Eräänä iltapäivänä

Muisti palailee pätkittäin. Istuskelin (mustalla nahka)sohvalla lukemassa eiliseen viestiini tulleita kommentteja ja niinkuin nykyään tapanani on, jäin välillä tuijottamaan olohuonettamme hallitsevaa Manhattania. Yhtäkkiä muistin taas yhden unohtuneen ikuisen inspiraation lähteen: Tim Burtonin ohjaaman Batman-elokuvan vuodelta 1989.

Pidän elokuvasta kokonaisuudessaan, mutta varsinaisen vaikutuksen siinä teki kulissi, jossa tarina tapahtuu - Gotham City. Elokuvan production designer Anton Furst kuvailee kädenjälkeään seuraavasti:

We imagined what New York City might have become without a planning commission. A city run by crime, with a riot of architectural styles. An essay in ugliness. As if hell erupted through the pavement and kept on going.

(Lähde: Wikipedia)

Batman-sarjakuvien tekijän Dennis O’Neilin näkemys (sarjakuvien) Gotham Citystä välittyy niinikään Burtonin elokuvasta:

Batman’s Gotham City is Manhattan below Fourteenth Street at eleven minutes past midnight on the coldest night in November.

(Lähde: Wikipedia)

Riot of archtectural styles voisi kuvata omaa tyyliäni niin pukeutumisessa kuin sisustamisessakin: art decoa (Chrysler buildingin katossakin on vähän niinku laskoksia, eikö?), modernismea, funkkista, betonibrutalismia ja muutama satunnainen hökkelikylä sekaan.

Elokuvan nähneet muistanevat sen lopussa kaupungin yllä leijailleet Jokerin viritykset: suuret, myrkyllistä kaasua sisältävät, omituisia otuksia esittävät ilmapallot. Ne olivat vähän (tai oikeastaan paljon…) vinksahtanut versio Macy’s-tavaratalon kiitospäivän paraatista, jollaisia on järjestetty art decon ajoista lähtien. Emedemartan blogista löytyy valikoima kuvia menneiden vuosien oikeista ilmapalloista New Yorkin kaduilla. Ihan järjettömän hienoja.

Olen huomaavinani niiden ulkonäössä jotain yhtäläisyyttä näiden kavereiden kanssa.

Trailerista löytyy myös Jaakolle inspiraatiota vähän värikkäämpään miesten pukeutumiseen.

Ostimme eilen sisustustaulun. Ja vielä Ikeasta. Noin nopeasti lausuttuna se kuulostaa ihan taidejäljennösjulisteelta alumiinikehyksissä, varsinkin, kun sen lausuu ihminen, joka jo uhosi itsekseen sisustavansa kotiaan vain itse ottamillaan valokuvilla. Kyseinen sisustustaulu oli vieläpä täydellinen heräteostos - menimme ostamaan jalkalamppua ja pikkusälää, mutta tulimme kotiin mukanamme lamppu, repullinen pikkusäläää ja se sisustustaulu. (Harrastimme samalla vähän extreme-matkailua: julkisilla Espoon Ikeaan ja takaisin lauantaipäivänä lumimyräkän jälkeen kamakuorman ja rattaiden kanssa.)

Ostoksemme ei kuitenkaan ole ihan mikä tahansa taulu - se on varsin klassinen näkymä New Yorkista, tarkemmin sanottuna 5th Avenuen ja Broadwayn risteyksestä ja Flatiron Buildingista, mitä ilmeisimmin Empire State Buildingin katolta kuvattuna. Kuva on printattu 200cm x 140cm kokoiselle kankaalle, eli se peittää suurimman osan ennen täysin tyhjästä olohuoneemme seinästä. Tiukkaan rajattu kuva ei nopealla vilkaisulla näytä perinteiseltä kaupunkimaisemalta, vaan oikeastaan vähän abstraktilta harmaasävyiseltä maalaukselta. Yksityiskohdat nousevat esiin vasta tuijottamalla pitempään.

Olen itse ottanut vastaavan kuvan ihan samasta kuvakulmasta, tosin mulla ei ollut pitkää zoomia vaan Holga:

Näkymästä tekee erityisen henkilökohtaisen se, että reissullamme majailimme hotellissa, joka sijaitsi itäisellä 27. kadulla, eli hiukan taulun alareunassa näkyvästä Madison Square Parkista ylöspäin (tai siis taulua katsoessa alaspäin). Kävimme aamuisin kahvilla kuvassa Flatiron Buildingin vasemmalla puolella sijaitsevassa suuressa rakennuksessa sijaitsevassa italialaistyyppisessä kahvilassa, jonka ikkunoista näki paitsi puiston ja silitysraudan, myös taulun kuvan ottopaikan täysin päinvastaisesta kuvakulmasta:

Voin siis pyörtää päätökseni itseotetuilla kuvilla sisustamisesta ja todeta, että olisin melkein voinut itsekin ottaa tuon kuvan. (Olen joskus jopa selvitellyt kuvien tulostamista isokokoisina kankaalle, mutten ole löytänyt asiallista paikkaa, jossa sellaisia tehtäisiin. Kovin monet tuntuvat suuntaavan tuotteensa vain yrityksille tai vastaavat yhden sanan lausein eivätkä varsinaisesti vastaa tiedustelemiini asioihin (tai pyytävät toimittamaan kuvan smyg-tiedostona, mikä ei anna kovin ammattimaista kuvaa…).)

Nyt kelpaa loikoilla sohvalla, tuijottaa olohuonettamme hallitsevaa New Yorkia ja kuunnella aiheeseen sopivia biisejä.

