Eräänä iltapäivänä

Tänä kesänä olen satunnainen kuin Renton ja erikoisalaani on vaatteiden löytäminen. En löytänyt alennusmyynneistä etsimiäni shortseja, sen sijaan löysin sellaiset äitini vaatekomerosta. Tarkalleen ottaen sieltä löytyi kahdet mustat puuvillashortsit, joista toiset olen itse ostanut Seppälästä joskus 90-luvun alussa ja toiset, kuvassa olevat, ovat äitini vanhat samalta vuosikymmeneltä:

Kuvan neuletakki on niinikään löytö omasta vaatekaapistani, se on männävuosien Samu-Jussi-Marimekkokamaa, kesäistä puuvilla-pellavasekoitetta.

Sugar Kanen tontilla oli puhetta it-bageista ja kengistä, ja lupasin jatkaa aiheesta itse vähän lisää. Lienen paasannut täällä aiemminkin (mutten nyt löydä aiheeseen liittyviä kirjoituksia, joten paasaan taas) siitä, miten kenkähulluutta ja sen seurauksena varsin huoletonta kenkien hamstraamista pidetään usein jotenkin oleellisesti naiseuteen kuuluvana asiana. Ei se niin mene, sanoo allekirjoittanut, joka on huomannut asian kirjaimellisesti kantapään kautta. Itsekin olen aikoinaan hamstrannut oman osuuteni, mutta jossain vaiheessa huomasin, että päädyn kuitenkin käyttämään vain hyvin pientä osaa kokoelmastani. Tykkään kävellä paljon ja huolettomasti, ja suurin osa maailman kengistä ei sovellu sellaiseen. Ei mun tarvitse haalia niitä kaappiini vain siksi, että se on jonkinlainen naisten tapa toimia.

Näin kesäisin olen viimeisen päälle paljasjalkaihminen, en ole käyttänyt sukkia sitten toukokuun ensimmäisten lämpimien ilmojen. Useimmiten löydän jalkoihini eteisen lattialla lähimpänä ulko-ovea lojuvat Havaianakset, koska ne toimivat kaikissa ympäristöissä monsuunisateesta hiekkalaatikkoon ja kaupunkimaratonilta puutarhafiestaan. Omistan myös ihan oikeat nahkasandaalit, surullisen kuuluisat Camper-Bernhard-Willhelmit, mutta niillä on kaikesta mukavuudestaan huolimatta ilkeä tapa alkaa satunnaisesti kalvaa kantapäästä. En siis luota niihin.

Kauniit kengät ovat kauniita, mutta on oikeastaan aika vapauttavaa päästä irti siitä ajatuskuviosta, että kenkien pitäisi olla jotain erityistä. Pääsee lähemmäksi satunnaisuuden ydintä, ja näyttää samalla taas vähän enemmän itseltään.

Vaikka vielä on kesää jäljellä ja aion lampsia lipsuissa pitkälle syyskuuhun, en silti malta olla miettimättä, mitä tuleman pitää. Kuten joka vuosi ehkä vuodesta -93, aion inspiroitua ysäristä ja siitä yhdestä tietystä musagenrestä. Tänä vuonna homman voisi vetää vaihteen vuoksi vähän överiksi, tässä annos inspiraatiota:

Tein heräteostoksen, joka on monella tavalla hämmentävä. 1) Minähän en yleensä tee heräteostoksia, 2) vaate ei ole musta, harmaa, valkoinen tai pastellisävyinen, 3), se on kuviollinen, 4) se on ruotsalaisesta halpisketjusta (tällä kertaa Monkista), 5) se on LEIKKIPUKU. Se tulee kuitenkin tarpeeseen, koska olen kaivannut jonkinlaista kesämekkoa with a twist - tällä kertaa siis lahkeet ovat se twist.

