy sanoa, että H&M tuntuu pärjäävän ihan hyvin, mitä tulee äitiysvaatteiden laatuun - olen tosin hankkinut H&M:lta vain yhden mekon noiden trikoiden ja sukkisten lisäksi. Erityisen pettynyt olen ollut Boob-merkkisiin viskoosivaatteisiin, niiden materiaali on nyppyyntyvää ja aivan liian venyvää, sen sijaan saman merkin puuvillavaatteet tuntuvat olevan ihan laadukkaita (mutta aika hintavia).

Follow my blog with bloglovin´

Olen ilmeisesti jonkinlainen Lumi Accessoriesin kantis, joten tarjosivat mulle (ja kaltaisilleni) laukkuja edukkaasti. Olen jo pitempään etsiskellyt sopivan kokoista (tarpeeksi pientä, jotta en kantaisi aina koko maallista omaisuuttani mukanani, mutta tarpeeksi suurta, jotta sinne mahtuvat kännyt, lompakot, kalenterit sun muut) ja yksinkertaisen hyvännäköistä olkahihnallista (tässä maassa toisessa kädessä on aina sateenvarjo eikä silloin laukku toisessa kädessä ole oikein kätevä) laukkua, joten kävin liikkeessä katselemassa valikoimia.

Päädyin tähän Supermarket Bagin miniversioon, joka on kooltaan noin neljännes minua vuosikaudet uskollisesti palvelleesta perusmallista:

Arvoin ensin muutaman eri värin välillä, mutta lopulta valitsin kaiken kanssa sopivan ja aina ajankohtaisen mustan. Heijastin ei kuulu alkuperäiskokoonpanoon, vaan on Lifesaverin mallistosta.

Laukku vaikuttaa kestävältä ja laadukkaalta, mutta muista viime aikojen hankinnoista löytyy kyllä vähän urputettavaa. Olen viettänyt iltoja paikkaamalla Boobin puuvillaisia äitiyssukkahousuja, jotka 25 euron hinnastaan huolimatta ratkeavat haaroista ja kuluvat varpaista puhki jo muutaman käyttökerran jälkeen. Tällaista emme hyväksy! Harmi vain, että valinnanvaraa tosiaan on niin niukasti. On ikävä Wolfordia.

Vatsankasvatukseni on tosiaan siis edennyt siihen vaiheeseen, ettei mulla ole enää päällepantavaa. Housuja en ole käyttänyt enää muutamaan kuukauteen ja olen joutunut pikkuhiljaa luopumaan myös uskollisista Wolfordeista. Päälle mahtuvien ja ennen kaikkea mukavasti joustavien vaatteiden toivossa olen joutunut astumaan ennestään täysin tuntemattomalle vyöhykkeelle - äitiysvaatekauppoihin. Ja ne jos mitkä ovat omiaan aiheuttamaan niin sukkahousu- kuin muutakin ahdistusta.

Jostain syystä äitiysvaatteiden suunnittelijat näyttävät kuvittelevan, että raskaana olevat naiset haluavat näyttää ensisijaisesti tiineiltä. En todellakaan ole sitä mieltä, että muotoaan muuttavaa vartaloa pitäisi jotenkin peitellä - päinvastoin, minusta kasvava vatsa(ni) on kaunis! - mutta en kyllä silti koe tarvetta erityisesti korostaa tilaani, enkä varsinkaan tissejäni (suurin osa äitiysvaatteista tuo minulle tuntemattomaksi jäävästä syystä sekä vatsan että tissit hyvin korostetusti esille). Sen sijaan haluan pitää oman tyylini, niinkuin Minh edellisen kirjoitukseni kommenteissa uskoikin minun tekevän.

