Eräänä iltapäivänä

Tänä kesänä olen satunnainen kuin Renton ja erikoisalaani on vaatteiden löytäminen. En löytänyt alennusmyynneistä etsimiäni shortseja, sen sijaan löysin sellaiset äitini vaatekomerosta. Tarkalleen ottaen sieltä löytyi kahdet mustat puuvillashortsit, joista toiset olen itse ostanut Seppälästä joskus 90-luvun alussa ja toiset, kuvassa olevat, ovat äitini vanhat samalta vuosikymmeneltä:

Kuvan neuletakki on niinikään löytö omasta vaatekaapistani, se on männävuosien Samu-Jussi-Marimekkokamaa, kesäistä puuvilla-pellavasekoitetta.

Sugar Kanen tontilla oli puhetta it-bageista ja kengistä, ja lupasin jatkaa aiheesta itse vähän lisää. Lienen paasannut täällä aiemminkin (mutten nyt löydä aiheeseen liittyviä kirjoituksia, joten paasaan taas) siitä, miten kenkähulluutta ja sen seurauksena varsin huoletonta kenkien hamstraamista pidetään usein jotenkin oleellisesti naiseuteen kuuluvana asiana. Ei se niin mene, sanoo allekirjoittanut, joka on huomannut asian kirjaimellisesti kantapään kautta. Itsekin olen aikoinaan hamstrannut oman osuuteni, mutta jossain vaiheessa huomasin, että päädyn kuitenkin käyttämään vain hyvin pientä osaa kokoelmastani. Tykkään kävellä paljon ja huolettomasti, ja suurin osa maailman kengistä ei sovellu sellaiseen. Ei mun tarvitse haalia niitä kaappiini vain siksi, että se on jonkinlainen naisten tapa toimia.

Näin kesäisin olen viimeisen päälle paljasjalkaihminen, en ole käyttänyt sukkia sitten toukokuun ensimmäisten lämpimien ilmojen. Useimmiten löydän jalkoihini eteisen lattialla lähimpänä ulko-ovea lojuvat Havaianakset, koska ne toimivat kaikissa ympäristöissä monsuunisateesta hiekkalaatikkoon ja kaupunkimaratonilta puutarhafiestaan. Omistan myös ihan oikeat nahkasandaalit, surullisen kuuluisat Camper-Bernhard-Willhelmit, mutta niillä on kaikesta mukavuudestaan huolimatta ilkeä tapa alkaa satunnaisesti kalvaa kantapäästä. En siis luota niihin.

Kauniit kengät ovat kauniita, mutta on oikeastaan aika vapauttavaa päästä irti siitä ajatuskuviosta, että kenkien pitäisi olla jotain erityistä. Pääsee lähemmäksi satunnaisuuden ydintä, ja näyttää samalla taas vähän enemmän itseltään.

Vaikka vielä on kesää jäljellä ja aion lampsia lipsuissa pitkälle syyskuuhun, en silti malta olla miettimättä, mitä tuleman pitää. Kuten joka vuosi ehkä vuodesta -93, aion inspiroitua ysäristä ja siitä yhdestä tietystä musagenrestä. Tänä vuonna homman voisi vetää vaihteen vuoksi vähän överiksi, tässä annos inspiraatiota:

Tein heräteostoksen, joka on monella tavalla hämmentävä. 1) Minähän en yleensä tee heräteostoksia, 2) vaate ei ole musta, harmaa, valkoinen tai pastellisävyinen, 3), se on kuviollinen, 4) se on ruotsalaisesta halpisketjusta (tällä kertaa Monkista), 5) se on LEIKKIPUKU. Se tulee kuitenkin tarpeeseen, koska olen kaivannut jonkinlaista kesämekkoa with a twist - tällä kertaa siis lahkeet ovat se twist.

Päästyäni kotiin uuden pukuni kanssa ihmettelin hetken, mitä oikein olen mennyt ostamaan. Henkarilla roikkuessaan ja väärin asustettuna (esimerkiksi ballerinojen kera) vaate näyttää siltä, että olen lähdössä päivätansseihin 40 vuotta liian aikaisin. Ehdin jo tarkistaa ostokuitista, että puvun saa palauttaa, mutta sitten muistin lapsuuden sankarini (kelailkaa sinne videon loppupuolelle, niin löydätte pointin):

Lättänäsandaalien, pamppaantuneen villatakin ja jonkun satunnaisen huivin kera puettuna tämä on just täydellinen lady grunge -mekko (vaikkei se oikeasti olekaan mekko, mutta Kurtin leninkikin taitaa olla juoponnapissa)! Tietenkään hellepuku ja paksu villatakki eivät oikein sovi yhteen, mutta kesäyöt ovat olleet viileitä viime aikoina. Ehkä löydän kaapista vielä jonkun ohuemmankin neuleen, joka palvelee samaa tarkoitusta, ja ihan oikealla helteellä tietty mennään ensimmäisen kuvan mukaisesti reteesti asustamatta.

(Tajusin muuten just, että nuo Bernhard Willhelm -sandaalit ja Kaksi-Två-laukkuni ovat molemmat hyvin samaan tyyliin sahalaitaisia.)

Stellagee ja Anna ovat jutustelleet hellepukeutumisesta, jospa määkin vähän.

Helteisessä kaupungissa (tai oikestaan kaupungeissa, vietin viikonlopun Turussa) tallustellessani olen kiinnittänyt huomiota siihen, että monilla nykynuorison edustajilla on tapana verhoilla jalkansa paksuihin mustiin legginseihin tai peräti sukkahousuihin myös liki kolmenkymmenen asteen lämpötilassa. Mulla hikoo perse pelkästä ajatuksestakin.