Päästyäni kotiin uuden pukuni kanssa ihmettelin hetken, mitä oikein olen mennyt ostamaan. Henkarilla roikkuessaan ja väärin asustettuna (esimerkiksi ballerinojen kera) vaate näyttää siltä, että olen lähdössä päivätansseihin 40 vuotta liian aikaisin. Ehdin jo tarkistaa ostokuitista, että puvun saa palauttaa, mutta sitten muistin lapsuuden sankarini (kelailkaa sinne videon loppupuolelle, niin löydätte pointin):

Lättänäsandaalien, pamppaantuneen villatakin ja jonkun satunnaisen huivin kera puettuna tämä on just täydellinen lady grunge -mekko (vaikkei se oikeasti olekaan mekko, mutta Kurtin leninkikin taitaa olla juoponnapissa)! Tietenkään hellepuku ja paksu villatakki eivät oikein sovi yhteen, mutta kesäyöt ovat olleet viileitä viime aikoina. Ehkä löydän kaapista vielä jonkun ohuemmankin neuleen, joka palvelee samaa tarkoitusta, ja ihan oikealla helteellä tietty mennään ensimmäisen kuvan mukaisesti reteesti asustamatta.

(Tajusin muuten just, että nuo Bernhard Willhelm -sandaalit ja Kaksi-Två-laukkuni ovat molemmat hyvin samaan tyyliin sahalaitaisia.)

Alkaneen kesän kunniaksi jatkan loose on loose -linjalla, yhdistäen siihen katalaanihippiurbaanisurffipummimeininkiä viimevuotiseen malliin:

harmaa laskospaita Cecilia Sörensen, sen alla malvanvärinen hoppi American Apparel, haaremihousut American Apparel, lipsut Havaianas

Vasta kuvan ottamisen jälkeen tajusin, että asu näyttää sekä mielenkiintoisemmalta että tasapainoisemmalta, jos antaa alemman topin helman roikkua vapaasti housujen päälle. Alan pikkuhiljaa oppia kerrostamaan, vielä pitäisi muistaa kuvata kerrostumat silloin, kun niissä onnistun.

Sitten sama, mutta astetta nelikulmaisemmin:

tasaraitapaita Marimekko, haaremihousut American Apparel, jumppatossut Camper

Meidän Pariisin Anna jutteli vaikeasta suhteestaan lenkkitossuihin. Mulla on vähän samaa ongelmaa - lenkkarit ovat mulle turhan sporttiset ja kumitossuista (siis Converse-Vans-osastosta) en tykkää, silti haluaisin kävellä mukavissa kengissä. Mun valintani ovat jo pitkään olleet Camperin jumppatossut, joita ennen myytiin mallinimillä Left ja Right. Nykyään vastaava malli on Colibri, joka valmistajansa mukaan on samaan aikaan ballet pump ja sporty moccasin. Uudet tohvelit siis ensiesittelyssä jälkimmäisessä asukuvassa, ja ihan kohta myös lähikuvassa.

Kenkien suhteen olen ollut viime vuosina erityisen merkkiuskollinen, ja kun lapselle piti saada ensimmäiset omat kävelykengät serkun vanhojen, jo liian pieneksi jääneiden tilalle, valinta osui kuin sattumalta samaan merkkiin…

Nyt on kummallakin kunnon jalkineet urbaaniin flaneeraukseen.

Avauduin Sugar Kanelle Facebookissa jokakeväisestä aiheesta “mulla ei oo kunnon päällystakkia”. Sen sijaan mulla oli muutama takki, jotka olin jo päättänyt viskata kirppislaatikkoon saadakseni kaappiin tilaa talvitakeille (jotka lisääntyvät ilmeisesti jotenkin suvuttomasti joka talvi). Otin kirppissäkin sisällön tarkasteluun vielä kerran ennen sen viemistä ulos ja löysin sieltä pari vuotta sitten ostamani Marc O’Polon takin. Se oli saanut tylyn tuomion siksi, että sen vetoketjun päällä olevat tereet ovat niin pitkät, että jäävät aina vetoketjun väliin, kun takkia kiskoo huolimattomasti kiinni.

FB-tilityksessäni olin maininnut, että en halua parkaa, vaan jotain kasarimpaa. Ja siinähän se on - väljää ja kiiltävää tuulitakkifiilistä. Eikä vetoketjun kanssa tarvitse kamppailla, kun pitää takkia auki!

takki Marc O’Polo, rengashuivi American Apparel, neulosjakku Marimekko, t-paita Edun, pussihousut Miriam Ponsa, sukkikset H&M, kengät Camper, laukku KTZ

Kevään tullen olen ottanut taas uskolliset pussihousut ja jumppatossut käyttöön. Ne sopivat niin täydellisesti urbaaniin flaneeraukseen.

