Eräänä iltapäivänä

Olen jo pitkään katsellut sillä silmällä erilaisia prätkäsaappaita, ja kerran toisensa jälkeen todennut ne liian univormumaisiksi ja raskastekoisiksi itselleni. Camperin nettikaupan season preview -valikoimasta löysin nilkkapituiset saappaat, jotka muistuttivat prätkäsaappaita olematta kuitenkaan sellaiset, ruskea väri ei vain sopinut värimaailmaani.

Nettikauppaan ei syysmalliston ilmestyttyä tullut muunvärisiä versioita, joten olin jo päättänyt unohtaa koko saappaat ja etsiä jotain muuta. Sitten löysin täkäläisestä kenkäkaupasta nämä - samat kengät, mutta mustina:

Nyt sain samalla kertaa paitsi prätkäsaappaat with a twist ja naisellisemman lestin kera, myös jo viime syksynä haaveilemani nilkkurit. Yritin miettiä, millaisiin yhdistelmiin pukisin ne tulevana talvena, mutten vielä onnistunut, ulkona on liian lämmintä ja kuljen edelleen sukattomana. Asukuvia seuraa siis myöhemmin.

Olen istunut kolmena perättäisenä päivänä lempparikahvilani Espresso Edgen kadunvarsiterassilla Kruununhaassa ahmimassa porkkanakakkua cappuccinon kera ja nauttimassa suorastaan eteläeurooppalaisesta syyskelistä - aivan samanlainen sää oli Barcelonassa, kun pistäydyin siellä loka-marraskuun vaihteessa kaksi vuotta sitten. Aamuisin oli jo kylmä ja päivälläkin tuuli oli viileä, mutta auringonpaisteessa tuli kuuma ja valo oli kirkasta ja terävää. Jag önskar jag var där nu, tai ainakin sitten kuukauden päästä, kun siellä on edelleen eteläeurooppalainen syksy ja täällä on säkkipimeää.

Syksyn kunniaksi olen pikkuhiljaa saamassa täydellinen vaatekaappi -projektini päätökseen. Olen jäämässä vuodenvaihteen jälkeen joksikin aikaa hoitovapaalle, mikä tarkoittaa sitä, että tuloni kutistuvat varsin pieniksi, ja nekin vähät tarvitaan todennäköisesti muuhun kuin vaateostoksiin. Olenkin pikkuhiljaa kuluneen vuoden mittaan hankkinut puuttuneita tarpeellisia vaatekappaleita ja klassikkoja (mm. yllä mainitsemani saappaat, jotka olivat viimeisten joukossa listallani), ja homma alkaa olla hallussa (paitsi että Meidän Pariisia lukiessani tajusin just, ettei mulla ole mustia housuja, ja se pikkumustakin uupuu edelleen, ärk…). Poverty Deluxen Jaakolla on aika lailla samansuuntaisia suunnitelmia, joten tulemme varmaankin toimimaan vertaistukena toisillemme (ja mä neulon ja Jaakko ompelee).

En siis suunnittele mitään ideologista ostoslakkoa, aion vain testata, onnistunko pärjäämään jonkin aikaa sen kanssa, mitä mulla jo on. Tavoitteenani on ollut jo pitkään, että voisin pukeutua suunnilleen kiskomalla kaapista päälleni, mitä sieltä nyt sattuu käteen osumaan, ja kaikki vaatteet sopisivat yhteen toistensa kanssa. Olen jo aika lähellä tavoitettani.

Pankkitililleni ilmaantui tänään rahaa tullihallitukselta. Nyt voimme siis julistaa onnettoman tullirajojen yli tapahtuneen nettishoppailuyritykseni päättyneeksi. Opening Ceremony maksoi rahat kengistä takaisin saman tien, tulli oli hitaampi (niinkuin olin arvellutkin - olin myös ennakoinut, ettei homma tule kerralla selväksi, ja niinpä jouduinkin lähettämään heille lisää papereita, kun en ollut tajunnut, että tietyt tullipostista saamani, keskenään hyvin samannäköiset laput eivät olleet toistensa kopioita, vaan erillisiä asiakirjoja). Jäin lopulta miinukselle Yhdysvaltoihin lähetetyn kirjatun paketin verran, vajaan neljäkymppiä. Pidän niitä oppirahoina protektionismin toiminnasta käytännössä.

Ja minähän tosiaan sain ne sandaalit kuitenkin, Camperin omasta verkkokaupasta ystävällisen ja henkilökohtaisen palvelun kera. Tänään on puolivuosittaisen varustehuollon aika ja ne ovat menossa takaisin laatikkoonsa odottamaan ensi kesää. Nyyh.

*

Jokin aika sitten etsiskelin halvempia kosmetiikkatuotteita, kun huomasin, etteivät ne kalliitkaan aina ole niin hyviä.

Mulla on nyt kaksi uutta suosikkia: Max Factorin Masterpiece-ripsiväri (ei kökköönny ja harja on hyvä, toisin kuin edellisessä viestissä mainisemassani MAC:in ripsarissa, sen harjalla väriä meni aina vähintään yhtä paljon ripsien ympärille kuin ripsiin) ja apteekista saatava Ceralan-perusvoide (paitsi kroppani, myös ihoni on sattuneesta syystä muuttunut rutikuivaksi, ja Ceralan on oivallinen varsinkin kasvoille).

Anna kyseli jo ajat sitten blogikansan syysinspiksiä. Itse olen hikoillut ympäriinsä surffipummiasusteissani enkä edes tajunnut kesän loppuvan joskus, ennen kuin mieheni palasi kesälomaltaan takaisin töihin ja aika asettui taas perinteiseen uomaansa. Tällaiselle lapsikeskeistä kestolomaa viettävälle kaikki päivät ovat samanlaisia, joten en aina tiedä, kuinka mones päivä on ja mikä viikonpäivä on (ja ne päivät menevät näköjään aika vauhdilla, minkä huomaa bloggaustahdista - edellisestä kerrasta onkin jo vähän aikaa), työläisten lomat ja varsinkin niiden loppuminen sen sijaan aina rytmittää kesän varsinaiseen kesään ja syksyn odotukseen.

Tänä syksynä, kuten aina syksyisin ja välillä kesäisinkin, haen innoitusta kulahtaneiden villapaitojen ja kolhittujen maihareiden maailmasta. Veikkaan syyksi sitä, että syksyisin muistan aina itseni koulussa ja erityisesti lukiossa, jota kävin silloin, kun grunge teki ensimmäisen tulemisensa. Det känns som när jag kom hit way back i nittiotre.

Olisin tahtonut fiilistellä perinteiseen tapaan Nirvanan Lithium-videon parissa (siitä löytyy inspistä paitsi pukeutumiseen, myös tanssiaskeliin eli holtittomaan pogoiluun), mutta se on kadonnut kokonaan YouTubesta. Valitsen siis tilalle toisen klassikon:

Tällä kertaa olen niin onnellisessa tilanteessa, että vaatekaapissani on jo melkein kaikkea tarvittavaa. Tai ilmaistaanpa asia toisin: en välttämättä tarvitse mitään uutta, mutta jos satun löytämään pari haaveilemaani juttua just sellaisina kuin olen ne itselleni kuvitellut, saatan joutua tekemään investointeja.

Antakaa siis vinkkejä, jos näette jossakin mustan villatakin, joka on silleen kivasti muodoton, että sen voi kiskoa päälleen miten sattuu ja kuroa kiinni hakaneulalla. Mä jään sillä aikaa odottamaan Camperin syysmalliston varsinaista julkaisua, josko olisivat tehneet näistä bootseista tai näistä nilkkureista kivamman värisiä vaihtoehtoja. Mallit ovat kummassakin kohdallaan, värit eivät.

