Eräänä iltapäivänä

Sain joululahjaksi kirjan. Urban Recreation on opus, jossa on hauskan paksut pahvikannet ja niiden välissä valikoima kahden ruotsalaisen katutaiteilijan, Akayn ja Peterin töitä.

Maantien laidassa kolmisen vuotta ihmisiä ilahduttanut Traffic Island (jota esitellään monin kuvin myös Akayn omalla sivustolla) on vanha suosikkini, samoin kaupunkikuvaa Tukholmassa keinuttanut City Swings. Kirjasta löytyy myös uutta yhtä hienoa, esimerkiksi sympaattinen Trailer Park Kids.

Akayn ja Peterin töissä (ei ehkä niinkään perinteisissä seinäkuvissa, mutta näissä isommissa rakennelmissa) on jotain mukavasti erilaista. Ne eivät julista ylintä totuutta eivätkä ota itseään kauhean vakavasti niinkuin taiteella valitettavasti on joskus tapana eivätkä myöskään revi ja riko niinkuin katutaide välillä tekee, vaan lähestyvät lempeästi ja kutittavat ystävällisesti korvan takaa.

Kun kirjan kuvia katselee, alkaa hiukan hymyilyttää ja samalla tulee miettineeksi, miten tyhjää tuossa paikassa onkaan ollut ennen tuota mökkiä tai asuntovaunua.

Wilder asuu nykyään luumunpunaisessa tuolissa olohuoneemme nurkassa, yhdessä niinikään Barcelonasta meille saapuneen Harry Callahanin kanssa:

Boris Hoppek lähetti minulle joululahjan - tai oikeastaan tilasin sen häneltä itselleni, maksua vastaan toki.

Se on noin kolmekymmentäsenttinen samettinen ötökkä, jolla on tuijottava katse ja leveä hymy. Sen laji on wilder, ja se kuuluu bimbojen laajaan heimoon. Se ei kuitenkaan ole vaaleanruskea kuten lajitoverinsa tuolla kuvakokoelmassa, vaan raidalliseksi kudottua oranssin, kirkkaanpunaisen ja tummanpunaisen kirjavaa sohvamateriaalia.

Tutustuin bimboihin viime kesänä Barcelonassa, Iguapop Galleryn heinäkuisessa Viva España -näyttelyssä. (Yhden bimbon, tosin hiukan haalistuneen, löysin myös kaupungin keskustasta.) Sen jälkeen unohdin ne pitkäksi aikaa, kunnes sitten jossain päin nettiä eteeni hyppäsi eräs automainoskampanja, jonka hälisevät, pikkuiset esiintyjät, jotka kruisailivat mainostetulla autolla pitkin erään tutun näköisen kaupungin katuja (kaupunki taitaa olla sama kuin bimbokuvien taustalla oleva), olivat ilmiselviä bimboja. Silloin muistin, kuinka olin kesällä seissyt Iguapop Galleryn kaupassa katselemassa laajaa myytävien bimbojen valikoimaa ja miettinyt, haluaisinko itselleni sellaisen matkamuistoksi. Jostain itselleni käsittämättömästä syystä en silloin toteuttanut häilyvää mielitekoani ja nyt, nähtyäni ne uudelleen, en saanut niiltä enää rauhaa. Minun oli annettava koti yhdelle.

Työpaikan postilokeroon saapuneessa pulleassa ruskeassa kirjekuoressa oli Barcelonan postileima. Sohvalla vieressäni istuva oma wilderini on tullut luokseni kaukaa. Yritin jo ottaa siitä kuvan, mutta tässä ikuisessa pimeydessä se ei oikein onnistunut. Te muut saatte odottaa wilderin hymyä vielä.