Eräänä iltapäivänä

Löytyyhän niitä kivankin värisiä lastenvaatteita, kun vähän (tai oikeastaan paljon…) penkoo. Harmaa on raikas vaihtoehto tyttöpoikapastelleille ja perusväreille, ja meleeratun harmaat sporttiverskat ovat jo klassikko - mainiota, että niitä löytyy myös juniorikoossa.

Lyhythihaiset bodyt American Apparel, harmaat plyysipussihousut Småfolk, meleeratut verskat H&M, Miami Vice -henkinen sukkavalikoima H&M.

Jos taivaalta sataisia rahaa, saattaisin riehaantua shopping frenzyyn ja hankkia ison kasan vaatteita noissa väreissä itsellenikin. Olen alkanut haaveilla varsinkin tuosta mansikkajäätelön sävyisestä hailakasta vaaleanpunaisesta (joka on miljoona kertaa kivampi väri kuin sellainen perus-vauvapinkki), se vaalentaisi mustaharmaan olemukseni kesäksi kauniisti. Onneksi voin sentään käyttää energiaani pikkuihmisen vaatteiden kanssa puljaamiseen, hän kun oikeasti tarvitsee uusia vaatteita vähän väliä, toisin kuin minä.

Lasten kausivaatteiden kanssa näyttää olevan vähän samanlaista ongelmaa kuin aikuisten - jos et osta heti kauden alussa, vähän ajan päästä valinnanvaraa kokojen suhteen ei enää ole. Vaikka avauduinkin Annan tontilla siitä, ettei kaupungin peittänyt puolimetrinen hanki ja mielikuva sitä väistämättä seuraavasta puolimetrisestä sohjosta oikein vielä inspiroi kevätpukeutumisen pohtimiseen, olen siis joutunut katselemaan kevään lastenvaatevalikoimia vähän sillä silmällä. Olen tässä vaiheessa etsinyt erityisesti housuja, koska niitä tarvitaan jo ennen kevättä - pelkillä plyysiverskoilla kun ei konttaava lapsi enää pärjää varsinkaan kodin ulkopuolella.

Valikoimien perusteella näyttää siltä, että tänä vuonna taaperoikäiset pukeutuvat lähinnä farkkuihin. Omasta mielestäni on aika hassua tarjota pienille lapsille aikuisten mallisia farkkuja, ne kun ovat aika kankeita eivätkä oikein pysy ylhäällä (ilman henkseleitä, jotka taas ovat omalla tavallaan hankalat - niitä on kiva paukutella ja repiä pois päältä). Ja joissakin liikkeissä vaatteiden sukupuolittuneisuus hyppää taas silmille: tyttölapsille on tyrkyllä farkkumekkoja (jotka ovat konttaavalle lapselle epäkäytännöllisiä) ja söpöjä Hello Kitty -farkkuja kankaisella, solmittavalla vyöllä, joka vaikuttaa erityisen huonolta idealta varsinkin, jos lapsi on hankalasti puettavaa sorttia.

Ilmeisesti Henkkamaukalla oletetaan, että vain pojat mönkivät ja reuhaavat, koska poikien puolelta löytyi ihan mainioita lappuhaalareita:

Molemmat lappuhaalarit H&M

Lappuhaalareissa on se hyvä puoli, että säädettävien olkahihnojen myötä farkut joustavat jonkun verran, kun lapsi kasvaa pituutta. Oikeanpuolimmaisten haalarien resorilahkeet antavat niinikään pelivaraa, ne voi taittaa lyhyemmiksi ja taitos pysyy paikallaan.

