Eräänä iltapäivänä

Ystävät huomaavat joskus asioita, jotka jäävät itseltä pimentoon. Meidän Pariisin Anna perheineen antoi minulle syntymäpäivälahjaksi aivan mielettömän hienon kirjan: Irving Penn Regards the Work of Issey Miyake - kirja esittelee Issey Miyaken tuotantoa vuosilta 1975-1998 Irving Pennin minimalistisen tyylikkäin valokuvin.

Fanittelin Isseyta kovastikin aikoinaan 1900-luvun puolella, mutta sittemmin olen jostain käsittämättömästä syystä unohtanut kokonaan, miten suuri vaikutus miehellä on ollut tekemisiini, sekä omaan pukeutumistyyliini että käsitöitteni tyyliin. En tiedä, mistä Anna keksi hankkia minulle juuri tämän kirjan, mutta sitä selatessani muistin taas, mistä tässä kaikessa on kysymys. Älkää kuitenkaan kysykö, mistä - en minä osaa selittää. Sillä on jotain tekemistä äärimmäisen yksinkertaisuuden, arkkitehtonisen tyylikkyyden ja pehmeän käyttömukavuuden kanssa.

Eikö näissä kahdessa olekin jotain samaa?

Kuvan keskeneräinen neuletyö on väriä lukuunottamatta samanlainen kuin aiemmin tekemäni harmaa putkilo, ja olen tosiaan kehitellyt mallin ennen kuin sain haltuuni tuon kirjan.

*

Samaan aikaan katselin Flickrissä sijaitsevaa amigurumi-kuvakokoelmaani sillä silmällä ja huomasin, että kaikki ne otukset, joista itse pidän eniten, ovat lintuja. Hmm.

Taidan olla valaistunut.

Vimps halusi lähikuvia kaulaputkiloista. Tässäpä niitä:

ZEBRAtOD-pipo, Rowan Pure Wool -langasta neulottu musta, sileä putkilo ja Rowan Cocoon -langasta oikein ja nurjin raidoin neulottu harmaa putkilo. Tykkään kovasti siitä, miten tuo harmaa putkilo laskeutuu, taidan tehdä jonkun toisen värisen (eli mustan…) samanlaisen.

Mustan putkilon toinen pää onkin fuksianpunainen. Pipo on neulottu Rowan Big Wool -langasta.

Harmaa putkilo ja Marimekon Rinne Niinikoski -neulehuppu.

Rowan Big Wool -langasta neulottu fuksianpunainen pipo, mustapunainen kaulaputkilo ja toinen Rowan Cocoon -langasta neulottu putkilo. Tämä putkilo on leveämpi ja lyhyempi ja mallineule on hiukan erilainen, nurjan raidan keskellä on aina reikäraita. Mallineule on vohkittu Designer Knitting International -lehdestä (Holiday 2009), siinä oli ohuemmasta langasta neulottu hiukan vastaava putkilo.

Jälkimmäistä putkiloa voi tarpeen vaatiessa käyttää myös pipon korvikkeena. Alla aiemmin esitelty mustapunainen putkilo.

Siellä täällä blogeissa on näkynyt tällaista “seitsemän asiaa minusta, joita ette tienneet” -listauksia. Vielä jokin aika sitten se taisi olla “kuusi satunnaista asiaa minusta”. En silloin ehtinyt mukaan, joten tämä lista on jotain noiden kahden väliltä.

1. Olen vasenkätinen, mutta käytän mm. saksia, virkkuukoukkua ja leipäveistä oikealla kädellä. Olen aikoinaan oppinut neulomaan vasenkätisesti eli vasemmalta oikealle ihan itsekseni, ja tajusin asian vasta, kun koulussa käsityötunnilla opettaja sotki tekeillä olleen työni neulomalla sitä välillä toiseen suuntaan. Olen sittemmin opetellut neulomaan myös oikeakätisesti. Ihan kätevää, voin neuloa sileää neuletta vain oikealta puolelta.

