Eräänä iltapäivänä

Lupasin riehaantua pastellisävyjen kanssa, täältä siis pesee! Viimeisin pastelli- ja trikoohankintani, joka noudattaa omaksumaani rentoa linjaa, ovat American Apparelin persikanväriset, pikee-trikoiset byysat - just sopivan kasarit ja kesäiset. Ja ne sopivat loistavasti yhteen virallisten katalaanihippijalkineiden, menorcalaiskenkien kanssa. (Kuvan kengät olen ostanut Barcelonasta alunperin äidilleni, mutta ne ovat sittemmin päätyneet minun käyttööni.)

Valkoinen t-paita tuntuu tällä hetkellä liian kapealta, mutta housut toimivat myös moneen kertaan aiemminkin esitellyn Cecilia Sörensenin laskospuseron kanssa:

Vielä vähän aikaa sitten olin sitä mieltä, etten osaa ostaa mitään Hennes&Mauritzilta, samoin ainoa kaapistani löytyvä raitakuosi oli Marimekon tasaraitaa. Sitten menin Helsingin uusimmalle Henkkamaukalle ostamaan lapselle kesäpyjamia ja löysin raitapaitamekon:

Kamichan blogi on toiminut mulle suurena innoittajana kerrostamisen opettelemisessa. Raitamekko on mitä oivallisin vaate niihin harjoituksiin:

Kuten huomaatte, recessionista-kotiäiti on siirtynyt uusimmissa vaatehankinnoissaan lähes kokonaan halpaan trikooseen. Selkeästi ainoa asia, joka oikeasti pistää miettimään vaatteisiin käytettävän rahan määrää, on käytettävissä olevan rahan määrä. Kun piristää halvalla trikoolla kaikkea sitä, mitä vaatekaapit tursuavat ennestään (tai sitten kasaa kaiken uuden samaan asuun…), on käytössä jo melkoinen määrä yhdisteltävää.

persikanväriset housut, sitruunankeltainen ja mintunvihreä tank top, musta rinkulahuivi ja musta pitkähihainen pusero American Apparel, raidallinen kaulahuivi Marimekko, valkoinen t-paita Edun, musta raidallinen paita/mekko H&M, harmaa laskospusero Cecilia Sörensen, lipsut Havaianas

Avauduin Sugar Kanelle Facebookissa jokakeväisestä aiheesta “mulla ei oo kunnon päällystakkia”. Sen sijaan mulla oli muutama takki, jotka olin jo päättänyt viskata kirppislaatikkoon saadakseni kaappiin tilaa talvitakeille (jotka lisääntyvät ilmeisesti jotenkin suvuttomasti joka talvi). Otin kirppissäkin sisällön tarkasteluun vielä kerran ennen sen viemistä ulos ja löysin sieltä pari vuotta sitten ostamani Marc O’Polon takin. Se oli saanut tylyn tuomion siksi, että sen vetoketjun päällä olevat tereet ovat niin pitkät, että jäävät aina vetoketjun väliin, kun takkia kiskoo huolimattomasti kiinni.

FB-tilityksessäni olin maininnut, että en halua parkaa, vaan jotain kasarimpaa. Ja siinähän se on - väljää ja kiiltävää tuulitakkifiilistä. Eikä vetoketjun kanssa tarvitse kamppailla, kun pitää takkia auki!

takki Marc O’Polo, rengashuivi American Apparel, neulosjakku Marimekko, t-paita Edun, pussihousut Miriam Ponsa, sukkikset H&M, kengät Camper, laukku KTZ

Kevään tullen olen ottanut taas uskolliset pussihousut ja jumppatossut käyttöön. Ne sopivat niin täydellisesti urbaaniin flaneeraukseen.

Vaihe 1:

Jakku Marimekko, hame Nanso, t-paita Edun, sukkahousut Wolford, saappaat ysäriä, laukku Swedish Hasbeens.

Vaihe 2 (sanoinhan, että aion riehaantua pastellisävyjen kanssa):

Jakku Marimekko, hame Nanso, t-paita Edun, sukkahousut H&M, saappaat ysäriä, laukku KTZ.