Resoreilla käytännöllistettyinä myös ns. housumalliset farkut toimivat paremmin. Polarn O Pyretin hurmaavasti 80-luvun henkisissä farkuissa on kuminauhan avulla säädettävä resorivyötärö, joka tulee tarpeeseen meidän hoikalle tenavallemme:

Lappuhaalarit H&M, resorifarkut Polarn O Pyret

Seuraavaksi edessä on monimutkaisempi urakka, lapselle pitäisi löytää kevääksi päällystakki ja päähine (joita tarvitaan itse asiassa kaksi: joku talvikotsan kevyempi seuraaja kevääksi ja hellemalli kesäksi). Kaupoista löytyy muodikkaita kummallisuuksia joka lähtöön (mitä ihmettä taaperoikäinen tekisi keinonahkaisella prätkärotsilla?) tai sitten viimeisen päälle viritettyjä sporttipusakoita, joiden hinta on turhan korkea ottaen huomioon, että vaate mahtuu lapselle muutaman kuukauden. Päähineissä taas tuntuu olevan valinnanvaraa lähinnä ääripäissä akselilla ruma, mutta käytännöllinen (erityisesti kotimaiset merkit tuntuvat usein kunnostautuvan tässä lajissa) vs. tyylikäs, mutta ei taatusti pysy päässä.

Oman haastavuutensa lastenvaatteiden ostamiseen tuo se täällä aiemminkin keskusteltu seikka, että kokomerkintä ei kerro juuri mitään vaatteen oikeasta koosta - tai siitä, miten se käyttäytyy päällä. (Tänään juuri ihmettelin Tutta-merkkistä pyjamaa, joka tuntuu joka aamu olevan pitempi kuin edellisenä iltana, kun se venyy lapsen rimpuillessa sen sisällä. Pyjama on 74-senttisen kokoa, mutta kun mittasin sen, vaatteen pituus on 74 senttiä. Sinne siis mahtuu sisälle myös lapsen pää…) Vaatteita voi käytännössä sovittaa vain kotona ja lapsi tuntuu kasvavan jotenkin pyrähdyksittäin, joten sopivan koon valitseminen kaupasta on melkoista arpapeliä.

Elämäni ei siis muuttunut helpommaksi, vaikka olen lähes lakannut ostamasta itselleni vaatteita… toisaalta on ollut mielenkiintoista huomata käytännössä, miten paljon lapsen persoona vaikuttaa siihen, mitkä vaatteet hänen päälleen lopulta valikoituvat - asia, jota en olisi ollenkaan osannut arvata etukäteen. Meidän lapsemme on aina protestoinut sekä pukeutumistilannetta että epämukavia vaatteita kovaäänisesti, joten äitiyspakkauksen nyöreillä solmittavat bodyt ja olkaimelliset potkuhousut ovat lähteneet käyttämättöminä kiertoon. Tietyt käytännön seikat ovat vaikuttaneet vaatevalintoihin kirjaimellisesti kantapään kautta - söpöt pitsiset vauvansukat putoavat vaudikkaan lapsen jaloista samantien, joten meillä on suosiolla pitäydytty resorivartisissa liukuestesukissa (ja kierrätetty niitä edeltäneet lukuisat hutiostokset).

Sugar Kane pukeutuu mustiin nahkahousuihin ja Meidän Pariisin Anna etsii inspiraatiota aavikkogooteista. 90-luvun alun tapahtumista johtuen gootit ovat ikuisesti lähellä sydäntäni, joten inspiroidunpa minäkin vähän.

Gootteja on - tai oli ainakin 90-luvulla - oikeastaan aika monenlaisia. Yritin miettiä, onko mitään, mikä yhdistäisi erilaisia gootteja, mutten keksinyt mitään mustaa väriä lukuunottamatta. Sekään ei tosin pidä paikkaansa, sillä Annan mainitseman Fields of the Nephilimin tyypit eivät pukeutuneet mustaan. Ehkä goottius on lähinnä tietynlainen teatraalisen synkkä asenne tai oikeastaan poseeraus, jonka tarkoituksena on erottua massasta. Sen takana sitten kukin toteuttaa omaa tyyliään, toiset tykkäävät lateksisista fetissijutuista ja toiset liian suurista villapaidoista, ja nykypäivän teinigootit näyttävät innoittuneen japanilaisesta pop-kulttuurista.

