Eräänä iltapäivänä

Juuri kun pääsin saarnaamasta, etten halua pukeutua univormumaisesti, huomasin tänään pukeutuneeni aivan viralliseen grungeunivormuun:

Raitapaita, check. Viisnollaygöset, check. Pamppaantunut villatakki, check. All Starit, check.

Puolustuksekseni totean, että kyseessä on kuitenkin ns. aikuinen versio grungesta - kaikki vaatteet ovat ehjiä ja villatakki on, ilmaistakseni itseäni alkuperäisellä äidinkielelläni ja Jaakkoa lainatakseni, äärest avantgardee eikä ihan perussettiä. Leukapartakin puuttuu eikä tukka ole tarpeeksi sekaisin.

Komppaan Jaakkoa siinä, että tässä iässä vaatteiden olisi hyvä olla arvokkaasti elämää nähneitä eikä teinikapinatyyliin rikkinäisiä tai likaisia. Farkut saavat kulua käytössä (se on aina parempi kuin valmiiksi kulutettu farkku), mutta villatakista poistetaan siihen mahdollisesti ilmaantuvat nypyt ja t-paita korjataan, jos sen helma alkaa repsottaa (korjaus voi tarkoittaa myös koko reunapäärmeen irrottamista).

Ja aikuisella on tietenkin aina huolletut ja ehjät kengät. Tästä periaatteesta on kaksi poikkeusta: Converse-tossut ja maiharit. Ne ovat ainoat kengät, jotka saavat vain lisää katu-uskottavuutta siitä, että ovat käytetyn näköiset.

Pengoin vaatekaappiani kartoittaakseni sieltä löytyviä asioita, joita voisi luonnehtia jonkinlaisiksi klassikoiksi. Sattuneista syistä kaapistani ei löydy twinsettejä tai kilttihameita, mutta sieltä löytyy kyllä erinäisiä katutyyliin ja eri alakulttuureihin liittyvän pukeutumisen klassikoita. Jotkut ovat jääneet jemmaan menneiltä vuosilta lähinnä menneiden muistelua varten, mutta osaa käytän edelleen jatkuvasti, tosin usein esikuviinsa verrattuna hiukan päivitettyinä versioina.

Vaikka otankin vaikutteita alakulttuureista (erityisesti niistä, joiden osana olen itse joskus ollut), en kuitenkaan haluaisi pukeutua kovin univormumaisesti tai kuorruttaa itseäni erilaisilla viittauksilla. Allaolevan kuvan asukokonaisuus ei ehkä päätyisi päälleni muuten kuin äkkiä-jotain-kuteita-niskaan-ja-maitokauppaan-ennen-kuin-se-suljetaan-tilanteissa, mutta osat erikseen, vähän harkitummin yhdisteltyinä, ovat käytössä melko usein.

Maihinnousutakki. Armeijassa osataan tarkoituksenmukaiset, eli säänkestävät, mukavat ja ryhdikkäät kuteet (älkää mainitko tässä kohtaa Suomen armeijan nykyistä maastopukua, siitä on armeijamainen ryhdikkyys kaukana) ja niistä ovat tykänneet aikojen kuluessa kaikenlaiset tyypit modeista punkkareihin ja katalaanihippeihin. Armeijan ylijäämäkauppojen takit ovat useimmiten miesten malleja ja siksi minulle väärän mallisia ja usein aivan liian pitkiä, joten olen etsinyt pitkään naisvartalolle päivitettyä versiona. Kuvan takki on Filippa K:n viime kevään mallistoa. Kaapistani löytyy myös toinen armeijalta muotonsa lainannut naisvaate, Zara-parka (joka on siitä loistava, että se on väljä olematta säkkimäinen ja nielee tarvittaessa sisäänsä kantorepun).

Maihinnousukengät. Ne ovat tietenkin Doc Martensit, jotka toimivat viittauksena grunge- ja konoottinuoruuteeni (myös Deppareilla oli Martensit!). Martensit ovat edustaneet jos jonkinlaista alakulttuuria - kultaisella 90-luvulla sellaiset oli kaikilla juppihippipunkkareilla, jotka hengasivat Turun legendaarista Dynamoa edeltänyttä legendaarista Appelsiinia edeltäneessä legendaarisessa Bar Old Timesissä eli Oldessa, jota eräs tuttuni nimitti maiharibaariksi.

