Keskiviikkona 20. elokuuta 2008

This charming man

Sugar Kane heitti haasteen: kuinka pukeutuisin, jos olisin mies?

Ensin tietenkin esittelen ne nuoruuden innoittajat, joilta olisin yrittänyt joskus näyttää - ja jotka muuten ovat toimineet innoittajinani, vaikka olenkin nainen. Eihän pukeutuminen eikä varsinkaan inspiraatio ole niin sukupuolisidonnaista. Kuvittelen siis, että olisin miehenä (tai siis poikana) notkunut ihan samoissa piireissä kuin oikeastikin.

Devotional-ajan Dave - valkoinen wifebeater, Converset ja ylikasvanut letti:

Dave
Kuva: depechemode.com

80-90-luvun vaihteen Robert - isot valuvat villapaidat, suttaantunut meikki, mustaa ja tukka sekaisin:


Kuva: thecure.com

Kurt - edelleen epämääräisen kokoisia vaatteita ja tukka vähän eri tavalla sekaisin:


Kuva: nirvanaclub.com

Miltä sitten näyttäisin? Saattaisin olla aika rock, ja pukeutumistani ohjaisi sama periaate kuin tällä HEL-LOOKSista löytyvällä tyypillä: “it’s just layers and layers of black with some goth tones”. Haluaisin kuitenkin pitemmän tukan kuin hänellä, ehkä jonnekin hartiaosastolle asti (ei kuitenkaan Hanson-mallia!) ja pitäisin oman värini ihan periaatteen vuoksi.


Kuva: Hel-Looks

Koska olen mukavuudenhaluinen ja yksinkertainen (öö, siis tyyliltäni), ehkä kuitenkin jättäisin muutaman mustan kerroksen pois ja pukeutuisin simppelin itämaisesti, samaan tyyliin kuin tämä Altamira NYC -sivustolta löytyvä mies:


Kuva: Altamira NYC

Sivustolta löytyi ilmeisesti samasta tyypistä toinenkin kuva, vähän juhlavampi look, joka näyttää just sopivan oudolta:


Kuva: Altamira NYC

Kuvista päätellen käyttäisin ilmeisesti enimmäkseen jotain converseja ja maihareita tai vastaavia raskaampia kenkiä. Jos haluaisin välillä vähän kevyempää askelta, pukisin korkokengät niin kuin David Bowie teki musisoidessaan Pet Shop Boysin kanssa 90-luvulla (pitää linkittää video, kun ei löytynyt kuvaa - kenkä näkyvissä mm. siinä jossain klo 0:25 kohdalla). Rock-asento, nahkahousut ja kapeat korot, toimii.

Ja sitten kun olisin seitsemänkymmenen, laittaisin nahkahousut komeroon ja näyttäisin tietenkin tältä:

Kuva: The Leonard Cohen Files

Tukka sekaisin, epämääräisen kokoisia, mustia ja goottivaikutteisia vaatteita valuvina kerroksina - sehän meinaa, että näyttäisin miehenä ihan samalta kuin nyt!