Eräänä iltapäivänä

Ensin tärkein: päiväunieni hämärän kohteen, Mark Laneganin ääni on livenä melkeinpä matalampi kuin levyillä. Mutta hämärästä puheen ollen - oliko Mark Lanegan tosiaan eilen illalla Tavastian lavalla? Näkikö kukaan kertaakaan sen kasvoja? Bändikaveri Greg Dulli kyllä paistatteli valokeilassa, mutta Laneganista näkyi yleisölle vain takaa tulevan valon esiin piirtämä varjo.

Osa biiseistä oli hyviä, osa tuntemattomia - minähän menin sinne katsomaan Gutter Twinsia ja varsinkin Lanegania, enkä tunne tai ole erityisen kiinnostunut Dullin varhaisemmasta tuotannosta, ja tietenkin ne valitsivat suurimman osan keikkasetistä sieltä. Ne kyllä soittivat muutaman biisin myös Laneganin soololevyiltä, mutta hienosti livenä soinut Methamphetamine Blues olisi kyllä varmasti ollut vielä parempi, jos kitaraa olisi vinguttanut Josh Homme, niinkuin alkuperäisessä versiossa. Ja rokkasivathan jotkut niistä tuntemattomistakin biiseistä.

No, oli miten oli, keikka oli kokonaisuudessaan ihan kiva. Yleisö oli reippaasti messissä (jotkut jopa seilissä…), ja sehän on aina parasta! Varsinkin, kun lopulta pääsin seisomaan turvalliseen paikkaan miksauskarsinan aidan viereen, mistä näki lavalle ja missä joku ääliö ei koko ajan yrittänyt kävellä ylitseni ja samalla kaataa kaljaa syliin - hiukan aina ihmetyttää ihmisten into seilata edestakaisin kaljatuopit kädessä tiiviin yleisömassan seassa.

*

Lisäys: Honey Junkien blogissa keskustellaan keikkaurpoilusta enemmänkin.

Josh, kyllä mää sustakin tykkään vielä! The Gutter Twinsin lisäksi olen tällä viikolla huudattanut Queens of the Stone Agea, erityisesti viimevuotista Era Vulgaris -levyä ja melkein-jo-klassikkoa Songs for the Deaf (siinähän kuuluu myös Mark Laneganin ääni).

Jännää, miten musiikkimieli muuttuu kelien mukaan. Tällaisina lämpimän kesäisinä päivinä, kun on oltu toista kertaa tänä vuonna ilman sukkia ulkona ja saatu ensimmäiset pysyvämmät kesän merkit, eli rakot pikkuvarpaisiin, ei tulisi mieleenkään kuunnella esimerkiksi The Curea. Sitä kuunnellaan syksyllä kynttilänvalossa ja villapaita päällä. Sen sijaan mitä lämpimämpi on, sitä rokimmaksi meininki muuttuu.

Ja sitten kesän kaikkein kuumimpana päivänä asetutaan kadunreunaan katselemaan kuinka asvaltti lämpöväreilee ja kuunnellaan muutaman kerran repeatilla Chemical Brothersin Life is Sweet. Sen jälkeen palataan taas aavikkorokkiin.

Feel good hit of this summer ovat lähikaupasta saatavat kuuden Daim-minijäätelötuutin pakkaukset! Voisin elää koko kesän niillä ja vissyllä lantatulla greippimehulla.

Ala-asteella liikuttiin tyttöporukoissa, jotka fanittivat aina samaa bändiä (joka siihen aikaan oli ensin Dingo ja sen jälkeen Bon Jovi ja sitten joku muu niistä lukuisista sukkahousubändeistä). Jokainen tyttö halusi naimisiin jonkun bändin jäsenen kanssa, eikä kaksi tyttöä tietenkään voinut ihastua samaan tyyppiin, joten asiasta kinasteltiin pitkään ja hartaasti.

80-luvulla naimisiintahtomisen kriteereinä taisi olla lähinnä se, kenellä bändin pojista on tukka hyvin ja kenellä on parhaimman väriset trikoot, sittemmin valintakriteereihin on tullut ulkomuodollisten lisäksi tai tilalle myös, hmm, hormonaalisia syitä. Tähän päivään asti olen halunnut naimisiin Josh Hommen kanssa (tässä paljastuu nyt salattu mieltymykseni testosteronia puhkuviin rokkikukkoihin…), mutta kuunneltuani viimeiset pari päivää repeatilla The Gutter Twinsin uutuuslevyä Saturnalia olen tullut siihen tulokseen, että Homme on pelkkää paperia verrattuna Mark Laneganiin.

Lanegan on siis toinen katuojakaksosista ja on laulanut myös Josh Hommen bändin Queens of the Stone Agen biisejä. Olen fanittanut miestä aiemminkin, sekä QOTSA:n että Mark Lanegan Bandin aikoihin, mutta nyt havahduin taas huomamaan, että jestas, mikä ÄÄNI sillä miehellä on.

Ainoa YouTubesta löytynyt virallinen video on biisistä All Misery/Flowers, joka ei välttämättä ole kokonaisuudessaan erinomaisen levyn paras biisi, mutta rokkaa kuitenkin. Bändin MySpace-sivuilta löytyy enemmän maistiaisia. Siihen, että tahdonkin mieluummin naimisiin Mark Laneganin kanssa, vaikutti erityisesti biisi Circle the Fringes. Lanegan on biisillä laulavista tyypeistä se matalaäänisempi, siellä jossain loppupuolella.

Ja tuossa videossa on muuten jotain peräti lomografista.