Itse pidin - ja pidän edelleen - yhtenä tyylijumalanani The Curen sielua Robert Smithiä. Muistatte varmaan tämän legendaarisen levynkansikuvan:

Kuva: thecure.com

Robert Smithin tyyli on täältä ikuisuuteen harmaata, mustaa ja valkoista, villaa ja mohairia, mustaa farkkua ja nahkaa, varsilenkkareita ja maihareita, valkoiseksi kalkittu naama, suttaantunut silmämeikki ja punatut huulet, musta tukka pystyssä.

Ja sitten siitä se aikuisempi versio:

Mohairneule ja nahkahousut 90-luvun H&M:ää, maiharit DocMartens

Olen omistanut nämä nahkahousut jo toistakymmentä vuotta, mutten ole juurikaan pitänyt niitä. Nahkahousuissa on se ongelma, etten ole oikein koskaan keksinyt, millaisten kenkien kanssa voisin niitä pitää. Nahkakengät ovat nahkahousujen kanssa ehkä vähän liikaa, mutta toisaalta en tykkää mokkakengistä enkä omista sellaisia. Mitkään sukat eivät käy nahkahousujen kanssa, joten pitäisi olla nilkkurit. Gootti-inspiraatiokuvaan puin niiden kanssa maiharit, ja ajattelin ensin, että ne ovat ihan liikaa. Kuvaa katsoessani tulin kuitenkin siihen lopputulokseen, että maiharit toimivat oikeastaan ihan hyvin - ne vetävät asun kunnolla överiksi.

Mohairvillapaitani ei oikeastaan ole ihan tarpeeksi ylisuuri, tai ainakaan siinä ei ole oikealla tavalla liian pitkät hihat. Pitäisi varmaan neuloa itse uusi. Tykkään kuitenkin mohairin ja nahan yhdistelmästä.

Sugar Kanen innoittamana olen taas muutaman päivän kuunnellut repeatilla Disintegration-levyä. Levynkantta tuijotellessani muistin, että goottiaikoinani tapasin piristää mustia asuja vihreällä - värillä, jota en ole sen jälkeen vuosikausiin käyttänyt. Siihen aikaan jopa silmämeikkini oli vihreää rajauksia myöten. Koska yritän edelleen tosissani ajaa itseäni käyttämään enemmän värejä, olen alkanut miettiä vihreän kaulahuivin neulomista talveksi. Täytyisi vain löytää lankakaupasta täydellinen kirkas sammalenvihreä sävy, eikä se ole ollenkaan helppoa.

Olen tainnut ennenkin julistaa, että Disintegrationin avausraita Plainsong on ehkä maailman paras biisi. Olen edelleen samaa mieltä.

Vähän aikaa sitten oli juttua lasten- ja varsinkin vauvanvaatteiden mitoituksista. Kuten mainitsin kommenttiosastolla, suomalaisten (ja kommentoineen Karinin mukaan myös muiden pohjoismaisten) valmistajien vaatekoot menevät kymmenen sentin välein tyyliin 50-60-70-80cm, kun taas kansainvälisessä mitoituksessa välit ovat kuusi senttiä, 50-56-62-68cm jne. Vauvalta kestää kuitenkin aika kauan kasvaa kymmenen senttiä (paitsi ihan pienenä, silloin se kasvaa sen verran parissa kuukaudessa), ja suomalaisiin vaatteisiin puettuna vauva viettäisi suurimman osan ajastaan aivan väärän kokoisissa vaatteissa.

Mulle tuli yllätyksenä myös se, että äitiyspakkauksessa ei ole juuri lainkaan vastasyntyneille sopivan kokoisia vaatteita (riippuu toki vastasyntyneen koosta, mutta olen käsittänyt, että iso osa on 50 sentin molemmin puolin) - olin kuvitellut, että kyseisen varustesatsin kanssa olisi nimenomaan tarkoitus päästä vauvanhoidossa alkuun. Meidän lapsemme oli syntyessään niin pieni, että äitiyspakkauksen bodyyn puettuna hän onnistui kiemurtelemaan sieltä ulos niin, että pään lisäksi myös käsi pullahti kaula-aukosta ulos, kainaloa myöten (ja seuraavana päivänä mentiinkin ostamaan ihan pieniä vaatteita kaupasta). Suurin osa pakkauksen vaatteista alkaa olla sopivia vasta nyt, kun vauva on kolmen kuukauden.

