Eräänä iltapäivänä

Loppukesän soittolistaa on jo kuunneltu yli viikko, voihan nyt jo julistaa syksyn alkaneeksi, voihan? Siis ei kalenterillisesti, mutta musiikillisesti. Olen nimittäin hulvattoman inspiroitunut sekä Spotifyn soittolistatoiminnosta yleensä että syksyisestä musiikista - siis sellaisesta, joka omissa muistikuvissani yhdistyy nimenomaan syksyisiin fiiliksiin ja tapahtumiin. Aion kulkea edelleen ilman sukkia, kunnes menee lunta kenkiin, mutta en malta olla julkaisematta uutta listaa nyt heti, kun se kerran on jo kasassa.

Aina välillä sataa on syyskesän lista n:o 1. Syysbiisejä löytyi niin paljon, että niistä saa kasattua vielä toisenkin listan, jatkoa siis seuraa vähän ajan päästä.

Vaikka tykkäänkin kovasti kesästä ja lämpimästä - tämänvuotiset helteet olivat pitkiin aikoihin parasta, mitä tällä ilmastolla on ollut tarjota - huomaan insipiroituvani eniten syksystä: kaikki elämäni suuret muutokset ovat tapahtuneet syksyisin, kaikki kiva päällepantava otetaan esille syksyllä. Tulevaa syksyä silmälläpitäen olen käynyt ahkerasti Sugar Kanen vaatekaapilla - ja häntä on kiittäminen myös tietyistä soittolistalle päätyneistä biiseistä.

(Tein soittolistoille oman kategorian tuohon sivun oikean laidan listaan, jotta ne löytyvät tarvittaessa kaikki yhdellä kertaa.)

Kauppojen villatakkivalikoimat ovat viime aikoina (tai oikeastaan vuosina…) olleet aika epäkiinnostavia. Sopivia lankoja sen sijaan löytyy - ei tosin välttämättä Suomesta, mutta maailmalta kyllä. Vajaan vuoden kypsyttelyn jälkeen ryhdyin vihdoin hommiin ja neuloin eräästä nettikaupasta tilaamastani lankasatsista itselleni tulevaksi syksyksi takin. Projekti oli historiallinen parillakin tavalla: ainakaan kymmeneen vuoteen en ole neulonut kaulaliinaa isompaa vaatetta itselleni, ja noin kahteenkymmeneen vuoteen en ole lähtenyt tekemään isompaa neuletyötä ilman valmista mallia. (Joskus aikoinaan, kun olin just oppinut neulomaan, väsäsin sujuvasti laatikkomaisia villapaitoja ihan fiilispohjalta. Ja pidinkin niitä, koska niistä väistämättä tuli tosi grungea.)

Mitat on otettu varsin hyvän mallisesta, mutta ihan jumalattomasti nyppyyntyvästä ja siksi lähes käyttökelvottomasta Marimekon Samu-Jussi-neulepuserosta, lankana on laatuisa Rowanin Pure Wool Aran (DK-paksuutta saa Suomestakin ja olen neulonut siitä putkiloita).

Tähän aikaan vuodesta tuon kanssa tulee KUUMA, mutta vähän syssymmällä sitä voi pitää ihan päällystakkinakin. Ja myös yhdistellä vähän mielikuvituksellisemmin… (syytän sitä kuumuutta).

*

Meidän Pariisin Anna kyseli syysinspiraatiojuttujen perään. Mä olen päättänyt jatkaa pastelliövereitä ja sen lisäksi inspiroitua lähinnä Isseysta, Isseysta ja Isseysta.

Tässä kuvassa kiteytyy kaikki olennainen: neuleputkilot (joita mulla on jo vähän ja aion tehdä niitä lisää), pastellisävyt (homma hallussa), pussittavat housut (näitäkin löytyy) ja matalat kengät (ovat niin mua).

Isseyn syysmallistosta löytyy muutama muukin juttu.

Kirjavat jalat, jotka löytyvät jo mun kaapista:

Rypytetyt asiat, joita niinikään löytyy mun kaapista, koska olen nykyään Sugar Kanen hienon All Saints -silkkiliivin onnellinen omistaja:

Kuvat: Style.com

Kuten totesin, kaikki, mitä syksyksi tarvitsen, löytyy jo kaapeistani. Olen siis samaa mieltä Annan kanssa siitä, että uuden ostaminen on yliarvostettua!