Uusi suosikkivaatemerkkini on Berliinistä bongaamani, harvinaisen ääliömäisesti nimetty ruotsalainen Boob, joka valmistaa kohtuullisen normaalin näköisiä vaatteita, asiaankuuluvine venykkeineen toki, kohtuullisen laadukkaista materiaaleista (mm. paksuja viskoosi-lycrasekoitteita ja kestävän oloista puuvillaa). Kyseisen merkin huonoihin puoliin kuuluu se, että sitä löytyy Suomesta varsin nihkeästi. Löysin yhden kaupan, jonka rekistä löytyi yksi paita - ja sekin oli kietaisumallia kukertavassa värissä ja hervottoman kokoisella kaula-aukolla (ns. antavat kaula-aukot selkeästi kuuluvat olennaisena osana tiineyteen, mutta itse olen toistaiseksi vielä jyrkästi sitä mieltä, että sorrun kietaisupaitoihin vasta sitten, kun muita vaihtoehtoja ei enää ole).

Käytyäni läpi ne muutamat harvat alan kaupat Helsingin keskustassa ja sorruttuani kurkkimaan jopa Henkkamaukan valikoimia vastaavien tuotteiden löytymiseksi (ensimmäisenä vastaan tulivat 9,90 euroa maksavat valmiiksi kulahtaneet trikoot, joiden tuotelapussa luki isolla “Made in Kambodzha”…) totesin homman toivottomaksi ja siirryin nettiostoksille. Kotimaasta löytyikin pari toimivaa nettikauppaa, joilla molemmilla on paitsi Boobin vaatteita valikoimissan, myös ihanasti ärsyttävä kanaemomainen nimi (ja joista toinen on valitettavasti juuri poistamassa odotusvaatteet valikoimistaan). Niistä sain tilattua sukkahousuja ja t-paitoja.

Parempien valikoimien toivossa etsiskelin Boob-kauppoja Ruotsin puolelta. Löysinkin yhden, josta tilasin pari vaatetta. Meni toista viikkoa, eikä tilauksesta kuulunut mitään, lähettelin sähköposteja perään eikä niihin vastattu. Alkoi jo tosissaan ärsyttää, kunnes paketti onneksi eräänä päivänä ilmaantui kynnysmatolle. Sisällä oli puolet tilauksesta ja ryppyinen kuitti, jossa ilmoitettiin, että minulle on hyvitetty takaisin osa tilauksen loppusummasta. Kuittiin oli kirjoitettu käsin kuulakärkikynällä “Sould aut”. Pari päivää myöhemmin sain vastauksen sähköpostiini, ihan yhtä vekkulilla kirjoitetaan-kuten-lausutaan-tyyppisellä englannilla kirjoitettuna. Nyt tiedän, että englanninkieliset nettisivut eivät aina välttämättä tarkoita englanninkielistä palvelua (olisin minä voinut sinne kyllä ruotsiksikin tankeroida, jos olisin tiennyt…) eikä se, että tuote on esillä ja (edelleen!) ostettavissa nettikaupassa tarkoita sitä, että sen todella sieltä saisi. Jätämme siis ruotsalaiset toistaiseksi rauhaan.

Tässä vaiheessa tajusin myös sen, että kuten muistakin vaatteista, myös äitiysvaatteista tuotetaan vuoden aikana kaksi mallistoa, syys- ja kevätmallistot. Koska nyt on marraskuu, syysmallistot on myyty loppuun ja kevätmallisto tulee tietenkin joskus helmikuussa. Pitäisi siis ymmärtää olla oikeaan aikaan liikkeellä.

Onneksi oma vaatekaappi pelastaa tälläkin kertaa, ainakin osittain. Pengoin villapaitahyllyni läpi ja löysin muutaman väljän puseron, ja tankokaapissa killuu muutama viimevuotinen, edelleen mukavasti mahtuva trikoomekko. Ja hieno uusi takki tietenkin pelastaa päivän jos toisenkin! Kunhan sukkahousuosasto on kunnossa ja kaapista löytyy muutama tarpeeksi pitkä ja joustava toppi mekon alle puettavaksi, asiat ovat oikeastaan varsin hyvin.

Sukkahousuahdistus tuntuu vaivaavan ihmisiä siellä täällä ympäri blogistania. Itsekin kärsin tuosta taudista vuosikaudet, kunnes sain eräästä nettikeskustelusta yksinkertaisen vinkin hyvistä sukkahousuista: kunhan paketin päällä lukee Wolford. (Tuo vinkki ei tosin suoraan estä sukkahousuja päätymästä imurin kitaan, siihen tarvitaan muita keinoja. Ja näköjään Kataa ei auta edes Wolford, sielläpäin sukkahousuahdistus taitaa olla varsin vakavaa laatua.)