2. Opin neulomaan joskus kymmenenvuotiaana, ja olen väsännyt kaikenlaista käsilläni siitä lähtien. Kuten edellisessä postauksessani paasasin, tekninen taito on avain luovuuteen, joten minäkin neuloin asioita suoraan ohjeista vuosikaudet ennen kuin aloin suunnitella mallini itse. Ne, jotka sietävät pettymyksiä paremmin kuin minä, voivat toki oikoa näissä asioissa. (Itse joskus ihmettelen, miksi olen käsitöiden suhteen niin perfektionisti, kun muussa elämässä en todellakaan ole…)

Ihan ensimmäiset värkkäilyni koulussa ala-asteella olivat jostain käsittämättömästä syystä ilman minkäänlaisia ohjeita ja mitään käsitystä mistään tehtyjä (jälkeenpäin ihmetyttää, mitä ne opettajat siellä tunneilla tekevät…) ja olivat kyllä sen näköisiäkin. Äidilläni on tallella tekemäni vauvahaalari, joka on noin kolmivuotiaan lapsen kokoinen.

Nykyään ihmettelen, miksi nimenomaan ne, jotka osaavat, tuntuvat harvemmin miettivän pukeutumista kokonaisuutena, vaan neuleet ovat usein yksittäisiä ja irrallisia vaatekappaleita. Tämä koskee sekä netissä näkemiäni ohjeita että (kotimaisia) käsityölehtiä.

3. Silmäni ovat vihreät, mikä miellyttää minua suuresti. Veikkaan mieltymykseni punaisen ja vihreän vastavärikontrastiin juontavan juurensa silmieni väristä, olen tottunut korostamaan silmien vihreyttä vaaleanpunaisella luomivärillä.

Toinen väri, joka yllättäen korostaa hienosti silmien vihreyttä, on petroolinsininen. En vain just tällä hetkellä tunne sitä omaksi värikseni.

4. Joskus suunnittelin itselleni yleensä maksimissaan kuuden sävyn väripaletteja, joita noudatin pukeutumisessani, kunnes kyllästyin ja pistin kaiken taas uusiksi. Sen jälkeen mulla oli pitkä musta kausi, minkä jälkeen olen taas tehnyt paluuta väreihin. En aio enää rajoittaa värinkäyttöäni paleteilla, aion vain pitäytyä väreissä, joista oikeasti pidän. On varmaan jo käynyt selväksi, että punainen ja vihreä ovat suosikkejani, enkä erityisesti pidä sinisestä (paitsi siniharmaasta) ja ruskeasta.

Talvisempiin keleihin pukeutuminen tuntuu yllättävän epäinspiroivalta, kun melkein kaikki talvivaatteeni ovat mustia. Yritän korjata tilannetta asusteilla (ja silä hulluna neulomisella), koska en kuitenkaan aio pistää taas vaatekaappia uusiksi.

5. Pääsen ensi vuonna harjoittamaan köyhäilyn jaloa taitoa, kun jään hoitamaan lastani kotiin kotihoidontuella, joka ei ole kovin häävi summa rahaa kuukaudessa. Mieheni toki elättää minua, mutten aio pistää häntä maksamaan kerskailevaa elämäntyyliäni. Olen jo jonkin aikaa toteuttanut täälläkin ruotimaani ryhtiliikettä, jonka tarkoituksena on laittaa vaate- ja muut kaapit järjestykseen ja sen jälkeen lopettaa tavaran haaliminen lähes kokonaan, jos mahdollista. Pikkuhiljaa alkaa olla siinä mielessä valmista, että olen onnistunut haalimaan melkein kaikki tarpeelliset perusasiat - viimeisimpänä vaatehankintanani mustat housut. (Enää puuttuu joku hieno toppi niiden pariksi juhlatilaisuuksiin…)

6. Äitiys on muuttanut eniten ulkoista tyyliäni - paljon enemmän kuin esimerkiksi arvojani tai maailmankatsomustani, jotka ovat lopulta muuttuneet hyvin vähän. En osannut odottaa tätä.