Monokromaattisella minimalismilla kevättä kohti eli Marimekon kummalliset hihat in action:

Neulosjakku Marimekko, tasaraitapaita Marimekko, housut Twist&Tango, ballerinat Camper

Äitini sanoin: vähän liian lyhyt ja vähän liian pitkät hihat, muuten hyvä. Eli just mun makuuni, kerrankin voin kerrostaa.

Noin muuten pukeutumisinspiraatio on edelleen vähän hakusessa ulkomaailmaa hallitsevan valkoisen aineen ja varsinkin sen sulamisolomuodon takia. Ballerinakelejä odotellessa.

Olen jo pitkään katsellut sillä silmällä erilaisia prätkäsaappaita, ja kerran toisensa jälkeen todennut ne liian univormumaisiksi ja raskastekoisiksi itselleni. Camperin nettikaupan season preview -valikoimasta löysin nilkkapituiset saappaat, jotka muistuttivat prätkäsaappaita olematta kuitenkaan sellaiset, ruskea väri ei vain sopinut värimaailmaani.

Nettikauppaan ei syysmalliston ilmestyttyä tullut muunvärisiä versioita, joten olin jo päättänyt unohtaa koko saappaat ja etsiä jotain muuta. Sitten löysin täkäläisestä kenkäkaupasta nämä - samat kengät, mutta mustina:

Nyt sain samalla kertaa paitsi prätkäsaappaat with a twist ja naisellisemman lestin kera, myös jo viime syksynä haaveilemani nilkkurit. Yritin miettiä, millaisiin yhdistelmiin pukisin ne tulevana talvena, mutten vielä onnistunut, ulkona on liian lämmintä ja kuljen edelleen sukattomana. Asukuvia seuraa siis myöhemmin.

Olen istunut kolmena perättäisenä päivänä lempparikahvilani Espresso Edgen kadunvarsiterassilla Kruununhaassa ahmimassa porkkanakakkua cappuccinon kera ja nauttimassa suorastaan eteläeurooppalaisesta syyskelistä - aivan samanlainen sää oli Barcelonassa, kun pistäydyin siellä loka-marraskuun vaihteessa kaksi vuotta sitten. Aamuisin oli jo kylmä ja päivälläkin tuuli oli viileä, mutta auringonpaisteessa tuli kuuma ja valo oli kirkasta ja terävää. Jag önskar jag var där nu, tai ainakin sitten kuukauden päästä, kun siellä on edelleen eteläeurooppalainen syksy ja täällä on säkkipimeää.

Syksyn kunniaksi olen pikkuhiljaa saamassa täydellinen vaatekaappi -projektini päätökseen. Olen jäämässä vuodenvaihteen jälkeen joksikin aikaa hoitovapaalle, mikä tarkoittaa sitä, että tuloni kutistuvat varsin pieniksi, ja nekin vähät tarvitaan todennäköisesti muuhun kuin vaateostoksiin. Olenkin pikkuhiljaa kuluneen vuoden mittaan hankkinut puuttuneita tarpeellisia vaatekappaleita ja klassikkoja (mm. yllä mainitsemani saappaat, jotka olivat viimeisten joukossa listallani), ja homma alkaa olla hallussa (paitsi että Meidän Pariisia lukiessani tajusin just, ettei mulla ole mustia housuja, ja se pikkumustakin uupuu edelleen, ärk…). Poverty Deluxen Jaakolla on aika lailla samansuuntaisia suunnitelmia, joten tulemme varmaankin toimimaan vertaistukena toisillemme (ja mä neulon ja Jaakko ompelee).

En siis suunnittele mitään ideologista ostoslakkoa, aion vain testata, onnistunko pärjäämään jonkin aikaa sen kanssa, mitä mulla jo on. Tavoitteenani on ollut jo pitkään, että voisin pukeutua suunnilleen kiskomalla kaapista päälleni, mitä sieltä nyt sattuu käteen osumaan, ja kaikki vaatteet sopisivat yhteen toistensa kanssa. Olen jo aika lähellä tavoitettani.