(Asos-verkkokauppakin muuten kertoo meille, että the grunge girl is back ja Nirvana on hot, mutta oonko mä vaan vanha ja niuho, kun mun mielestä noissa Asoksen virityksissä ei ole mitään grungea eikä varsinkaan Nirvanaa? Noo, voihan se olla, että kyseessä on tulkinta ja mä en vaan tajuu.)

Stellagee ja Anna ovat jutustelleet hellepukeutumisesta, jospa määkin vähän.

Helteisessä kaupungissa (tai oikestaan kaupungeissa, vietin viikonlopun Turussa) tallustellessani olen kiinnittänyt huomiota siihen, että monilla nykynuorison edustajilla on tapana verhoilla jalkansa paksuihin mustiin legginseihin tai peräti sukkahousuihin myös liki kolmenkymmenen asteen lämpötilassa. Mulla hikoo perse pelkästä ajatuksestakin.

Kuvittelen kuitenkin arvaavani, mistä kyseinen ilmiö johtuu - olen itsekin saanut itseni kiinni hautomasta mielessäni ajatusta siitä, että reiteni eivät ole esittelykelpoiset eikä Aikuisen Naisen ole sopivaa näyttäytyä julkisilla paikoilla liian lyhyissä helmoissa tai lahkeissa. Mutta kuka lopulta kieltää? Aivan niin, minä itse. Minun reisissäni tai polvissani ei oikeasti ole mitään sellaista vikaa, minkä muut huomaisivat (ja mitä väliä, vaikka huomaisivatkin) ja veikkaan, että niin on aika monen leggins-nuorenkin laita. Kyse on taas niistä kuuluisista möröistä omien korvien välissä.

Eri asia tietenkin on, jos esimerkiksi työpaikalla katsotaan karsaasti paljaita reisiä, mutta silloinkin mieluummin pidentäisin lahjetta tai hameenhelmaa kuin kiskoisin nylonia alle. Nyt, kun vaatimus sisäsiistiydestä ei enää rajoita omaa pukeutumistani, olen päättänyt heittää Aikuisen Naisen päähänpinttymillä ns. vesilintua ja pukeutua just niin lyhyisiin shortseihin kuin haluan. Ihan hotpants-osastolle en aio edelleenkään mennä, mutta nämä Beamin alesta löytämäni A.P.C. -shortsit ovat just hyvät:

Shortsit A.P.C., toppi Marimekko, arskat Miu Miu ja sandaalit Bernhard Willhelm X Camper

Aina sentään löytyy joku pukeutumista rajoittava tekijä, mulle se on tällä hetkellä jälkikasvun ruokkiminen, joka estää mekkojen käyttämisen. Pitää siis keksiä muuta, vaikka tällaisia shortsit ja hulmuava toppi -yhdistelmiä. Väliaikainen työelämästä poistuminen tuo lahkeen- ja helmanpituuden lisäksi muitakin vapauksia pukeutumiseen, nyt voin nimittäin käyttää myös rypistyviä materiaaleja ilman huolta siitä, miltä perspuoleni näyttää kahdeksan tunnin (hikisen) toimistolla istumisen jälkeen.

Ameriikan mantereelle suuntautunut sandaaliostokseni meni siis ns. puihin. Palautin sandaalit ja sain rahat takaisin, mutta Fedexin kuitti tullimaksuista antaa edelleen odottaa itseään… en siis ole vielä päässyt anomaan takaisin maksamiani tulleja. Katsotaan, miten käy.

