Eräänä iltapäivänä

Sugar Kane esitteli omalla tontillaan AF Vandevorstin ensi syksyä. Selasin Anna Frost Daily Fashion -sivustolta löytyvää kuvavalikoimaa tarkemmin, ja sieltäpä vasta löytyikin oivallisia vinkkejä, mitä kaikkea voisin tehdä siitä isosta paalista mustaa villalankaa, jonka tilasin netistä viime syksynä (ja joka jäi runsaudenpulassa käyttämättä - kerrankin mulla oli niin paljon ideoita, etten tiennyt, mistä aloittaa).

Hillittömän hienoja hihoja ja rengasmaisia asioita, vai mitä sanotte?

Kuvat: Anna Frost Daily Fashion

Toisaalta lupasin jo Jaakolle, että kehittelen neuleversion eräästä Haaksirikkoutuneet-näyttelyn paidasta. (Jos ette ole vielä käyneet katsomassa näyttelyä, menkää heti! On upea!) Hmm, pitänee tilata toinen paali sitä lankaa.

Mää just kyllästysin kylmyyteen ja lumihankeen. Helteitä odotellessa pitää kuitenkin vielä torjua paleltumista pukemalla päälle suunnilleen kaikki, mitä kaapista löytyy, tai ainakin pari villatakkia kerralla. Samalla on tärkeää säilyttää tiukan monokromaattinen linja.

Won Hundred -villatakki on esitelty täällä joitakin kertoja aiemminkin, myös yhdistettynä harmaaraidalliseen Marimekon t-paitaan. Alempi villatakki on jo pitkään palvellut Filippa K:n perusmalli. Housut ovat taannoinen alehankintani ja ovat nykyään käytössä lähes joka päivä. Näissä vaatteissa on just mukavasti sellaista kiinnostavaa muotoa ja laskosta, joista oli vähän aikaa sitten puhetta Jaakon kanssa.

Muisti palailee pätkittäin. Istuskelin (mustalla nahka)sohvalla lukemassa eiliseen viestiini tulleita kommentteja ja niinkuin nykyään tapanani on, jäin välillä tuijottamaan olohuonettamme hallitsevaa Manhattania. Yhtäkkiä muistin taas yhden unohtuneen ikuisen inspiraation lähteen: Tim Burtonin ohjaaman Batman-elokuvan vuodelta 1989.

Pidän elokuvasta kokonaisuudessaan, mutta varsinaisen vaikutuksen siinä teki kulissi, jossa tarina tapahtuu - Gotham City. Elokuvan production designer Anton Furst kuvailee kädenjälkeään seuraavasti:

We imagined what New York City might have become without a planning commission. A city run by crime, with a riot of architectural styles. An essay in ugliness. As if hell erupted through the pavement and kept on going.

(Lähde: Wikipedia)

Batman-sarjakuvien tekijän Dennis O’Neilin näkemys (sarjakuvien) Gotham Citystä välittyy niinikään Burtonin elokuvasta:

Batman’s Gotham City is Manhattan below Fourteenth Street at eleven minutes past midnight on the coldest night in November.

(Lähde: Wikipedia)

Riot of archtectural styles voisi kuvata omaa tyyliäni niin pukeutumisessa kuin sisustamisessakin: art decoa (Chrysler buildingin katossakin on vähän niinku laskoksia, eikö?), modernismea, funkkista, betonibrutalismia ja muutama satunnainen hökkelikylä sekaan.

Elokuvan nähneet muistanevat sen lopussa kaupungin yllä leijailleet Jokerin viritykset: suuret, myrkyllistä kaasua sisältävät, omituisia otuksia esittävät ilmapallot. Ne olivat vähän (tai oikeastaan paljon…) vinksahtanut versio Macy’s-tavaratalon kiitospäivän paraatista, jollaisia on järjestetty art decon ajoista lähtien. Emedemartan blogista löytyy valikoima kuvia menneiden vuosien oikeista ilmapalloista New Yorkin kaduilla. Ihan järjettömän hienoja.

Olen huomaavinani niiden ulkonäössä jotain yhtäläisyyttä näiden kavereiden kanssa.

Trailerista löytyy myös Jaakolle inspiraatiota vähän värikkäämpään miesten pukeutumiseen.

