Eräänä iltapäivänä

Takki Cecilia Sörensen (esitelty viime vuonna pallovatsan peittona), alpakkavillamekko Edun (esitelty useampaan kertaan aiemmin), baskeri La La Berlin (ensiesittelyssä toissavuonna), kaulassa kaksi neulekauluria, joista toinen itsetehty ja toinen muutaman vuoden takaista Marimekkoa, saappaat ysäriä, lapaset Stockmannilta ja reisitaskuhousut Varustelekasta (näin matalalantioisilla housuilla ei kyllä oikeasti sodita, nää on varmaan jotkut poseeraushousut).

Puuh, vähempi vaatemäärä olis vaihteeksi kiva. Onneksi sentään aurinko paistaa.

Mää just kyllästysin kylmyyteen ja lumihankeen. Helteitä odotellessa pitää kuitenkin vielä torjua paleltumista pukemalla päälle suunnilleen kaikki, mitä kaapista löytyy, tai ainakin pari villatakkia kerralla. Samalla on tärkeää säilyttää tiukan monokromaattinen linja.

Won Hundred -villatakki on esitelty täällä joitakin kertoja aiemminkin, myös yhdistettynä harmaaraidalliseen Marimekon t-paitaan. Alempi villatakki on jo pitkään palvellut Filippa K:n perusmalli. Housut ovat taannoinen alehankintani ja ovat nykyään käytössä lähes joka päivä. Näissä vaatteissa on just mukavasti sellaista kiinnostavaa muotoa ja laskosta, joista oli vähän aikaa sitten puhetta Jaakon kanssa.

Vimps halusi lähikuvia kaulaputkiloista. Tässäpä niitä:

ZEBRAtOD-pipo, Rowan Pure Wool -langasta neulottu musta, sileä putkilo ja Rowan Cocoon -langasta oikein ja nurjin raidoin neulottu harmaa putkilo. Tykkään kovasti siitä, miten tuo harmaa putkilo laskeutuu, taidan tehdä jonkun toisen värisen (eli mustan…) samanlaisen.

Mustan putkilon toinen pää onkin fuksianpunainen. Pipo on neulottu Rowan Big Wool -langasta.

Harmaa putkilo ja Marimekon Rinne Niinikoski -neulehuppu.

Rowan Big Wool -langasta neulottu fuksianpunainen pipo, mustapunainen kaulaputkilo ja toinen Rowan Cocoon -langasta neulottu putkilo. Tämä putkilo on leveämpi ja lyhyempi ja mallineule on hiukan erilainen, nurjan raidan keskellä on aina reikäraita. Mallineule on vohkittu Designer Knitting International -lehdestä (Holiday 2009), siinä oli ohuemmasta langasta neulottu hiukan vastaava putkilo.

Jälkimmäistä putkiloa voi tarpeen vaatiessa käyttää myös pipon korvikkeena. Alla aiemmin esitelty mustapunainen putkilo.

Tällä viikolla vuorossa vähän sisäsiistimpi ja talvisempi versio aikuispunkkarista:

Takki Martin Margiela 6, leggarit Monki, alpakkaneulemekko Edun, kauluri Marimekko, pipo ZEBRAtOD, saappaat 80-luvulta, hakaneula Bless

Olen juuttunut käyttämään Edunin alpakkamekkoa, se on lämmin ja pehmeä ja lohduttaa pakkasen ja flunssan kouriin joutunutta pientä ihmistä. Se on myös mukavasti vastakohtainen verrattuna Monkin punkkarilegginseihin. Tykkään myös vastavärikontrastista ja Blessistä sekä siitä, että Bless tuo myyntiin pieniä juttuja, joilla voi näppärästi saada blessmäistä särmää pukeutumiseen eivätkä ne vaadi samanlaisia investointeja kuin Blessin tuotteet keskimäärin. Hakaneula kauluksessa on punk ja vihreä keikauttaa viikunanpunaisen päälaelleen.

Viime syksynä ostamani MM6-takki on jäänyt melkein käyttämättömäksi, koska se ei enää vuodenvaihteen jälkeen mahtunut päälle. Sama juttu yhden toissatalvisen villakangastakin kanssa, sekin tuntuu taas ihan uudelta. Ihan kätevää - ei kaipaa uutta, kun unohtaa vanhat välillä kaappiin ja sitten löytää taas.

Ensin oli aikuisgrunge ja sitten aikuisgootti, nyt on inspiraatiolistalla vuorossa aikuispunk:

parkatakki Zara, alpakkaneulemekko Edun, kauluri Marimekko, trikoot Monki ja maiharit Doc Martens

En ole itse koskaan ollut inessä punk-skenessä, mutta innoitun kyllä joistakin kyseisen genren edustajista, sekä musiikillisesti että etenkin tyylillisesti. Jaakko muistaa varmasti viime vuosisadan Turusta erään kauniin punkkaritytön, joka yhdisti ruskeaa ja pinkkiä leopardikuosia ja trikoota ja maiharia ja pukeutui aina hyvin näyttävästi. Sovitellessani uusia kalsareitani muistin hänet, ja ajattelin etsiä enemmänkin innoitusta hänen kaltaisistaan. En ehkä piirtäisi anarkiamerkkiä nahkatakin selkään, mutta kirjava trikoo (joka tosiaan - onneksi - näyttää enemmän klooripestyltä kuin batiikkivärjätyltä) ja maihinnousukenkä toimii aina.