Sugar kane linkkasi Kingdom of Styleen, josta löytyi linkki Etsyssä neuleitaan myyvään iLE AiYEen.

Järjettömän hienoa kamaa. Erityisesti minua miellyttää tuo yksinkertainen, monivärinen huivi.

Onneksi olin just samana päivänä käynyt ensin hiplaamassa ja sitten ostamassa Stockmannilta(!) japanilaisia(!) käsin värjättyjä ja -kehrättyjä neulelankoja, ne kun sopivat oivallisesti tuontyyppisiin simppeleihin asusteisiin.

Noro Silk Garden Lite on 45% silkkiä, 45% kid mohairia ja 10% villaa. Pirun kallista, mutta eipä sitä kapeaan huiviin paljon mene, kaksi kerää näköjään riittää hyvin (lanka oli niin mukavaa neulottavaa, että sain eilen illalla neulomishulluuskohtauksen ja valmista syntyi jo yhden kerän verran). Ja nuo värit toimivat parhaiten kapean huivin tapaisina pieninä pintoina - isommista vaatekappaleista saisi jo melkoisen väriähkyn. Neuleblogeista löytyy vaikka minkälaisia pitsineuleita neulottuna tuosta langasta ja valmistajan sivuillakin mallit ovat aika perinteisiä, mutta mun mielestäni sen karkea pinta on edukseen mahdollisimman yksinkertaisessa, mutta kuitenkin kolmiulotteisessa neulepinnassa. Joten pistelin menemään ainaoikeaa:

Neule venyy kaulaan ripustettaessa pituussuuntaan niin, että rivit näyttävät harvemmilta kuin huivin ollessa kasassa pöydällä. On aika hämmentävää, miten kerässä aika kirkuvilta näyttävät värit vaihtuvat noin sulavasti valmiissa neuleessa. Japsit näköjään osaavat.

Ja kyllä se mun mohair-asianikin etenee pikkuhiljaa:

Sekä Honey Junkie että Sugar Kane ovat hehkuttaneet Rodarten mohair-asioita ja ensinmainittu vielä tyylin kotimaista versiota I know why no:ta.

Samat neulotut riekaleet ovat kummitelleet minunkin mielessäni siitä lähtien, kun kesällä näin I know why no:n neulottuja legginsejä B-butikissa (kesän ainoana +29 asteen hellepäivänä ei jostain kumman syystä tullut mieleenkään yrittää sovittaa niitä) ja vähän myöhemmin syksyllä Rodarten neuleita Kim Gordonin päällä I-D-lehdessä.

Parempi myöhään ja niin edelleen, joten kuukausien huolellisen suunnittelun jälkeen kävin talviloman kunniaksi ensin Hundparkissa vakoilemassa I know why no:n juttuja ja sitten lankakaupassa. Löysin sieltä etsimäni, eli harmaata italialaista mohair-silkkisekoitelankaa. Nyt on meneillään testivaihe, eli oikean puikkokoon ja tiheyden selvittäminen. Alunperin lankaa on ollut tarkoitus neuloa puikoilla 3-4, joten verkkopintaa varten koko pitää vähintään tuplata. Kuvassa taitaa olla koon 8 puikot, mutta kokeilujen perusteella tulin siihen tulokseen, että 10 on parempi - tulee isosilmäisempää verkkoa, muttei vielä mene liian reiälliseksi. Ja kun neuloo pyöröpuikoilla, ei tarvitse yrittää ommella sivusaumoja tuollaiseen verkkopintaan. Lopputuloksen on tarkoitus aikanaan esittää lantiomittaista liiviä/mekkoa, joka joko mahtuu päälleni tai sitten vasta ensi talvena. Pääasia, että inspiraatio tulee käytettyä hyödyksi silloin, kun se iskee.

