Eräänä iltapäivänä

Kirjoitanpa nyt näistäkin vinkiksi tarvitseville, kun asia on vielä muistissa. Kuten aiemmin kerron, sukkahousuahdistus alkoi vaivata jo ennen raskauden puoltaväliä, kun jouduin luopumaan uskollisista Wolfordeistani ja etsimään korvikkeita äitiyssukkahousujen ankeista valikoimista.

Kokeilin kolme eri merkkiä:

- Boobin paksut puuvillasekoitesukkahousut (80% puuvillaa, loput polyamidia ja lycraa). Ne osoittautuivat erittäin huonolaatuisiksi - varpaankynnet kaivautuivat ulos sukankärjistä jo muutaman käyttökerran jälkeen ja sukkikset ratkeilivat päälle puettaessa haarasaumoista. Yksi pari repesi reidestä, kun satuin nykäisemään vähän vauhdikkaammin. Miinusta myös ääliömäisestä tuotemerkin nimestä.

- Fertile Mind -äitiyssukkahousut (89% mikrokuitua, loput spandexia ja puuvillaa). Materiaali tuntui hyvälaatuiselta ja napakalta, mutta vaikka valitsin koon taulukon mukaan, nämä aiheuttivat ns. haarakiilaefektin, eli haarakiila valui koko ajan alemmas kävellessä (ja vastaavasti vyötärönauha puristi vatsaa puolesta välistä). Haarakiila oli jostain syystä tehty paksusta puuvillakankaasta, mistä johtuen haarasaumat olivat paksut ja kovat ja hankasivat.

- H&M Mama - 40 denierin perus-mammasukkahousut. Näissä olivat haarasaumat ns. viturallaan ja kova materiaali kalvoi kantapäitä, niinkuin halpissukkahousuilla on tapana. Olivat kuitenkin muuten kestävämmät ja istuvammat kuin kaksi edellistä mallia.

Lopulta järkevimmäksi sukkahousujen korvikkeeksi osoittautuivat H&M Mama -merkkiset legginsit (50% luomupuuvillaa ja 45% tavallista, loput elastaania). Ne ovat liian pitkät ja niiden saumat kiertävät säärien kohdalta, mutta ne eivät ole menneet pesuissa miksikään. Kun niiden alle pukee lentosukat, saa samalla apua jalkojen turvotukseen.

Muutenkin täytyy sanoa, että H&M tuntuu pärjäävän ihan hyvin, mitä tulee äitiysvaatteiden laatuun - olen tosin hankkinut H&M:lta vain yhden mekon noiden trikoiden ja sukkisten lisäksi. Erityisen pettynyt olen ollut Boob-merkkisiin viskoosivaatteisiin, niiden materiaali on nyppyyntyvää ja aivan liian venyvää, sen sijaan saman merkin puuvillavaatteet tuntuvat olevan ihan laadukkaita (mutta aika hintavia).

Ihanan turhamaisuuden Kirsikka käynnisti mielenkiintoisen keskustelun vaatteiden eettisyydestä. Se innoitti minut poikkeamaan tavoistani ja julkaisemaan kerrankin päivän asun (pahoittelen kuvan hämäryyttä, mutta kun koko maailma oli vähän hämärä tänään):

Edunin lepakkohihainen, alpakkavillainen neulemekko Mint & Vintagen alennusmyynnistä. Mustat puuvillakalsarit, eikun legginsit H&M Mama. Saappaat (jotka ovat oikeasti ruskeat, vaikka näyttävät kuvassa melkein mustilta) kotimaista laatutuotantoa 90-luvun alusta. Vatsa on tuolla jossain mekon alla piilossa (ja kuvakulmakin häivyttää sen näköjään aika hyvin).

Ja sitten katsotaan vähän tarkemmin.