Ostimme me lampunkin, mutta emme sitä, jota varsinaisesti menimme katsomaan. PS Svarva näytti katalogissa hyvältä, mutta paikan päällä liikaa Mammut-sarjan kaverilta, kun taas yllä olevassa kuvassakin näkyvä 365+ Lunta näyttää ihan hyvältä meidän olohuoneessamme.

iPhoto-kansiooni on kertynyt noin 10 000 itse otettua valokuvaa. Tietokoneen kovalevylle piilotettuina niistä ei kuitenkaan ole mitään iloa, joten olen yhä jatkuvassa pesänrakennusvimmassani asetellut niitä esille erilaisin tavoin.

Työhuoneen seinillä (jotka ovat suunnilleen ainoita paikkoja, joihin tässä asunnossa voi kiinnittää jotain - niissä on tapetti, johon voi tökkiä nuppineuloja, muut seinät ovat niin kovia, etteivät nuppineulat käy, mutta kuitenkin niin pehkuja, etteivät ruuvit pysy niissä kiinni) on jo pitempään ollut useampi Lomowall, eli Lomolla otetuista vaakakuvista kasattu seinänpeitto.

Kuvassa näkyy New Yorkin reissukuvista koottu viritys:

(Suurin osa NYC-Lomowall:ini kuvista löytyy Flickristä.)

Eteisen seinällä on uudempi ripustus, Elisabets-triptyykki. Ifolorin suosiollisella avustuksella teetin digikuvista kolme kanvaasitaulua, joissa kaikissa on yöllisiä väläyksiä Barcelonan El Ravalissa sijaitsevan Carrer Elisabetsin tienoilta:

(Alkuperäiset kuvat täällä, täällä ja täällä.)

Uusin rakennelmani on makuuhuoneen ikkunalaudalta paikan löytänyt Sal Paradise -triptyykki. Teetin läjän kuvia, joista valitsin tällä hetkellä parhaiten fiiliksiini sopivat - ja kas kummaa, nekin on kaikki kuvattu Barcelonassa. Sal valikoitui aiheeksi, kun etsin kuvieni joukosta jotain myös perheen pienintä viihdyttävää.

Olen ihastunut itsekseen pystyssä pysyviin, Lomography-kaupassa myytäviin Holga-kehyksiin, joita tilasin alunperin omia Holga-kuviani varten.

(Alkuperäiset kuvat täällä, täällä ja täällä.)

Muistin juuri, että olen joskus aikoinaan tehnyt kollaasin barcelonalaisesta katutaiteesta, mutta se on unohtunut kaappiin muuton jälkeen, kun tästä asunnosta ei löytynyt sille paikkaa heti. Pitääpä kaivaa sekin uudelleen näytille.

Voimme julistaa täydellisen villatakin metsästyksen päättyneeksi, nopeammin kuin olisin arvannutkaan. Beamhillista löytyi tällainen:

Neuletakki Won Hundred, t-paidat Filippa K

Väri tosin ei ole musta, mutta muoto on just sellainen kuin halusinkin. Oikeastaan tuo villasukanharmaa toimii paremmin kuin musta, se tuo vaatteen muodon selkeämmin esiin. Takki on myös sen verran väljä, että sitä voi syssymmällä pitää päällystakkina kantorepun kanssa (meillä on anarkistilapsi, joka ei viihdy vaunuissa - taas pukeutumiseen lisää haastetta!), repun hihnat mahtuvat hyvin sen alle.

Hiukan vastoin periaatteitani olen mennyt tykästymään kovasti noihin Filippa K:n luomupuuvillaisiin t-paidanretaleisiin. Ne ovat kesällä rennon viileitä ja syksyllä niitä voi pukea useamman päällekkäin ja antaa helmojen vilkkua vähän Demeulemeester-henkisesti. (Tuo viime vuoden malliston valkoinen paita on kaikissa olosuhteissa niin ohut ja läpinäkyvä, etten oikein osaa pitää sitä yksinään.)

Sugar Kane muistutti eräästä hienosta ja ikuisesta ysäri-inspiraation lähteestä, Sonic Youthin Sugar Kane -musavideosta:

1. Miss Sevignyllä on videossa samanlainen tukka kuin mulla. Asiallista.

2. Mä tarviin tuollaisen raidallisen, pitkulaisen pipon. Ehtisinköhän mä jossain välissä neuloa sellaisen?

3. Videon ainoa vika on, että TAAS alkaa tehdä mieli New Yorkiin. Nyyh.

Stellagee ja Anna ovat pohtineet merta ja siihen liittyvää estetiikkaa. Meri on tärkeä myös mulle, koska olen elänyt sen rannalla - tai muutaman sadan metrin päässä siitä - suurimman osan elämääni. Meren tärkeys kirkastui mulle siinä vaiheessa, kun elin kuusi vuotta Tampereella, kaukana merestä. Järvissä ei ole samaa tunnelmaa, niiden vesi on liian mustaa ja suolatonta. Muuttaessani Tampereelta Helsinkiin tammi-helmikuun vaihteessa seitsemän vuotta sitten olin ilahtunut jäisestä viimasta, joka puhalsi Kruununhaan kortteleiden läpi, tuntiessani sen tiesin tulleeni kotiin.