Viime kesän lopulla tekemäni päätös on pitänyt, en ole käyttänyt farkkuja enkä oikeastaan muitakaan pitkiä housuja koko talvena. En edelleenkään omista kunnollisia sellaisia, enkä ole jaksanut vaivautua etsimään, kun olen pärjännyt ilmankin. Sen sijaan olen käyttänyt sukkahousuja joka ainoa päivä! Wolford on pelastanut minut paleltumiselta kävellessäni töihin ja juoksennellessani ympäri kaupunkia. Kaapistani löytyy plussakelejä varten 50 denierin, nollakeleille 66 denierin ja pakkasille paksuja merinovillaisia sukkahousuja, väreinä musta, harmaa ja luumunpunainen. Ja jos vielä joskus maailmassa mittari painuu miinus kymmenen asteen alapuolelle, kiskaisen sukkahousujen päälle paksut legginsit.

Tietenkin Wolfordit ovat pirun kalliita, mutta oikeastaan kyse on vain siitä, että pitää pulittaa isompi summa rahaa kerralla. Aikaisemmin rahaa on mennyt varmaan yhtä paljon, mutta pienemmissä erissä (ja kaappiin on kertynyt kasoittain pesussa omituisiksi venyneitä tai kutistuneita ja/tai ensimmäisellä käyttökerralla puhki menneitä sukkahousuja). Ja suostun kyllä maksamaan vähän ekstraa pukeutumisen helppoudesta - siitä, että ensimmäiset kaapista käteen osuvat sukkahousut ovat todennäköisesti ehjät ja istuvat. Se helpottaa unenpöpperöistä aamukaaostani huomattavasti.

Sugar Kane haastoi minut (jälleen kerran) mitä-sinulla-on-päälläsi-just-nyt -meemiin, ja minähän puhun vaatteistani aina mielelläni. (Tällä kertaa tosin fuskasin vähän, enkä vastannut eilen heti saatuani haasteen, koska olin kotona flunssassa ja verkkareissa. Tänään olen taas pukeissa ja liikenteessä.)

Aamulla lähdin kotoa tällaisissa varusteissa:

Mekko: harmaa, viskoosia, polvipituinen, puhvihihainen, taskut, Rodebjer.

Mekon alla: musta, venekauluksinen, 3/4-hihainen viskoosipaita, Filippa K. Paksut mustat sukkahousut, Wolford.

Mekon päällä: pitkä, musta villa-silkkineulostakki, jossa on empire-linjainen nauhakuja ja rypytetyt taskut, Marimekko.

Kengät: mustat, polvipituiset nahkasaappaat, joissa on 3 cm korko, Camper.

Huivi: fuksia-luumunpuna-harmaa viskoosihuivi, Henrik Vibskov. Siinä ovat syksyn suosikkivärini, vaikka se taitaakin olla menneen kevään mallistoa.

Laukku: musta, nahkainen, marketin muovikassista ideansa saanut iso kassi, Lumi Accessories. Täynnä kaikenlaista kamaa kankaisesta ostoskassista kameroihin (jep, monikossa).

Korut: kaksi sileää hopeasormusta (samat kuin aina, kapeampi vasemmassa nimettömässä ja leveämpi oikeassa keskisormessa), korvanapit käsin muotoiltua (valettua? puhallettua? mitenkähän ne tehdään?) valkoista lasia.

Päällystakki: aamulla satoi, joten piti pukea päälle mummon vanha takki: lantiomittainen, puuvillaa ja musta, vetoketjullinen ja nauhakuja vyötäröllä.

Töistä kotiin kävellessäni tajusin pukeutuneeni aivan liian lämpimästi, ja ennen kuin lähdin uudelleen ulos, vaihdoin villaisen neuletakin puuvillaiseen (yllättäen mustaan, mutta lyhyempään), saappaat aiemmin esittelemiini jumppatossuihin ja takin mustaan, korkeakaulukselliseen villaponchoon (palmikkoneuletta, mun lempparia).