Perinteinen suomalainen tapa on ollut ajatella, että vaatteessa pitääkin olla kasvunvaraa, mutta kuten Karin mainitsee, liian suuriin vaatteisiin puettua vauvaa on vaikea käsitellä ja vauvalla itselläänkin on liian isoissa vaatteissa epämukavaa. Siinä mielessä kokojen porrastus kuuden sentin välein on ihan toimiva juttu - vaikka se sitten tarkoittaakin, että uusia vaatteita pitää hankkia useammin, kun vanhat jäävät nopeammin pieniksi.

Aiemmin purnasin pitkät pätkät myös lastenvaatteiden värityksestä, jossa sukupuolittuneet pastellit ja retrokuosit jyräävät. Olen edelleen pysynyt erossa retrokuoseista (ja Polarn O Pyretin alleviivatusti sukupuolettomista, mutta omaan makuuni aivan liian räikeistä raidoista), mutta joutunut vähän perääntymään asenteistani pastellisävyjen suhteen: tärkeintä on kuitenkin se, että vaatteiden sävyt sopivat toisiinsa niin, että niitä voi pestä yhdessä, koska niitä pestään varsin usein. Ja vaaleat sävyt ovat käteviä siksi, että niitä voi pestä yhdessä lakanoiden ja harsoliinojen kanssa, jotka usein ovat valkoisia.

Tuolla aiemmassa postauksessa esittelemäni turkoosinsininen haalari on jäänyt käyttämättä kolmesta syystä: meillä ei ole mitään, minkä kanssa sitä voisi pestä, siitä jää sinistä nukkaa lapsen suupieliin, kun lapsi unissaan imeskelee sitä ja erillinen paita ja housut ovat kesäkaudella kokopukua kätevämmät, koska niitä voi riisua tarpeen mukaan.

Lapsen vaatevalikoima painottuu valkoiseen ja punaisen eri sävyihin (pinkkiin, fuksianpunaiseen, mansikkajäätelön sävyyn) osin edellä mainituista käytännöllisyyssyistä, osin siksi, että ne ovat olleet ainoita omaa silmääni miellyttäviä sävyjä, joita olen kaupasta löytänyt (vaatteiden ostaminen lapselle on ihan yhtä vaikeaa kuin itselle…). Ja tyttölapsi on tietenkin perinteiseen tapaan saanut lahjaksi ison kasan vaaleanpunaisia vaatteita.

Kuvassa lapsen kesäinen outfit - huppari (huppu on kätevä vauvalle, joka ei millään tahtoisi pitää lakkia), haaremihousut ja kietaisubody suoraan Hennes&Mauritzin valikoimista:

Vanity sizingiä näköjään harrastetaan jo aivan vauvojenkin vaatteissa:

Alempi, Marimekon klassikkokuosinen body on kooltaan 60cm. Päällä oleva valkoinen body on Henkkamaukkaa ja kooltaan 62cm. Tasaraitabody on siis kooltaan pienempi, vaikka onkin H&M-bodyyn verrattuna mallia purje. Muutenkin linjana tuntuu olevan se, että kotimaisilla merkeillä vaatteet ovat isompia kuin ulkomaalaisilla. Meidän lapsellemme sopii kuitenkin paremmin henkkamaukkamitoitus.

Toki jotkut vauvat ovat pulleampia kuin toiset, ja on hyvä, että heillekin löytyy sopivia vaatteita, mutta aikamoista arpapeliä sopivien vauvanvaatteiden löytäminen näköjään on - varsinkin heille, jotka ostavat vaatteita lahjaksi. Paitsi että vaatteiden leveys vaihtelee rutkasti, niissä on välillä vähän kummia yksityiskohtia, kuten kaula-aukot, joista suhteessa kroppaan varsin suuri pää ei millään mahdu läpi.