Kuvittelen kuitenkin arvaavani, mistä kyseinen ilmiö johtuu - olen itsekin saanut itseni kiinni hautomasta mielessäni ajatusta siitä, että reiteni eivät ole esittelykelpoiset eikä Aikuisen Naisen ole sopivaa näyttäytyä julkisilla paikoilla liian lyhyissä helmoissa tai lahkeissa. Mutta kuka lopulta kieltää? Aivan niin, minä itse. Minun reisissäni tai polvissani ei oikeasti ole mitään sellaista vikaa, minkä muut huomaisivat (ja mitä väliä, vaikka huomaisivatkin) ja veikkaan, että niin on aika monen leggins-nuorenkin laita. Kyse on taas niistä kuuluisista möröistä omien korvien välissä.

Eri asia tietenkin on, jos esimerkiksi työpaikalla katsotaan karsaasti paljaita reisiä, mutta silloinkin mieluummin pidentäisin lahjetta tai hameenhelmaa kuin kiskoisin nylonia alle. Nyt, kun vaatimus sisäsiistiydestä ei enää rajoita omaa pukeutumistani, olen päättänyt heittää Aikuisen Naisen päähänpinttymillä ns. vesilintua ja pukeutua just niin lyhyisiin shortseihin kuin haluan. Ihan hotpants-osastolle en aio edelleenkään mennä, mutta nämä Beamin alesta löytämäni A.P.C. -shortsit ovat just hyvät:

Shortsit A.P.C., toppi Marimekko, arskat Miu Miu ja sandaalit Bernhard Willhelm X Camper

Aina sentään löytyy joku pukeutumista rajoittava tekijä, mulle se on tällä hetkellä jälkikasvun ruokkiminen, joka estää mekkojen käyttämisen. Pitää siis keksiä muuta, vaikka tällaisia shortsit ja hulmuava toppi -yhdistelmiä. Väliaikainen työelämästä poistuminen tuo lahkeen- ja helmanpituuden lisäksi muitakin vapauksia pukeutumiseen, nyt voin nimittäin käyttää myös rypistyviä materiaaleja ilman huolta siitä, miltä perspuoleni näyttää kahdeksan tunnin (hikisen) toimistolla istumisen jälkeen.

Ameriikan mantereelle suuntautunut sandaaliostokseni meni siis ns. puihin. Palautin sandaalit ja sain rahat takaisin, mutta Fedexin kuitti tullimaksuista antaa edelleen odottaa itseään… en siis ole vielä päässyt anomaan takaisin maksamiani tulleja. Katsotaan, miten käy.

Kaiken säädön jälkeen sandaalivarastoni huono tila jäi jurppimaan, sillä siivoimmat niistä, viimevuotiset akuuttiin sandaalinpuutteeseen hätäpäissäni ostamani halpikset näyttävät just itseltään - loppuunajetuilta halpiksilta. Mun sandaalien pitää olla paitsi hyvännäköiset, myös kestävät ja hyvät jalassa, koska aion kävellä niillä PALJON. Aiempina vuosina sandaalini ovat joutuneet koetukselle eteläisen Euroopan helteisissä kaupungeissa, tänä vuonna aion talloa (loputtomiin) lähinnä kotikaupunkini katuja. Kotimaan kauppojen tarjonta ei paljon päätä huimannut - kuten aiemmin mainitsin, löysin lähinnä keinonahkaa, tursuavia liimasaumoja ja loputtomat määrät toinen toistaan tylsempiä gladiaattorisandaaleja. Jäin siis edelleen haaveilemaan mustista Bernhard Willhelm X Camper -sandaaleista, käsissäni kääntymässä käyneet ruskeat versiot kun vaikuttivat väriä ja pohjan mallia lukuunottamatta varsin hyviltä.

Apu löytyi lopulta vanhasta tutusta paikasta - Camperin omasta verkkokaupasta. Lähetin heille tiedustelun, olisiko mustia sandaaleita mahdollista saada, vaikka niitä ei olekaan tarjolla verkkosivustolla, ja sain erinomaista ja henkilökohtaista palvelua. He lupasivat tarkistaa keskusvarastonsa tilanteen ja ilmoittivat samantien, että sandaaleita löytyy edelleen. Annoin luottokorttini numeron puhelimitse (he soittivat minulle) ja tilaus lähti matkaan. He pahoittelivat, että varastotilausten käsittely kestää normaalia kauemmin, mutta paketti lähti lopulta matkaan päivässä. (Ja saapui nopeasti suomen rajalle - sen jälkeen DHL:n kanssa suoritettiin aiempaa rasittavammat säätökuviot: heidän lähetyksenseurantansa ei näytä Suomen rajojen sisällä reaaliaikaista tilannetta enkä siis voinut tietää, milloin lähetys on tulossa meillepäin. Opin tällä kertaa myös sen, että lähetit eivät nykyään ole firman omia eivätkä siksi voi joustaa missään asiassa, ja että vastaanottavan osoitteen muutos maksaa nykyään 16 euroa ja summa pitää maksaa etukäteen. Eikä puhelimitse tavoitettu asiakaspalvelija välttämättä kirjoita kaikkia osoitetietoja ylös. Sain kuitenkin paketin sitten seuraavana päivänä.)

Tässä ne nyt ovat ihan oikeesti: