Eräänä iltapäivänä

Ameriikan mantereelle suuntautunut sandaaliostokseni meni siis ns. puihin. Palautin sandaalit ja sain rahat takaisin, mutta Fedexin kuitti tullimaksuista antaa edelleen odottaa itseään… en siis ole vielä päässyt anomaan takaisin maksamiani tulleja. Katsotaan, miten käy.

Kaiken säädön jälkeen sandaalivarastoni huono tila jäi jurppimaan, sillä siivoimmat niistä, viimevuotiset akuuttiin sandaalinpuutteeseen hätäpäissäni ostamani halpikset näyttävät just itseltään - loppuunajetuilta halpiksilta. Mun sandaalien pitää olla paitsi hyvännäköiset, myös kestävät ja hyvät jalassa, koska aion kävellä niillä PALJON. Aiempina vuosina sandaalini ovat joutuneet koetukselle eteläisen Euroopan helteisissä kaupungeissa, tänä vuonna aion talloa (loputtomiin) lähinnä kotikaupunkini katuja. Kotimaan kauppojen tarjonta ei paljon päätä huimannut - kuten aiemmin mainitsin, löysin lähinnä keinonahkaa, tursuavia liimasaumoja ja loputtomat määrät toinen toistaan tylsempiä gladiaattorisandaaleja. Jäin siis edelleen haaveilemaan mustista Bernhard Willhelm X Camper -sandaaleista, käsissäni kääntymässä käyneet ruskeat versiot kun vaikuttivat väriä ja pohjan mallia lukuunottamatta varsin hyviltä.

Apu löytyi lopulta vanhasta tutusta paikasta - Camperin omasta verkkokaupasta. Lähetin heille tiedustelun, olisiko mustia sandaaleita mahdollista saada, vaikka niitä ei olekaan tarjolla verkkosivustolla, ja sain erinomaista ja henkilökohtaista palvelua. He lupasivat tarkistaa keskusvarastonsa tilanteen ja ilmoittivat samantien, että sandaaleita löytyy edelleen. Annoin luottokorttini numeron puhelimitse (he soittivat minulle) ja tilaus lähti matkaan. He pahoittelivat, että varastotilausten käsittely kestää normaalia kauemmin, mutta paketti lähti lopulta matkaan päivässä. (Ja saapui nopeasti suomen rajalle - sen jälkeen DHL:n kanssa suoritettiin aiempaa rasittavammat säätökuviot: heidän lähetyksenseurantansa ei näytä Suomen rajojen sisällä reaaliaikaista tilannetta enkä siis voinut tietää, milloin lähetys on tulossa meillepäin. Opin tällä kertaa myös sen, että lähetit eivät nykyään ole firman omia eivätkä siksi voi joustaa missään asiassa, ja että vastaanottavan osoitteen muutos maksaa nykyään 16 euroa ja summa pitää maksaa etukäteen. Eikä puhelimitse tavoitettu asiakaspalvelija välttämättä kirjoita kaikkia osoitetietoja ylös. Sain kuitenkin paketin sitten seuraavana päivänä.)

Tässä ne nyt ovat ihan oikeesti:

1. Tilasin Opening Ceremonyn verkkokaupasta mustat Bernhard Willhelm X Camper -sandaalit. Ne tulivat vähän kalliiksi, mutta ajattelin, että mitä väliä, kun ne kerran ovat hienot ja kenties ainoat sandaalit, jotka minun tarvitsee muutamaan vuoteen ostaa. Täkäläisten kauppojen sandaalivalikoima ei juuri päätä huimaa (keinonahka, tursuavat liimasaumat ja epämääräinen linttanuus valtaavat alaa, ja olen törmännyt useampiin sandaaleihin, joissa jostain käsittämättömästä syystä on raakakumipohja, sellaista en siedä).

2. Fedex toimitti paketin ajallaan ja hoiti tullauksen, maksoin Fedexille tullin ja verojen osuuden jälkikäteen.

3. Paketissa oli ruskeat Bernhard Willhelm X Camper -sandaalit. Paitsi että tummanruskea nahka ei sovi väreihini, ruskeissa sandaaleissa on rumat, eri värisistä huopakerroksista koostuvat platform-pohjat. Mustissa sellaisia ei ole. Lisäksi ruskeita saisi myös Camperin omasta verkkokaupasta, mustia ei. (Ruskeita puolestaan ei ole myytävänä OC:n verkkokaupassa…)

4. Lähetin asiasta sähköpostia OC:lle. He pyysivät anteeksi sekaannusta ja kertoivat, että minun kokoni mustista sandaaleista on loppuunmyyty. Ihmettelin, miksi verkkokaupassa edelleen näkyi, että sitä on saatavilla. He kertoivat, että se on virhe ja ehdottivat, että voisin halutessani palauttaa sandaalit.