*

Tästä voikin luontevasti vetää aasinsillan tiettyihin netissä kiertäviin kulutuskriittisiin kamppiksiin, joista yhteen Uusi Musta yllyttää osallistumaan. Mieleni tekee kovasti kritisoida pyrkimystä pärjätä kuukausi kuudella vaatteella - mikä ihmeen pointti siinä on, jos vaatekaappi on kuitenkin täynnä? Se voi toki kasvattaa itsekuria jollain tasolla, mutta mielestäni olisi fiksumpaa käyttää niitä vaatteita, jotka on mennyt hankkimaan. On oikeastaan vähän kummallista, että kulutuskriittisyys kulkee käsi kädessä jo hankitun tavaran vähentämisen kanssa, sehän johtaa hyvin usein lähinnä aiemminkin kommentoimaani tavara-ahdistuksen siirtämiseen muiden riesaksi - ja tekee kaappeihin tilaa uusille hankinnoille.

Tulevan sesongin vaihtumisen yhteydessä olenkin päättänyt haastaa ainakin itseni käyttämään kaikkea, mitä kaapeista löytyy sen sijaan että kantaisin ne kirppislaatikkoon. Jos ei heti näytä hyvältä, tarvitaan lisää mielikuvitusta peliin, ja vaikka sakset, jollei homma muuten toimi.

Tänä kesänä olen satunnainen kuin Renton ja erikoisalaani on vaatteiden löytäminen. En löytänyt alennusmyynneistä etsimiäni shortseja, sen sijaan löysin sellaiset äitini vaatekomerosta. Tarkalleen ottaen sieltä löytyi kahdet mustat puuvillashortsit, joista toiset olen itse ostanut Seppälästä joskus 90-luvun alussa ja toiset, kuvassa olevat, ovat äitini vanhat samalta vuosikymmeneltä:

Kuvan neuletakki on niinikään löytö omasta vaatekaapistani, se on männävuosien Samu-Jussi-Marimekkokamaa, kesäistä puuvilla-pellavasekoitetta.

Sugar Kanen tontilla oli puhetta it-bageista ja kengistä, ja lupasin jatkaa aiheesta itse vähän lisää. Lienen paasannut täällä aiemminkin (mutten nyt löydä aiheeseen liittyviä kirjoituksia, joten paasaan taas) siitä, miten kenkähulluutta ja sen seurauksena varsin huoletonta kenkien hamstraamista pidetään usein jotenkin oleellisesti naiseuteen kuuluvana asiana. Ei se niin mene, sanoo allekirjoittanut, joka on huomannut asian kirjaimellisesti kantapään kautta. Itsekin olen aikoinaan hamstrannut oman osuuteni, mutta jossain vaiheessa huomasin, että päädyn kuitenkin käyttämään vain hyvin pientä osaa kokoelmastani. Tykkään kävellä paljon ja huolettomasti, ja suurin osa maailman kengistä ei sovellu sellaiseen. Ei mun tarvitse haalia niitä kaappiini vain siksi, että se on jonkinlainen naisten tapa toimia.

Näin kesäisin olen viimeisen päälle paljasjalkaihminen, en ole käyttänyt sukkia sitten toukokuun ensimmäisten lämpimien ilmojen. Useimmiten löydän jalkoihini eteisen lattialla lähimpänä ulko-ovea lojuvat Havaianakset, koska ne toimivat kaikissa ympäristöissä monsuunisateesta hiekkalaatikkoon ja kaupunkimaratonilta puutarhafiestaan. Omistan myös ihan oikeat nahkasandaalit, surullisen kuuluisat Camper-Bernhard-Willhelmit, mutta niillä on kaikesta mukavuudestaan huolimatta ilkeä tapa alkaa satunnaisesti kalvaa kantapäästä. En siis luota niihin.

Kauniit kengät ovat kauniita, mutta on oikeastaan aika vapauttavaa päästä irti siitä ajatuskuviosta, että kenkien pitäisi olla jotain erityistä. Pääsee lähemmäksi satunnaisuuden ydintä, ja näyttää samalla taas vähän enemmän itseltään.