Kaiken säädön jälkeen sandaalivarastoni huono tila jäi jurppimaan, sillä siivoimmat niistä, viimevuotiset akuuttiin sandaalinpuutteeseen hätäpäissäni ostamani halpikset näyttävät just itseltään - loppuunajetuilta halpiksilta. Mun sandaalien pitää olla paitsi hyvännäköiset, myös kestävät ja hyvät jalassa, koska aion kävellä niillä PALJON. Aiempina vuosina sandaalini ovat joutuneet koetukselle eteläisen Euroopan helteisissä kaupungeissa, tänä vuonna aion talloa (loputtomiin) lähinnä kotikaupunkini katuja. Kotimaan kauppojen tarjonta ei paljon päätä huimannut - kuten aiemmin mainitsin, löysin lähinnä keinonahkaa, tursuavia liimasaumoja ja loputtomat määrät toinen toistaan tylsempiä gladiaattorisandaaleja. Jäin siis edelleen haaveilemaan mustista Bernhard Willhelm X Camper -sandaaleista, käsissäni kääntymässä käyneet ruskeat versiot kun vaikuttivat väriä ja pohjan mallia lukuunottamatta varsin hyviltä.

Apu löytyi lopulta vanhasta tutusta paikasta - Camperin omasta verkkokaupasta. Lähetin heille tiedustelun, olisiko mustia sandaaleita mahdollista saada, vaikka niitä ei olekaan tarjolla verkkosivustolla, ja sain erinomaista ja henkilökohtaista palvelua. He lupasivat tarkistaa keskusvarastonsa tilanteen ja ilmoittivat samantien, että sandaaleita löytyy edelleen. Annoin luottokorttini numeron puhelimitse (he soittivat minulle) ja tilaus lähti matkaan. He pahoittelivat, että varastotilausten käsittely kestää normaalia kauemmin, mutta paketti lähti lopulta matkaan päivässä. (Ja saapui nopeasti suomen rajalle - sen jälkeen DHL:n kanssa suoritettiin aiempaa rasittavammat säätökuviot: heidän lähetyksenseurantansa ei näytä Suomen rajojen sisällä reaaliaikaista tilannetta enkä siis voinut tietää, milloin lähetys on tulossa meillepäin. Opin tällä kertaa myös sen, että lähetit eivät nykyään ole firman omia eivätkä siksi voi joustaa missään asiassa, ja että vastaanottavan osoitteen muutos maksaa nykyään 16 euroa ja summa pitää maksaa etukäteen. Eikä puhelimitse tavoitettu asiakaspalvelija välttämättä kirjoita kaikkia osoitetietoja ylös. Sain kuitenkin paketin sitten seuraavana päivänä.)

Tässä ne nyt ovat ihan oikeesti:

1. Tilasin Opening Ceremonyn verkkokaupasta mustat Bernhard Willhelm X Camper -sandaalit. Ne tulivat vähän kalliiksi, mutta ajattelin, että mitä väliä, kun ne kerran ovat hienot ja kenties ainoat sandaalit, jotka minun tarvitsee muutamaan vuoteen ostaa. Täkäläisten kauppojen sandaalivalikoima ei juuri päätä huimaa (keinonahka, tursuavat liimasaumat ja epämääräinen linttanuus valtaavat alaa, ja olen törmännyt useampiin sandaaleihin, joissa jostain käsittämättömästä syystä on raakakumipohja, sellaista en siedä).

2. Fedex toimitti paketin ajallaan ja hoiti tullauksen, maksoin Fedexille tullin ja verojen osuuden jälkikäteen.

3. Paketissa oli ruskeat Bernhard Willhelm X Camper -sandaalit. Paitsi että tummanruskea nahka ei sovi väreihini, ruskeissa sandaaleissa on rumat, eri värisistä huopakerroksista koostuvat platform-pohjat. Mustissa sellaisia ei ole. Lisäksi ruskeita saisi myös Camperin omasta verkkokaupasta, mustia ei. (Ruskeita puolestaan ei ole myytävänä OC:n verkkokaupassa…)

4. Lähetin asiasta sähköpostia OC:lle. He pyysivät anteeksi sekaannusta ja kertoivat, että minun kokoni mustista sandaaleista on loppuunmyyty. Ihmettelin, miksi verkkokaupassa edelleen näkyi, että sitä on saatavilla. He kertoivat, että se on virhe ja ehdottivat, että voisin halutessani palauttaa sandaalit.

