Eräänä iltapäivänä

Nämä kaverit lähtivät eilen Seattleen, Plush You! -tapahtumaan. Näytille siis.

Vasemmanpuoleinen heppu on Jazz-varis ja hänen pienempi kaverinsa Beat-tiainen, urbaaneja kotimaisia laululintuja molemmat. Koska ovat lintuja, he tietenkin tykkäävät matkustaa. Kuvassa he ovat etsimässä New Yorkin jatsahtavaa sydäntä.

Kummallakin linnulla on neljä sisarusta (joista osa on vielä hiukan vaiheessa…), jotka kaikki poikkeavat ulkonäöltään hiukan toisistaan. Kunhan saan käytännön hommat hoidettua (ja loput pyrstöt ommeltua), katsotaan, mihinpäin he voisivat lentää.

Yksi parhaimmista ankeasta asumisesta johtuvan stressin purkukeinoista on kanavakirjonta. Se menee himosseen, niinkuin turkulaiset sanovat, ja valmista tulee viikossa, kun vauhtiin pääsee. Lopputulos oli ensimmäinen omasta mallista toteutettu kanavatyöni.

Mallina oli Kissa Sininen:

Mieheni suosiollisella avustuksella (hän on eri tavalla taitava PhotoShopin käyttäjä kuin minä - hän muuttaa kuvia, minä viilaan pikseleitä) veivasin siitä ruutupiirroksen:

Ja lopputulos on tällainen (kuvassa tosin on värit vinksallaan: varsinainen työ on sävyiltään tummempi, ei ihan noin kirkas eikä kontrastia ole noin paljon):

Nelikulmainen kuva on pingotettu kiilakehykseen, pari senttiä korkeat sivut ovat samaa vihreää kuin silmien vaalein sävy.

(Jutun otsikko on Wikipedian osuva määritelmä kanavakirjonnalle.)

*

Olen löytänyt uuden suosikki-inspiraatioblogin: Print & Pattern tarjoaa jatkuvana virtana elukankuvia sun muita upean värikkäitä kuoseja. Ja niiltä on ilmestynyt kirjakin!

*

Ankea asuminen on muuten jo päättynyt! Asiasta lisää lähiaikoina, kunhan saan kaaoksen hallintaan ja ehdin tutkia ympäristöäni.

Kerään hyvin hajamielisesti ja harvakseltaan (design)pehmoleluja, sekä silmäniloksi että inspiraatioksi omia ötököitäni ajatellen.

Tunteeni neuvostoliittolaisia pehmoleluja kohtaan ovat aina olleet hyvin lämpimät. Vaahtomuovisina ja nukkapintaisina ne eivät ole kovin leikkikelpoisia ja yleensä ne ovat vähän vinksahtaneen näköisiä, mutta juuri epäkäytännöllisyys ja vinksahtaneisuus tekevät niistä vastustamattomia. Omistan niitä kolme: vuoden 1980 Moskovan olympialaisten kisamaskotti, Misha-karhu, oli tuliainen isoäitini matkalta samaan kaupunkiin samana vuonna, vaaleanpunertavan härän ostin Diverssikaupasta joskus 90-luvun alussa. Uusin tulokas on tämä kaveri, jonka löysin Kaivarin Kanuunasta viime viikonloppuna:

Tarjolla oli kaikenlaista koirasta sammakkoon, mutta valitsin otuksista kaikkein kummallisimman näköisen. Vielä pitäisi selvittää, mitä eläinlajia tuo oikein edustaa - minä veikkasin muurahaista, mieheni ampiaista.

Muisti palailee pätkittäin. Istuskelin (mustalla nahka)sohvalla lukemassa eiliseen viestiini tulleita kommentteja ja niinkuin nykyään tapanani on, jäin välillä tuijottamaan olohuonettamme hallitsevaa Manhattania. Yhtäkkiä muistin taas yhden unohtuneen ikuisen inspiraation lähteen: Tim Burtonin ohjaaman Batman-elokuvan vuodelta 1989.

Pidän elokuvasta kokonaisuudessaan, mutta varsinaisen vaikutuksen siinä teki kulissi, jossa tarina tapahtuu - Gotham City. Elokuvan production designer Anton Furst kuvailee kädenjälkeään seuraavasti:

We imagined what New York City might have become without a planning commission. A city run by crime, with a riot of architectural styles. An essay in ugliness. As if hell erupted through the pavement and kept on going.

(Lähde: Wikipedia)

Batman-sarjakuvien tekijän Dennis O’Neilin näkemys (sarjakuvien) Gotham Citystä välittyy niinikään Burtonin elokuvasta:

Batman’s Gotham City is Manhattan below Fourteenth Street at eleven minutes past midnight on the coldest night in November.

(Lähde: Wikipedia)

Riot of archtectural styles voisi kuvata omaa tyyliäni niin pukeutumisessa kuin sisustamisessakin: art decoa (Chrysler buildingin katossakin on vähän niinku laskoksia, eikö?), modernismea, funkkista, betonibrutalismia ja muutama satunnainen hökkelikylä sekaan.

Elokuvan nähneet muistanevat sen lopussa kaupungin yllä leijailleet Jokerin viritykset: suuret, myrkyllistä kaasua sisältävät, omituisia otuksia esittävät ilmapallot. Ne olivat vähän (tai oikeastaan paljon…) vinksahtanut versio Macy’s-tavaratalon kiitospäivän paraatista, jollaisia on järjestetty art decon ajoista lähtien. Emedemartan blogista löytyy valikoima kuvia menneiden vuosien oikeista ilmapalloista New Yorkin kaduilla. Ihan järjettömän hienoja.

