Eräänä iltapäivänä

Kauppojen villatakkivalikoimat ovat viime aikoina (tai oikeastaan vuosina…) olleet aika epäkiinnostavia. Sopivia lankoja sen sijaan löytyy - ei tosin välttämättä Suomesta, mutta maailmalta kyllä. Vajaan vuoden kypsyttelyn jälkeen ryhdyin vihdoin hommiin ja neuloin eräästä nettikaupasta tilaamastani lankasatsista itselleni tulevaksi syksyksi takin. Projekti oli historiallinen parillakin tavalla: ainakaan kymmeneen vuoteen en ole neulonut kaulaliinaa isompaa vaatetta itselleni, ja noin kahteenkymmeneen vuoteen en ole lähtenyt tekemään isompaa neuletyötä ilman valmista mallia. (Joskus aikoinaan, kun olin just oppinut neulomaan, väsäsin sujuvasti laatikkomaisia villapaitoja ihan fiilispohjalta. Ja pidinkin niitä, koska niistä väistämättä tuli tosi grungea.)

Mitat on otettu varsin hyvän mallisesta, mutta ihan jumalattomasti nyppyyntyvästä ja siksi lähes käyttökelvottomasta Marimekon Samu-Jussi-neulepuserosta, lankana on laatuisa Rowanin Pure Wool Aran (DK-paksuutta saa Suomestakin ja olen neulonut siitä putkiloita).

Tähän aikaan vuodesta tuon kanssa tulee KUUMA, mutta vähän syssymmällä sitä voi pitää ihan päällystakkinakin. Ja myös yhdistellä vähän mielikuvituksellisemmin… (syytän sitä kuumuutta).

*

Meidän Pariisin Anna kyseli syysinspiraatiojuttujen perään. Mä olen päättänyt jatkaa pastelliövereitä ja sen lisäksi inspiroitua lähinnä Isseysta, Isseysta ja Isseysta.

Tässä kuvassa kiteytyy kaikki olennainen: neuleputkilot (joita mulla on jo vähän ja aion tehdä niitä lisää), pastellisävyt (homma hallussa), pussittavat housut (näitäkin löytyy) ja matalat kengät (ovat niin mua).

Isseyn syysmallistosta löytyy muutama muukin juttu.

Kirjavat jalat, jotka löytyvät jo mun kaapista:

Rypytetyt asiat, joita niinikään löytyy mun kaapista, koska olen nykyään Sugar Kanen hienon All Saints -silkkiliivin onnellinen omistaja:

Kuvat: Style.com

Kuten totesin, kaikki, mitä syksyksi tarvitsen, löytyy jo kaapeistani. Olen siis samaa mieltä Annan kanssa siitä, että uuden ostaminen on yliarvostettua!

*

Tästä voikin luontevasti vetää aasinsillan tiettyihin netissä kiertäviin kulutuskriittisiin kamppiksiin, joista yhteen Uusi Musta yllyttää osallistumaan. Mieleni tekee kovasti kritisoida pyrkimystä pärjätä kuukausi kuudella vaatteella - mikä ihmeen pointti siinä on, jos vaatekaappi on kuitenkin täynnä? Se voi toki kasvattaa itsekuria jollain tasolla, mutta mielestäni olisi fiksumpaa käyttää niitä vaatteita, jotka on mennyt hankkimaan. On oikeastaan vähän kummallista, että kulutuskriittisyys kulkee käsi kädessä jo hankitun tavaran vähentämisen kanssa, sehän johtaa hyvin usein lähinnä aiemminkin kommentoimaani tavara-ahdistuksen siirtämiseen muiden riesaksi - ja tekee kaappeihin tilaa uusille hankinnoille.

Tulevan sesongin vaihtumisen yhteydessä olenkin päättänyt haastaa ainakin itseni käyttämään kaikkea, mitä kaapeista löytyy sen sijaan että kantaisin ne kirppislaatikkoon. Jos ei heti näytä hyvältä, tarvitaan lisää mielikuvitusta peliin, ja vaikka sakset, jollei homma muuten toimi.