On muuten varsin mukavaa vaihteeksi viettää talviloma kotinurkissa. Kunto ja rahat eivät riitä kauemmas matkustamiseen (ensinmainitun katoaminen liittyy vatsassani majailevaan tyyppiin ja jälkimmäiset tarvitaan samaan heppuun liittyviin investointeihin), joten käytin lomani alkupuoliskon perheen kanssa seurusteluun ja loppupuolisko sujuu kotisohvalla makoillen. Olen havainnut myös orastavaa pesäntekovimmaa, ja olen ajatellut suunnata sen komeroiden siivoamiseen (säilytystilaa niille investoinneille). Jospa kerrankin päätyisin peräti suunnitelmista tekoihin.

Jälleen Sugar Kanelta vohkittu haaste eli “elämän aakkoset”. Kun aloin kasata listaa, huomasin, että se alkoi ihan itsekseen muotoutua kertomaan niistä asioista, joita olen arvostanut tai pitänyt esikuvina tai joista olen saanut inspiraatiota jo pitkään, vuosia tai jopa vuosikymmeniä, ja jotka seuraavat mukanani edelleen. Näitä voisi siis kuvata jonkinlaisiksi inspiraatioaakkosiksi.

A

Paul Auster. Lempparikirjailijani, jolta olen yrittänyt oppia useammissa kerroksissa ajattelua.

Akayism. Kahden ruotsalaisen katutaiteilijan projekti, jossa otetaan kaupunkitilaa haltuun uudenlaisin keinoin. (Projektin nettisivusto ei ole päivittynyt aikoihin, mutta sieltä saa jonkinlaista ideaa siitä, mitä tyypit puuhaavat. Lisää kuvia myös tuolla.)

B

Barcelona. Kaikkien aikojen suosikkikaupunkini, jonka kapeille kaduille voisi unohtua vaeltelemaan ikuisiksi ajoiksi. Sinne on aina loputon ikävä takaisin.

Berliini. Kaupunki täynnä inspiroivinta katutyyliä, hienointa avantgarde-muotia ja muutenkin upeaa meininkiä.

Banksy. Asiallinen artisti, joka paitsi tekee hienoja töitä, myös yrittää nakertaa Oikean Taiteen käsitettä ja jalustaa omalla tavallaan (aiheesta oli mainio artikkeli taannoin Imagessa).

Beat Generation. Elin myöhäisen teini-ikäni lueskellen beat-kirjailijoiden tuotantoa, erityisesti William Burroughsia, mutta myös Allen Ginsbergiä ja Jack Kerouacia. Paitsi että beatin kapinallinen meininki puhutteli nuorta kansalaista, myös liikkeen vaikutus myöhempien aikojen pop-kulttuuriin ja rokkimeininkiin The Doorsista Tom Waitsiin ja U2:sta Sonic Youthiin on tarjonnut paljon polkuja tutkittavaksi.

C

Cut-up. Tekstiä katkova ja uudelleen yhdistelevä kirjoitustekniikka, joka tuli mulle tutuksi aikoinaan William Burroughsin tuotannosta, ja yhdistää hänet muutamaan muuhun lempparityyppiini, mm. David Bowieen, Kurt Cobainiin ja Thom Yorkeen. Tällaista ajattelutapaa voisi soveltaa moneen muuhunkin asiaan, esimerkiksi ns. Free form crochet -virkkaustekniikka on hiukan sukua sille. Free form crochet olisi kovasti kiinnostavaa, mutta vaatii sellaista “Free your mind and your ass will follow” -tyyppistä lähestymistapaa, jossa itselläni on vielä vähän opeteltavaa.

Cecilia Sörensen. Lempparisuunnittelijani, joka tekee parhaat hameet ja takit ja muistuttaa aina Barcelonasta.

Anton Corbijn. Tyyppi joka kuvitti nuoruuteni ja on inspiroinut minua enemmän kuin olen huomannutkaan. En muistanut koko äijän olemassaoloa vuosiin ennen kuin hänen retrospektiivinäyttelynsä tuli Helsinkiin viime vuonna, ja vasta näyttelyssä tajusin, mistä on peräisin mieltymykseni satunnaisiin rajauksiin, jyrkkiin kontrasteihin ja rakeisuuteen varsinkin mustavalkoiselle filmille kuvatessani.