Toisaalta taas Tampereelta kotoisin oleva, järvillä paljon veneilevä tuttuni ei haluaisi siirtää venettään merelle, koska “meressä on liikaa vettä”. Jokainen tottuu omaansa, varmaankin. Mun täytyy aina välillä saada tuijottaa horisonttiin, ja täällä Helsinginniemellä se onnistuu helposti. Turussa se vaati vähän enemmän vaivaa, piti matkustaa ulkosaaristoon. Täällä merifiilikseen riittää usein jo ikkunan avaaminen, sieltä kuuluu koko ajan lokkien rääkymistä ja pari kertaa päivässä Hernesaaren laiturista lähtevien loistoristeilijöiden äänimerkkejä. Meren kuuluukin olla iso - ajatus siitä, että vesi yhdistää Helsingin vaikkapa New Yorkiin on yksi asia, joka meressä kiehtoo erityisesti.

Niin paljon kuin merestä pidänkin, en ole kovin kiinnostunut seiloriestetiikasta, niinkuin Anna tai satamista ja telakoista, niinkuin Stellagee. Minulle meri itsessään, ja jo aiemmin mainitsemani horisontin vaakasuora viiva riittävät innoitukseksi - ja erityisesti rantaviiva. Olen viettänyt kaikki lapsuuteni kesät koluamalla kivenkoloja Turun saariston rannoilla (sieltä löytyi paitsi käärmeitä, myös paljon kaikenlaista kiinnostavaa laivoista mereen pudonnutta tavaraa), mutta enää en niinkään kaipaa koskematonta rantaa, vaan pidän urbaanista merenrannasta. Helsingin parhaita kävelypaikkoja ovat esimerkiksi Kaivopuiston tai Hietaniemen hautausmaan ympäri kulkevat, rantaviivaa seuraavat kävelytiet.

Myös suosikkimatkakohteeni ovat meren rannalla - Berliiniä lukuunottamatta. Olenkin varma, etten viihtyisi Berliinissä kovin pitkiä pätkiä kerrallaan, vaikka se muuten on kovasti miellyttävä kaupunki. Huikein ikinä näkemäni urbaani rantaviiva (joka tosin on enemmän jokisuistoa kuin merenrantaa, mutta ei anneta sen häiritä) on tämä:

Katsellessani allaolevaa kuvaa Barcelonan urbaanista rantaviivasta tajusin, että löytyyhän mun pukeutumisestani sittenkin viitteitä mereen liittyvistä asioista. Ne eivät ole ihan niin ilmeisiä kuin merimies- tai risteilyrouvatyylit, mutta koen kyllä toteuttavani eräänlaista tulkintaa urbaanista rantapummista, kun hiihtelen kesäisessä kaupungissa shortseissa ja lipsuissa. Barcelonassa surffarit ovat rannalla vielä lokakuussa…

Barcelona on muuten siitä hassu kaupunki, että siellä voi viettää päiväkausia näkemättä ollenkaan merta, vaikka se on siellä hyvin hallitseva elementti. Niin on ollut ennenkin - aikoinaan Barcelonan vanhan kaupungin ja meren välissä kulki kaupunginmuuri, joka suojeli kaupunkia mereltä tulevilta vihulaisilta. Kuvassa näkyvät biitsit on rakennettu vasta vuoden 1992 olympialaisia varten, sitä ennen paikallinen urbaani rantaviiva on ollut aivan joutomaata. Meren voi kyllä haistaa varsinkin rantaa lähellä olevissa kortteleissa, ja kuvittelen suolantuoksun aikoinaan kiivenneen myös kaupunginmuurin yli.

Jälleen Sugar Kanelta vohkittu haaste eli “elämän aakkoset”. Kun aloin kasata listaa, huomasin, että se alkoi ihan itsekseen muotoutua kertomaan niistä asioista, joita olen arvostanut tai pitänyt esikuvina tai joista olen saanut inspiraatiota jo pitkään, vuosia tai jopa vuosikymmeniä, ja jotka seuraavat mukanani edelleen. Näitä voisi siis kuvata jonkinlaisiksi inspiraatioaakkosiksi.

A

Paul Auster. Lempparikirjailijani, jolta olen yrittänyt oppia useammissa kerroksissa ajattelua.

Akayism. Kahden ruotsalaisen katutaiteilijan projekti, jossa otetaan kaupunkitilaa haltuun uudenlaisin keinoin. (Projektin nettisivusto ei ole päivittynyt aikoihin, mutta sieltä saa jonkinlaista ideaa siitä, mitä tyypit puuhaavat. Lisää kuvia myös tuolla.)

B

Barcelona. Kaikkien aikojen suosikkikaupunkini, jonka kapeille kaduille voisi unohtua vaeltelemaan ikuisiksi ajoiksi. Sinne on aina loputon ikävä takaisin.

Berliini. Kaupunki täynnä inspiroivinta katutyyliä, hienointa avantgarde-muotia ja muutenkin upeaa meininkiä.

Banksy. Asiallinen artisti, joka paitsi tekee hienoja töitä, myös yrittää nakertaa Oikean Taiteen käsitettä ja jalustaa omalla tavallaan (aiheesta oli mainio artikkeli taannoin Imagessa).

Beat Generation. Elin myöhäisen teini-ikäni lueskellen beat-kirjailijoiden tuotantoa, erityisesti William Burroughsia, mutta myös Allen Ginsbergiä ja Jack Kerouacia. Paitsi että beatin kapinallinen meininki puhutteli nuorta kansalaista, myös liikkeen vaikutus myöhempien aikojen pop-kulttuuriin ja rokkimeininkiin The Doorsista Tom Waitsiin ja U2:sta Sonic Youthiin on tarjonnut paljon polkuja tutkittavaksi.