Tällä kertaa päästiin halavalla: sukkahousut H&M:stä 3,95e, kaikki muu löytyi kaapista. Jonain päivänä uskallan ehkä vielä käyttää jotain muita kenkiä, toistaiseksi rapa roiskuu ulkona vielä sen verran, että mennään näillä saappailla.

Takki Cecilia Sörensen (esitelty viime vuonna pallovatsan peittona), alpakkavillamekko Edun (esitelty useampaan kertaan aiemmin), baskeri La La Berlin (ensiesittelyssä toissavuonna), kaulassa kaksi neulekauluria, joista toinen itsetehty ja toinen muutaman vuoden takaista Marimekkoa, saappaat ysäriä, lapaset Stockmannilta ja reisitaskuhousut Varustelekasta (näin matalalantioisilla housuilla ei kyllä oikeasti sodita, nää on varmaan jotkut poseeraushousut).

Puuh, vähempi vaatemäärä olis vaihteeksi kiva. Onneksi sentään aurinko paistaa.

Tällä viikolla vuorossa vähän sisäsiistimpi ja talvisempi versio aikuispunkkarista:

Takki Martin Margiela 6, leggarit Monki, alpakkaneulemekko Edun, kauluri Marimekko, pipo ZEBRAtOD, saappaat 80-luvulta, hakaneula Bless

Olen juuttunut käyttämään Edunin alpakkamekkoa, se on lämmin ja pehmeä ja lohduttaa pakkasen ja flunssan kouriin joutunutta pientä ihmistä. Se on myös mukavasti vastakohtainen verrattuna Monkin punkkarilegginseihin. Tykkään myös vastavärikontrastista ja Blessistä sekä siitä, että Bless tuo myyntiin pieniä juttuja, joilla voi näppärästi saada blessmäistä särmää pukeutumiseen eivätkä ne vaadi samanlaisia investointeja kuin Blessin tuotteet keskimäärin. Hakaneula kauluksessa on punk ja vihreä keikauttaa viikunanpunaisen päälaelleen.

Viime syksynä ostamani MM6-takki on jäänyt melkein käyttämättömäksi, koska se ei enää vuodenvaihteen jälkeen mahtunut päälle. Sama juttu yhden toissatalvisen villakangastakin kanssa, sekin tuntuu taas ihan uudelta. Ihan kätevää - ei kaipaa uutta, kun unohtaa vanhat välillä kaappiin ja sitten löytää taas.

Ensin oli aikuisgrunge ja sitten aikuisgootti, nyt on inspiraatiolistalla vuorossa aikuispunk:

parkatakki Zara, alpakkaneulemekko Edun, kauluri Marimekko, trikoot Monki ja maiharit Doc Martens

En ole itse koskaan ollut inessä punk-skenessä, mutta innoitun kyllä joistakin kyseisen genren edustajista, sekä musiikillisesti että etenkin tyylillisesti. Jaakko muistaa varmasti viime vuosisadan Turusta erään kauniin punkkaritytön, joka yhdisti ruskeaa ja pinkkiä leopardikuosia ja trikoota ja maiharia ja pukeutui aina hyvin näyttävästi. Sovitellessani uusia kalsareitani muistin hänet, ja ajattelin etsiä enemmänkin innoitusta hänen kaltaisistaan. En ehkä piirtäisi anarkiamerkkiä nahkatakin selkään, mutta kirjava trikoo (joka tosiaan - onneksi - näyttää enemmän klooripestyltä kuin batiikkivärjätyltä) ja maihinnousukenkä toimii aina.

Kalsarit ja maiharit (sekä kengät että takki) ovat oivallisia syysmyrskyntorjuntavaatteita, monot kestävät vettä ja lahkeet eivät kastu. Kalsarit ovat Mintun putiikista - muuten samat kuin Sugar Kanella, mutta viikunan väriset. Käytin Edunin alpakkaneulemekkoa viime talvena pallovatsan peitteenä, ja se onneksi sopii hyvin normaaleihinkin mittoihini.

*

Alpakka on yksi lempparimateriaaleistani, ja siitä tulikin mieleeni eri puolilla blogistania viime aikoina käydyt keskustelut vaatteiden materiaaleista - esimerkiksi Stellagee ja Issues-blogin Jan ovat kirjoittaneet aiheesta.