Kalsarit ja maiharit (sekä kengät että takki) ovat oivallisia syysmyrskyntorjuntavaatteita, monot kestävät vettä ja lahkeet eivät kastu. Kalsarit ovat Mintun putiikista - muuten samat kuin Sugar Kanella, mutta viikunan väriset. Käytin Edunin alpakkaneulemekkoa viime talvena pallovatsan peitteenä, ja se onneksi sopii hyvin normaaleihinkin mittoihini.

*

Alpakka on yksi lempparimateriaaleistani, ja siitä tulikin mieleeni eri puolilla blogistania viime aikoina käydyt keskustelut vaatteiden materiaaleista - esimerkiksi Stellagee ja Issues-blogin Jan ovat kirjoittaneet aiheesta.

Etsiskelin netistä jotain kätevää tiivistelmää erilaisista kuiduista, ja löysin Tekstiili- ja vaatetusteollisuus ry:n kuituoppaan. Siitä löytyvät kaikki yleisimmin käytetyt kuidut simppelisti ryhmiteltyinä ja sen avulla käy selville esimerkiksi se, ettei sellainen usein kammotuksena pidetty asia kuin tekokuitu välttämättä ole niin huono juttu kuin miltä ensin kuulostaa, tekokuituja kun ovat myös esimerkiksi muuntokuidut, jotka ovat enimmäkseen varsin miellyttäviä.

Puhdas villakaan ei ole niin simppeli juttu kuin miltä ensin vaikuttaisi, se kun ei ole kovin kulutuksenkestävää ja villalankojakin on erilaisia. Löyhäkierteisestä langasta neulottu pusero jää kiinni ovenkahvaan ja kellonhihnaan ja puhdistamaton villa haisee lampaalle. Pieni määrä polyamidia (tai polyesteria, esim. suhteessa 75% villaa, 25% poly-jotakin) tekee esimerkiksi villasukkalangasta tai villakankaasta kestävämpää. Ja oma lukunsa ovat tietenkin huonolaatuiset tai käyttötarkoitukseen sopimattomat villalangat, joista tehtyjä riepuja kaupat ovat nykyään puolillaan. Ne nyppyyntyvät, vanuvat tai pistelevät.

*

Joskus käy niin, että laadukkaatkin kuidut käyvät hankaliksi. Esimerkiksi ihanan pehmeältä tuntuva silkkimohair-lanka, josta mun oli tarkoitus neuloa jokin rodartemainen verkkoasia, osoittautui äärest ärsyttäväksi neulottavaksi, se on liukasta ja joustamatonta ja takertuu puikkoihin ja silmukat kiristyvät niin pieniksi, että niitä on mahdoton neuloa. Silkkisen pehmeä bambuviskoosilanka taas oli niin luistavaa, etten millään pystynyt keksimään tapaa, jolla pystyisin jatkamaan lankaa kerästä toiseen ja huolittelemaan jatkokohdan pitävästi, mutta kuitenkin näkymättömästi.

Tällä hetkellä olenkin tykästynyt Rowanin puhtaaseen, konepestävään villalankaan, josta on tähän mennessä syntynyt grungepipo ja vauvanhaalari, ja kohta kenties jonkinlainen postmoderni kaulahuivi.

Alkusyksyn väri-inspiraationa toimii tämä keittiön pöydälle sattumalta rakentunut sommitelma:

(Karviaiset olivat hyviä, ne syötiin jo. Punainen Pantone-muki on miehen, mulla on harmaa, Cool Gray 10 C.)

Huomasin vasta valokuvasta, että Henrik Vibskovin Bauhaus-huivi sopii erittäin hyvin yhteen viininpunaisten chinos-housujeni kanssa. Kaapista löytyi myös huivin sävyyn sopiva punainen t-paita. En tykkää tummansinisestä, joten korvasin sen violetilla.

Värit sopivat keskenään yhteen ihan hyvin, mutta… mulle tulee pikkuisen liian värikäs olo. Yritän kuitenkin sitkeästi olla valitsematta mustaa, niin turvallinen väri kuin se onkin. Cool gray hillitsee hiukan väriloistoa, olen jo testannut täydellisen villatakkini tähän vuodenaikaan toimivaksi päällystakiksi:

Katsotaan, onnistunko sinnittelemään ilman sukkia kuun loppuun asti!

(Naisten)lehdissä näkee usein juttuja ja naiset aika yleisesti puhuvat siitä, miten he kokevat raskauden aikaiset vartalonmuutokset, ja varsinkin siitä, kuinka he toivovat vanhojen muotojensa palautuvan raskauden jälkeen. Harvemmin kukaan puhuu raskauden jälkeisistä muutoksista (painon pudottamista lukuunottamatta), ja siksi ne oikeastaan tulivat minullekin yllätyksenä.