Martensien mallit määritellään kärjen ja nauhanreikien määrän mukaan, nuo kuvassa olevat ovat 10-reikäiset ja pehmeäkärkiset, yksi perusmalleista. Arkistojen kätköissä mulla on myös 3-reikäiset teräskärkiset kävelykengät.

Valkoinen t-paita. Terveisiä vaan Marlon Brandolle ja kaikille muille rock-uskottaville tyypeille, jotka ovat yhdistäneet valkoisen t-paidan kapinalliseen asenteeseen. Itse en osaa oikein olla t-paitojen kanssa (perusteepparin kaulus kuristaa aina), joten olen keventänyt Edunin valkoista t-paitaa leikkelemällä siitä kauluksen resorin ja helma- ja hihansuiden käänteet pois.

Viisnollaygöset. Just julistin, etten ole mikään farkkutyttö, mutta nyt, kun toissakeväänä hankkimani viisnollaykköset taas mahtuvat päälle, olen todennut, että tämä kaikkien klassikkofarkkumallien äiti - siis se perinteinen miesten malli - on ainoa, joka istuu päälleni kuin hanska.

Kuvassa olevien lisäksi kaapista löytyy vielä ainakin seuraavat (päivitän listaa myöhemmin, jos huomaan muistini pettäneen):

Mustat pillifarkut. Ne eivät saa olla liian piukat, sillä en hae niillä mitään teinilookia, vaan niiden kuuluu roikkua takamuksesta rokkistaratyyliin.

Prätkärotsi. Omani on leveää ysärimallia, joten se on saanut jäädä kaappiin, vaikka prätkärotsi onkin tehnyt uuden tulemisen. Hmm, ehkä jos sen yhdistäisi pyöräilyshortseihin, niin saisi aikaan ehdan buffalo-fiiliksen…

Converse All Star -tossut. Näitä popoja on myyty 750 miljoonaa paria, ja minunkin kaappiini on eksynyt muutama. Tällä hetkellä käytössä ovat varrettomat mustavalkoiset tossut, yritän pitää mielessäni erinäiset (post-)punk-esikuvat kävellessäni niillä.

Stella esitteli liehulahkeensa, mistä muistin, että minunkin kaapistani löytyvät sellaiset. Ne ovat Levikset jostain viime vuosisadalta, mallia 544. Ne eivät ole ihan hetkeen tuntuneet ajankohtaisilta, mutta olen säästänyt ne, koska ne istuvat hyvin ja ovat kuluneet käytössä varsin tyylikkäästi. Nyt hippilahjetta näkyy taas siellä täällä, joten näiden aarteiden voisi jälleen olla aika päästä käyttöön.

Jonain päivänä lähitulevaisuudessa, kun en enää tarvitse äitiysmekkoa ja kengät mahtuvat taas jalkoihini, palaan perusasioihin:

(Farkut Levis, t-paita Edun, tossut Converse.)

Perusasiat ja varsinkin hippihenkiset sellaiset kuuluvat tietenkin kesään, joka toivottavasti tänä vuonna tulee. Ne myös tuntuvat oudon houkuttelevilta nyt, kun ovat pitkään olleet ulottumattomissani. Toivoa tietenkin sopii, että nuo farkut mahtuvat edelleen päälleni…

Kevät etenee ja grungeinspiraatio jatkuu edelleen (toivottavasti ette jo kyllästy…). Asialla on jotain tekemistä uuden trenssini kanssa - perinteinen hame/mekko-sukkahousulinjani alkoi tuntua jotenkin liian juhlavalta, kun talvitakin tilalla oli ryhdikäs trenssi ja jaloissa lämminvuoristen nahkasaappaiden sijaan keväisemmät kengät. Kaipaan muutenkin vähän vaihtelua ja eri näköistä meininkiä eri päiville.

