Eräänä iltapäivänä

Täälläpäin on ollut viime aikoina varsin hiljaista. Päiväni ovat täyttyneet paitsi lastenhoidosta ja flunssan potemisesta, myös hulluna neulomisesta. En edes muista, koska viimeksi olen ollut näin inspiroitunut puikkojen kanssa veivaamisesta.

Kuvassa tänään valmistunut asuste: pipo uutta lemppariväriäni, havunvihreää. Karpalonpunainen mohairneuleputkilo on kymmenisen vuotta sitten väsätty, ja on edelleen ihan ajankohtainen. Tykkään kovasti siitä, miten nuo erilaiset neulepinnat juttelevat toisilleen.

Inspiroitumisesta voimmekin kätevästi siirtyä muotiasioihin. Sugar Kane, Stellagee ja muutama muukin ovat viime aikoina pohtineet muodin suhdetta uuden haluamiseen ja ostamiseen. Sugar Kane ihmetteli, miksi muodin harrastaminen yhdistetään melkein aina kuluttamiseen - erittäin hyvä kysymys. On oikeastaan aika oireellista, että sen kysyminen johti keskusteluun, jossa enimmäkseen ruoditaan kulutuskäyttäytymistä ja tunnustetaan syntejä.

Kuten Sugar Kane kommenttiosastolla mainitsee, kulutuskäyttäytymisestä keskustelu ja varsinkin sen käyminen kriittiseen sävyyn on aika epäkiinnostavaa. Siinähän on vain yksi oikea näkökulma - vai puolustaako kukaan ns. tiedostava ihminen tänä päivänä holtitonta ostosvimmaa? Syntien tunnustaminen ja erilaiset ostoslakot ovat nykypäivänä niin trendikkäitä, ettei niistäkään oikein löydy enää tuoretta ruodittavaa. Eikä tuollaisen keskustelun käyminen edes tuo kysymykseen vastausta, se vain todistaa ongelman olemassaolon uudelleen ja uudelleen.

Parempi kysymys voisikin olla: miksei muodin harrastamisesta tule mitään muuta mieleen?

Avauduin Stellageen blogissa siitä, kuinka suhtautumiseni muotibisnekseen on aina ollut varsin ristiriitainen (I don’t like your fashion business, mister, niinkuin Leonard-setä sanoisi), koska en oikein pidä siitä tavasta ja vauhdista, jolla eteemme vyörytetään kaikenlaista uutta pakko-saada-tavaraa. (Sugar Kanen blogissa urputin tuoteluettelomaisista muotiblogeista. Äsken luin uusinta, tänään ilmestynyttä Trendiä. Lehdessä näyttää olevan aika paljon artikkeleita, jotka ovat pelkkiä tuoteluetteloita, ja jopa siinä jutussa, jossa ruoditaan naisten vartalokomplekseja, on kerrottu, mitä heidän päällään olevat vaatteet ovat ja mitä ne maksavat.) Toisaalta ihmettelen, miksi se minua niin kovasti ärsyttää, koska olen jo oppinut oman läksyni shoppailusta ja pidän itseäni melko immuunina massamuodin uusimmille tyrkytyksille.

Totesin, että on taas aika alkaa muistella entisiä parempia aikoja. Huomasin Sugar Kanen blogiin tulleen kommentin Miralta, yhteiseltä ystävältämme vuosien takaa. Mira kertoi minulle joskus viime vuosisadalla, kuinka oli huomannut jossain muotikuvassa siihen aikaan uuden hihabolerovirityksen, ja koska sellainen oli pakko saada, hän oli tehnyt sellaisen vanhasta kaulaliinasta ompelemalla reunat kiinni. Kymmenen vuotta sitten rättikaupat eivät vielä palvelleet uutuudenjanoa (kopioimalla huippusuunnittelijoiden virityksiä) samanlaisella vauhdilla kuin nykyään, joten oli pakko käyttää mielikuvitusta ja ottaa ompeluneula kauniiseen käteen.

Itse tekeminen vaatii innoitusta (ajan kanssa syntyvä taito on seurausta siitä), joten vaatekaupat ovat vastanneet kysyntään ja tarjoavat nykyään nopean tien autuuteen. Oman vaatekaapin penkominen ja sieltä löytyvien asioiden uudistaminen tai uudella tavalla yhdisteleminen on jotain noiden kahden väliltä, mutta vaatii kykyä nähdä asiat uusiksi (sitäkin voi harjoitella eikä se ole salatiedettä).

Mutta täytyykö muodin harrastamisen aina johtaa pukeutumiseen? Voihan muodista nauttia ihan esteettisenä elämyksenä - kuten Stellagee kommenttiosastollaan toteaa, erityisesti haute couture -näytökset voidaan kokea myös taiteena. Eikä mikään tietenkään estä hakemasta siitä ns. poikkitaiteellista inspiraatiota.

Itse inspiroidun tällä hetkellä hyvin mielelläni tekemään itse. Paitsi huippumuodista, olen viime aikoina tykännyt esimerkiksi Kamichan tavasta yhdistellä itse tehtyä ja kaikenlaista muuta (Kamichalla on myös neuleblogi, josta löytyy hienoja asioita, kiitos niistä!) Neulon mielelläni kaikenlaisia asusteita, koska ne valmistuvat joutuisasti lapsen kanssa touhuamisen ohessa ja niillä voi kätevästi uudistaa kaapista löytyvää vanhaa kamaa.

Olen myös salaa hiukan ylpeä siitä, että olen onnistunut tartuttamaan neulomisinnostukseni myös Meidän Pariisin Annaan - kävimme alkuviikosta yhdessä lankakaupassa ostoksilla. Anna raportoikoon itse innostuksen tuloksista!