H&M Maman puuvillaisissa, mammamallin kalsareissa on 50% luomupuuvillaa, kuulostaa ystävälliseltä. Jotenkin vähemmän ystävälliseltä kuulostaa se, että ne ovat Made in Bangladesh ja maksoivat peräti 12,90 euroa, samoin se, että niiden saumat kiertävät. Ja vaikka ne ovat vatsaosastolta hyvinkin tilavat, ne ovat sääriosastaan niin piukat, etteivät vähänkään tuhdimmat pohkeet mitenkään mahtuisi niihin. Minun kapeat sääreni mahtuvat nyt juuri ja juuri. Kaavojen tekijä ei ilmeisesti ole tiennyt/jaksanut välittää, että jalkojen turvotus - josta en itse onneksi vielä kärsi - on aivan yleinen raskauden sivuoire.

Edun puolestaan on Bonon(!) ja vaimonsa Ali Hewsonin perustama vaatemerkki, jonka periaatteena on tuottaa vaatteita kehitysmaissa reilun kaupan meiningillä. Perussa tehty alpakkaneule vaikuttaa laadukkaalta, on ihanan tuntuinen päällä ja… pesulapussa lukee “dry clean only”.

Olen siis tehnyt omien periaatteitteni vastaisen ostoksen. Vasta ihmeteltyäni vaatetta kotona tajusin, että sehän tosiaan on nettiostosten ongelmana, ettei tuotelappuja pääse silmäilemään ennen ostamista. Kaupat kyllä useimmiten kertovat auliisti vaatteen valmistusmateriaalit ja joskus -maankin, mutta pesuohjeita harvemmin mainitaan tuotetiedoissa.

Mekko on kuitenkin sen verran hieno, etten aio palauttaa sitä - en tosin ole vielä päättänyt, kiikutanko sen aikanaan pesulaan vai otanko riskin ja kokeilen pestä sen itse. Villamateriaaleja ei onneksi tarvitse pestä kovin usein.

Henkkamaukan trikoot on siis tuotettu puoliksi luonnonmukaisesta materiaalista, mutta ne on valmistettu ties missä ja laadultaan ne ovat perushalpistasoa. Edunin mekko on reilujen perulaisten valmistama, mutta sen ohjeidenmukainen hoito ei tule olemaan kovin ympäristöystävällistä (ja käy vähän kalliiksi - pesulan vaihtoehtona voi sitten olla se, että tuotteesta tulee ns. kertakäyttöinen). Taitaa olla niin kuin jo Ihanan turhamaisuuden kommenteissa mainitsin, että ympäristöystävällisyys ja reilu kauppa harvemmin sopivat samaan tuotteeseen.

Täytyy myöntää, että viime aikoina olen käytännön pakosta joutunut vähentämään eettisten asioiden puntarointia vaatteita ostaessani, pääasia on ollut, että olen löytänyt jotain päälle mahtuvaa ja edes jotenkin oman tyylini mukaista. Nuo Henkkamaukan trikootkin olisin ostanut joka tapauksessa, oli niissä luomupuuvillaa tai ei, koska ne ovat ainoat mustat äitiysmalliset puuvillatrikoot, joihin olen tähän mennessä törmännyt. Toisena kriteerinä päällemahtumisen jälkeen on ollut se, että vaatteita voisi käyttää myös myöhemmin, vaikka kotivaatteina jos ei muualla. En edelleenkään pidä ajatuksesta, että ostaisin vaatteita vain lyhytaikaista käyttöä varten.

Yllättävän usein on kuitenkin tullut vastaan jonkinlaisin ystävällismielisin vivahtein varustettuja vaatteita, vaikken ole sellaisia erikseen etsinyt. Kaapistani löytyy öko-tex-standardin mukainen viskoosihame - joka on nyppyyntynyt käytössä - ja luomupuuvillainen äitiyspaita - jonka saumat paukkuvat epäilyttävästi aina, kun vaatetta vähän venyttää. Jotenkin tuntuu siltä, että erilaiset eko- ja luomuasiat ovat tällä hetkellä aika usein vain viherpesua, jonka on tarkoitus houkutella ns. tiedostavia kuluttajia tekemään ekotekoja haalimalla itselleen kasoittain ystävällisiä vaatteita.