Pankkitililleni ilmaantui tänään rahaa tullihallitukselta. Nyt voimme siis julistaa onnettoman tullirajojen yli tapahtuneen nettishoppailuyritykseni päättyneeksi. Opening Ceremony maksoi rahat kengistä takaisin saman tien, tulli oli hitaampi (niinkuin olin arvellutkin - olin myös ennakoinut, ettei homma tule kerralla selväksi, ja niinpä jouduinkin lähettämään heille lisää papereita, kun en ollut tajunnut, että tietyt tullipostista saamani, keskenään hyvin samannäköiset laput eivät olleet toistensa kopioita, vaan erillisiä asiakirjoja). Jäin lopulta miinukselle Yhdysvaltoihin lähetetyn kirjatun paketin verran, vajaan neljäkymppiä. Pidän niitä oppirahoina protektionismin toiminnasta käytännössä.

Ja minähän tosiaan sain ne sandaalit kuitenkin, Camperin omasta verkkokaupasta ystävällisen ja henkilökohtaisen palvelun kera. Tänään on puolivuosittaisen varustehuollon aika ja ne ovat menossa takaisin laatikkoonsa odottamaan ensi kesää. Nyyh.

*

Jokin aika sitten etsiskelin halvempia kosmetiikkatuotteita, kun huomasin, etteivät ne kalliitkaan aina ole niin hyviä.

Mulla on nyt kaksi uutta suosikkia: Max Factorin Masterpiece-ripsiväri (ei kökköönny ja harja on hyvä, toisin kuin edellisessä viestissä mainisemassani MAC:in ripsarissa, sen harjalla väriä meni aina vähintään yhtä paljon ripsien ympärille kuin ripsiin) ja apteekista saatava Ceralan-perusvoide (paitsi kroppani, myös ihoni on sattuneesta syystä muuttunut rutikuivaksi, ja Ceralan on oivallinen varsinkin kasvoille).

Anna kyseli jo ajat sitten blogikansan syysinspiksiä. Itse olen hikoillut ympäriinsä surffipummiasusteissani enkä edes tajunnut kesän loppuvan joskus, ennen kuin mieheni palasi kesälomaltaan takaisin töihin ja aika asettui taas perinteiseen uomaansa. Tällaiselle lapsikeskeistä kestolomaa viettävälle kaikki päivät ovat samanlaisia, joten en aina tiedä, kuinka mones päivä on ja mikä viikonpäivä on (ja ne päivät menevät näköjään aika vauhdilla, minkä huomaa bloggaustahdista - edellisestä kerrasta onkin jo vähän aikaa), työläisten lomat ja varsinkin niiden loppuminen sen sijaan aina rytmittää kesän varsinaiseen kesään ja syksyn odotukseen.

Tänä syksynä, kuten aina syksyisin ja välillä kesäisinkin, haen innoitusta kulahtaneiden villapaitojen ja kolhittujen maihareiden maailmasta. Veikkaan syyksi sitä, että syksyisin muistan aina itseni koulussa ja erityisesti lukiossa, jota kävin silloin, kun grunge teki ensimmäisen tulemisensa. Det känns som när jag kom hit way back i nittiotre.

Olisin tahtonut fiilistellä perinteiseen tapaan Nirvanan Lithium-videon parissa (siitä löytyy inspistä paitsi pukeutumiseen, myös tanssiaskeliin eli holtittomaan pogoiluun), mutta se on kadonnut kokonaan YouTubesta. Valitsen siis tilalle toisen klassikon:

Tällä kertaa olen niin onnellisessa tilanteessa, että vaatekaapissani on jo melkein kaikkea tarvittavaa. Tai ilmaistaanpa asia toisin: en välttämättä tarvitse mitään uutta, mutta jos satun löytämään pari haaveilemaani juttua just sellaisina kuin olen ne itselleni kuvitellut, saatan joutua tekemään investointeja.

Antakaa siis vinkkejä, jos näette jossakin mustan villatakin, joka on silleen kivasti muodoton, että sen voi kiskoa päälleen miten sattuu ja kuroa kiinni hakaneulalla. Mä jään sillä aikaa odottamaan Camperin syysmalliston varsinaista julkaisua, josko olisivat tehneet näistä bootseista tai näistä nilkkureista kivamman värisiä vaihtoehtoja. Mallit ovat kummassakin kohdallaan, värit eivät.

(Asos-verkkokauppakin muuten kertoo meille, että the grunge girl is back ja Nirvana on hot, mutta oonko mä vaan vanha ja niuho, kun mun mielestä noissa Asoksen virityksissä ei ole mitään grungea eikä varsinkaan Nirvanaa? Noo, voihan se olla, että kyseessä on tulkinta ja mä en vaan tajuu.)