Olen laihtunut yhdeksän kiloa neljässä kuukaudessa. Vaaka näyttää nyt samoja lukemia kuin vähän yli vuosi sitten, ennen raskautta, eli olen aika hyvin palautunut vanhoihin mittoihini. Kroppani kuitenkin tuntuu hyvin erilaiselta kuin silloin. Imetys on tehostanut kilojen lähtemistä, erityisesti niin, että kropastani on poistunut kaikki ylimääräinen (ja ei-niin-ylimääräinenkin) neste ja rasva. Olen siis hyvin kuivassa kunnossa ja näen itseni peilissä paljon teräväpiirteisempänä kuin ennen. Samaan aikaan lantioni tuntuu pehmeämmältä. En ole varma, huomaavatko muut muutosta, mutta minulle se on hyvin selkeä.

Kuten vähän aikaa sitten kirjoitin, en enää koe naisellisuuteni olevan kiinni ulkoisista seikoista yhtä paljon kuin aikaisemmin. Paitsi hiusmallin muuttamiseen, tämä mielentila on tuonut uudenlaista vapautta myös pukeutumiseeni, en enää pelkää näyttäväni liian androgyyniltä.

Sugar Kane julisti rakastavansa housuja ja niin teen minäkin - vuosien tauon jälkeen. Paitsi että mekot ovat epäkäytännöllisiä imettävälle ja hameet yleensä vaunujen kanssa liikkuvalle, taisin saada jonkun (toivottavasti ohimenevän) trauman äitiysmekoista. Olen myös edelleen sitä mieltä, että olen hoitanut oman osuuteni tämänkertaisesta leggins-muodista, joten tulevana syksynä ja talvena aion pukeutua oikeisiin housuihin.

Koska vartaloni teräväpiirteisyys tulee todennäköisesti olemaan ohimenevä ilmiö (uskon sen muuttuvan taas, kun imetys aikanaan loppuu), olen päättänyt ottaa siitä ilon irti ja korostaa sitä pukeutumisessani. Tänä syksynä suosin kapeaa, kulmikasta ja viimeisen päälle pelkistettyä siluettia:

t-paita Marimekko, neuletakki Marimekko, farkut Filippa K, ballerinat Nilson

Tykkään siitä, miten Marimekon tasaraitapaidan (jonka oikeastaan voisi lisätä klassikkolistaan, vaikka malli ei ihan se perinteisin olekaan) venekaulus ja vaakaraidoitus korostavat hartialinjaa (joka on mulla aika jykevä, mutta tykkään siitä ja korostan mielelläni) ja villatakin valuva muoto pidentää ja kaventaa yhtä aikaa.

Sugar Kanen äiti on kuulemma sanonut, että sukat laitetaan jalkaan vasta kuukauden päästä. Minäkin uskon häntä!

Jaa niin, löytyy mun kaapista yksi naisklassikkokin - trenssi. Unohdin sen, koska en ole oikein osannut käyttää sitä. Erityisen vaikeaa on ollut löytää sen pariksi sopivat kengät - ballerinat tai muut avokkaat ovat sen kanssa liian naismaiset (jos ymmärrätte, mitä tarkoitan - sellaista liian perinteistä meininkiä) ja kumitossujen kanssa se näyttää jotenkin väkisin nuorennetulta. Mielikuvissani trenssi on ollut kevättakki, ainakin niitä on kaupoissa aina keväisin, mutta minusta pitkä takki ja kevät eivät oikein sovi yhteen. Kaipaan silloin jotain kevyempää.

Päätin siirtää trenssin syksyyn - syyssateilla pitkää takkia tarvitaan, eikö? - ja kokeilla sitä Depeche Mode -klassikkokenkien eli Martensien kanssa. Se toimii heti paremmin:

Trenssi Twist&Tango, housut Filippa K, t-paita Marimekko, huivi Henrik Vibskov, maiharit Doc Martens

Kuviokokeiluni jatkuvat myös edelleen. Stellagee muistutti pallokuviosta, ja löytyyhän mun kaappieni perukoilta sellaistakin - vieläpä klassisen Marimekko-kuosin muodossa. Tällä kertaa yhdistin pallot isoihin ruutuihin, Henrik Vibskovin Bauhaus-huivin kuviot (joissa on kaikkia mun tämän syksyn lempivärejä: mustaa, valkoista, punaista ja jotain purppurantapaista) ovat niin laajoja, että huivi melkeinpä vaihtaa väriä riippuen siitä, miten sen taittelee kaulaansa.

Mainitsin löytäneeni hyvän viininpunaisen, ja myös se näkyy kuvassa. Filippa K:n chinos-housuissa on paitsi upea väri, myös pudotettu haara, joka muuttaa vartalon mittasuhteita mukavasti pidentäen selkää ja lyhentäen jalkoja.

(Nimimerkki En edelleenkään omista kokovartalopeiliä ottaa itsestään kuvia selvittääkseen, millätavoin maiharit kannattaa pukea kapealahkeisten housujen kanssa ja ihmettelee, mikseivät peilit kävele itsekseen kaupasta kotiin.)