Vaikka vielä on kesää jäljellä ja aion lampsia lipsuissa pitkälle syyskuuhun, en silti malta olla miettimättä, mitä tuleman pitää. Kuten joka vuosi ehkä vuodesta -93, aion inspiroitua ysäristä ja siitä yhdestä tietystä musagenrestä. Tänä vuonna homman voisi vetää vaihteen vuoksi vähän överiksi, tässä annos inspiraatiota:

Matkin Sugar Kanea ja tein oman Virallisen Soittolistan tälle kesälle. Se löytyy Spotifysta, olkaa hyvät. Oikeus muutoksiin pidätetään, eli listalle saattaa vielä ilmestyä lisää biisejä, jos mieleen tulee jotain unohtunutta.

Listan otsikkona on “Kesäreissuja ja sateenkaaria”, eli biisit yrittävät jutella keskenään noiden ja muutaman muun vastaavan kesäisen teeman ympärillä - bonusta niille, jotka ovat samalla aaltopituudella kanssani.

Hyvää keskikesää eli juhannusta kaikille!

Sarjassamme kaikkien aikojen kesälevyt esitellään nyt klassikko vuodelta 1995 - ajalta, jolloin biitti oli isoa, kaikilla piti olla 303 ja meininki oli muutenkin hipahtavan hilpeää, kuten kuvasta näkyy:

Levynkansi lainattu Wikipediasta

Kansikuvan mukaisesti The Chemical Brothersin ensimmäinen pitkäsoitto Exit Planet Dust on parhaimmillaan silloin, kun asvaltti on niin kuumaa, että se tarttuu kengänpohjiin, tekee mieli vähän keikutella takapuolta musiikin tahdissa eikä aamulla tarvitse mennä töihin. Levy löytyy Spotifysta, kokeilkaa itse.

Päätimme Sugar Kanen kanssa jo viime vuosisadalla, että the virallinen kesäbiisi, jota kuunnellaan repeatilla varsinkin kesän ensimmäisenä päivänä, mutta mahdollisuuksien mukaan muutenkin, on juuri tältä levyltä löytyvä, The Charlatans -nokkamies Tim Burgessin sooloilema Life is Sweet (joka löytyy myös YouTubesta).

Alkaneen kesän kunniaksi jatkan loose on loose -linjalla, yhdistäen siihen katalaanihippiurbaanisurffipummimeininkiä viimevuotiseen malliin:

harmaa laskospaita Cecilia Sörensen, sen alla malvanvärinen hoppi American Apparel, haaremihousut American Apparel, lipsut Havaianas

Vasta kuvan ottamisen jälkeen tajusin, että asu näyttää sekä mielenkiintoisemmalta että tasapainoisemmalta, jos antaa alemman topin helman roikkua vapaasti housujen päälle. Alan pikkuhiljaa oppia kerrostamaan, vielä pitäisi muistaa kuvata kerrostumat silloin, kun niissä onnistun.

Sitten sama, mutta astetta nelikulmaisemmin:

tasaraitapaita Marimekko, haaremihousut American Apparel, jumppatossut Camper

Meidän Pariisin Anna jutteli vaikeasta suhteestaan lenkkitossuihin. Mulla on vähän samaa ongelmaa - lenkkarit ovat mulle turhan sporttiset ja kumitossuista (siis Converse-Vans-osastosta) en tykkää, silti haluaisin kävellä mukavissa kengissä. Mun valintani ovat jo pitkään olleet Camperin jumppatossut, joita ennen myytiin mallinimillä Left ja Right. Nykyään vastaava malli on Colibri, joka valmistajansa mukaan on samaan aikaan ballet pump ja sporty moccasin. Uudet tohvelit siis ensiesittelyssä jälkimmäisessä asukuvassa, ja ihan kohta myös lähikuvassa.

Kenkien suhteen olen ollut viime vuosina erityisen merkkiuskollinen, ja kun lapselle piti saada ensimmäiset omat kävelykengät serkun vanhojen, jo liian pieneksi jääneiden tilalle, valinta osui kuin sattumalta samaan merkkiin…

Nyt on kummallakin kunnon jalkineet urbaaniin flaneeraukseen.