Etsiskelin netistä jotain kätevää tiivistelmää erilaisista kuiduista, ja löysin Tekstiili- ja vaatetusteollisuus ry:n kuituoppaan. Siitä löytyvät kaikki yleisimmin käytetyt kuidut simppelisti ryhmiteltyinä ja sen avulla käy selville esimerkiksi se, ettei sellainen usein kammotuksena pidetty asia kuin tekokuitu välttämättä ole niin huono juttu kuin miltä ensin kuulostaa, tekokuituja kun ovat myös esimerkiksi muuntokuidut, jotka ovat enimmäkseen varsin miellyttäviä.

Puhdas villakaan ei ole niin simppeli juttu kuin miltä ensin vaikuttaisi, se kun ei ole kovin kulutuksenkestävää ja villalankojakin on erilaisia. Löyhäkierteisestä langasta neulottu pusero jää kiinni ovenkahvaan ja kellonhihnaan ja puhdistamaton villa haisee lampaalle. Pieni määrä polyamidia (tai polyesteria, esim. suhteessa 75% villaa, 25% poly-jotakin) tekee esimerkiksi villasukkalangasta tai villakankaasta kestävämpää. Ja oma lukunsa ovat tietenkin huonolaatuiset tai käyttötarkoitukseen sopimattomat villalangat, joista tehtyjä riepuja kaupat ovat nykyään puolillaan. Ne nyppyyntyvät, vanuvat tai pistelevät.

*

Joskus käy niin, että laadukkaatkin kuidut käyvät hankaliksi. Esimerkiksi ihanan pehmeältä tuntuva silkkimohair-lanka, josta mun oli tarkoitus neuloa jokin rodartemainen verkkoasia, osoittautui äärest ärsyttäväksi neulottavaksi, se on liukasta ja joustamatonta ja takertuu puikkoihin ja silmukat kiristyvät niin pieniksi, että niitä on mahdoton neuloa. Silkkisen pehmeä bambuviskoosilanka taas oli niin luistavaa, etten millään pystynyt keksimään tapaa, jolla pystyisin jatkamaan lankaa kerästä toiseen ja huolittelemaan jatkokohdan pitävästi, mutta kuitenkin näkymättömästi.

Tällä hetkellä olenkin tykästynyt Rowanin puhtaaseen, konepestävään villalankaan, josta on tähän mennessä syntynyt grungepipo ja vauvanhaalari, ja kohta kenties jonkinlainen postmoderni kaulahuivi.

Pengoin vaatekaappiani kartoittaakseni sieltä löytyviä asioita, joita voisi luonnehtia jonkinlaisiksi klassikoiksi. Sattuneista syistä kaapistani ei löydy twinsettejä tai kilttihameita, mutta sieltä löytyy kyllä erinäisiä katutyyliin ja eri alakulttuureihin liittyvän pukeutumisen klassikoita. Jotkut ovat jääneet jemmaan menneiltä vuosilta lähinnä menneiden muistelua varten, mutta osaa käytän edelleen jatkuvasti, tosin usein esikuviinsa verrattuna hiukan päivitettyinä versioina.

Vaikka otankin vaikutteita alakulttuureista (erityisesti niistä, joiden osana olen itse joskus ollut), en kuitenkaan haluaisi pukeutua kovin univormumaisesti tai kuorruttaa itseäni erilaisilla viittauksilla. Allaolevan kuvan asukokonaisuus ei ehkä päätyisi päälleni muuten kuin äkkiä-jotain-kuteita-niskaan-ja-maitokauppaan-ennen-kuin-se-suljetaan-tilanteissa, mutta osat erikseen, vähän harkitummin yhdisteltyinä, ovat käytössä melko usein.

Maihinnousutakki. Armeijassa osataan tarkoituksenmukaiset, eli säänkestävät, mukavat ja ryhdikkäät kuteet (älkää mainitko tässä kohtaa Suomen armeijan nykyistä maastopukua, siitä on armeijamainen ryhdikkyys kaukana) ja niistä ovat tykänneet aikojen kuluessa kaikenlaiset tyypit modeista punkkareihin ja katalaanihippeihin. Armeijan ylijäämäkauppojen takit ovat useimmiten miesten malleja ja siksi minulle väärän mallisia ja usein aivan liian pitkiä, joten olen etsinyt pitkään naisvartalolle päivitettyä versiona. Kuvan takki on Filippa K:n viime kevään mallistoa. Kaapistani löytyy myös toinen armeijalta muotonsa lainannut naisvaate, Zara-parka (joka on siitä loistava, että se on väljä olematta säkkimäinen ja nielee tarvittaessa sisäänsä kantorepun).

