Eräänä iltapäivänä

Alkusyksyn väri-inspiraationa toimii tämä keittiön pöydälle sattumalta rakentunut sommitelma:

(Karviaiset olivat hyviä, ne syötiin jo. Punainen Pantone-muki on miehen, mulla on harmaa, Cool Gray 10 C.)

Huomasin vasta valokuvasta, että Henrik Vibskovin Bauhaus-huivi sopii erittäin hyvin yhteen viininpunaisten chinos-housujeni kanssa. Kaapista löytyi myös huivin sävyyn sopiva punainen t-paita. En tykkää tummansinisestä, joten korvasin sen violetilla.

Värit sopivat keskenään yhteen ihan hyvin, mutta… mulle tulee pikkuisen liian värikäs olo. Yritän kuitenkin sitkeästi olla valitsematta mustaa, niin turvallinen väri kuin se onkin. Cool gray hillitsee hiukan väriloistoa, olen jo testannut täydellisen villatakkini tähän vuodenaikaan toimivaksi päällystakiksi:

Katsotaan, onnistunko sinnittelemään ilman sukkia kuun loppuun asti!

Jaa niin, löytyy mun kaapista yksi naisklassikkokin - trenssi. Unohdin sen, koska en ole oikein osannut käyttää sitä. Erityisen vaikeaa on ollut löytää sen pariksi sopivat kengät - ballerinat tai muut avokkaat ovat sen kanssa liian naismaiset (jos ymmärrätte, mitä tarkoitan - sellaista liian perinteistä meininkiä) ja kumitossujen kanssa se näyttää jotenkin väkisin nuorennetulta. Mielikuvissani trenssi on ollut kevättakki, ainakin niitä on kaupoissa aina keväisin, mutta minusta pitkä takki ja kevät eivät oikein sovi yhteen. Kaipaan silloin jotain kevyempää.

Päätin siirtää trenssin syksyyn - syyssateilla pitkää takkia tarvitaan, eikö? - ja kokeilla sitä Depeche Mode -klassikkokenkien eli Martensien kanssa. Se toimii heti paremmin:

Trenssi Twist&Tango, housut Filippa K, t-paita Marimekko, huivi Henrik Vibskov, maiharit Doc Martens

Kuviokokeiluni jatkuvat myös edelleen. Stellagee muistutti pallokuviosta, ja löytyyhän mun kaappieni perukoilta sellaistakin - vieläpä klassisen Marimekko-kuosin muodossa. Tällä kertaa yhdistin pallot isoihin ruutuihin, Henrik Vibskovin Bauhaus-huivin kuviot (joissa on kaikkia mun tämän syksyn lempivärejä: mustaa, valkoista, punaista ja jotain purppurantapaista) ovat niin laajoja, että huivi melkeinpä vaihtaa väriä riippuen siitä, miten sen taittelee kaulaansa.

Mainitsin löytäneeni hyvän viininpunaisen, ja myös se näkyy kuvassa. Filippa K:n chinos-housuissa on paitsi upea väri, myös pudotettu haara, joka muuttaa vartalon mittasuhteita mukavasti pidentäen selkää ja lyhentäen jalkoja.

(Nimimerkki En edelleenkään omista kokovartalopeiliä ottaa itsestään kuvia selvittääkseen, millätavoin maiharit kannattaa pukea kapealahkeisten housujen kanssa ja ihmettelee, mikseivät peilit kävele itsekseen kaupasta kotiin.)

Jokin aika sitten Stellagee listasi päivittäisiä välttämättömyyksiään. Olen kovasti yrittänyt miettiä omaa vastaavaa listaani, mutta tulin siihen tulokseen, että eipä niitä paljon ole. Lompakko-avaimet-puhelin ovat tietenkin aina mukana, kun lähden ovesta ulos, mutta eipä niissä niin kauheasti listaamista ole. Koruja en aina käytä, en kanna meikkejä mukanani ja nyt, kun en enää ole töissä, laukustani ei löydy edes kalenteria.

Sen sijaan Stellan lista jäi vaivaamaan mieltäni niin paljon, että sen innoittamana aloin käyttää uudelleen rannekelloa. Olen pitkään käyttänyt kännykkää kellonkorvikkeena, mutta nykyisessä luurissani (jonka hankin jäätyäni kotiin ja palautettuani työkännykkäni työnantajalle) on niin innokas näytönsäästäjä, että ruutu on lepotilassaan aina kokonaan musta ja kellonajan esiin saaminen vaatii näppäinten painelua.

Laatikoistani löytyi menneiden aikojen perintönä useampia rannekelloja, joista valitsin käyttöön tämän ainakin kymmenen vuoden takaisen, aikoinaan runsaasti käytetyn ja yllättävän hyvin säilyneen Swatchin:

Parin viikon käytön jälkeen muistan jopa katsoa sitä aina välillä.