Itse ajattelen, että kun kerran ollaan vaivauduttu kasvattamaan puuvillaa luonnonmukaisesti, se ansaitsisi tulla käytetyksi laadukkaan vaatteen raaka-aineena. Viljelyn edut menevät hukkaan, jos vaate kestää käyttöä vain muutaman kuukauden.

Uskon kyllä, että oikeasti eettiset vaatteetkin tulevat vielä - tai siis, onhan niitä nytkin jossain, mutta ne ovat hankalasti löydettävissä kaiken vihreäksi pestyn kaman seasta. Täytyy vain odottaa, että eettisyys menee pois muodista.

Olen tehnyt itselleni vain yhden uudenvuodenlupauksen, ja se kuuluu seuraavasti: kun ostan jotain pientä kivaa itselle, en yritä epätoivoisesti perustella ostostani järkisyin. Ne syyt ovat kuitenkin sen verran ohkaisia, etten huijaa niillä kuin itseäni, eikä niistä oikein ole blogikirjoituksenkaan täytteeksi. Sorry, toverit muotibloggaajat, mutta minun on sanottava tämä ääneen nyt: olen nimittäin viime aikoina lukenut liian monta blogikirjoitusta - erityisesti omastani mutta myös muiden blogeista - joissa perustellaan satunnaisia ostoksia mitä monipuolisimmin mukamas järkevin perustein. Ne olisivat kuitenkin useimmiten tiivistettävissä kolmeen sanaan: minä halusin tämän. Itsehuiputus siis loppuu omalta osaltani nyt! Nipistäkää, jos yhä edelleen sorrun epätoivoisiin perusteluihin.

Totuushan on edelleen se, että pärjäisin ihan hyvin ja pitkään ostamatta yhtään vaatetta, mutta välillä tulee hetkiä, jolloin vain yksinkertaisesti haluan jotain uutta. Tämä ei tietenkään tarkoita, että jokaiselle satunnaiselle haluamisen hetkelle pitäisi antaa periksi, tarkoitus on lähinnä päästä eroon jälleen yhdestä pakkomielteestä ja itsepetoksen tavasta. Kun ostan, niin ostan, mutta yleensä en osta. Niin yksinkertaista se on.

Muutaman kuluneen kuukauden aikana olen huomannut, miten vähäisellä vaatevalikoimalla oikeasti tarpeen vaatiessa tulee toimeen. Minulla on nimittäin kerrankin oikeasti sellainen tilanne, ettei kaapeistani löydy mitään päällepantavaa - suurin osa vaatteistani ei nimttäin mahdu päälleni juuri nyt. 26. raskausviikolla vyötärönympärykseni alkaa hipoa metriä, joten suurin osa puseroista ja kaikki omistamani hameet ja housut (kalahousukuriirin tuomia Thaimaan-tuliaisia lukuunottamatta) ovat poissa laskuista. Mekotkaan eivät oikein istu: vaikka useimmat niistä ovat aika väljiä, ne kaikki on kuitenkin leikattu niin, ettei etupuolella ole tilaa yhä kasvaville rinnoille (jo ns. normaalikokoisten kanssakin on tekemistä tässä pienirintaisten luvatussa maailmassa) ja pallovatsalle. Helma ei laskeudu nätisti, vaan roikkuu etupuolella säkkimäisenä ja parikymmentä senttiä ylempänä kuin takapuolella.

Olen siis tyytynyt kahteen ostamaani odotusmekkoon ja yhteen hameeseen (jota piti lyhentää reippaasti, ennen kuin siitä tuli minun mittasuhteilleni toimiva). Saappaita ja villatakkeja vaihtelen fiiliksen (ja kelin) mukaan, niillä saa perusmustiin trikoomekkoihin vähän vaihtelua. Yleisesti ottaen pukeutumisen monipuolisuus kiinnostaa minua tällä hetkellä varsin vähän - pääasia on, että vaatteet mahtuvat päälle eivätkä kiristä. Mielenkiintoisempaa on se, mitä vartalossani tapahtuu. Muutokset tuntuivat alussa hiukan hämmentäviltä, mutta tällä hetkellä jo varsin luonnollisilta - ja oikeastaan aika hienoilta, ei näitä kovin usein pääse todistamaan.