Maihinnousukengät. Ne ovat tietenkin Doc Martensit, jotka toimivat viittauksena grunge- ja konoottinuoruuteeni (myös Deppareilla oli Martensit!). Martensit ovat edustaneet jos jonkinlaista alakulttuuria - kultaisella 90-luvulla sellaiset oli kaikilla juppihippipunkkareilla, jotka hengasivat Turun legendaarista Dynamoa edeltänyttä legendaarista Appelsiinia edeltäneessä legendaarisessa Bar Old Timesissä eli Oldessa, jota eräs tuttuni nimitti maiharibaariksi.

Martensien mallit määritellään kärjen ja nauhanreikien määrän mukaan, nuo kuvassa olevat ovat 10-reikäiset ja pehmeäkärkiset, yksi perusmalleista. Arkistojen kätköissä mulla on myös 3-reikäiset teräskärkiset kävelykengät.

Valkoinen t-paita. Terveisiä vaan Marlon Brandolle ja kaikille muille rock-uskottaville tyypeille, jotka ovat yhdistäneet valkoisen t-paidan kapinalliseen asenteeseen. Itse en osaa oikein olla t-paitojen kanssa (perusteepparin kaulus kuristaa aina), joten olen keventänyt Edunin valkoista t-paitaa leikkelemällä siitä kauluksen resorin ja helma- ja hihansuiden käänteet pois.

Viisnollaygöset. Just julistin, etten ole mikään farkkutyttö, mutta nyt, kun toissakeväänä hankkimani viisnollaykköset taas mahtuvat päälle, olen todennut, että tämä kaikkien klassikkofarkkumallien äiti - siis se perinteinen miesten malli - on ainoa, joka istuu päälleni kuin hanska.

Kuvassa olevien lisäksi kaapista löytyy vielä ainakin seuraavat (päivitän listaa myöhemmin, jos huomaan muistini pettäneen):

Mustat pillifarkut. Ne eivät saa olla liian piukat, sillä en hae niillä mitään teinilookia, vaan niiden kuuluu roikkua takamuksesta rokkistaratyyliin.

Prätkärotsi. Omani on leveää ysärimallia, joten se on saanut jäädä kaappiin, vaikka prätkärotsi onkin tehnyt uuden tulemisen. Hmm, ehkä jos sen yhdistäisi pyöräilyshortseihin, niin saisi aikaan ehdan buffalo-fiiliksen…

Converse All Star -tossut. Näitä popoja on myyty 750 miljoonaa paria, ja minunkin kaappiini on eksynyt muutama. Tällä hetkellä käytössä ovat varrettomat mustavalkoiset tossut, yritän pitää mielessäni erinäiset (post-)punk-esikuvat kävellessäni niillä.

Leopardiprintti ja muutkin eläinkuosit ovat periaatteessa ihan kiehtovia asioita, mutten sitten kuitenkaan kykene pukemaan sellaisia päälleni. Olo tuntuu liian kirjavalta. Tykkään kuitenkin kissoista ja leopardeista varsinkin, ja onneksi Edun tarjoaa mustan ja harmaan ystävälle monokromaattisen vaihtoehdon:

Toppi Edun, pussihousut Miriam Ponsa, neuletakki Filippa K, lipsut Havaianas

Oli lämpötila mikä tahansa, paljaat sääret ovat edelleen kesän ykkösasuste. Mulle tulee aina kesäisin pakkomielle paljaista varpaista ja sääristä - niiden iho tarvitsee ilmaa, kun joutuu suurimman osan vuotta olemaan vaatteiden alla piilossa. En siis pue sukkia enkä pitkiä lahkeita vapaaehtoisesti, ja kesä katsotaan kalenterista eikä lämpömittarista.

Ja tajusin muuten just, mikä pitkissä kaulariipuksissa tällä hetkellä mättää: tää mun tukka ei sovi niiden kanssa yhteen.