Avauduin Sugar Kanelle Facebookissa jokakeväisestä aiheesta “mulla ei oo kunnon päällystakkia”. Sen sijaan mulla oli muutama takki, jotka olin jo päättänyt viskata kirppislaatikkoon saadakseni kaappiin tilaa talvitakeille (jotka lisääntyvät ilmeisesti jotenkin suvuttomasti joka talvi). Otin kirppissäkin sisällön tarkasteluun vielä kerran ennen sen viemistä ulos ja löysin sieltä pari vuotta sitten ostamani Marc O’Polon takin. Se oli saanut tylyn tuomion siksi, että sen vetoketjun päällä olevat tereet ovat niin pitkät, että jäävät aina vetoketjun väliin, kun takkia kiskoo huolimattomasti kiinni.

FB-tilityksessäni olin maininnut, että en halua parkaa, vaan jotain kasarimpaa. Ja siinähän se on - väljää ja kiiltävää tuulitakkifiilistä. Eikä vetoketjun kanssa tarvitse kamppailla, kun pitää takkia auki!

takki Marc O’Polo, rengashuivi American Apparel, neulosjakku Marimekko, t-paita Edun, pussihousut Miriam Ponsa, sukkikset H&M, kengät Camper, laukku KTZ

Kevään tullen olen ottanut taas uskolliset pussihousut ja jumppatossut käyttöön. Ne sopivat niin täydellisesti urbaaniin flaneeraukseen.

Mää just kyllästysin villatakkeihin. Perus-Filippa K:ni otti ja kutistui pesussa enkä löytänyt tilalle mitään kiinnostavaa ja järkevän hintaista (mitä tuo perustakki ei oikeastaan koskaan edes ollut…). Marimekon Samu-Jussi-jakku oli askel oikeaan suuntaan ja pidän siitä tosiaan kovasti, mutta joinakin päivinä se tuntuu liian viralliselta. Erityisesti kaipasin jotain rennon kesäiseksi päällysvaatteeksi (suhtaudun edelleen luottavaisesti tulevaisuuteen).

Päätin lähestyä asiaa aivan toisesta suunnasta. Jokin aika sitten 2 or 3 things I know -blogissa näkemäni oodi svetareille oli jäänyt muhimaan mieleeni, samoin kuin Sugar Kanen ansiokas Ray Petri -esittely. Svetareissa ja/tai collegepuseroissa on jotain ihastuttavan 80-lukuista, ja ne tuntuvat monen vuoden kapealinjaisen villatakki ja -puserokauden jälkeen ihan eri tavalla tuoreilta.

Lastenvaatteita etsiessäni tulin selailleeksi myös American Apparelin nettikaupan naisten valikoimaa ja huomasin sen muuttuneen huomattavasti mielenkiintoisemmaksi sitten viime kerran (josta tosin on aikaa…). Tuotekuvien vähäpukeiset nuoret tytöt ovat vähentyneet ja tilalla on aikuisempaakin kamaa. Kotihoidontuella kituuttelevaa miellyttää myös vaatteiden hinta - joudun toistaiseksi sanomaan hyvästit Martin Margielalle ja kumppaneille ja tarvittaessa täydentämään vaatekaappiani kohtuuhintaisemmilla asioilla.

Joten hus kittaantuneet villatakit - jos kesällä tulee kylmä, throw a sweater over it! Uusi ystäväni on nimeltään The oversized circular pullover.

Ylikokoinen yläosa ja kapea alaosa ovat se itsestäänselvä yhdistelmä:

Pusero American Apparel, pillit Filippa K, laukku KTZ

Svetareiden lisäksi olen kaivellut 80-luvun muistojeni seasta myös pastellivärit - aloitan hillitysti viime kesänä Wunderin aletangosta bongaamallani Kokon To Zain laukulla, mutta saatan vielä riehaantua niiden suhteen, varokaa vaan.

Mutta takaisin siihen puseroon. Leveän ja kapean yhdistäminen on vähän tylsä sääntö, joten mieluummin yhdistelen Stellageen mainitsemalla loose on loose -meiningillä:

Haaremihousut toissakesäistä barcelonalaista hippikamaa, lipsut Havaianas

Ja jos oikein riehaannun, saatan pussittaa kummastakin päästä:

Pussihousut Martin Margiela

Umpinainen yläosa tekee asuista yhä yksinkertaisempia. Se on samalla sekä helppoa että haastavaa - ei tarvitse niin tarkkaan miettiä, miten asun eri kerrokset sopivat toisiinsa, mutta samalla pitää vähän miettiä, miten kokonaisuus pysyy mielenkiintoisena. Pitääpä käydä kesähuivivalikoima läpi.