On oikeastaan aika hassua, että odotusoppaissa pitää erikseen muistuttaa, että vartalon muutoksiin kannattaa suhtautua positiivisesti ja että niistä voi olla jopa ylpeä. Ilmeisesti meidän yhteiskunnassamme naisen suhde vartaloonsa on niin sitkeä ongelmavyyhti, että se usein ulottuu jopa niinkin luonnollisiin muutoksiin kuin raskauden aiheuttamat ovat. Nettikeskusteluista voi päätellä, että varsinkin painon nousu on joillekin odottajille ongelmallista, vaikka sekin kuuluu asiaan. Itse painan nyt enemmän kuin koskaan aikaisemmin, mutten jaksa vaivata päätäni asialla niin kauan kuin asiasta ei aleta huomautella neuvolassa. En ole ollut erityisen kiinnostunut vaa’alla käymisestä aikaisemminkaan.

Eniten päänvaivaa itselleni on tuottanut rintojen kasvu - kasvun lopullista määrää kun ei voi ennakoida (tähän mennessä kokoa on tullut lisää suunnilleen yhden kuppikoon verran), eikä huvittaisi tuhlata rahaa heti pieniksi jääviin uusiin liiveihin. Ylitin eilen yhden kynnyksen, kun jouduin luopumaan kaarituetuista rintaliiveistä (jollaisia olen pitänyt ns. aina), kun huomasin, että ne saavat pallean kramppaamaan ja lytistävät keuhkot kasaan. Hankin tilalle äitiyskaupan vähän ryhdittömät, mutta varsin mukavat ja joustavat liivit, jotka antavat minun hengittää sillä aikaa kun rintani valmistautuvat varsinaiseen tehtäväänsä.

Samalla kauppareissulla sovitin - mutten vielä ostanut - tukivyötä, jonka on tarkoitus pitää eteenpäin työntyvän vatsan mutkalle vääntämä ristiselkä ja alavatsa paketissa. Ainoa kropassani tapahtuva muutos, jonka voisi luokitella epämiellyttäväksi ja jota en osannut ollenkaan odottaa etukäteen, on nimittäin lantionseudun löystyminen, johon tukivyöstä saattaisi olla apua. Löystyminen on sekin varsin tarkoituksenmukaista ja hyödyllistä, mutta myös kivuliasta, erityisesti öisin ja pitemmillä kävelyreissuilla. Tukivyö ei ole vaatekappaleena erityisen hot, mutta jää kyllä vaatteiden alle piiloon ja olisi todennäköisesti varsin hyödyllinen. Ehkä palaan kauppaan lähipäivinä.

Vatsankasvatukseni on tosiaan siis edennyt siihen vaiheeseen, ettei mulla ole enää päällepantavaa. Housuja en ole käyttänyt enää muutamaan kuukauteen ja olen joutunut pikkuhiljaa luopumaan myös uskollisista Wolfordeista. Päälle mahtuvien ja ennen kaikkea mukavasti joustavien vaatteiden toivossa olen joutunut astumaan ennestään täysin tuntemattomalle vyöhykkeelle - äitiysvaatekauppoihin. Ja ne jos mitkä ovat omiaan aiheuttamaan niin sukkahousu- kuin muutakin ahdistusta.

Jostain syystä äitiysvaatteiden suunnittelijat näyttävät kuvittelevan, että raskaana olevat naiset haluavat näyttää ensisijaisesti tiineiltä. En todellakaan ole sitä mieltä, että muotoaan muuttavaa vartaloa pitäisi jotenkin peitellä - päinvastoin, minusta kasvava vatsa(ni) on kaunis! - mutta en kyllä silti koe tarvetta erityisesti korostaa tilaani, enkä varsinkaan tissejäni (suurin osa äitiysvaatteista tuo minulle tuntemattomaksi jäävästä syystä sekä vatsan että tissit hyvin korostetusti esille). Sen sijaan haluan pitää oman tyylini, niinkuin Minh edellisen kirjoitukseni kommenteissa uskoikin minun tekevän.

