Eräänä iltapäivänä

Avauduin Sugar Kanelle Facebookissa jokakeväisestä aiheesta “mulla ei oo kunnon päällystakkia”. Sen sijaan mulla oli muutama takki, jotka olin jo päättänyt viskata kirppislaatikkoon saadakseni kaappiin tilaa talvitakeille (jotka lisääntyvät ilmeisesti jotenkin suvuttomasti joka talvi). Otin kirppissäkin sisällön tarkasteluun vielä kerran ennen sen viemistä ulos ja löysin sieltä pari vuotta sitten ostamani Marc O’Polon takin. Se oli saanut tylyn tuomion siksi, että sen vetoketjun päällä olevat tereet ovat niin pitkät, että jäävät aina vetoketjun väliin, kun takkia kiskoo huolimattomasti kiinni.

FB-tilityksessäni olin maininnut, että en halua parkaa, vaan jotain kasarimpaa. Ja siinähän se on - väljää ja kiiltävää tuulitakkifiilistä. Eikä vetoketjun kanssa tarvitse kamppailla, kun pitää takkia auki!

takki Marc O’Polo, rengashuivi American Apparel, neulosjakku Marimekko, t-paita Edun, pussihousut Miriam Ponsa, sukkikset H&M, kengät Camper, laukku KTZ

Kevään tullen olen ottanut taas uskolliset pussihousut ja jumppatossut käyttöön. Ne sopivat niin täydellisesti urbaaniin flaneeraukseen.

Alennusmyyntien kunniaksi sorruin matkimaan Meidän Pariisin Annaa ja tilasin saman takin, harvoin saa näin hyvää näin halvalla. Takki on one size, joten se istuu mun päällä eri tavalla kuin Annan, ja toki me asustamme sitä hyvin eri tavoin - on oikeastaan hauska seurata, miten erilaiseksi sama vaatekappale muuntuu eri ihmisillä.

Twist&Tangon housut toimivat saappaiden kanssa just niin itäsaksalaisesti kuin toivoinkin.

(Kuva on vähän alaviisto, mutta menköön.)

Takki Cecilia Sörensen, putkilo ja pipo DIY, housut Twist&Tango, saappaat ysäriä, harmaa villatakki Filippa K

Noin muuten olen kyllä jo kyllästynyt talveen. Mistä ihmeestä se kengät tärvelevä ja vaunujen mukana sisälle kulkeutuva kymmenen sentin rapakerros on ilmestynyt Helsingin jalkakäytäville, kun se ei mene pois, vaikka olisi miten paljon pakkasta?

Tällä viikolla vuorossa vähän sisäsiistimpi ja talvisempi versio aikuispunkkarista:

Takki Martin Margiela 6, leggarit Monki, alpakkaneulemekko Edun, kauluri Marimekko, pipo ZEBRAtOD, saappaat 80-luvulta, hakaneula Bless

Olen juuttunut käyttämään Edunin alpakkamekkoa, se on lämmin ja pehmeä ja lohduttaa pakkasen ja flunssan kouriin joutunutta pientä ihmistä. Se on myös mukavasti vastakohtainen verrattuna Monkin punkkarilegginseihin. Tykkään myös vastavärikontrastista ja Blessistä sekä siitä, että Bless tuo myyntiin pieniä juttuja, joilla voi näppärästi saada blessmäistä särmää pukeutumiseen eivätkä ne vaadi samanlaisia investointeja kuin Blessin tuotteet keskimäärin. Hakaneula kauluksessa on punk ja vihreä keikauttaa viikunanpunaisen päälaelleen.

Viime syksynä ostamani MM6-takki on jäänyt melkein käyttämättömäksi, koska se ei enää vuodenvaihteen jälkeen mahtunut päälle. Sama juttu yhden toissatalvisen villakangastakin kanssa, sekin tuntuu taas ihan uudelta. Ihan kätevää - ei kaipaa uutta, kun unohtaa vanhat välillä kaappiin ja sitten löytää taas.

Samaan tapaan kuin maiharit raikastavat muuten liian naismaisen trenssin, tyttömäiset ballerinat saavat vähän tasapainottavaa miesmäisyyttä parkasta.

Parka tuo vaihteen vuoksi mukavaa väljyyttä kapeaan ja kulmikkaaseen linjaan.

Vastavärikontrasti toimii myös aina, varsinkin voimakkaimmassa muodossaan punainen vastaan vihreä. Puhtaat värit tosin olisivat yhdessä liian ärtsyjä (enkä pidä kirkkaasta vihreästä muutenkaan), mutta huolella valitut sävyt, kuten viininpunainen ja armeijanvihreä, toimivat keskenään varsin hyvin.

Kuvaa katsoessani huomaan, että asu oikeastaan vaatisi vielä jonkun pienen yksityiskohdan, joka ei ole päätyyn saakka pelkistetty. Vielä on liian lämmin huiveille, mutta syssymmällä sellainen saattaisi tuoda pukeutumiseeni hiukan lisää jyrkkää erilaisuutta (sanakirjan suomennos sanalle “kontrasti” on jotenkin viehättävä).