Päästyäni taas Barcelonaan tajusin, että olin jostain käsittämättömästä syystä päässyt hiukan unohtamaan, miten loputtomasti kyseinen kaupunki minua inspiroi - edellisestä reissusta kun on kuitenkin vain kaksi vuotta aikaa. Olemisen kaikenkattava rentous sopii mulle, niin elämänasenteena kuin pukeutumistyylinäkin. Missään muussa kaupungissa kahdeksi päiväksi (kolmen päivän reissulla…) omille teilleen seikkailemaan lähtenyt matkalaukku ei olisi harmittanut yhtä vähän - Barcelonassa voi pukeutua niihin kuteisiin, joita nyt on ensimmäiseksi sattunut ostamaan (siinä vaiheessa kun vielä toivoi, että se laukku tulisi vielä samana päivänä tai edes seuraavana aamuna) ja näyttää suunnilleen samanlaiselta kuin muutkin.

Matkaseuralaiseni Annan kanssa kuitenkin totesimme, että vaikka vastapäisellä metrolaiturilla istuvan naisen riikinkukkokuosiset (siis se koko lintu, ei pelkkää “silmäsulkaa”) haaremihousut näyttivät tosi hyviltä ja paikallisessa kaupassa vastaavia pöksyjä hiplaillessa niiden ostaminen tuntui kovasti houkuttelevalta, koti-Suomessa kaikki on toisin. Riikinkukkohaaremihousut voisivat toimia näinä muutamina omituisina päivinä, kun Helsingissä on miltei kuumempi kuin Barcelonassa, mutta arki koittaisi kuitenkin ennen pitkää ja housut jäisivät kaapin perukoille odottamaan seuraavaa reissua. Siksi paikallisesta meiningistä pitää jotenkin suodattaa Suomeen käyvä versio.

Kaapeistani löytyy jos jonkinlaista haaremi- ja pussihousua (joista hienoimmat ovat edellisiltä Barcelonan-reissuiltani). Vaan yksi versio puuttui vielä - nyt näin useamman paikallisen ihmisen päällä haaremimalliset farkut ja yritin laiskasti etsiskellä sellaisia kaupoista, siinä kuitenkaan onnistumatta. Ehdin jo luopua haaveestani, kunnes yllättäen törmäsin kyseisiin pöksyihin matkan jälkeen helsinkiläisessä Henkkamaukassa. Simppeli toppi (oma versioni on muutaman vuoden takaista Samu-Jussi-Marimekkoa), laskettu haara ja Havaianakset - tai menorcalaiskengät - siinä barcelonalainen rentoilu-univormu.

toppi Marimekko, farkut H&M, lipsut Havaianas

Anna kirjoitti hellepukeutumisen vaikeudesta. Mulle helteessä ongelmallisinta on se, että ilman ollessa kuumaa mä haluan pukeutua mahdollisimman vähän, jotta kuuma ilma saisi vapaasti tuntua ihollani. Se on helteessä parasta ja sitä kaipaan aina talvisin! En kuitenkaan halua näyttää rantabarbilta, joten jonkinlainen säädyllisyys ja ei-sporttisuus on hyvä säilyttää. Tänään aamulla mylläsin vaatekaappini kertaalleen läpi ja päädyin varsin simppeliin yhdistelmään:

toppi American Apparel, hame Monki, lipsut Havaianas, laukku KTZ, aurinkolasit ysäri-Benetton

Monkin lyhyt ja hassutaskuinen trikoohame on helteellä yllättävän miellyttävä, se on puuvillan ja viskoosin sekoitetta (mustassa versiossa oli viskoosin tilalla polyesteria, mistä kyseistä puotia nuhdeltakoon). Aurinkolasit ovat vuosikerta-Benettonia omista ysäriarkistoistani ja tuntuvat virkistävän kevyiltä vuosikausien paksusankaisuuden jälkeen. Havaianakset ovat luottokesäjalkineet, niillä pärjää myös monsuunisateen yllättäessä ja niillä pystyy testatusti kävelemään tuntikausia helteessä erinäisissä suurissa kaupungeissa - mikä oikeastaan onkin paras tapa viettää hellettä. American Apparelin holtittoman iso one size fits all -toppi kuroutuu paremmin istuvaksi, kun sen olkapäille tekee solmut (ja se on asiaankuuluvasti rypyssä helteessä touhuamisen jälkeen).