5. Päätin palauttaa sandaalit ja aloin miettiä, miten saisin myös tullimaksuihin ja veroihin menneet rahat takaisin. Soitin Fedexille, tullineuvontaan ja taas Fedexille. Fedexiltä ehdotettiin, että he voisivat hoitaa palautuksen ja vientitullauksen kohtuulliseen 230 euron hintaan. Toinen vaihtoehto olisi lähettää paketti Yhdysvaltoihin kirjattuna kirjeenä ja hoitaa vientitullaus itse.

6. Pakkasin sandaalit takaisin laatikkoon (vinkiksi niille, jotka joutuvat tekemään samanlaisia kuvioita: laatikkoa ei pidä teipata itse kiinni, tullivirkailija haluaa nähdä, mitä siellä on sisällä) ja marssin pääpostiin. Asioin tullin tiskillä, postin tiskillä, tullin tiskillä, postin tiskillä ja tullin tiskillä. Postin tyypit eivät näyttäneet olevan asian suhteen ihan synkassa tullin ihmisten kanssa. Täytin tullin tiskillä yhden isomman lomakkeen, joka leimattiin postin tiskillä ja kiikutettiin sitten takaisin tulliin ja postin tiskillä useampia pieniä lärpäkkeitä (osoitelappuja pakettia varten).

7. Paketti lähti postissa. Sain tullin tädiltä lomakkeen kopion ja ohjeet lähettää se ja Fedexiltä aikanaan tuleva kuitti (siitä, että olen maksanut tuontitullin ja verot) ja kaikki muut mahdolliset asiaan liittyvät paperit yhdessä vapaamuotoisen anomuksen kanssa tullin oikaisujaokseen, jossa tehdään päätös maksujen palauttamisesta.

8. Jään odottamaan postia Fedexiltä ja viestiä Opening Ceremonyn suunnalta paketin vastaanottamisesta. Huomaan, että vielä puolitoista viikkoa sähköpostikeskustelumme jälkeen OC:n verkkokaupassa on mukamas myytävänä minun kokoani mustista sandaaleista.

9. Mitä tästä opimme: verkko-ostoksissa kannattaa pysytellä visusti EU:n rajojen sisäpuolella. Seuraavaksi taidan mennä ostamaan Havaianakset.

Vähän aikaa sitten oli puhetta nettikauppojen palvelusta. Olen aikojen kuluessa tilannut aika paljon kaikenlaista erilaisista nettikaupoista - yleensä ulkomaisista, mutta viime aikoina myös kotimaisista, koska äitiystarvikkeita on ollut kätevästi saatavilla myös täältä. On aika itsestäänselvää, että kaupan itsensä pitää olla helppokäyttöinen, selkeä, informatiivinen, tuotteiden varastotilanteen pitää olla ajan tasalla jne., jotta ostaminen on mielekästä ja onnistuu kätevästi, joten en nyt lähde ruotimaan sitä puolta sen enempää. Sen sijaan tällä hetkellä tuntuu kovasti ajankohtaiselta pohtia, mitä tapahtuu sitten, kun tuote on maksettu.

Itse arvostan kotiinkuljetuksessa nopeutta ja sitä, että minut pidetään ajan tasalla siitä, mitä on tapahtumassa. Ensimmäinen ehto toteutuu aika monessa verkkokaupassa, mutta jälkimmäisen kanssa on vähän niin ja näin. Yllättävän harva kauppa kertoo etukäteen, millä välineellä paketti lähtee liikenteeseen, ja se voi joskus aiheuttaa yllätyksiä - kuvittelen, että paketti on tulossa postissa, mutta yhtäkkiä saankin ihmettelevän puhelun kotioveni takana seisovalta kuriiripalvelun lähetiltä. Lähettämisen hinnasta voi tietysti päätellä jotain, mutta ei aina. Lähetin kyydissä kulkevaan pakettiin kuuluu olennaisena osana myös rahtikoodi ja seurantapalvelu, jonka avulla voin seurata netin kautta, missä pakettini vaeltaa ja milloin voin odottaa sen saapuvan. Lähettien kanssa asioimiseen liittyy myös usein pientä säätämistä, lähetit kun jakavat pakettejaan yleensä vain virka-aikaan, siinäkin mielessä olisi hyvä tietää asiasta etukäteen. Usein on kätevämpää merkitä postitusosoitteeksi esimerkiksi työpaikan osoite, jolloin ei tarvitse itse päivystää lähetin tulon varalta.