Keväällä kuvittelin, että vauva ei äitiyspakkauksen, lahjaksi saatujen ja tuttujen nurkista löytyneiden käytettyjen vaatteiden lisäksi paljon muuta tarvitse, mutta tarvitseepa kuitenkin - paitsi että osa äitiyspakkauksen vaatteista on kuitenkin pikkuisen epäkäytännöllisiä, meidän vauvamme sattuu olemaan mallia viuhtova kuumakalle, eli helposti puettavia kietaisubodyja, puolipotkareita ja kevyitä kesävaatteita on pitänyt ostaa itse. Ja kuten täällä joskus aiemmin mainittiin, Henkkamaukan valikoimista löytyvät paitsi kestävimmät, myös kivoimman näköiset ja toimivimmat vaatteet parhaalla hinta-laatusuhteella. Meidän muksu hengaa kesän lyhythihaisessa kietaisubodyssa ja puuvilla-modaalisekoitteisissa haaremihousuissa.

(Olen monta kertaa ihmetellyt, miksi melkein kaikki vauvojen kesävaatteet ovat paksua ja kuumaa puuvillaa, missä ovat esimerkiksi viskoosista ja modaalista tehdyt vauvanvaatteet? Tähän mennessä olen löytänyt vain nuo housut.)

Kirjoitanpa nyt näistäkin vinkiksi tarvitseville, kun asia on vielä muistissa. Kuten aiemmin kerron, sukkahousuahdistus alkoi vaivata jo ennen raskauden puoltaväliä, kun jouduin luopumaan uskollisista Wolfordeistani ja etsimään korvikkeita äitiyssukkahousujen ankeista valikoimista.

Kokeilin kolme eri merkkiä:

- Boobin paksut puuvillasekoitesukkahousut (80% puuvillaa, loput polyamidia ja lycraa). Ne osoittautuivat erittäin huonolaatuisiksi - varpaankynnet kaivautuivat ulos sukankärjistä jo muutaman käyttökerran jälkeen ja sukkikset ratkeilivat päälle puettaessa haarasaumoista. Yksi pari repesi reidestä, kun satuin nykäisemään vähän vauhdikkaammin. Miinusta myös ääliömäisestä tuotemerkin nimestä.

- Fertile Mind -äitiyssukkahousut (89% mikrokuitua, loput spandexia ja puuvillaa). Materiaali tuntui hyvälaatuiselta ja napakalta, mutta vaikka valitsin koon taulukon mukaan, nämä aiheuttivat ns. haarakiilaefektin, eli haarakiila valui koko ajan alemmas kävellessä (ja vastaavasti vyötärönauha puristi vatsaa puolesta välistä). Haarakiila oli jostain syystä tehty paksusta puuvillakankaasta, mistä johtuen haarasaumat olivat paksut ja kovat ja hankasivat.

- H&M Mama - 40 denierin perus-mammasukkahousut. Näissä olivat haarasaumat ns. viturallaan ja kova materiaali kalvoi kantapäitä, niinkuin halpissukkahousuilla on tapana. Olivat kuitenkin muuten kestävämmät ja istuvammat kuin kaksi edellistä mallia.

Lopulta järkevimmäksi sukkahousujen korvikkeeksi osoittautuivat H&M Mama -merkkiset legginsit (50% luomupuuvillaa ja 45% tavallista, loput elastaania). Ne ovat liian pitkät ja niiden saumat kiertävät säärien kohdalta, mutta ne eivät ole menneet pesuissa miksikään. Kun niiden alle pukee lentosukat, saa samalla apua jalkojen turvotukseen.

Muutenkin täytyy sanoa, että H&M tuntuu pärjäävän ihan hyvin, mitä tulee äitiysvaatteiden laatuun - olen tosin hankkinut H&M:lta vain yhden mekon noiden trikoiden ja sukkisten lisäksi. Erityisen pettynyt olen ollut Boob-merkkisiin viskoosivaatteisiin, niiden materiaali on nyppyyntyvää ja aivan liian venyvää, sen sijaan saman merkin puuvillavaatteet tuntuvat olevan ihan laadukkaita (mutta aika hintavia).

Saikkupäivän kunniaksi asukuvia (kun taas kerrankin olen kotona valoisaan aikaan)!