Parka Zara, housut Filippa K, ballerinat Nilson

Jaa niin, löytyy mun kaapista yksi naisklassikkokin - trenssi. Unohdin sen, koska en ole oikein osannut käyttää sitä. Erityisen vaikeaa on ollut löytää sen pariksi sopivat kengät - ballerinat tai muut avokkaat ovat sen kanssa liian naismaiset (jos ymmärrätte, mitä tarkoitan - sellaista liian perinteistä meininkiä) ja kumitossujen kanssa se näyttää jotenkin väkisin nuorennetulta. Mielikuvissani trenssi on ollut kevättakki, ainakin niitä on kaupoissa aina keväisin, mutta minusta pitkä takki ja kevät eivät oikein sovi yhteen. Kaipaan silloin jotain kevyempää.

Päätin siirtää trenssin syksyyn - syyssateilla pitkää takkia tarvitaan, eikö? - ja kokeilla sitä Depeche Mode -klassikkokenkien eli Martensien kanssa. Se toimii heti paremmin:

Trenssi Twist&Tango, housut Filippa K, t-paita Marimekko, huivi Henrik Vibskov, maiharit Doc Martens

Kuviokokeiluni jatkuvat myös edelleen. Stellagee muistutti pallokuviosta, ja löytyyhän mun kaappieni perukoilta sellaistakin - vieläpä klassisen Marimekko-kuosin muodossa. Tällä kertaa yhdistin pallot isoihin ruutuihin, Henrik Vibskovin Bauhaus-huivin kuviot (joissa on kaikkia mun tämän syksyn lempivärejä: mustaa, valkoista, punaista ja jotain purppurantapaista) ovat niin laajoja, että huivi melkeinpä vaihtaa väriä riippuen siitä, miten sen taittelee kaulaansa.

Mainitsin löytäneeni hyvän viininpunaisen, ja myös se näkyy kuvassa. Filippa K:n chinos-housuissa on paitsi upea väri, myös pudotettu haara, joka muuttaa vartalon mittasuhteita mukavasti pidentäen selkää ja lyhentäen jalkoja.

(Nimimerkki En edelleenkään omista kokovartalopeiliä ottaa itsestään kuvia selvittääkseen, millätavoin maiharit kannattaa pukea kapealahkeisten housujen kanssa ja ihmettelee, mikseivät peilit kävele itsekseen kaupasta kotiin.)

Pengoin vaatekaappiani kartoittaakseni sieltä löytyviä asioita, joita voisi luonnehtia jonkinlaisiksi klassikoiksi. Sattuneista syistä kaapistani ei löydy twinsettejä tai kilttihameita, mutta sieltä löytyy kyllä erinäisiä katutyyliin ja eri alakulttuureihin liittyvän pukeutumisen klassikoita. Jotkut ovat jääneet jemmaan menneiltä vuosilta lähinnä menneiden muistelua varten, mutta osaa käytän edelleen jatkuvasti, tosin usein esikuviinsa verrattuna hiukan päivitettyinä versioina.

Vaikka otankin vaikutteita alakulttuureista (erityisesti niistä, joiden osana olen itse joskus ollut), en kuitenkaan haluaisi pukeutua kovin univormumaisesti tai kuorruttaa itseäni erilaisilla viittauksilla. Allaolevan kuvan asukokonaisuus ei ehkä päätyisi päälleni muuten kuin äkkiä-jotain-kuteita-niskaan-ja-maitokauppaan-ennen-kuin-se-suljetaan-tilanteissa, mutta osat erikseen, vähän harkitummin yhdisteltyinä, ovat käytössä melko usein.

Maihinnousutakki. Armeijassa osataan tarkoituksenmukaiset, eli säänkestävät, mukavat ja ryhdikkäät kuteet (älkää mainitko tässä kohtaa Suomen armeijan nykyistä maastopukua, siitä on armeijamainen ryhdikkyys kaukana) ja niistä ovat tykänneet aikojen kuluessa kaikenlaiset tyypit modeista punkkareihin ja katalaanihippeihin. Armeijan ylijäämäkauppojen takit ovat useimmiten miesten malleja ja siksi minulle väärän mallisia ja usein aivan liian pitkiä, joten olen etsinyt pitkään naisvartalolle päivitettyä versiona. Kuvan takki on Filippa K:n viime kevään mallistoa. Kaapistani löytyy myös toinen armeijalta muotonsa lainannut naisvaate, Zara-parka (joka on siitä loistava, että se on väljä olematta säkkimäinen ja nielee tarvittaessa sisäänsä kantorepun).

Maihinnousukengät. Ne ovat tietenkin Doc Martensit, jotka toimivat viittauksena grunge- ja konoottinuoruuteeni (myös Deppareilla oli Martensit!). Martensit ovat edustaneet jos jonkinlaista alakulttuuria - kultaisella 90-luvulla sellaiset oli kaikilla juppihippipunkkareilla, jotka hengasivat Turun legendaarista Dynamoa edeltänyttä legendaarista Appelsiinia edeltäneessä legendaarisessa Bar Old Timesissä eli Oldessa, jota eräs tuttuni nimitti maiharibaariksi.