Kaikkien aikojen hellekesäbiisi löytyy YouTubesta:

Toisin kuin suomalaiset, minä tykkään helteestä. Tämä tuntuu ihan mahtavalta.

Oleskelemaan verkossa, nimittäin.

Viime viikolla kävin etsiskelemässä tällaisia:

Nyt keskityn muistelemaan reissua ja ihmettelemään, kuinka täällä kotimaassa on lähes yhtä lämmintä kuin erinomaisten tapasten kaupungissa. Seuraavaksi täytyy käydä ostamassa Angosturaa, koska etelän mailla ne laittavat sitä mojitoon ja se toimii hyvin.

Yhteistä matkaraporttia tätimatkaseuralaiseni kanssa seuraa hiukan syssymmällä.

Alkaneen kesän kunniaksi jatkan loose on loose -linjalla, yhdistäen siihen katalaanihippiurbaanisurffipummimeininkiä viimevuotiseen malliin:

harmaa laskospaita Cecilia Sörensen, sen alla malvanvärinen hoppi American Apparel, haaremihousut American Apparel, lipsut Havaianas

Vasta kuvan ottamisen jälkeen tajusin, että asu näyttää sekä mielenkiintoisemmalta että tasapainoisemmalta, jos antaa alemman topin helman roikkua vapaasti housujen päälle. Alan pikkuhiljaa oppia kerrostamaan, vielä pitäisi muistaa kuvata kerrostumat silloin, kun niissä onnistun.

Sitten sama, mutta astetta nelikulmaisemmin:

tasaraitapaita Marimekko, haaremihousut American Apparel, jumppatossut Camper

Meidän Pariisin Anna jutteli vaikeasta suhteestaan lenkkitossuihin. Mulla on vähän samaa ongelmaa - lenkkarit ovat mulle turhan sporttiset ja kumitossuista (siis Converse-Vans-osastosta) en tykkää, silti haluaisin kävellä mukavissa kengissä. Mun valintani ovat jo pitkään olleet Camperin jumppatossut, joita ennen myytiin mallinimillä Left ja Right. Nykyään vastaava malli on Colibri, joka valmistajansa mukaan on samaan aikaan ballet pump ja sporty moccasin. Uudet tohvelit siis ensiesittelyssä jälkimmäisessä asukuvassa, ja ihan kohta myös lähikuvassa.

Kenkien suhteen olen ollut viime vuosina erityisen merkkiuskollinen, ja kun lapselle piti saada ensimmäiset omat kävelykengät serkun vanhojen, jo liian pieneksi jääneiden tilalle, valinta osui kuin sattumalta samaan merkkiin…

Nyt on kummallakin kunnon jalkineet urbaaniin flaneeraukseen.

Julistin Meidän Pariisissa, että olen hiomassa omaa tyyliäni entistä simppelimmäksi. Suorat linjat ja yksityiskohtien olemattomuus tuntuvat jotenkin tuoreilta nyt, kun epäsymmetrisiä leikkauksia sun muita riekaleita tursuaa jo melkein kaikkien ruotsalaisketjujenkin näyteikkunoista.

Vietän tulevan kesän edelleen oloneuvoksettarena, ja päätin ottaa asiasta ilon irti. Jos ei kerran ole pakko pukeutua asiallisesti, voi ihan rohkeasti suosia trikoota, joka on oivallinen materiaali puistossa istuskeluun! Päätin myös jalostaa Meidän Pariisin Annan urbaaniksi kehumaa katalaanihippi-kesätyyliäni hiukan eteenpäin: vähän aikaa sitten uhkailin riehaantuvani pastellisävyjen kanssa, eikä American Apparelin pastelliteemaviikonloppu (kaikki pastellisävyiset vaatteet -15%, sävyjen joukossa sellaisia herkullisuuksia kuin lemon, mint, apricot ja mauve) olisi voinut osua parempaan saumaan.

koko asukokonaisuus American Apparel, lipsut Havaianas

En muistanutkaan, miten hyvä väri sitruunankeltainen on. 80-luvulla mulla oli sitruunankeltainen neulepusero, tykkäsin siitä kovasti ja muistelen olleeni erityisen tyytyväinen siihen, miten se sopii ihoni ja hiusteni väriin. Taisin hukata pastellit siinä vaiheessa, kun aloin värjätä hiuksiani lukion loppupuolella.