Jotain pientä kivaa itselle -osastollakin tapahtuu edelleen, aiemmin esittelemäni pinkit (vai ovatko ne fuksianpunaiset) tossut ovat saaneet kaverikseen Töölö Fashion Instituten pötkylähuivin:

Huivi on koostettu jämätrikoopaloista, jotka ovat peräisin Nanson ja Daniel Palillon varastoista. Kerrankin oivallista käyttöä Nanson laadukkaille kankaille! Huivi ja tossut sopivat loistavasti yhteen vaikkapa mustan mekon kanssa, kunhan se kesä tosiaan tulee.

Talven ensimmäinen kunnon pakkaskeli (ja se, että kerrankin satuin olemaan ulkona valoisaan aikaan) inspiroi minut ottamaan asu- tai oikeastaan asustekuvia teemalla “taideotoksia tamppausparvekkeella”. Lupasin jo joskus aikoinaan kuvia erilaisista neuleputkiloista, ja tässä niitä tulee.

Harmaa, patenttineuleinen putkilo on Filippa K:lta, sen alla (näkyy huonosti) itsetehty musta alpakka-lampaanvillasekoitteinen, kaulurimaisempi putkilo. Villakangastakki, joka optimististen arvioiden mukaan mahtuu päälle vielä pari viikkoa, Cecilia Sörensen. Pipo Berliinin-tuliainen, ZEBRAtOD.

Jaloissani on… tadaa… UGG-bootsit! Niiden ulkonäöstä voidaan olla monta mieltä, mutta ne ovat lämpimät ja täysin lättänät, joten ne pitävät painopisteen muutoksen takia hieman vaappuvaksi muuttuneen kroppani tasapainossa liukkailla talvikeleillä. Sääriä suojaavat rehelliset villa-silkkikalsarit ja jostain sieltä takinliepeiden alta vilkkuu Boob-malliston äitiyshame, josta tuli ihan käyttökelpoinen vaate sen jälkeen, kun lyhennytin sitä 15 senttiä helmasta.

Tässä vielä sisätiloissa otettua lähikuvaa itsetehdystä putkilosta, harmaa mohairneule on Henkkamaukkaa jostain viime vuosisadalta. Siihen maailman aikaan asuin Tampereella, ja siellä Henkkamaukka oli ihmisille sopivan kokoinen kauppa, kuten Sugar Kane viisaasti toteaa. Helsingin myymälöissä sen sijaan krääsäahdistus puskee vastaan jo ovella.

*

Kiinnittäkää huomiota myös neiti Kanen uudenvuodensaarnaan, joka koskee ostotapojen muutosta laadukasta suosivaan suuntaan. Laadukas ja kallis kun eivät ole toistensa synonyymeja, vaikka uusin Trendikin väittää vähän jotain sen suuntaista, vaan laatua löytyy vähemmälläkin maksamisella, kunhan tietää, mitä pitää etsiä.

Itse kuvittelin vielä alkusyksystä, että Martin Margiela (joka mainitaan Trendissä yhtenä laadukkaana ja aikaa kestävänä merkkinä) kaikessa kalleudessaan olisi uusi, laadukas kaverini. Mutta seuratessani valikoimien vaihtumista täkäläisissä liikkeissä huomasin, että melkein joka ainoa tarjolla ollut vaate villapaidoista kalsareihin (ehkä jotain t-paitoja lukuunottamatta) kertoi pesulapussaan, että ei vesipesua, kiitos. Ja se meinaa sitten sitä, että kalliista vaatteesta tulee oikein perusteellisen kallis, jos sen joutuu joka kerta pesettämään pesulassa (tai vaihtoehtoisesti tärväämään vesipesussa, kun kuitenkin kuvittelee, että ne pesuohjeet ovat vain hätävarjelun liioittelua).

Tästä aiheesta olen itse saarnannut jo aiemminkin, ja olen vakaasti edelleen sitä mieltä, että käyttövaatteissa laadukkuus on myös pestävyyttä. Marasta ei siis tullutkaan ystävääni.

Omatekemät neulekaulurit ovat edelleen ns. huolellisen suunnittelun asteella, mutta löysin kaupasta aarteen, joka toi käsitteeseen “neuleputkilo” aivan toisenlaisen ulottuvuuden.

Kyseessä on Twist & Tangon tämän syksyn uutuus, puuvilla-angorasekoitelangasta neulottu pitkä kaistale, ikäänkuin kaulaliina, joka on ommeltu päistään yhteen kiinni renkaaksi. Neule on sileää oikeaa, joten se rullautuu reunoistaan pehmeästi.

Kaksi kierrosta kaulan ympäri ja se toimii asustehuivina:

Kolme kierrosta ja siitä tulee ihan oikea kaulaliina:

Oikein pehmeää ja miellyttävää, muttei liian lämmintä materiaalia. Kokeilin sekä mustaa että tuota harmaata, ja tulin siihen tulokseen, että harmaassa vaatteen muoto tulee paremmin esiin.

Tällaisia voisi vaikka tehdä itsekin lisää. Jos jaksaisi.