Jotkut putiikit hoitavat homman postin kautta ja homma toimii hyvin, kun tuotteet ovat kooltaan pieniä ja rahalliselta arvoltaan vähäisiä, silloin ne kulkevat postissa tavallisina kirjeinä kotiovelle. (Paitsi jos kirje katoaa, silloinhan sitä ei tietenkään välttämättä löydy enää mistään). Kotimaiset äitiyskaupat ja ulkomaiset kirja- ja leffakaupat (kuten Play.com ja The Book Depository) hoitavat homman tällä tavalla.

Isompien pakettien kotiinkuljetus taas on Postille haastavampi homma, Postin lähetit kun tuntuvat aina kompastuvan kaupunkien betoniviidakon suurimpaan ja haastavimpaan esteeseen, eli ovikoodiin. Sellaisen takana asuva saa siis yleensä hakea pakettinsa postitoimistosta, vaikka olisikin maksanut kotiinkuljetuksesta.

Kuten jo aiemmin totesimme, esimerkiksi Edunin nettikaupan toimituspuoli pelaa sutjakkaasti. Sunnuntaina tehty tilaus lähti liikenteeseen maanantaina (ja ehdin vielä maanantaiaamuna sumplia asiakaspalvelun kanssa tuotteiden kokoja, ja toivomani muutos ehti mukaan tilaukseen) kirjattuna kirjeenä ja saman viikon torstaina postilta tuli tieto, että kirje on saapunut postitoimistoon.

Vastaavasti myös Camperin nettikauppa on nopea, sieltä tosin paketti tulee suoraan kotiovelle DHL:n kuriirin kantamana parissa kolmessa päivässä tilauksen tekemisen jälkeen. (Olen myös kerran palauttanut kamaa Camperin kauppaan ja homma sujui muuten kätevästi, mutta vastaisuudessa tiedän, että kannattaa pitää varansa sen kanssa, millaisessa paketissa täkäläinen posti kehottaa palautuksen lähettämään. Tietämättömyyttäni valitsin myyjän suosituksesta jonkun etanapostin, ja ehdin jo moneen kertaan luulla, että koko lähetys on kadonnut, ennen kuin se päätyi perille. Seuraavalla kerralla haluan sellaisen postipaketin, johon kuuluu seurantakoodi.)

Viime viikon keskiviikkona tilasin paketin ranskalaisen vaatekaupan A.P.C.:n nettikaupasta. Paketti saapui Suomen maaperälle eilen, mutta ovikoodi taklasi Fedexin kuriirin - joka ystävällisesti toimitti paketin ovelleni uudemman kerran tänä aamuna. Yhteydenpito kuriirifirman kanssa tökki hiukan kenties siksikin, että tämä kauppa kuului juuri niihin tapauksiin, jotka eivät kertoneet etukäteen, kuka paketin kuljettaa, enkä myöskään saanut paketin seurantakoodia ennen kuin kuuntelin lähetin minulle jättämän puhelinvastaajaviestin. Toisaalta kyllä odottaisin, että lähetti osaisi soitella perään uudemmankin kerran, jos ei pääse ovikoodista ohi.

(Paketin sisällöstä lisää joskus myöhemmin…)

Sillä aikaa toisaalla, eli Saksanmaalla: toissa sunnuntaina (eli 29.3.) American Apparelin verkkokaupassa tekemäni tilaus ei ole vieläkään lähtenyt liikenteeseen - en ainakaan ole saanut vielä lähettipalvelulta vahvistusta siitä, että paketti olisi heidän hoivissaan. AA kertoo sivustollaan, että tilausten “käsittelyaika” on 3-5 työpäivää, minkä jälkeen kuriiri kiikuttaa pakettia noin 2-4 päivää. Tiedustelin ystävällisesti toissapäivänä, onko kaikki ok, kun viisi päivää on jo kulunut, ja sain vastaukseksi tuon saman litanian. Sen verran osasivat kertoa lisätietoa, että tilaukseni on laskutettu 2.4. (eli neljä päivää sen tekemisen jälkeen - monet muut kaupat saavat lähetyksen jo perille tuossa ajassa…). Minulle jäi vähän epäselväksi, alkaako tilauksen “käsittely” sen vastaanottamisesta vai laskuttamisesta.

