Eräänä iltapäivänä

Stellagee ja Anna ovat jutustelleet hellepukeutumisesta, jospa määkin vähän.

Helteisessä kaupungissa (tai oikestaan kaupungeissa, vietin viikonlopun Turussa) tallustellessani olen kiinnittänyt huomiota siihen, että monilla nykynuorison edustajilla on tapana verhoilla jalkansa paksuihin mustiin legginseihin tai peräti sukkahousuihin myös liki kolmenkymmenen asteen lämpötilassa. Mulla hikoo perse pelkästä ajatuksestakin.

Kuvittelen kuitenkin arvaavani, mistä kyseinen ilmiö johtuu - olen itsekin saanut itseni kiinni hautomasta mielessäni ajatusta siitä, että reiteni eivät ole esittelykelpoiset eikä Aikuisen Naisen ole sopivaa näyttäytyä julkisilla paikoilla liian lyhyissä helmoissa tai lahkeissa. Mutta kuka lopulta kieltää? Aivan niin, minä itse. Minun reisissäni tai polvissani ei oikeasti ole mitään sellaista vikaa, minkä muut huomaisivat (ja mitä väliä, vaikka huomaisivatkin) ja veikkaan, että niin on aika monen leggins-nuorenkin laita. Kyse on taas niistä kuuluisista möröistä omien korvien välissä.

Eri asia tietenkin on, jos esimerkiksi työpaikalla katsotaan karsaasti paljaita reisiä, mutta silloinkin mieluummin pidentäisin lahjetta tai hameenhelmaa kuin kiskoisin nylonia alle. Nyt, kun vaatimus sisäsiistiydestä ei enää rajoita omaa pukeutumistani, olen päättänyt heittää Aikuisen Naisen päähänpinttymillä ns. vesilintua ja pukeutua just niin lyhyisiin shortseihin kuin haluan. Ihan hotpants-osastolle en aio edelleenkään mennä, mutta nämä Beamin alesta löytämäni A.P.C. -shortsit ovat just hyvät:

Shortsit A.P.C., toppi Marimekko, arskat Miu Miu ja sandaalit Bernhard Willhelm X Camper

Aina sentään löytyy joku pukeutumista rajoittava tekijä, mulle se on tällä hetkellä jälkikasvun ruokkiminen, joka estää mekkojen käyttämisen. Pitää siis keksiä muuta, vaikka tällaisia shortsit ja hulmuava toppi -yhdistelmiä. Väliaikainen työelämästä poistuminen tuo lahkeen- ja helmanpituuden lisäksi muitakin vapauksia pukeutumiseen, nyt voin nimittäin käyttää myös rypistyviä materiaaleja ilman huolta siitä, miltä perspuoleni näyttää kahdeksan tunnin (hikisen) toimistolla istumisen jälkeen.