D

Depeche Mode. Bändi, jonka musiikkiin rakastuin ja ja joka (juuri edellä mainitun Anton Corbijnin suosiollisella myötävaikutuksella) loi tyylin, jota minäkin aikoinani apinoin. Prätkärotsit, vaaleat tai valkoiset Leviksen 501:t ja Martensin maiharit ovat 80-90-lukujen vaihteen ikoneita ja mustanpuhuva synkistely aina varma vaihtoehto.

E

Enki Bilal. Tämä mies tekee sarjakuvasta Taidetta isolla T:llä. Tykkään varsinkin uudemmasta tuotannossa, joka on kehittynyt alkuaikojen pikkutarkasta, scifi-henkisemmästä nyhräyksestä varmaotteisemmaksi ja tyylikkäämmäksi ja samalla jotenkin luonnosmaisemmaksi (esimerkkejä täällä ja täällä). Pyrkiminen teknisestä täydellisyydestä kohti omaa, varmaa näkemystä on oppimisen arvoinen asia.

F

Filmi. Valokuvausharrastukseni, varsinkin filmille kuvaaminen, on ollut vähän aikaa jäissä inspiraation (ja valon) puutteen vuoksi, mutta suosin edelleen filmiä digikuvauksen sijaan, jos arvioidaan lopputuloksen puhuttelevuutta. Filmillä kaikki väreistä kontrastiin toimii paremmin (niitä ei tarvitse hakea kuvaan erikseen Photoshopin avulla), ja sokkona kuvaaminen on kiehtovaa vaihtelua “helpolle” digikuvaukselle.

Kaksoisvalotus on kuvamaailman cut-up-tekniikkaa, jota voi oikeaoppisesti tuottaa vain filmikameralla.

G

Grunge. Paitsi musiikkigenre, grunge oli myös tyyli, asenne ja elämäntapa, joka osui herkässä iässä ja on ehtymätön inspiraation lähde edelleen.

Gaultier. Jean Paul linkittyy mielessäni sekalaiseen vyyhteen, jonka muita osia ovat mm. Jeunet&Caro, Pierre&Gilles, merimiespaidat, 90-luku, tyylikkäät parfyymipullot ja toverini Maire.

H

PJ Harvey. Tyyli- ja roolimalli, tumma, kalpea, kaunis ja voimakas. Ja tekee hienoa musaa.

Boris Hoppek. Saksalainen katu- ja muunkinlainen artisti ja varsinkin hänen luomansa bimbo-nuket ovat vaikuttaneet hyvin paljon siihen, että oma design-nukkeharrastukseni pääsi vauhtiin, jatkui ja kehittyy koko ajan. Hoppek vaikuttaa kahdessa eri kaupungissa, jotka molemmat sattuvat kuulumaan suosikkeihini - Barcelonassa ja Berliinissä.

I

Issey Miyake. Yksinkertainen ja koruton japanilainen design viehättää minua aina vain. Issey Miyake on merkittävä myös siksi, että L’Eau D’Issey on ollut suosikkituoksuni jo varmaan toistakymmentä vuotta.

Indie. Paitsi musiikkigenre, tämä on myös varsin kannatettava elämäntapa ja asenne. Support your local starving artist!

Interpol. 2000-luvun suurin suosikkibändini, joka paitsi hioo Joy Divisionin ja muiden ns. post punk -bändien meininkiä nykypäivään sopivaksi, myös näyttää esimerkillisen tyylikkäältä lavalla. Bonuksena laulaja Paul Banksin matala ääni puhuttelee jollain hyvin alkukantaisella tasolla.

J

Tove Jansson. Muumeja ja muuta Muumilaakson porukkaa voisi pitää jo tylsinä itsestäänselvyyksinä, kun haetaan innoitusta erilaisten design-ötököiden luomiselle, mutta kyllä ne edelleen ovat minulle hyvin tärkeitä, samoin kuin koko Janssonin luoma satumaailma. Muumit ovat ajattomia ja valloittavia, tykästyin niihin jo joskus silloin kun opin lukemaan, ja palaan niiden pariin edelleen säännöllisesti.