Ensin oli aikuisgrunge ja sitten aikuisgootti, nyt on inspiraatiolistalla vuorossa aikuispunk:

parkatakki Zara, alpakkaneulemekko Edun, kauluri Marimekko, trikoot Monki ja maiharit Doc Martens

En ole itse koskaan ollut inessä punk-skenessä, mutta innoitun kyllä joistakin kyseisen genren edustajista, sekä musiikillisesti että etenkin tyylillisesti. Jaakko muistaa varmasti viime vuosisadan Turusta erään kauniin punkkaritytön, joka yhdisti ruskeaa ja pinkkiä leopardikuosia ja trikoota ja maiharia ja pukeutui aina hyvin näyttävästi. Sovitellessani uusia kalsareitani muistin hänet, ja ajattelin etsiä enemmänkin innoitusta hänen kaltaisistaan. En ehkä piirtäisi anarkiamerkkiä nahkatakin selkään, mutta kirjava trikoo (joka tosiaan - onneksi - näyttää enemmän klooripestyltä kuin batiikkivärjätyltä) ja maihinnousukenkä toimii aina.

Kalsarit ja maiharit (sekä kengät että takki) ovat oivallisia syysmyrskyntorjuntavaatteita, monot kestävät vettä ja lahkeet eivät kastu. Kalsarit ovat Mintun putiikista - muuten samat kuin Sugar Kanella, mutta viikunan väriset. Käytin Edunin alpakkaneulemekkoa viime talvena pallovatsan peitteenä, ja se onneksi sopii hyvin normaaleihinkin mittoihini.

*

Alpakka on yksi lempparimateriaaleistani, ja siitä tulikin mieleeni eri puolilla blogistania viime aikoina käydyt keskustelut vaatteiden materiaaleista - esimerkiksi Stellagee ja Issues-blogin Jan ovat kirjoittaneet aiheesta.

Etsiskelin netistä jotain kätevää tiivistelmää erilaisista kuiduista, ja löysin Tekstiili- ja vaatetusteollisuus ry:n kuituoppaan. Siitä löytyvät kaikki yleisimmin käytetyt kuidut simppelisti ryhmiteltyinä ja sen avulla käy selville esimerkiksi se, ettei sellainen usein kammotuksena pidetty asia kuin tekokuitu välttämättä ole niin huono juttu kuin miltä ensin kuulostaa, tekokuituja kun ovat myös esimerkiksi muuntokuidut, jotka ovat enimmäkseen varsin miellyttäviä.

Puhdas villakaan ei ole niin simppeli juttu kuin miltä ensin vaikuttaisi, se kun ei ole kovin kulutuksenkestävää ja villalankojakin on erilaisia. Löyhäkierteisestä langasta neulottu pusero jää kiinni ovenkahvaan ja kellonhihnaan ja puhdistamaton villa haisee lampaalle. Pieni määrä polyamidia (tai polyesteria, esim. suhteessa 75% villaa, 25% poly-jotakin) tekee esimerkiksi villasukkalangasta tai villakankaasta kestävämpää. Ja oma lukunsa ovat tietenkin huonolaatuiset tai käyttötarkoitukseen sopimattomat villalangat, joista tehtyjä riepuja kaupat ovat nykyään puolillaan. Ne nyppyyntyvät, vanuvat tai pistelevät.

*

Joskus käy niin, että laadukkaatkin kuidut käyvät hankaliksi. Esimerkiksi ihanan pehmeältä tuntuva silkkimohair-lanka, josta mun oli tarkoitus neuloa jokin rodartemainen verkkoasia, osoittautui äärest ärsyttäväksi neulottavaksi, se on liukasta ja joustamatonta ja takertuu puikkoihin ja silmukat kiristyvät niin pieniksi, että niitä on mahdoton neuloa. Silkkisen pehmeä bambuviskoosilanka taas oli niin luistavaa, etten millään pystynyt keksimään tapaa, jolla pystyisin jatkamaan lankaa kerästä toiseen ja huolittelemaan jatkokohdan pitävästi, mutta kuitenkin näkymättömästi.

Tällä hetkellä olenkin tykästynyt Rowanin puhtaaseen, konepestävään villalankaan, josta on tähän mennessä syntynyt grungepipo ja vauvanhaalari, ja kohta kenties jonkinlainen postmoderni kaulahuivi.

Juuri kun pääsin saarnaamasta, etten halua pukeutua univormumaisesti, huomasin tänään pukeutuneeni aivan viralliseen grungeunivormuun:

Raitapaita, check. Viisnollaygöset, check. Pamppaantunut villatakki, check. All Starit, check.