C

Cut-up. Tekstiä katkova ja uudelleen yhdistelevä kirjoitustekniikka, joka tuli mulle tutuksi aikoinaan William Burroughsin tuotannosta, ja yhdistää hänet muutamaan muuhun lempparityyppiini, mm. David Bowieen, Kurt Cobainiin ja Thom Yorkeen. Tällaista ajattelutapaa voisi soveltaa moneen muuhunkin asiaan, esimerkiksi ns. Free form crochet -virkkaustekniikka on hiukan sukua sille. Free form crochet olisi kovasti kiinnostavaa, mutta vaatii sellaista “Free your mind and your ass will follow” -tyyppistä lähestymistapaa, jossa itselläni on vielä vähän opeteltavaa.

Cecilia Sörensen. Lempparisuunnittelijani, joka tekee parhaat hameet ja takit ja muistuttaa aina Barcelonasta.

Anton Corbijn. Tyyppi joka kuvitti nuoruuteni ja on inspiroinut minua enemmän kuin olen huomannutkaan. En muistanut koko äijän olemassaoloa vuosiin ennen kuin hänen retrospektiivinäyttelynsä tuli Helsinkiin viime vuonna, ja vasta näyttelyssä tajusin, mistä on peräisin mieltymykseni satunnaisiin rajauksiin, jyrkkiin kontrasteihin ja rakeisuuteen varsinkin mustavalkoiselle filmille kuvatessani.

D

Depeche Mode. Bändi, jonka musiikkiin rakastuin ja ja joka (juuri edellä mainitun Anton Corbijnin suosiollisella myötävaikutuksella) loi tyylin, jota minäkin aikoinani apinoin. Prätkärotsit, vaaleat tai valkoiset Leviksen 501:t ja Martensin maiharit ovat 80-90-lukujen vaihteen ikoneita ja mustanpuhuva synkistely aina varma vaihtoehto.

E

Enki Bilal. Tämä mies tekee sarjakuvasta Taidetta isolla T:llä. Tykkään varsinkin uudemmasta tuotannossa, joka on kehittynyt alkuaikojen pikkutarkasta, scifi-henkisemmästä nyhräyksestä varmaotteisemmaksi ja tyylikkäämmäksi ja samalla jotenkin luonnosmaisemmaksi (esimerkkejä täällä ja täällä). Pyrkiminen teknisestä täydellisyydestä kohti omaa, varmaa näkemystä on oppimisen arvoinen asia.

F

Filmi. Valokuvausharrastukseni, varsinkin filmille kuvaaminen, on ollut vähän aikaa jäissä inspiraation (ja valon) puutteen vuoksi, mutta suosin edelleen filmiä digikuvauksen sijaan, jos arvioidaan lopputuloksen puhuttelevuutta. Filmillä kaikki väreistä kontrastiin toimii paremmin (niitä ei tarvitse hakea kuvaan erikseen Photoshopin avulla), ja sokkona kuvaaminen on kiehtovaa vaihtelua “helpolle” digikuvaukselle.

Kaksoisvalotus on kuvamaailman cut-up-tekniikkaa, jota voi oikeaoppisesti tuottaa vain filmikameralla.

G

Grunge. Paitsi musiikkigenre, grunge oli myös tyyli, asenne ja elämäntapa, joka osui herkässä iässä ja on ehtymätön inspiraation lähde edelleen.

Gaultier. Jean Paul linkittyy mielessäni sekalaiseen vyyhteen, jonka muita osia ovat mm. Jeunet&Caro, Pierre&Gilles, merimiespaidat, 90-luku, tyylikkäät parfyymipullot ja toverini Maire.

H

PJ Harvey. Tyyli- ja roolimalli, tumma, kalpea, kaunis ja voimakas. Ja tekee hienoa musaa.

Boris Hoppek. Saksalainen katu- ja muunkinlainen artisti ja varsinkin hänen luomansa bimbo-nuket ovat vaikuttaneet hyvin paljon siihen, että oma design-nukkeharrastukseni pääsi vauhtiin, jatkui ja kehittyy koko ajan. Hoppek vaikuttaa kahdessa eri kaupungissa, jotka molemmat sattuvat kuulumaan suosikkeihini - Barcelonassa ja Berliinissä.

I

Issey Miyake. Yksinkertainen ja koruton japanilainen design viehättää minua aina vain. Issey Miyake on merkittävä myös siksi, että L’Eau D’Issey on ollut suosikkituoksuni jo varmaan toistakymmentä vuotta.

Indie. Paitsi musiikkigenre, tämä on myös varsin kannatettava elämäntapa ja asenne. Support your local starving artist!

Interpol. 2000-luvun suurin suosikkibändini, joka paitsi hioo Joy Divisionin ja muiden ns. post punk -bändien meininkiä nykypäivään sopivaksi, myös näyttää esimerkillisen tyylikkäältä lavalla. Bonuksena laulaja Paul Banksin matala ääni puhuttelee jollain hyvin alkukantaisella tasolla.

J

Tove Jansson. Muumeja ja muuta Muumilaakson porukkaa voisi pitää jo tylsinä itsestäänselvyyksinä, kun haetaan innoitusta erilaisten design-ötököiden luomiselle, mutta kyllä ne edelleen ovat minulle hyvin tärkeitä, samoin kuin koko Janssonin luoma satumaailma. Muumit ovat ajattomia ja valloittavia, tykästyin niihin jo joskus silloin kun opin lukemaan, ja palaan niiden pariin edelleen säännöllisesti.