K

Kamera. Virkkuukoukun (ja läppärin) lisäksi yksi viime vuosien tärkeimpiä itseilmaisun välineitäni. Digikamera menettelee, mutta filmikamera on ainoa oikea.

Kenzo. Edelleen japanilaista tyylikkyyttä, varsinkin Kenzon neuleet ovat upeita ja inspiroivia.

(Tästä tulikin mieleeni Honey Junkien blogissa käyty keskustelu ideoiden alkuperäisyydestä - hehkuttamani entrelac-neulekuvio ei todellakaan ole Kenzon keksintöä, vaan vanha juttu, mutta Kenzo on keksinyt soveltaa sitä hienolla tavalla.)

L

David Lynch, lapsuuden sankarini. Kukaan muu ei edelleenkään kykene luomaan yhtä tiivitä ja käsinkosketeltavia mysteereitä tai yhtä vinksahtaneita tarinoita. Ihailen myös Lynchin tapaa luoda aivan omanlaistaan kuvakerrontaa - se on tietyllä tapaa sukua aiemmin mainitsemalleni cut-up-tekniikalle.

M

Musta. Perusväri ja kaiken muun pohja. Sitä ei kannata vaihtaa, olen huomannut sen ns. kantapään kautta.

Modernisme. Erityisesti Antonio Gaudí on aikamoinen Barcelona-klisee, mutta hänen kädenjälkensä näkyy kaupungissa sen verran voimakkaana ja useissa paikoissa, että häntä ja hänen töitään ei siellä oleskellessaan voi ohittaa (edes katsellessaan maahan, ks. kuva). Modernisme-arkkitehtuuri toimii kuitenkin myös muiden suunnittelijoiden tekemänä, ja sen - ja koko liikkeen - muotokielestä ja asenteesta voi hakea innoitusta omaankin itseilmaisuunsa.

Dr. Martens. Alakulttuuriklassikot, joita pitää aina olla yksi pari jemmassa, ihan varmuuden vuoksi.

N

Neulominen. Pitkäaikaisin käsityöharrastukseni, jonka pariin palaan aina uudelleen inspiraation iskiessä. Parhaimmillaan hyvin rentouttavaa ja terapeuttista hommaa.

New York. Kaupunki, joka jää vaivaamaan mieltä. Se on aivan liian iso ja siellä on kaikkea liikaa, mutta silti sinne haluaisi takaisin. Jos se olisi lähempänä ja pienempi, ehkä niin tapahtuisi useammin.

*

Olikohan siinä nyt kaikki? Pidätän oikeuden lisätä listalle kamaa, jos jotain tärkeää unohtui (niinkuin varmasti tapahtui).

Siniharmaan lisäksi loppukesän väripalettiin on hiipinyt toinen yllättävä väri, violetti eri sävyissään:

Kuvassa alimmaisena tummanvioletti Beatriz Furest -laukkuni, sen päällä vaaleanvioletit Ilveksenkuja-haaremihousut, yläreunassa viimevuotinen Berliinin-tuliaiseni Prodotypin kaulapussukka ja siellä täällä kierivistä lankakeristä (jotka ovat Schoeller und Stahlin Limbo-lankaa, kahta eri sävyä violettia ja tehostevärinä vaaleansininen) syntyy jossain vaiheessa vinoruutuneuleinen kauluri.

Juttelin lankakaupantädin kanssa juuri liikkeeseen saapuneista syksyn väreistä ja olimme yhtä mieltä siitä, että syksyn väripaletissa on aina kauniimpia värejä kuin kevään vastaavassa. Keväisin meille tarjotaan aina valkoista ja pastellisävyjä, syksyisin värit ovat runsaita ja voimakkaita. En oikein tunne pastellisävyjä omakseni, joten kesäisin pukeudun yleensä mustaan (ja harmaaseen, mutta nekin vaatekappaleet ovat yleensä peräisin edellisen syksyn ja talven mallistoista).