Tällä kertaa innoittajana toimii yksi kaikkien aikojen hienoimmista cover-biiseistä, Nirvanan MTV Unplugged -versio David Bowien biisistä The Man Who Sold the World:

Olen erityisen ihastunut tuohon Kurt Cobainin pamppaantuneeseen vihertävään villatakkiin. Omasta kaapistani löytyi uusien viisnollaygösten seuraksi vähän vastaava vaate, nimittäin viime syksynä ostamani Marimekon viskoosi-villasekoitteinen paksu villatakki, jota en sitten talven aikana tullutkaan käyttäneeksi (se on aika lämmin, eikä oikein sopinut plussakeleillä paksun takin alle). Näin keväällä sitä voi käyttää päällystakin korvikkeena.

Kuvassa farkkujen ja villatakin seurana on musta viskoositoppi ja uskollinen Vibskov-huivini. Noiden lisäksi kiskon jalkoihini vielä mustat kumitossut (Kurtilla oli Converset, mutta niitä näkyy nykyään vähän liikaa joka paikassa).

New Yorkin tuliaiseni, SoHon Camper-kaupasta ostettu nahkapalalaukku ei aluksi tuntunut sopivan yhteen oikein minkään kanssa, mutta edellämainitun setin ja ylipäätään farkkujen kanssa se näyttää oikein hyvältä.

Tukkanikin on melkein niinkuin Kurtilla, varsinkin aamuisin. Jatkan edelleen sitkeästi otsatukanpoiskasvatusprojektiani ja olen tullut siihen tulokseen, että tukka kasvaa parhaiten, kun lakkaa välittämästä siitä, miltä se näyttää ja antaa kasvaa vain. Nyt on jo pari kuukautta kulunut viimeisimmästä kampaajakäynnistä eikä tunnu missään, kattellaan sitä latvojen tasoittamista sitten kesemmällä.

Enää ei ahista, vaan kerrankin kävi tuuri. Kuten jo aiemmin mainitsin, olin jo kokonaan luopunut uusien farkkujen hankkimisesta, kunnes eilen aivan satunnaisesta syystä päädyin vaatetusliikkeeseen, jossa en yleensä ikinä käy, nimittäin Haloselle. Halosen farkkuosastolla oli tarjolla Leviksiä.

Ensin kokeilin yhden naisten mallin, joka ei ollut ollenkaan sopiva. Sitten löysin miesten hyllystä kaikkien klassikkofarkkujen äidin, Leviksen 501-mallin. Eli siis juuri sen, jota grunge-aikoinakin suosittiin! Malli on edelleen samanlainen kuin vuonna 1991, joten nyt minulla on juuri sellaiset farkut kuin haaveilinkin. Väri tosin on vähän erilainen, hiukan tummempi kuin alunperin toivoin. Oikeastaan se on ihan hyvä, koska tummemmat farkut ovat vähän “sisäsiistimmät” töissä pidettäviksi. Ja jos Levikset ovat niinkuin ennen, ne kulahtavat käytössä juuri sopivasti.

Tässä vielä videon muodossa se fiilis, jota etsin ja lopulta löysinkin. Yksi Nirvanan parhaista biiseistä, Lithium:

Kymmeniä kauppoja (jouduin jopa Kampin keskukseen, hyi), kymmenkunta sovitettua mallia. Leviksiä olisi runsaasti miehille, mutta vain pari hassua mallia naisille. Minun oli siis pakko tutustua myös muihin merkkeihin.

90% naisten/tyttöjen (kyllä, kävin läpi myös kaikki teinikaupat!) farkuista on pillejä. Minä-en-enää-halua-pillifarkkuja. Niissä jäljellejäävissä ei sitten olekaan paljon valinnanvaraa. En kuitenkaan halua ihan tavallisia farkkuja, vaan niissä pitää olla edes vähän jotain ideaa, mielellään juuri sitä oikeanlaista kuluneisuutta.

Dieselillä oli yhdet melkein kivat, tarpeeksi löysät ja oikean väriset, mutta niissä oli niin matala lantio, että ne putosivat jalasta ja istumista kokeillessa pajatso paleli. (Ja minä kun luulin, ettei matala lantio ole enää muodissa! Niitä olivat kuitenkin kaupat puolillaan.) Kokeilin myös yhdet miesten Levikset, mutta ne pussittivat selästä ja litistivät takapuolen. Jossain vaiheessa alkoi hikoiluttaa ja ahistaa siihen malliin, että oli pakko paeta kotiin.