K

Kamera. Virkkuukoukun (ja läppärin) lisäksi yksi viime vuosien tärkeimpiä itseilmaisun välineitäni. Digikamera menettelee, mutta filmikamera on ainoa oikea.

Kenzo. Edelleen japanilaista tyylikkyyttä, varsinkin Kenzon neuleet ovat upeita ja inspiroivia.

(Tästä tulikin mieleeni Honey Junkien blogissa käyty keskustelu ideoiden alkuperäisyydestä - hehkuttamani entrelac-neulekuvio ei todellakaan ole Kenzon keksintöä, vaan vanha juttu, mutta Kenzo on keksinyt soveltaa sitä hienolla tavalla.)

L

David Lynch, lapsuuden sankarini. Kukaan muu ei edelleenkään kykene luomaan yhtä tiivitä ja käsinkosketeltavia mysteereitä tai yhtä vinksahtaneita tarinoita. Ihailen myös Lynchin tapaa luoda aivan omanlaistaan kuvakerrontaa - se on tietyllä tapaa sukua aiemmin mainitsemalleni cut-up-tekniikalle.

M

Musta. Perusväri ja kaiken muun pohja. Sitä ei kannata vaihtaa, olen huomannut sen ns. kantapään kautta.

Modernisme. Erityisesti Antonio Gaudí on aikamoinen Barcelona-klisee, mutta hänen kädenjälkensä näkyy kaupungissa sen verran voimakkaana ja useissa paikoissa, että häntä ja hänen töitään ei siellä oleskellessaan voi ohittaa (edes katsellessaan maahan, ks. kuva). Modernisme-arkkitehtuuri toimii kuitenkin myös muiden suunnittelijoiden tekemänä, ja sen - ja koko liikkeen - muotokielestä ja asenteesta voi hakea innoitusta omaankin itseilmaisuunsa.

Dr. Martens. Alakulttuuriklassikot, joita pitää aina olla yksi pari jemmassa, ihan varmuuden vuoksi.

N

Neulominen. Pitkäaikaisin käsityöharrastukseni, jonka pariin palaan aina uudelleen inspiraation iskiessä. Parhaimmillaan hyvin rentouttavaa ja terapeuttista hommaa.

New York. Kaupunki, joka jää vaivaamaan mieltä. Se on aivan liian iso ja siellä on kaikkea liikaa, mutta silti sinne haluaisi takaisin. Jos se olisi lähempänä ja pienempi, ehkä niin tapahtuisi useammin.

*

Olikohan siinä nyt kaikki? Pidätän oikeuden lisätä listalle kamaa, jos jotain tärkeää unohtui (niinkuin varmasti tapahtui).

Keikka: Leonard Cohen Hartwall Areenalla lokakuussa. (Hyvänä kakkosena Interpol Ruisrockissa heinäkuussa ja kolmosena Low Tavastialla huhtikuussa.)

Levy: Verve: Forth. (2008 oli muuten aika huono levyvuosi, taisin ostaa yhteensä neljä uutta levyä koko vuonna.)

Elokuva: Wall-E.

Taidepläjäys: Anton Corbijnin retrospektiivi Tennispalatsissa.

Artisti: Pietari Posti ja Giants-sarja.

Kaupunki: New York.

Katu: Gran de Gràcia myöhään illalla.

Kirja: Paul Auster: Sattumuksia Brooklynissa.

Vaate: Cecilia Sörensenin pliseerattu takki.

Laukku: Camperin harmaa nahkapalalaukku.

Investointi: Pfaff Select 3.0 (jonka ostin tänään joulunjälkeiseen alennettuun hintaan, varsinaista kuvaa ja käyttöraporttia seuraa myöhemmin. Tästä tulee toivottavasti pitkäaikainen ja luotettava seuralainen.)

Väline: virkkuukoukku.

Julkkis: Kvaakku.

Karkki: Makeidonin anispastillit (piparminttukarkkiaddiktioni muuttui joulun aikana aniskarkkiaddiktioksi).

Ravintolaelämys ulkomaassa: Union Squaren Rosa Mexicano, herkullista ruokaa ja loistava palvelu.

Ravintolaelämys kotimaassa: Ravintola Juuren sapakset, niin hyviä, ettei perussuomalainen palvelukaan haittaa.

Uutuus: Korkeavuorenkadun Sis. Deli.

Ruoka-aiheinen ylläri: Sateisen kesän kirsikkasato.

Hetki: Ne liian harvat aurinkoiset kesäaamut.

Tunne: suuren elämänmuutoksen odotus.

Tavoistani poiketen en keväisen New Yorkin reissuni aikana kirjoittanut kovin tarkasti muistiin osoitteita ja paikkojen nimiä, kenties siksi, että NYC on ISO ja siellä on PALJON kaikkea ja minä näin siitä kaikesta vain pieniä murusia. Tässä siis yleisön pyynnöstä murusia New Yorkista.

Jos minulta kysyttäisiin kaupungin parhaista nähtävyyksistä, vastaisin, että niitä ovat itse kaupunki ja sen omaleimaiset kaupunginosat (jaksan hyvin harvoin kiinnostua monumenteista ja museoista). Yllättävän moni niistä oli yllättävän tutun näköinen, vaikken ollut koskaan ennen käynyt paikalla - New York on täällä kotonakin koko ajan läsnä elokuvissa, mainoksissa, uutisissa, televisiossa, muotikuvissa ja vaikka missä. Metrolla pääsee ja viikon lippu on edullinen - kannattaa siis pakata mukavat kengät mukaan!