Muistin virkistämiseksi pengoin sähköpostiarkistoistani edelliseen, vuoden takaiseen AA-tilaukseeni liittyviä viestejä. Ja onpa ihmisen muisti lyhyt - vuosi sitten kävi niin, että 23. toukokuuta tekemäni tilaus oli perillä lopulta 16. kesäkuuta. Tuota tilausta tosin viivästytti se, että “käsittely”ajan pituuden takia luottokorttini ja sen myötä myös kortin numero ehti vaihtua (kesäkuun puolella tosin - olin ollut liian optimistinen ja kuvitellut, että tilaus ehdittäisiin käsitellä toukokuun aikana), mikä tietenkin keskeytti tilauksen “käsittelyn”. Asia selvisi vasta, kun olin kaksi kertaa itse ottanut yhteyttä heidän asiakaspalveluunsa. AA ei siis näköjään ole lyhytpinnaisten eikä nopeaa - tai edes sujuvaa - palvelua arvostavien asiakkaiden kauppa.

Vatsankasvatukseni on tosiaan siis edennyt siihen vaiheeseen, ettei mulla ole enää päällepantavaa. Housuja en ole käyttänyt enää muutamaan kuukauteen ja olen joutunut pikkuhiljaa luopumaan myös uskollisista Wolfordeista. Päälle mahtuvien ja ennen kaikkea mukavasti joustavien vaatteiden toivossa olen joutunut astumaan ennestään täysin tuntemattomalle vyöhykkeelle - äitiysvaatekauppoihin. Ja ne jos mitkä ovat omiaan aiheuttamaan niin sukkahousu- kuin muutakin ahdistusta.

Jostain syystä äitiysvaatteiden suunnittelijat näyttävät kuvittelevan, että raskaana olevat naiset haluavat näyttää ensisijaisesti tiineiltä. En todellakaan ole sitä mieltä, että muotoaan muuttavaa vartaloa pitäisi jotenkin peitellä - päinvastoin, minusta kasvava vatsa(ni) on kaunis! - mutta en kyllä silti koe tarvetta erityisesti korostaa tilaani, enkä varsinkaan tissejäni (suurin osa äitiysvaatteista tuo minulle tuntemattomaksi jäävästä syystä sekä vatsan että tissit hyvin korostetusti esille). Sen sijaan haluan pitää oman tyylini, niinkuin Minh edellisen kirjoitukseni kommenteissa uskoikin minun tekevän.

Uusi suosikkivaatemerkkini on Berliinistä bongaamani, harvinaisen ääliömäisesti nimetty ruotsalainen Boob, joka valmistaa kohtuullisen normaalin näköisiä vaatteita, asiaankuuluvine venykkeineen toki, kohtuullisen laadukkaista materiaaleista (mm. paksuja viskoosi-lycrasekoitteita ja kestävän oloista puuvillaa). Kyseisen merkin huonoihin puoliin kuuluu se, että sitä löytyy Suomesta varsin nihkeästi. Löysin yhden kaupan, jonka rekistä löytyi yksi paita - ja sekin oli kietaisumallia kukertavassa värissä ja hervottoman kokoisella kaula-aukolla (ns. antavat kaula-aukot selkeästi kuuluvat olennaisena osana tiineyteen, mutta itse olen toistaiseksi vielä jyrkästi sitä mieltä, että sorrun kietaisupaitoihin vasta sitten, kun muita vaihtoehtoja ei enää ole).

Käytyäni läpi ne muutamat harvat alan kaupat Helsingin keskustassa ja sorruttuani kurkkimaan jopa Henkkamaukan valikoimia vastaavien tuotteiden löytymiseksi (ensimmäisenä vastaan tulivat 9,90 euroa maksavat valmiiksi kulahtaneet trikoot, joiden tuotelapussa luki isolla “Made in Kambodzha”…) totesin homman toivottomaksi ja siirryin nettiostoksille. Kotimaasta löytyikin pari toimivaa nettikauppaa, joilla molemmilla on paitsi Boobin vaatteita valikoimissan, myös ihanasti ärsyttävä kanaemomainen nimi (ja joista toinen on valitettavasti juuri poistamassa odotusvaatteet valikoimistaan). Niistä sain tilattua sukkahousuja ja t-paitoja.