Kotiin tultuani pengoin vaatekaappini läpi. Löysin arkistojen aarteiden joukosta kolmet Levikset ja kolmet Filippa K:n farkut. Kahdet Levikset ovat bootcut-mallia (mallit 529 ja 927, jälkimmäisissä on hillittömän lyhyt vetoketju), kolmannet ovat leveälahkeiset (mallia 544). Filippa K:n farkuista yhdet ovat tummansiniset pillit (ei enää niitä!), toiset mustat suoralahkeiset ja kolmannet vaaleat ja suorat.

Koska rrrrakkauden kesään sopii grunge-fiiliksen lisäksi hippimeininki (kuuntelin jo eilen pitkästä aikaa The Doorsia Honey Junkien innoittamana!), luulen, että voisin kelpuuttaa univormuuni sekä vaaleat Filippa K:t (ne ehkä voisivat kulua käytössä silleen sopivasti) että leveälahkeiset Levikset. Kokeilin jo jälkimmäisiä, ja ne sopivat varsin hyvin yhteen mustien kangastossujeni kanssa! Kukka hiuksiin ja kesää odottelemaan.

Jossain takaraivoni tienoilla on jo jonkin aikaa kasvanut ajatus, että tarvitsisin farkut. Haluaisin väljät, suorat ja kuluneet, vähän silleen grunge-tyylisesti lököttävät. Näen itseni patsastelemassa kaupungin kesäisiä katuja tyylikkäästi kulahtaneissa farkuissa, ohuessa rypytetyssä mustassa viskoositopissa, mustat kumitossut jalassa.

Kuvittelu on helppoa, käytännön toteutus ei sitten olekaan. En ole vuosikausiin ostanut tai omistanut ns. oikeita farkkuja, ja se on johtunut siitä, että farkkujen hankkiminen on niin jumalattoman vaikeaa. Se vaatii kymmeniä kauppoja, kymmenien farkkumallien plaraamista, hikistä sovittamista ja paksun lompakon. Olen jotenkin pudonnut ulos farkkuskenestä enkä edes tiedä, mistä aloittaa.

Kävin tänään kurkkimassa parissa kaupassa. Koska olen jämähtänyt tuohon grungeasiaan, haluaisin Levikset. Minulla on myös hämärä muistikuva, että olen joskus omistanut hyvänmalliset sellaiset. Mutta tänään huomasin, ettei sellaisia nykyään myydä missään. Niin se maailma muuttuu, täti on elänyt nuoruutensa pelkästään Leviksien varassa ja nyt ne ovat kadonneet maailmasta. Eräässä kaupassa oli kyllä yksi malli jotain Levi’s Vintage -mallistoa, ja hinta olikin sitten liki kaksisataa euroa. Pidän kalliina.

(Täti on elänyt nuoruutensa maailmassa, jossa farkut olivat kohtuuhintaisia - ne eivät maksaneet yli tuhatta vanhaa markkaa, vaan ennemminkin satasen tai pari.)

Minulle ehdotettiin kirpputoreja, mutta ne alkavat ahdistaa jo heti ovella. En kestä ajatusta siitä, että nenäni edessä on kasa housuja, eikä tiettyä mallia ja kokoa voi vetää pakasta, vaan kaikki pitää penkoa läpi eikä silti välttämättä löydä etsimäänsä.

Netistä en uskalla tilata, koska farkkuja pitää sovittaa. 90% maailman farkuista on minulle väärän muotoisia, ne pussittavat selästä tai tekevät takapuolen kummallisen muotoiseksi. Epäilen, että joskus oli aika, jolloin en vain huomannut huonoa istuvuutta, mutta nykyään olen kovin nirso.

Ja sitten on vielä sekin, että niiden pitäisi olla hyvälaatuiset. Jos joudun maksamaan niistä omaisuuksia, niiden sopisi olla sellaiset, etteivät napit irtoa tai saumat ratkea samantien. Mutta kun lähtee ikäänkuin sokkona ostoksille, tuollaiset asiat selviävät vasta jälkikäteen.

Saattaa käydä niin, että rakkauden kesä 2008 vietetään pukeutumalla mekkoon.