Anna kyseli jokin aika sitten, millaisia odotusvaatteita olen löytänyt. Kuten olen jo aiemmin todennut, olen löytänyt hyvin vähän mitään itseni näköistä - olenkin kulkenut koko talven yhteensä kolmessa eri trikoomekossa, yhdessä neulemekossa ja yhdessä trikoisessa minihameessa. Onneksi sentään kaikki kaapista löytyvät villatakit menevät päälle, kunhan en yritä saada niitä kiinni ja muutama trikoopaita on tarpeeksi väljää mallia. Niillä, koruilla ja kengillä saa pukeutumiseen vähän vaihtelua.

Harmaa viskoosimekko ja mustat puuvillatrikoot: H&M Mama
Mekon alla musta 3/4-hihainen toppi: Vuokko
Musta villatakki: Filippa K (Honey Junkien luottomallia)
Saappaat: ehtaa kotimaista ysäriä, äidin vanhat
Kaulariipus: Missy Industry (lähikuvassa tuolla)

Tuo mekko olisi muuten makuuni ehkä vähän liian tyttömäinen (siinä on solmittavat nauhat selän puolella), mutta trikoiden kanssa siihen saa edes vähän rokimpaa fiilistä. Tykkään tuosta leikkauksesta kyllä, koska se on tarpeeksi tilava (vyötärönympärykseni alkaa jo hipoa metriä ja kasvaa vielä pari kuukautta…) olematta säkkimäinen.

Lupasin aiemmin asukuvan syksyllä budjettini räjäyttäneestä, mutta aivan loistavaksi hankinnaksi osoittautuneesta Cecilia Sörensenin takista, joka ei oikein päässyt oikeuksiinsa henkarilla roikkuessaan.

Takki on siis leikkaukseltaan varsin eriskummallinen, mutta toimiva ja laskeutuu hyvin kauniisti. Takana on isoja poimutuksia:

Ja edessä kiinni ommeltuja laskoksia:

Yleensä tässä tilassa joutuu tekemään kompromisseja viimeistään talvitakin kanssa, koska kalliita hankintoja ei kannata tehdä vain muutamaa kuukautta varten. Tuon takin kanssa niihin ei tarvinnut ryhtyä, koska siinä toimivuus (vaikka se ei siis ole mikään odotusmalliston vaate, vaan ihan normaali takki) ja just-mun-näköisyys kohtaavat kerrankin lähes täydellisesti.

Ihanan turhamaisuuden Kirsikka käynnisti mielenkiintoisen keskustelun vaatteiden eettisyydestä. Se innoitti minut poikkeamaan tavoistani ja julkaisemaan kerrankin päivän asun (pahoittelen kuvan hämäryyttä, mutta kun koko maailma oli vähän hämärä tänään):

Edunin lepakkohihainen, alpakkavillainen neulemekko Mint & Vintagen alennusmyynnistä. Mustat puuvillakalsarit, eikun legginsit H&M Mama. Saappaat (jotka ovat oikeasti ruskeat, vaikka näyttävät kuvassa melkein mustilta) kotimaista laatutuotantoa 90-luvun alusta. Vatsa on tuolla jossain mekon alla piilossa (ja kuvakulmakin häivyttää sen näköjään aika hyvin).

Ja sitten katsotaan vähän tarkemmin.

H&M Maman puuvillaisissa, mammamallin kalsareissa on 50% luomupuuvillaa, kuulostaa ystävälliseltä. Jotenkin vähemmän ystävälliseltä kuulostaa se, että ne ovat Made in Bangladesh ja maksoivat peräti 12,90 euroa, samoin se, että niiden saumat kiertävät. Ja vaikka ne ovat vatsaosastolta hyvinkin tilavat, ne ovat sääriosastaan niin piukat, etteivät vähänkään tuhdimmat pohkeet mitenkään mahtuisi niihin. Minun kapeat sääreni mahtuvat nyt juuri ja juuri. Kaavojen tekijä ei ilmeisesti ole tiennyt/jaksanut välittää, että jalkojen turvotus - josta en itse onneksi vielä kärsi - on aivan yleinen raskauden sivuoire.