Parempien valikoimien toivossa etsiskelin Boob-kauppoja Ruotsin puolelta. Löysinkin yhden, josta tilasin pari vaatetta. Meni toista viikkoa, eikä tilauksesta kuulunut mitään, lähettelin sähköposteja perään eikä niihin vastattu. Alkoi jo tosissaan ärsyttää, kunnes paketti onneksi eräänä päivänä ilmaantui kynnysmatolle. Sisällä oli puolet tilauksesta ja ryppyinen kuitti, jossa ilmoitettiin, että minulle on hyvitetty takaisin osa tilauksen loppusummasta. Kuittiin oli kirjoitettu käsin kuulakärkikynällä “Sould aut”. Pari päivää myöhemmin sain vastauksen sähköpostiini, ihan yhtä vekkulilla kirjoitetaan-kuten-lausutaan-tyyppisellä englannilla kirjoitettuna. Nyt tiedän, että englanninkieliset nettisivut eivät aina välttämättä tarkoita englanninkielistä palvelua (olisin minä voinut sinne kyllä ruotsiksikin tankeroida, jos olisin tiennyt…) eikä se, että tuote on esillä ja (edelleen!) ostettavissa nettikaupassa tarkoita sitä, että sen todella sieltä saisi. Jätämme siis ruotsalaiset toistaiseksi rauhaan.

Tässä vaiheessa tajusin myös sen, että kuten muistakin vaatteista, myös äitiysvaatteista tuotetaan vuoden aikana kaksi mallistoa, syys- ja kevätmallistot. Koska nyt on marraskuu, syysmallistot on myyty loppuun ja kevätmallisto tulee tietenkin joskus helmikuussa. Pitäisi siis ymmärtää olla oikeaan aikaan liikkeellä.

Onneksi oma vaatekaappi pelastaa tälläkin kertaa, ainakin osittain. Pengoin villapaitahyllyni läpi ja löysin muutaman väljän puseron, ja tankokaapissa killuu muutama viimevuotinen, edelleen mukavasti mahtuva trikoomekko. Ja hieno uusi takki tietenkin pelastaa päivän jos toisenkin! Kunhan sukkahousuosasto on kunnossa ja kaapista löytyy muutama tarpeeksi pitkä ja joustava toppi mekon alle puettavaksi, asiat ovat oikeastaan varsin hyvin.

Nyt ne ovat täällä! (Camperin nettikaupasta ostaminen sujuu siis edelleen näppärästi ja nopeasti.)

Ne ovat oikein mukavat jalassa ja koska ne ovat pehmeäpohjaiset, kuuden sentin kiilakorko ei todellakaan tunnu liian korkealta. Jos huomenna ei sataisi kaatamalla, käyttäisin näitä mustien sukkahousujen ja mekon kanssa, ja ulos mennessäni saattaisin syksyn kunniaksi kiskoa päälleni vanhan uskollisen mustan palmikkoponchoni. Säätiedotus ei tosin lupaa hyvää, enkä uskalla heti kokeilla, miten hyvin nuo kestävät vettä (se tapahtukoon sitten joskus vahingossa).

Tajusin juuri, että nämä saappaathan ovat aika läheistä sukua muutaman vuoden takaisille Amsterdamin-tuliaisilleni:

Amsterdamin-saappaat (jotka siis ovat kuvassa vasemmalla) ovat ihanat ja mukavat, mutta jääneet aika vähälle käytölle, koska nahkainen kapea korko, minun kävelytyylini ja jokapäiväisille reiteilleni osuvat nupukivikadut eivät oikein sovi yhteen. Tarttis opetella sipsuttamaan varpaillaan kuhmuraisten kohtien yli.

Lähettipalvelun setä toi viime viikolla tilaamani takin eilen. Ja se on hieno!

Tilaus Yoox.com:ista onnistui sujuvasti - yhtä pientä kommellusta lukuunottamatta: takin sivusaumaan oli unohtunut muovinen varashälytinmokkula. Ensin mietin, jaksaisinko lähteä johonkin kauppaan selittämään asiaa ja pyytämään apua hälyttimen irrottamisessa, mutta sitten päätin olla omatoiminen ja leikkelin hällärin oksasaksilla(!) palasiksi. Shoplifters of the world, unite and take over!

Nyt takki on valmiina syksyä varten - ja tekee vetoketjuineen juuri oikeanlaisen krunke-henkisen vaikutelman, varsinkin yhdistettynä uskolliseen, viimesyksyiseen Vibskov-huiviini (jota olen esitellyt jo pari kertaa aiemminkin).

Lisäksi olen tehnyt kaksin kappalein loistavia t-paitaostoksia - niitä samoja, ihanan pehmeitä ja ilmeisen pesunkestäviä luomupuuvillaisia, joita Bambi esitteli pari päivää sitten. Toinen niistä on tietenkin musta, mutta toinen on VALKOINEN. Olen itsekin ihmeissäni.