Olen huomaavinani niiden ulkonäössä jotain yhtäläisyyttä näiden kavereiden kanssa.

Trailerista löytyy myös Jaakolle inspiraatiota vähän värikkäämpään miesten pukeutumiseen.

Ystävät huomaavat joskus asioita, jotka jäävät itseltä pimentoon. Meidän Pariisin Anna perheineen antoi minulle syntymäpäivälahjaksi aivan mielettömän hienon kirjan: Irving Penn Regards the Work of Issey Miyake - kirja esittelee Issey Miyaken tuotantoa vuosilta 1975-1998 Irving Pennin minimalistisen tyylikkäin valokuvin.

Fanittelin Isseyta kovastikin aikoinaan 1900-luvun puolella, mutta sittemmin olen jostain käsittämättömästä syystä unohtanut kokonaan, miten suuri vaikutus miehellä on ollut tekemisiini, sekä omaan pukeutumistyyliini että käsitöitteni tyyliin. En tiedä, mistä Anna keksi hankkia minulle juuri tämän kirjan, mutta sitä selatessani muistin taas, mistä tässä kaikessa on kysymys. Älkää kuitenkaan kysykö, mistä - en minä osaa selittää. Sillä on jotain tekemistä äärimmäisen yksinkertaisuuden, arkkitehtonisen tyylikkyyden ja pehmeän käyttömukavuuden kanssa.

Eikö näissä kahdessa olekin jotain samaa?

Kuvan keskeneräinen neuletyö on väriä lukuunottamatta samanlainen kuin aiemmin tekemäni harmaa putkilo, ja olen tosiaan kehitellyt mallin ennen kuin sain haltuuni tuon kirjan.

*

Samaan aikaan katselin Flickrissä sijaitsevaa amigurumi-kuvakokoelmaani sillä silmällä ja huomasin, että kaikki ne otukset, joista itse pidän eniten, ovat lintuja. Hmm.

Taidan olla valaistunut.

Pari viikkoa sitten tartuin virkkuukoukkuun ensimmäistä kertaa sitten viime kevään, kun äitiyslomani alussa tylsistyin sohvalla ison mahani kanssa ja virkkasin niin paljon, että sormiini tuli känsiä. Nämä ötökät tuntuvat vaativan erityistä inspiraatiota, välillä niitä putkahtelee päähäni koko ajan ja välillä ei ollenkaan. Eräs nuori sukulaiseni nimittää leppäkerttuja ipputiituiksi, ja idea tähän kaveriin syntyi siitä.

On muuten edelleen aika ärsyttävää virkata mustalla langalla talvi-iltoina. Vinkkejä hyvistä jalkalampuista otetaan vastaan.

Meidän Pariisissa oli vähän aikaa sitten juttua kaupunkilinnuista. Itse bongasin pari viikkoa sitten yhden erikoisimmista (kamerakännykällä ei sitten saa kunnollista kuvaa, vaikka miten yrittäisi…):

Forumin Kukontorilla katonrajassa norkoillut huuhkaja toimi innoittajana tälle kaverille:

Ja ne kaverit, jotka näin kevään (mikä ihmeen kevät? täällä on kaksi astetta lämmintä) tullen mökäävät aamusta iltaan naapuritalomme katolla, inspiroivat tekemään virkatun version lähisukulaisestaan:

(Naapurilokkimme ovat kalalokkeja, tuo on naurulokki. Mutta tykkään naurulokeista enemmän ja ne ovat jotenkin kuvauksellisempia.)

Jo pitkään vaivannut putkiaivoisuus jotenkin tihentyy entisestään nyt, kun olen äitiyslomalla. Olen asioita touhutessani välillä peräti unohtanut sen, että internet on olemassa.

Kun ei tarvitse saada mitään järkevää aikaiseksi, voi käyttää vaikka koko päivän sen miettimiseen, miten saisi virkatun leijonan harjan näyttämään mahdollisimman hyvältä. Ja tulihan siitä ihan hyvä, loppujen lopuksi.

Internet, silloin kun sen muistaa, on toisaalta ihan hyvä olemassa, varsinkin kun alan olla jo siinä jamassa, ettei kaupungilla vaeltelu oikein onnistu eikä edes kiinnosta. Olen jatkanut jotain pientä kivaa itselle -projektiani tilaamalla kesäksi t-paitoja Edunilta ja toppeja American Apparelilta. Ensinmainitun palvelu oli niin hyvää ja nopeaa, että jälkimmäisen hitaus jo hiukan närkästyttää - Edunin tilaukseni oli jo perillä siinä ajassa, kun American Apparel vielä tuntuu miettivän, millaisessa paketissa kamat laitetaan postiin. Vaikka olen itse hiukan hidas, muutun hyvinkin malttamattomaksi silloin, kun odotan asioita rahaa vastaan.

Palvelusta puheen ollen, osaako kukaan suositella pesulaa, josta saisi ammattitaitoista, laadukasta, henkilökohtaista ja nopeaa palvelua ja joka sijaitsisi Helsingin eteläisen kantakaupungin alueella? Olen viime aikoina asioinut yhden sellaisen putiikin kanssa, joka ei täytä yhtäkään noista kriteereistä, ja nyt haluaisin palvelukseen pesulan, jonka huomaan voisin oikeasti uskaltaa jättää aarteeni (eli ennen kesävarastoon siirtämistä pesua kaipaavan talvitakin).