Ruokapaikoista sen verran, että kannattaa todellakin skipata Starbucksit ja McDonaldsit, vaikka niitä onkin joka kulmassa. Lähistöltä löytyy aina joku paikallinen deli tai pizza slice -paikka, josta saa kahvia ja (pika)lounasta vähän aidommalla fiiliksellä. Myös burgereita ja southern fried chicken -osastoa tarjoavia dinereitä löytyy sieltä täältä, ja mikäs niitä amerikkalaisempaa (joskaan ei ehkä kovin newyorkilaista, mutta toki Onnenpäivien tunnelmalle on aina tilaa).

Manhattan

Soho ja Nolita
Kivoja alueita (mun lemppareita!), joista löytyy kahviloita, putiikkeja ja ravintoloita - Sohossa hinnakkaampia, Nolitassa vähän edullisempia.

Sohosta löytyy mm. Apple Store, Camperin kauppa, jossa myydään myös laukkuja ja A.P.C.:n putiikki, jossa on paitsi hienoja vaatteita, myös upea sisustus. (Yleisesti ottaen A.P.C.:n kaltaiset eurooppalaiset merkit tuntuivat olevan New Yorkissa kalliimpia kuin täällä, kun taas amerikkalaiset merkit olivat huomattavasti edullisempia - mutta aina kannattaa käydä katsomassa tyylikästä mestaa ja tietenkin NYC:n liikkeistä voi löytyä jotain sellaista, mitä ei ole Suomessa myynnissä.)

Sohossa patsastellessa kannattaa bongata myös paikallinen arkkitehtuurinen erikoisuus, eli valuraudasta rakennetut talot.

Ravintolavinkki: Spring Street Natural (62 Spring St, Lafayetten kulmassa). Kevyttä, terveellistä, puhdasta ja mahdollisimman vähän käsiteltyä ruokaa kauniissa tilassa.

Lower East Side
Toinen lempparini, joka oli arkisena aamupäivänä yllättävän hiljainen paikka verrattuna muuhun kaupunkiin (eli tänne voi mennä rauhoittumaan, jos Midtownin hälinä alkaa ahistaa). Kaikenlaisten artistien, nuorten suunnittelijoiden ja muusikkoiden suosima kaupunginosa, josta löytyy ravintoloita, kuppiloita ja (enempi kalliita kuin halpoja) putiikkeja.

Suosikkiputiikkini oli laukkuja sun muita asusteita myyvä Intrigue osoitteessa 151 Ludlow St - ostin sieltä hienon Laticon iltalaukun ja lompakon.

Union Square
Union Square tuntuu jotenkin luonnolliselta kaupungin keskipisteeltä, se on usean metrolinjan risteysasema ja sieltä pääsee näppärästi sekä Brooklyniin että ylä- ja ala-Manhattanille. Aukiolla on joka toinen päivä paikallisten farmareiden vihannesmarkkinat ja muuten siellä notkuu skeittareita ja muuta väkeä. Aukion laidalla on Virgin Megastore (iiiiso levykauppa) ja muita vastaavia rahantuhlauspaikkoja.

Aiemmin mainitsemani hyvän palvelun ja herkullisen ruoan meksikolainen ravintola Rosa Mexicano on Union Squaren lähettyvillä, osoitteessa 9 East 18th St (bet. Fifth avenue and Broadway). Jos tilaat alkupalaksi guacamolea, setä tulee ja tekee sen tuoreista aineksista suoraan pöydässä.

Union Squarelta löytyy myös hifi-kauppa Sound by Singer, joka myy legendaarisia, Brooklynissä valmistettuja Gradon kuulokkeita (18 East 16th St., Union Squaren ja 5th Aven välissä).

East Village
East Village oli 70-80-luvulla punkkareiden sun muiden epämääräisten artistien ja hipstereiden pesäke, mutta on sittemmin siistiytynyt (ja kallistunut). Siellä on edelleen baareja, kuppiloita ja ravintoloita ja jonkun verran pieniä putiikkeja. Yleisilmeeltään se oli yllättävänkin hiljainen (omiin ennakkokuvitelmiini verrattuna).

Central Park
Central Park on tietenkin ns. must-see, mutta jos haluat välttää hevosvankkurit ja muun turistihärdellin ja tutustua puistoon vähän rock-historiallisemmalla asenteella, suosittelen sukeltamista sinne länsipuolelta, 72nd St:n metroaseman kohdalta ja jatkamista siitä sitten valitsemaasi suuntaan.

Niillä nurkilla on Strawberry Fields, Yoko Onon ja New Yorkin kaupungin rakentama muistomerkki John Lennonille (jonka kuolinpaikka on ihan puiston vieressä, kotitalonsa Dakota Buildingin ovella W 72nd St:n ja Central Park Westin kulmassa). Ilmeisimmin puistossa asuvat sedät hoitavat maahan upotetusta mosaiikkirakennelmasta koostuvan muistomerkin jokapäiväisen kukittamisen kerjäämällä kukkakaupoista ylijäämäkukkia - meidän käydessämme paikalla muistomerkin päällä oli ruusuista rakenneltu peace-merkki.

Chelsea
Tajusin vasta jälkeenpäin, että eräs Chelseassa sijaitseva klassikko-diner, jossa ahmimme burgereita eräänä iltana, on ikuistettu ikuisen idolini Tom Waitsin Asylum Years -kokoelmalevyn kanteen. Empire Diner (ja monet muutkin vastaavat paikat) on muuten tilana varsin mielenkiintoinen rakennelma - ikäänkuin irtonainen pyörätön asuntovaunu, joka on jotenkin teipattu talon kylkeen. Empire Diner sijaitsee osoitteessa 210 10th Ave (at 22nd St.).

Chelseassa liikuskellessa voi bongata toisenkin klassikon - legendaarisen rokujen ja muiden hiippareiden pesäpaikan, sittemmin siistiytyneen Hotel Chelsean.

Meatpacking District ja Greenwich Village
Meatpacking Districtiltä löytyy (Sinkkuelämästä tuttuja) baareja ja ravintoloita ja huippumerkkien putiikkeja (mm. Stella McCartney ja Alexander McQueen) erikoisessa miljöössä, vanhalla teurastamoalueella - siitä alueen kiehtova nimi.

Greenwich villagessa majaili beat-kirjailijoita ja muuta boheemikansaa joskus 50-luvulla ja folk-jengiä 60-luvulla, mutta nykyään se on pahasti keskiluokkaistunut ja kallistunut. Siellä voi käydä ihmettelemässä Mark Jacobsin ja vastaavien designereiden liikkeitä.

Näiden kahden kaupunginosan välimaastossa, osoitteessa 803 Greenwich St. sijaitsee kertakaikkisen tyylikäs ja hillittömästi sisustettu Martin Margielan liike (juu, taas eurooppalainen suunnittelija vieraalla maalla, mutta jostain syystä sellaiset puhuttelevat minua usein enemmän kuin paikalliset).

Midtown
Midtown on ns. klassista New Yorkia, juuri sitä elokuvista tuttua: pilvenpiirtäjiä ja leveitä teitä täynnä keltaisia takseja. Sieltä löytyy kaikenlaista Disney Storesta huippudesign-putiikkeihin ja Macy’s -tavaratalosta Tiffany & Co -kultasepänliikkeeseen. Samankaltaiset liikkeet tuntuvat hakeutuvan toistensa seuraan, joltain kadunpätkältä löytyy pelkkiä kultasepänliikkeitä (Diamond Row) ja joltain toiselta pelkkiä soitinkauppoja.

Pakollinen pyhiinvaelluskohde Apple-uskovaisille ja muille hyvän designin ystäville löytyy osoitteesta 767 Fifth Ave (melkein Central Parkin kulmassa). Siellä on Applen lippulaivamyymälä, aina avoinna oleva kummallinen lasikuutio, jonka alla on hienoja tietokoneita ja gadgetteja ja myyjiä, joiden paidassa lukee “I could talk about this stuff for hours”.

Midtownissa sijaitsee myös Times Square, joka tietenkin pitäisi mainita oleellisena nähtävyytenä, mutta minusta se oli liian iso annos ahdistavaa hulinaa, ihmis- ja autopaljoutta ja meteliä ja valomainoksia pakattuna liian pienelle alueelle. Tietysti sitäkin kannattaa käydä kurkkimassa, niin tietää käyneensä.

Financial District
Financial Districtillä ei ole sinänsä kovin paljon nähtävää kauppojen sun muun puolesta, mutta arkkitehtuuri on siellä aivan omanlaistaan: KORKEITA pilvenpiirtäjiä vieri vieressä ja niiden välissä hämärään jääviä kapeita katuja, joilla haisee raha. Sinne tänne on unohtunut joku vanha pieni rakennus, joka näyttää taivaaseen jatkuvien lasiseinien seassa kerrassaan eksyneeltä. Täällä haahuilun voi yhdistää Staten Islandin keikkaan, lautta lähtee ihan Financial Districtin liepeiltä Manhattanin eteläkärjestä.

Financial Districtiltä löytyy Century 21 -tavaratalo (22 Cortland St., bet. Church and Broadway), joka myy halavalla design-merkkien vanhoja mallistoja. Tämä Manhattanin liike tosin on aika lailla kaoottinen härdelli ja turistien kansoittama, Sugar Kanen mainitsema Long Islandin liike saattaa olla parempi.

Staten Islandin lautta
Lautan kyytiin pääsee ilmaiseksi ja sillä matkustamalla voi tehdä ns. kolme kärpästä yhdellä iskulla -keikan: ensin vapaudenpatsaan ihailua (sen näkee lautalta hyvin eikä tarvitse jonotella Liberty Islandin lautalle), sitten pieni kävelykierros Staten Islandilla ja paluumatkalla Manhattanin eteläkärjen ihailua.

Harlem
“Te eurooppalaiset haluatte aina ostaa niin piukkoja vaatteita”, sanoi musta kaupansetä miehelleni Dr. Martin Luther King Jr Boulevardin varrella sijaitsevassa miestenvaatekaupassa, missä mieheni sovitteli omalaatuisesta karvaisesta kankaasta tehtyjä pikkutakkeja. Afroamerikkalaiseen tyyliin sovitettavaksi tuotiin pari numeroa liian iso takki ja kaupan valikoima oli melkoista pimp-daddy-osastoa täkäläisiin miestenvaateliikkeisiin verrattuna (kyseessä oli kuitenkin ihan aikuisten miesten kauppa). Harlemissa tallustelu on varsin hämmentävää, siellä tosiaan tuntee olevansa kauempana Euroopasta kuin muualla New Yorkissa.

Harlemin alueelta löytyy useampia soul foodia tarjoilevia ravintoloita, joista kuuluisimpia on esim. Sylvia’s (328 Lenox Ave bet. 126 ja 127 St). Me tosin emme päässeet sellaista maistamaan, koska olimme liikkeellä lauantai-iltana ja kaikki kohdallemme osuneet ravintolat olivat jonoksi asti täynnä.

Ja vielä pari Pakollista Nähtävyyttä
Empire State Building on tietenkin pakko käydä tarkistamassa, koska se nyt vaan on niin KORKEA. Katon näköalapaikalta on todella upeat näköalat koko New Yorkiin ja vielä New Jerseynkin puolelle. Minulle kerrottiin vinkkinä, että jonottamisen välttämiseksi siellä kannattaa käydä joko heti aamulla rakennuksen auetessa tai sitten yöllä - me kävimme siellä eräänä kirkkaan aurinkoisena (ja tuulisena…) aamuna, ja kyllä kannatti! Empire State Building on hieno myös sisältä ja nähdessään sieltä alas vasta tajuaa, minkä kokoiseen kaupunkiin on tullut.

Toinen klassikkorakennus jonkun matkaa Empire Statesta alaspäin edelleen 5th Avenuen varrella on Flatiron Building. Se on just se omituinen kolmikulmainen, nimensä mukaisesti silitysraudan näköinen, jota näkee vanhoissa postikorteissa ja sen sellaisissa. Hotellimme oli lähellä Flatiron Buildingia, joten valitsimme aamiaispaikaksemme italialaistyyppisen kahvilan rakennuksen naapurista. Aamukahvitellessa saattoi katsella joko silitysrautaa tai viereistä, jättiläisoravien kansoittamaa Madison Square Parkia.

Sinkkuelämän alkuteksteissä näkyvä art deco -henkinen pilvenpiirtäjän latva kuuluu Chrysler Buildingille, joka näyttää kauempaa hienommalta kuin ihan läheltä. Se kannattaa käydä katsomassa Empire State Buildingista käsin, sieltä näkyy se upea katto.

Brooklyn

Williamsburg
NYC-hipsterit hipstailevat nykyään täällä, Brooklynin puolella, kolmannella lempparialueellani. Williamsburgiin pääsee nopeasti Union Squarelta L-junalla, Bedford Ave on ensimmäinen asema Brooklynin puolella. Viihtyisän rauhallinen ja hipahtava alue, jolta löytyy ravintoloita, levykauppoja ja vaatekauppoja. Ostin useampaan kertaan mainitsemani saappaat kenkäkaupasta alla mainitsemani ravintolan lähettyviltä.

Tsekkaamisen arvoinen ravintola: Sea (114 N 6th St, b/w Berry St. & Wythe Ave), edullista ja hyvää thaimaalaista ruokaa upeasti sisustetussa mestassa (joka ilmeisimmin on ollut entisessä elämässään joku verstas tai vastaava).

Park Slope
Täällä voi käydä etsimässä Paul Austerin tarinoiden fiilistä ja ihailemassa kauniita hiekkakivitaloja ja asukkaiden rauhallista elämää. 7th Ave on alueen pääkatu, sieltä löytyy pikkukauppoja ja kuppiloita.

Dumbo
Dumbo on hip ja cool asuinalue kerrassaan kummallisessa paikassa, vanhoissa varastorakennuksissa Manhattan Bridgen ja Brooklyn Bridgen alla. Ihmettelin alueen meluisuutta jo keväisessä kirjoituksessani, mutta ilmeisimmin asukkaat viihtyvät hyvin ryminästä huolimatta. Alueelta löytyy myös muutamia putiikkeja, joissa myydään kalliimmanpuoleisia vaatteita ja luomuruokaa.

Dumbon ihmettelyyn voi yhdistää yhden kuuluisan nähtävyyden, Brooklyn Bridgen, bongaamisen. Maaliskuisessa viimassa emme viitsineet lähteä kävelemään sillan yli, mutta sehän kuuluisi tietysti tehdä. Viereinen kuva on otettu East Riverin rannasta, Brooklyn Bridge Parkista Manhattanille päin - aika upeat maisemat.

Matkaoppaista ja kartoista

Tarkempia osoitteita kauppoihin ja ravintoloihin jne. saa matkaoppaista. Kotimaisista paras lienee Mondon matkaopas, mutta itse huomasin käytössä oikein hyviksi myös Not For Tourists -oppaat, joita tilasin muistaakseni Amazonista (viikon reissulle riittivät New York Cityn ja Brooklynin oppaat, kauemmas ei olisi kerinnyt ja noissa kahdessakin jäi paljon näkemättä). Niissä on mukana kartat ja kaikki mahdolliset tarvittavat osoitteet. Yleensä olen tykännyt Rough Guiden kartoista (saman firman matkaoppaat sitten ovatkin vähän vähemmän “rough”…), ne ovat selkeitä ja muutenkin silmää miellyttäviä, mutta New Yorkin kartta ei oikein toiminut. Manhattan on alueena niin iso, että jakautuu kahteen osaan karttalärpäkkeen eri puolille, ja karttaa piti käännellä ja veivata edestakaisin. NFT-matkaoppaiden pieniä karttoja oli helpompi lukea.

Google Mapsin NYC-kartasta löytyy Street view -toiminto (nappula kartan ylälaidassa), jonka avulla pääsee katselemaan katunäkymiä melkein koko New Yorkista. Tuota voisi unohtua selailemaan tunneiksi…

Ja jos minun laillani ihmettelet Manhattanin kaupunginosien määrää ja sijaintia, tämä Wikipediasta löytynyt kartta auttanee. Todennäköisesti ne eivät ole itsekään selvillä kaikesta.

(Muistinkohan nyt kaiken olennaisen? Jos en, niin jatkan myöhemmin. Iso kaupunki, paljon asiaa.)