Puolustuksekseni totean, että kyseessä on kuitenkin ns. aikuinen versio grungesta - kaikki vaatteet ovat ehjiä ja villatakki on, ilmaistakseni itseäni alkuperäisellä äidinkielelläni ja Jaakkoa lainatakseni, äärest avantgardee eikä ihan perussettiä. Leukapartakin puuttuu eikä tukka ole tarpeeksi sekaisin.

Komppaan Jaakkoa siinä, että tässä iässä vaatteiden olisi hyvä olla arvokkaasti elämää nähneitä eikä teinikapinatyyliin rikkinäisiä tai likaisia. Farkut saavat kulua käytössä (se on aina parempi kuin valmiiksi kulutettu farkku), mutta villatakista poistetaan siihen mahdollisesti ilmaantuvat nypyt ja t-paita korjataan, jos sen helma alkaa repsottaa (korjaus voi tarkoittaa myös koko reunapäärmeen irrottamista).

Ja aikuisella on tietenkin aina huolletut ja ehjät kengät. Tästä periaatteesta on kaksi poikkeusta: Converse-tossut ja maiharit. Ne ovat ainoat kengät, jotka saavat vain lisää katu-uskottavuutta siitä, että ovat käytetyn näköiset.

Olen jo pitkään katsellut sillä silmällä erilaisia prätkäsaappaita, ja kerran toisensa jälkeen todennut ne liian univormumaisiksi ja raskastekoisiksi itselleni. Camperin nettikaupan season preview -valikoimasta löysin nilkkapituiset saappaat, jotka muistuttivat prätkäsaappaita olematta kuitenkaan sellaiset, ruskea väri ei vain sopinut värimaailmaani.

Nettikauppaan ei syysmalliston ilmestyttyä tullut muunvärisiä versioita, joten olin jo päättänyt unohtaa koko saappaat ja etsiä jotain muuta. Sitten löysin täkäläisestä kenkäkaupasta nämä - samat kengät, mutta mustina:

Nyt sain samalla kertaa paitsi prätkäsaappaat with a twist ja naisellisemman lestin kera, myös jo viime syksynä haaveilemani nilkkurit. Yritin miettiä, millaisiin yhdistelmiin pukisin ne tulevana talvena, mutten vielä onnistunut, ulkona on liian lämmintä ja kuljen edelleen sukattomana. Asukuvia seuraa siis myöhemmin.

Olen istunut kolmena perättäisenä päivänä lempparikahvilani Espresso Edgen kadunvarsiterassilla Kruununhaassa ahmimassa porkkanakakkua cappuccinon kera ja nauttimassa suorastaan eteläeurooppalaisesta syyskelistä - aivan samanlainen sää oli Barcelonassa, kun pistäydyin siellä loka-marraskuun vaihteessa kaksi vuotta sitten. Aamuisin oli jo kylmä ja päivälläkin tuuli oli viileä, mutta auringonpaisteessa tuli kuuma ja valo oli kirkasta ja terävää. Jag önskar jag var där nu, tai ainakin sitten kuukauden päästä, kun siellä on edelleen eteläeurooppalainen syksy ja täällä on säkkipimeää.

Syksyn kunniaksi olen pikkuhiljaa saamassa täydellinen vaatekaappi -projektini päätökseen. Olen jäämässä vuodenvaihteen jälkeen joksikin aikaa hoitovapaalle, mikä tarkoittaa sitä, että tuloni kutistuvat varsin pieniksi, ja nekin vähät tarvitaan todennäköisesti muuhun kuin vaateostoksiin. Olenkin pikkuhiljaa kuluneen vuoden mittaan hankkinut puuttuneita tarpeellisia vaatekappaleita ja klassikkoja (mm. yllä mainitsemani saappaat, jotka olivat viimeisten joukossa listallani), ja homma alkaa olla hallussa (paitsi että Meidän Pariisia lukiessani tajusin just, ettei mulla ole mustia housuja, ja se pikkumustakin uupuu edelleen, ärk…). Poverty Deluxen Jaakolla on aika lailla samansuuntaisia suunnitelmia, joten tulemme varmaankin toimimaan vertaistukena toisillemme (ja mä neulon ja Jaakko ompelee).

En siis suunnittele mitään ideologista ostoslakkoa, aion vain testata, onnistunko pärjäämään jonkin aikaa sen kanssa, mitä mulla jo on. Tavoitteenani on ollut jo pitkään, että voisin pukeutua suunnilleen kiskomalla kaapista päälleni, mitä sieltä nyt sattuu käteen osumaan, ja kaikki vaatteet sopisivat yhteen toistensa kanssa. Olen jo aika lähellä tavoitettani.