Näin syssymmällä (siis vaatekauppojen syksyllä, ulkonahan on vielä täysi kesä… tai, no, suomalainen kesä) voin sitten haltioitua väreistä - noiden violettien kerien lisäksi ostin yhden vyyhden upean fuksianpunaista sukkalankaa, ja kunhan tästä kerkiän, teen siitä itselleni villasukat, jotka sopivat loistavasti yhteen viimevuotisen Vibskov-huivini kanssa. Kolmas kauden väriteema taitaakin olla punainen eri sävyissään.

Koin äkillisen valaistumisen lueskeltuani uusimman Trendin catwalk -opasta, erityisesti sen syksyn neuleita esittelevää osiota, ja kaiveltuani sen jälkeen vähän lisää kuvia netistä: Kenzon tämän syksyn neuleet ovat aivan järjettömän hienoja.

Esimerkiksi tämä, joka nimenomaan kiinnitti huomioni Trendissä.

Minulla on hämärä muistikuva, että olen neulonut joskus kaukana 90-luvulla sukat, joiden varsi oli samanlaista punotun näköistä ruutukuviota. Tuollaisesta vinoruutupinnasta tulisi todella hieno kauluri! Sukkien ohje oli aikoinaan jossain käsityölehdessä, mutta minulla ei tietenkään ole sitä enää tallella. Nettiä haravoimalla löysin yhden ohjeen, jossa oli neulottu pusero vastaavalla tekniikalla, siinä vain on kauluriksi liian paksu lanka (jossa on puolet akryylia…) ja liian isot ruudut. Täytyypä käydä ensin haastattelemassa lankakaupantätiä ja sitten kokeilla, miltä tuo mallineule näyttäisi jollain toisella langalla ja silmukkamäärällä.

Ja Kenzolta muuten löytyy myös neuleputkilo!

Mikähän siinä muuten on, että kaikki ns. “muotilangat” (tuon löytämäni ohjeen langan nimi on “Fashion trend”) ovat nykyään aina (osaksi) akryylia? Lueskelin taannoin niitä muutamia vanhoja 90-luvun neulelehtiä, jotka ovat minulla tallessa, ja vielä siihen aikaan muotiasiatkin olivat niissä laadukkaita.

Oikeastaan koko juttu on kääntynyt nurinpäin - 90-luvun neulelehdet yrittivät nimenomaan olla muotilehtiä, joissa tarjoiltiin uusimpia ideoita itse tehtäviksi, nykyään lehtien neulemallit ovat enimmäkseen mummo-osastoa (luen sellaisiksi esimerkiksi kesälehtien iänikuiset pitsineuleet, talvilehtien perinteisestä sukkalangasta neulotut slipoverit, kaulukselliset neuletakit ja peruspalmikkoneuleet sun muut perinnekuviot ja miesten sporttiset eräretkipuserot…) ja “muotijutut” (eli ne vähän omaperäisemmät mallit) ovat sitten harvoja akryylihirvityksiä siellä seassa. Kai se sitten menee niin, että nykyään vain mummot neulovat (ja koululaiset, kun ne pakotetaan, joten lehdissä julkaistaan niille jotain simppeleitä ohjeita, jotka ovat tätien mielestä trendikkäitä), mutta ei tällä menolla kyllä saada kovin helposti laajennettua kohderyhmää.

*

Lisäys: surffailin pitkin nettiä neuleohjeiden perässä ja päädyin Demi-lehden keskusteluun, jossa (ilmeisesti) lehden lukijat keskustelevat neulomisesta. Eräs keskustelija kommentoi:

“Ne nuorille suunnitellut mambotopit oli sitä perusrumaa “olen luova ja lahjakas nuori, teen itse omat ääliöhelpot toppini paksusta langasta, joka saa minut näyttämään viitisen kiloa lihavammalta”.”

Lehtien (tässä tapauksessa Novitan) nuoriso-ohjeiden kohderyhmä ilmeisesti on samaa mieltä kanssani niiden täti-trendikkyydestä. Kukahan meidät pelastaisi ahdingolta, vai pitääkö sitä ruveta itse?