Edun puolestaan on Bonon(!) ja vaimonsa Ali Hewsonin perustama vaatemerkki, jonka periaatteena on tuottaa vaatteita kehitysmaissa reilun kaupan meiningillä. Perussa tehty alpakkaneule vaikuttaa laadukkaalta, on ihanan tuntuinen päällä ja… pesulapussa lukee “dry clean only”.

Olen siis tehnyt omien periaatteitteni vastaisen ostoksen. Vasta ihmeteltyäni vaatetta kotona tajusin, että sehän tosiaan on nettiostosten ongelmana, ettei tuotelappuja pääse silmäilemään ennen ostamista. Kaupat kyllä useimmiten kertovat auliisti vaatteen valmistusmateriaalit ja joskus -maankin, mutta pesuohjeita harvemmin mainitaan tuotetiedoissa.

Mekko on kuitenkin sen verran hieno, etten aio palauttaa sitä - en tosin ole vielä päättänyt, kiikutanko sen aikanaan pesulaan vai otanko riskin ja kokeilen pestä sen itse. Villamateriaaleja ei onneksi tarvitse pestä kovin usein.

Henkkamaukan trikoot on siis tuotettu puoliksi luonnonmukaisesta materiaalista, mutta ne on valmistettu ties missä ja laadultaan ne ovat perushalpistasoa. Edunin mekko on reilujen perulaisten valmistama, mutta sen ohjeidenmukainen hoito ei tule olemaan kovin ympäristöystävällistä (ja käy vähän kalliiksi - pesulan vaihtoehtona voi sitten olla se, että tuotteesta tulee ns. kertakäyttöinen). Taitaa olla niin kuin jo Ihanan turhamaisuuden kommenteissa mainitsin, että ympäristöystävällisyys ja reilu kauppa harvemmin sopivat samaan tuotteeseen.

Täytyy myöntää, että viime aikoina olen käytännön pakosta joutunut vähentämään eettisten asioiden puntarointia vaatteita ostaessani, pääasia on ollut, että olen löytänyt jotain päälle mahtuvaa ja edes jotenkin oman tyylini mukaista. Nuo Henkkamaukan trikootkin olisin ostanut joka tapauksessa, oli niissä luomupuuvillaa tai ei, koska ne ovat ainoat mustat äitiysmalliset puuvillatrikoot, joihin olen tähän mennessä törmännyt. Toisena kriteerinä päällemahtumisen jälkeen on ollut se, että vaatteita voisi käyttää myös myöhemmin, vaikka kotivaatteina jos ei muualla. En edelleenkään pidä ajatuksesta, että ostaisin vaatteita vain lyhytaikaista käyttöä varten.

Yllättävän usein on kuitenkin tullut vastaan jonkinlaisin ystävällismielisin vivahtein varustettuja vaatteita, vaikken ole sellaisia erikseen etsinyt. Kaapistani löytyy öko-tex-standardin mukainen viskoosihame - joka on nyppyyntynyt käytössä - ja luomupuuvillainen äitiyspaita - jonka saumat paukkuvat epäilyttävästi aina, kun vaatetta vähän venyttää. Jotenkin tuntuu siltä, että erilaiset eko- ja luomuasiat ovat tällä hetkellä aika usein vain viherpesua, jonka on tarkoitus houkutella ns. tiedostavia kuluttajia tekemään ekotekoja haalimalla itselleen kasoittain ystävällisiä vaatteita.

Itse ajattelen, että kun kerran ollaan vaivauduttu kasvattamaan puuvillaa luonnonmukaisesti, se ansaitsisi tulla käytetyksi laadukkaan vaatteen raaka-aineena. Viljelyn edut menevät hukkaan, jos vaate kestää käyttöä vain muutaman kuukauden.

Uskon kyllä, että oikeasti eettiset vaatteetkin tulevat vielä - tai siis, onhan niitä nytkin jossain, mutta ne ovat hankalasti löydettävissä kaiken vihreäksi pestyn kaman seasta. Täytyy vain odottaa, että eettisyys menee pois muodista.