Martensien mallit määritellään kärjen ja nauhanreikien määrän mukaan, nuo kuvassa olevat ovat 10-reikäiset ja pehmeäkärkiset, yksi perusmalleista. Arkistojen kätköissä mulla on myös 3-reikäiset teräskärkiset kävelykengät.

Valkoinen t-paita. Terveisiä vaan Marlon Brandolle ja kaikille muille rock-uskottaville tyypeille, jotka ovat yhdistäneet valkoisen t-paidan kapinalliseen asenteeseen. Itse en osaa oikein olla t-paitojen kanssa (perusteepparin kaulus kuristaa aina), joten olen keventänyt Edunin valkoista t-paitaa leikkelemällä siitä kauluksen resorin ja helma- ja hihansuiden käänteet pois.

Viisnollaygöset. Just julistin, etten ole mikään farkkutyttö, mutta nyt, kun toissakeväänä hankkimani viisnollaykköset taas mahtuvat päälle, olen todennut, että tämä kaikkien klassikkofarkkumallien äiti - siis se perinteinen miesten malli - on ainoa, joka istuu päälleni kuin hanska.

Kuvassa olevien lisäksi kaapista löytyy vielä ainakin seuraavat (päivitän listaa myöhemmin, jos huomaan muistini pettäneen):

Mustat pillifarkut. Ne eivät saa olla liian piukat, sillä en hae niillä mitään teinilookia, vaan niiden kuuluu roikkua takamuksesta rokkistaratyyliin.

Prätkärotsi. Omani on leveää ysärimallia, joten se on saanut jäädä kaappiin, vaikka prätkärotsi onkin tehnyt uuden tulemisen. Hmm, ehkä jos sen yhdistäisi pyöräilyshortseihin, niin saisi aikaan ehdan buffalo-fiiliksen…

Converse All Star -tossut. Näitä popoja on myyty 750 miljoonaa paria, ja minunkin kaappiini on eksynyt muutama. Tällä hetkellä käytössä ovat varrettomat mustavalkoiset tossut, yritän pitää mielessäni erinäiset (post-)punk-esikuvat kävellessäni niillä.

Just ehdin avautua Stellageen blogissa siitä, kuinka en ole pitkään aikaan tuntenut omakseni mitään vaatekauppaketjua. Niissä on aina liikaa jotain - liikaa ihmisiä, liikaa vaatteita, liikaa kaikkea laadutonta, liian kovalla soivaa musaa, liikaa teinejä, liikaa neonvaloja tai liikaa spandex-trikoota (American Apparel on aiheuttanut mulle spandex-trauman).

Mutta kuinkas sitten kävikään - eilen kaupungilla haahuillessani päädyin puoliksi sattumalta Stellageen suosimaan Zaraan, ihan vaan katsomaan, löytyisikö sieltä jotain. En tietenkään pystynyt käsittelemään niin suurta määrää vaatteita yhdellä kertaa, mutta eräästä rekistä ihan läheltä ulko-ovea pisti silmään vaatekappale, jollaista olen etsinyt jo pitkään.

Olen kaivannut kevättakiksi jonkinlaista armeijatyylistä maiharia tai parkaa, ja yrittänyt etsiä sellaista lähinnä ylijäämäkaupoista. Niissä kuitenkin on yleensä tarjolla vain aika äijämäisiä malleja ja kokoja. Yllättäen Zarasta löytyi kalanpyrstöparkan naisellisempi versio, joka on kooltaan ja malliltaan mulle huomattavasti virallista armeijaosastoa sopivampi.

Erittäin lady grunge, jos multa kysytään, varsinkin johonkin (kevyeen mustaan viskoosi)mekkoon yhdistettynä.

Olen juuttunut New York -biiseihin. Siitä ei ole kovin pitkä aika, kun Leonard ja tämä iiihana biisi olivat viimeksi täällä, mutta koska se edellinen linkitys on kadonnut YouTubesta ja biisi on silti edelleen iiihana (ehkä peräti paras NY-biisi), pistetäänpä uusiksi.

New york is cold, but I like where I’m living
There’s music on Clinton Street all through the evening.

(Tuo biisi kertoo joulukuun lopusta, mutta New Yorkissa oli kylmä vielä maaliskuussakin.)

Biisi on aiheensa vuoksi ajankohtainen toisestakin syystä: minulla on nyt kauan kaipaamani kevättakki! Se on famous black raincoat eli yksirivinen, jännästi helmasta laskostettu musta trenssi. Monta vuotta väistelin trenssejä, koska ne olivat mukamas tylsiä ja niitä oli vähän jokaisella, mutta tänä keväänä Twist & Tango teki vähän muunnellun version juuri minulle! (Sen kuva muuten löytyy merkin sivustolta). Nyt kelpaa kävellä pitkin kaupunkia kevättuulen riepoteltavana!

Kun uusi takkini on musta (kuten suunnilleen kaikki muutkin vaatteeni) ja nyt on kuitenkin kevät, tarvitsisin jotain pieniä väripilkkuja pukeutumiseeni. Ehkä joku sopivan värinen huivi? Mistähän sellaisen saisi?