Avauduin Sugar Kanelle Facebookissa jokakeväisestä aiheesta “mulla ei oo kunnon päällystakkia”. Sen sijaan mulla oli muutama takki, jotka olin jo päättänyt viskata kirppislaatikkoon saadakseni kaappiin tilaa talvitakeille (jotka lisääntyvät ilmeisesti jotenkin suvuttomasti joka talvi). Otin kirppissäkin sisällön tarkasteluun vielä kerran ennen sen viemistä ulos ja löysin sieltä pari vuotta sitten ostamani Marc O’Polon takin. Se oli saanut tylyn tuomion siksi, että sen vetoketjun päällä olevat tereet ovat niin pitkät, että jäävät aina vetoketjun väliin, kun takkia kiskoo huolimattomasti kiinni.

FB-tilityksessäni olin maininnut, että en halua parkaa, vaan jotain kasarimpaa. Ja siinähän se on - väljää ja kiiltävää tuulitakkifiilistä. Eikä vetoketjun kanssa tarvitse kamppailla, kun pitää takkia auki!

takki Marc O’Polo, rengashuivi American Apparel, neulosjakku Marimekko, t-paita Edun, pussihousut Miriam Ponsa, sukkikset H&M, kengät Camper, laukku KTZ

Kevään tullen olen ottanut taas uskolliset pussihousut ja jumppatossut käyttöön. Ne sopivat niin täydellisesti urbaaniin flaneeraukseen.

Kevättalven kirkas auringonpaiste (joka tänään on vaihtunut taas lumipyryksi…) on jälleen riehaannuttanut sisäisen hippini ostamaan kaupasta erilaisia jyviä ja siemeniä ja muutakin terveellistä sapuskaa. Eilen söin pitkästä aikaa iltapalaksi vanhaa suosikkiani, paahdettua ruisleipää ja avokadoa - viime talvena raskaana ollessani en olisi mitään muuta syönytkään. Mysli on samaan tapaan kausiluontoinen juttu, välillä voisin ahmia sitä vaikka kuinka paljon ja yhtäkkiä se alkaa taas tökkiä. Nyt on jälleen myslikausi meneillään.

Meidän Pariisin Annan (ja hänen mainion kirjansa) innoittamana olen alkanut tehdä myslini itse. Jokainen uusi satsi on askel kohti entistä täydellisempää mysliä. Syön myslini maustamattoman (luomu)jugurtin ja tuoreiden hedelmien (esimerkiksi päärynän tai banaanin) kera, joten olen koostanut myslini sen seuralaiset huomioon ottaen. Olen myös esteettisesti viettelevän ruoan ystävä, joten ei ole ollenkaan pahitteeksi, että mysli näyttää hyvältä (sekä purkissa että lautasella).

Tämänkertainen myslini koostuu seuraavista aineksista:

spelttihiutaleet
kaurahiutaleet
kurpitsansiemenet
pinjansiemenet
auringonkukansiemenet (ostin sekoitusta, jossa oli kaikkia kolmea edellämainittua jyvää yhdessä)
pekaanipähkinät
goji-marjat (etsin vaihtelua perinteisille kuivahedelmille ja sorruin trendihippeilyyn - nuo maistuvat yllättävän hyviltä ollakseen kovasti terveellisiä)

Vasaroin pähkinät pienemmiksi paloiksi ja paahdoin koko satsin marjoja lukuunottamatta uunissa. Paitsi maku, myös tuoksu paranee paahtamisesta. Kokemuksen perusteella olen huomannut, että syön myslini mieluiten aika hienojakoisena, annoksessa kun on kuitenkin aina niitä tuoreita hedelmiä isompina paloina.