Uusi suosikkivaatemerkkini on Berliinistä bongaamani, harvinaisen ääliömäisesti nimetty ruotsalainen Boob, joka valmistaa kohtuullisen normaalin näköisiä vaatteita, asiaankuuluvine venykkeineen toki, kohtuullisen laadukkaista materiaaleista (mm. paksuja viskoosi-lycrasekoitteita ja kestävän oloista puuvillaa). Kyseisen merkin huonoihin puoliin kuuluu se, että sitä löytyy Suomesta varsin nihkeästi. Löysin yhden kaupan, jonka rekistä löytyi yksi paita - ja sekin oli kietaisumallia kukertavassa värissä ja hervottoman kokoisella kaula-aukolla (ns. antavat kaula-aukot selkeästi kuuluvat olennaisena osana tiineyteen, mutta itse olen toistaiseksi vielä jyrkästi sitä mieltä, että sorrun kietaisupaitoihin vasta sitten, kun muita vaihtoehtoja ei enää ole).

Käytyäni läpi ne muutamat harvat alan kaupat Helsingin keskustassa ja sorruttuani kurkkimaan jopa Henkkamaukan valikoimia vastaavien tuotteiden löytymiseksi (ensimmäisenä vastaan tulivat 9,90 euroa maksavat valmiiksi kulahtaneet trikoot, joiden tuotelapussa luki isolla “Made in Kambodzha”…) totesin homman toivottomaksi ja siirryin nettiostoksille. Kotimaasta löytyikin pari toimivaa nettikauppaa, joilla molemmilla on paitsi Boobin vaatteita valikoimissan, myös ihanasti ärsyttävä kanaemomainen nimi (ja joista toinen on valitettavasti juuri poistamassa odotusvaatteet valikoimistaan). Niistä sain tilattua sukkahousuja ja t-paitoja.

Parempien valikoimien toivossa etsiskelin Boob-kauppoja Ruotsin puolelta. Löysinkin yhden, josta tilasin pari vaatetta. Meni toista viikkoa, eikä tilauksesta kuulunut mitään, lähettelin sähköposteja perään eikä niihin vastattu. Alkoi jo tosissaan ärsyttää, kunnes paketti onneksi eräänä päivänä ilmaantui kynnysmatolle. Sisällä oli puolet tilauksesta ja ryppyinen kuitti, jossa ilmoitettiin, että minulle on hyvitetty takaisin osa tilauksen loppusummasta. Kuittiin oli kirjoitettu käsin kuulakärkikynällä “Sould aut”. Pari päivää myöhemmin sain vastauksen sähköpostiini, ihan yhtä vekkulilla kirjoitetaan-kuten-lausutaan-tyyppisellä englannilla kirjoitettuna. Nyt tiedän, että englanninkieliset nettisivut eivät aina välttämättä tarkoita englanninkielistä palvelua (olisin minä voinut sinne kyllä ruotsiksikin tankeroida, jos olisin tiennyt…) eikä se, että tuote on esillä ja (edelleen!) ostettavissa nettikaupassa tarkoita sitä, että sen todella sieltä saisi. Jätämme siis ruotsalaiset toistaiseksi rauhaan.

Tässä vaiheessa tajusin myös sen, että kuten muistakin vaatteista, myös äitiysvaatteista tuotetaan vuoden aikana kaksi mallistoa, syys- ja kevätmallistot. Koska nyt on marraskuu, syysmallistot on myyty loppuun ja kevätmallisto tulee tietenkin joskus helmikuussa. Pitäisi siis ymmärtää olla oikeaan aikaan liikkeellä.

Onneksi oma vaatekaappi pelastaa tälläkin kertaa, ainakin osittain. Pengoin villapaitahyllyni läpi ja löysin muutaman väljän puseron, ja tankokaapissa killuu muutama viimevuotinen, edelleen mukavasti mahtuva trikoomekko. Ja hieno uusi takki tietenkin pelastaa päivän jos toisenkin! Kunhan sukkahousuosasto on kunnossa ja kaapista löytyy muutama tarpeeksi pitkä ja joustava toppi mekon alle puettavaksi, asiat ovat oikeastaan varsin hyvin.