5. Päätin palauttaa sandaalit ja aloin miettiä, miten saisin myös tullimaksuihin ja veroihin menneet rahat takaisin. Soitin Fedexille, tullineuvontaan ja taas Fedexille. Fedexiltä ehdotettiin, että he voisivat hoitaa palautuksen ja vientitullauksen kohtuulliseen 230 euron hintaan. Toinen vaihtoehto olisi lähettää paketti Yhdysvaltoihin kirjattuna kirjeenä ja hoitaa vientitullaus itse.

6. Pakkasin sandaalit takaisin laatikkoon (vinkiksi niille, jotka joutuvat tekemään samanlaisia kuvioita: laatikkoa ei pidä teipata itse kiinni, tullivirkailija haluaa nähdä, mitä siellä on sisällä) ja marssin pääpostiin. Asioin tullin tiskillä, postin tiskillä, tullin tiskillä, postin tiskillä ja tullin tiskillä. Postin tyypit eivät näyttäneet olevan asian suhteen ihan synkassa tullin ihmisten kanssa. Täytin tullin tiskillä yhden isomman lomakkeen, joka leimattiin postin tiskillä ja kiikutettiin sitten takaisin tulliin ja postin tiskillä useampia pieniä lärpäkkeitä (osoitelappuja pakettia varten).

7. Paketti lähti postissa. Sain tullin tädiltä lomakkeen kopion ja ohjeet lähettää se ja Fedexiltä aikanaan tuleva kuitti (siitä, että olen maksanut tuontitullin ja verot) ja kaikki muut mahdolliset asiaan liittyvät paperit yhdessä vapaamuotoisen anomuksen kanssa tullin oikaisujaokseen, jossa tehdään päätös maksujen palauttamisesta.

8. Jään odottamaan postia Fedexiltä ja viestiä Opening Ceremonyn suunnalta paketin vastaanottamisesta. Huomaan, että vielä puolitoista viikkoa sähköpostikeskustelumme jälkeen OC:n verkkokaupassa on mukamas myytävänä minun kokoani mustista sandaaleista.

9. Mitä tästä opimme: verkko-ostoksissa kannattaa pysytellä visusti EU:n rajojen sisäpuolella. Seuraavaksi taidan mennä ostamaan Havaianakset.

Jokin aika sitten Stellagee listasi päivittäisiä välttämättömyyksiään. Olen kovasti yrittänyt miettiä omaa vastaavaa listaani, mutta tulin siihen tulokseen, että eipä niitä paljon ole. Lompakko-avaimet-puhelin ovat tietenkin aina mukana, kun lähden ovesta ulos, mutta eipä niissä niin kauheasti listaamista ole. Koruja en aina käytä, en kanna meikkejä mukanani ja nyt, kun en enää ole töissä, laukustani ei löydy edes kalenteria.

Sen sijaan Stellan lista jäi vaivaamaan mieltäni niin paljon, että sen innoittamana aloin käyttää uudelleen rannekelloa. Olen pitkään käyttänyt kännykkää kellonkorvikkeena, mutta nykyisessä luurissani (jonka hankin jäätyäni kotiin ja palautettuani työkännykkäni työnantajalle) on niin innokas näytönsäästäjä, että ruutu on lepotilassaan aina kokonaan musta ja kellonajan esiin saaminen vaatii näppäinten painelua.

Laatikoistani löytyi menneiden aikojen perintönä useampia rannekelloja, joista valitsin käyttöön tämän ainakin kymmenen vuoden takaisen, aikoinaan runsaasti käytetyn ja yllättävän hyvin säilyneen Swatchin:

Parin viikon käytön jälkeen muistan jopa katsoa sitä aina välillä.

Jotain pientä kivaa itselle -osastollakin tapahtuu edelleen, aiemmin esittelemäni pinkit (vai ovatko ne fuksianpunaiset) tossut ovat saaneet kaverikseen Töölö Fashion Instituten pötkylähuivin:

Huivi on koostettu jämätrikoopaloista, jotka ovat peräisin Nanson ja Daniel Palillon varastoista. Kerrankin oivallista käyttöä Nanson laadukkaille kankaille! Huivi ja tossut sopivat loistavasti yhteen vaikkapa mustan mekon kanssa, kunhan se kesä tosiaan tulee.

Vähän aikaa sitten oli puhetta nettikauppojen palvelusta. Olen aikojen kuluessa tilannut aika paljon kaikenlaista erilaisista nettikaupoista - yleensä ulkomaisista, mutta viime aikoina myös kotimaisista, koska äitiystarvikkeita on ollut kätevästi saatavilla myös täältä. On aika itsestäänselvää, että kaupan itsensä pitää olla helppokäyttöinen, selkeä, informatiivinen, tuotteiden varastotilanteen pitää olla ajan tasalla jne., jotta ostaminen on mielekästä ja onnistuu kätevästi, joten en nyt lähde ruotimaan sitä puolta sen enempää. Sen sijaan tällä hetkellä tuntuu kovasti ajankohtaiselta pohtia, mitä tapahtuu sitten, kun tuote on maksettu.

Itse arvostan kotiinkuljetuksessa nopeutta ja sitä, että minut pidetään ajan tasalla siitä, mitä on tapahtumassa. Ensimmäinen ehto toteutuu aika monessa verkkokaupassa, mutta jälkimmäisen kanssa on vähän niin ja näin. Yllättävän harva kauppa kertoo etukäteen, millä välineellä paketti lähtee liikenteeseen, ja se voi joskus aiheuttaa yllätyksiä - kuvittelen, että paketti on tulossa postissa, mutta yhtäkkiä saankin ihmettelevän puhelun kotioveni takana seisovalta kuriiripalvelun lähetiltä. Lähettämisen hinnasta voi tietysti päätellä jotain, mutta ei aina. Lähetin kyydissä kulkevaan pakettiin kuuluu olennaisena osana myös rahtikoodi ja seurantapalvelu, jonka avulla voin seurata netin kautta, missä pakettini vaeltaa ja milloin voin odottaa sen saapuvan. Lähettien kanssa asioimiseen liittyy myös usein pientä säätämistä, lähetit kun jakavat pakettejaan yleensä vain virka-aikaan, siinäkin mielessä olisi hyvä tietää asiasta etukäteen. Usein on kätevämpää merkitä postitusosoitteeksi esimerkiksi työpaikan osoite, jolloin ei tarvitse itse päivystää lähetin tulon varalta.

Jotkut putiikit hoitavat homman postin kautta ja homma toimii hyvin, kun tuotteet ovat kooltaan pieniä ja rahalliselta arvoltaan vähäisiä, silloin ne kulkevat postissa tavallisina kirjeinä kotiovelle. (Paitsi jos kirje katoaa, silloinhan sitä ei tietenkään välttämättä löydy enää mistään). Kotimaiset äitiyskaupat ja ulkomaiset kirja- ja leffakaupat (kuten Play.com ja The Book Depository) hoitavat homman tällä tavalla.

Isompien pakettien kotiinkuljetus taas on Postille haastavampi homma, Postin lähetit kun tuntuvat aina kompastuvan kaupunkien betoniviidakon suurimpaan ja haastavimpaan esteeseen, eli ovikoodiin. Sellaisen takana asuva saa siis yleensä hakea pakettinsa postitoimistosta, vaikka olisikin maksanut kotiinkuljetuksesta.

Kuten jo aiemmin totesimme, esimerkiksi Edunin nettikaupan toimituspuoli pelaa sutjakkaasti. Sunnuntaina tehty tilaus lähti liikenteeseen maanantaina (ja ehdin vielä maanantaiaamuna sumplia asiakaspalvelun kanssa tuotteiden kokoja, ja toivomani muutos ehti mukaan tilaukseen) kirjattuna kirjeenä ja saman viikon torstaina postilta tuli tieto, että kirje on saapunut postitoimistoon.

Vastaavasti myös Camperin nettikauppa on nopea, sieltä tosin paketti tulee suoraan kotiovelle DHL:n kuriirin kantamana parissa kolmessa päivässä tilauksen tekemisen jälkeen. (Olen myös kerran palauttanut kamaa Camperin kauppaan ja homma sujui muuten kätevästi, mutta vastaisuudessa tiedän, että kannattaa pitää varansa sen kanssa, millaisessa paketissa täkäläinen posti kehottaa palautuksen lähettämään. Tietämättömyyttäni valitsin myyjän suosituksesta jonkun etanapostin, ja ehdin jo moneen kertaan luulla, että koko lähetys on kadonnut, ennen kuin se päätyi perille. Seuraavalla kerralla haluan sellaisen postipaketin, johon kuuluu seurantakoodi.)

Viime viikon keskiviikkona tilasin paketin ranskalaisen vaatekaupan A.P.C.:n nettikaupasta. Paketti saapui Suomen maaperälle eilen, mutta ovikoodi taklasi Fedexin kuriirin - joka ystävällisesti toimitti paketin ovelleni uudemman kerran tänä aamuna. Yhteydenpito kuriirifirman kanssa tökki hiukan kenties siksikin, että tämä kauppa kuului juuri niihin tapauksiin, jotka eivät kertoneet etukäteen, kuka paketin kuljettaa, enkä myöskään saanut paketin seurantakoodia ennen kuin kuuntelin lähetin minulle jättämän puhelinvastaajaviestin. Toisaalta kyllä odottaisin, että lähetti osaisi soitella perään uudemmankin kerran, jos ei pääse ovikoodista ohi.

(Paketin sisällöstä lisää joskus myöhemmin…)

Sillä aikaa toisaalla, eli Saksanmaalla: toissa sunnuntaina (eli 29.3.) American Apparelin verkkokaupassa tekemäni tilaus ei ole vieläkään lähtenyt liikenteeseen - en ainakaan ole saanut vielä lähettipalvelulta vahvistusta siitä, että paketti olisi heidän hoivissaan. AA kertoo sivustollaan, että tilausten “käsittelyaika” on 3-5 työpäivää, minkä jälkeen kuriiri kiikuttaa pakettia noin 2-4 päivää. Tiedustelin ystävällisesti toissapäivänä, onko kaikki ok, kun viisi päivää on jo kulunut, ja sain vastaukseksi tuon saman litanian. Sen verran osasivat kertoa lisätietoa, että tilaukseni on laskutettu 2.4. (eli neljä päivää sen tekemisen jälkeen - monet muut kaupat saavat lähetyksen jo perille tuossa ajassa…). Minulle jäi vähän epäselväksi, alkaako tilauksen “käsittely” sen vastaanottamisesta vai laskuttamisesta.

Muistin virkistämiseksi pengoin sähköpostiarkistoistani edelliseen, vuoden takaiseen AA-tilaukseeni liittyviä viestejä. Ja onpa ihmisen muisti lyhyt - vuosi sitten kävi niin, että 23. toukokuuta tekemäni tilaus oli perillä lopulta 16. kesäkuuta. Tuota tilausta tosin viivästytti se, että “käsittely”ajan pituuden takia luottokorttini ja sen myötä myös kortin numero ehti vaihtua (kesäkuun puolella tosin - olin ollut liian optimistinen ja kuvitellut, että tilaus ehdittäisiin käsitellä toukokuun aikana), mikä tietenkin keskeytti tilauksen “käsittelyn”. Asia selvisi vasta, kun olin kaksi kertaa itse ottanut yhteyttä heidän asiakaspalveluunsa. AA ei siis näköjään ole lyhytpinnaisten eikä nopeaa - tai edes sujuvaa - palvelua arvostavien asiakkaiden kauppa.