Eräänä iltapäivänä

Olen ennenkin ärtyillyt kosmetiikkateollisuuden innosta tärvellä hyväksi havaitut luottotuotteet. Tärvellyt tuotteet plus lapsen saamiseen liittyvien hormoniheilahdusten tärvelemä kasvojen iho ei ole hyvä yhdistelmä. Koska mikään kaapista löytyvä ei toiminut ja uusien tuotteiden etsintä on aina samanlaista hakuammuntaa, päätin mennä sinne, missä en koskaan ole käynyt - hippikosmetiikan nettikauppoihin. Nyt olen hurahtanut sekä luontaiskosmetiikkaan että mineraalimeikkeihin.

Pure Nuff Stuff on nimestään huolimatta ihan kelpo englantilainen firma, joka valmistaa kosmetiikkaa mahdollisimman vähin ja luonnonmukaisin raaka-ainein. Luontaiskosmetiikkatuotteisiin on kokemukseni mukaan usein lisätty melko ärtsyjä tuoksuöljyjä, joista kaltaiseni hajukammoinen yksilö ei tykkää yhtään, mutta näistä on saatavana myös tuoksuttomia vaihtoehtoja tai sitten niissä tuoksuvat vain raaka-aineet itse - esimerkiksi ruusuvesi-kasvovedessä on oikein miellyttävä tuoksu. Sarjan tuoksuton kosteusvoide on hyvä, mutta muka kevyesti kuoriva avokado-puhdistusaine on muuten miellyttävästä olemuksestaan huolimatta sittenkin liian karheaa kasvoilleni. Sitä voi siis käyttää kuorintavoiteena, mutta edelleen tarvitsen jonkun toisen putsarin.

Mineraalimeikkejä tilasin Lily Lololta, koska googlettelun perusteella niiden hinta-laatusuhde vaikutti hyvältä ja kaupasta oli mahdollista tilata myös testereitä. Itsekin tilasin testerit ensin ja niiden perusteella sitten päättelin itselleni sopivan meikkipuuterin sävyn (miksi suomalaiset usein puhuvat mineraalimeikkivoiteesta, vaikka ne ovat aina nimenomaan puuterimaisessa muodossa?). En ole ikinä oppinut tulemaan toimeen meikkivoiteiden kanssa, koska ne ovat a) paksua pakkelia, b) väärän sävyisiä, vaikka kysyisi myyjältä apua c) hankalia levittää sekaiholle, d) mainoksista bongaamani tuotteet eivät ikinä sovi ihotyypilleni, mutta mineraalipuuteri on ihan toista maata. Sen levittäminen iholle onnistuu kätevästi isolla sudilla ja lopputulos on kevyt ja luonnollinen. Tykkään kovasti.

Puuterin lisäksi tilasin luomivärejä ja valokynää vastaavaa säihkypulveria, niitä en ole vielä testannut. Palaan asiaan tuonnempana, jos tarve vaatii.

Tänä kesänä olen satunnainen kuin Renton ja erikoisalaani on vaatteiden löytäminen. En löytänyt alennusmyynneistä etsimiäni shortseja, sen sijaan löysin sellaiset äitini vaatekomerosta. Tarkalleen ottaen sieltä löytyi kahdet mustat puuvillashortsit, joista toiset olen itse ostanut Seppälästä joskus 90-luvun alussa ja toiset, kuvassa olevat, ovat äitini vanhat samalta vuosikymmeneltä:

Kuvan neuletakki on niinikään löytö omasta vaatekaapistani, se on männävuosien Samu-Jussi-Marimekkokamaa, kesäistä puuvilla-pellavasekoitetta.

Sugar Kanen tontilla oli puhetta it-bageista ja kengistä, ja lupasin jatkaa aiheesta itse vähän lisää. Lienen paasannut täällä aiemminkin (mutten nyt löydä aiheeseen liittyviä kirjoituksia, joten paasaan taas) siitä, miten kenkähulluutta ja sen seurauksena varsin huoletonta kenkien hamstraamista pidetään usein jotenkin oleellisesti naiseuteen kuuluvana asiana. Ei se niin mene, sanoo allekirjoittanut, joka on huomannut asian kirjaimellisesti kantapään kautta. Itsekin olen aikoinaan hamstrannut oman osuuteni, mutta jossain vaiheessa huomasin, että päädyn kuitenkin käyttämään vain hyvin pientä osaa kokoelmastani. Tykkään kävellä paljon ja huolettomasti, ja suurin osa maailman kengistä ei sovellu sellaiseen. Ei mun tarvitse haalia niitä kaappiini vain siksi, että se on jonkinlainen naisten tapa toimia.

Näin kesäisin olen viimeisen päälle paljasjalkaihminen, en ole käyttänyt sukkia sitten toukokuun ensimmäisten lämpimien ilmojen. Useimmiten löydän jalkoihini eteisen lattialla lähimpänä ulko-ovea lojuvat Havaianakset, koska ne toimivat kaikissa ympäristöissä monsuunisateesta hiekkalaatikkoon ja kaupunkimaratonilta puutarhafiestaan. Omistan myös ihan oikeat nahkasandaalit, surullisen kuuluisat Camper-Bernhard-Willhelmit, mutta niillä on kaikesta mukavuudestaan huolimatta ilkeä tapa alkaa satunnaisesti kalvaa kantapäästä. En siis luota niihin.

Kauniit kengät ovat kauniita, mutta on oikeastaan aika vapauttavaa päästä irti siitä ajatuskuviosta, että kenkien pitäisi olla jotain erityistä. Pääsee lähemmäksi satunnaisuuden ydintä, ja näyttää samalla taas vähän enemmän itseltään.

Vaikka vielä on kesää jäljellä ja aion lampsia lipsuissa pitkälle syyskuuhun, en silti malta olla miettimättä, mitä tuleman pitää. Kuten joka vuosi ehkä vuodesta -93, aion inspiroitua ysäristä ja siitä yhdestä tietystä musagenrestä. Tänä vuonna homman voisi vetää vaihteen vuoksi vähän överiksi, tässä annos inspiraatiota:

(Ehkä) kaikkien aikojen parhaalta bändiltä, Interpolilta, on tulossa uusi levy syyskuussa. Maistiaiset ovat aika tyylikkään monokromaattisia ja kuulostavatkin ihan hyvältä:

Tyylikkyydestä puheen ollen - lueskellessani, mitä uudesta levystä on kirjoitettu Wikipediaan, löysin tiedon, että bändin coolein jäsen Carlos D on lähtenyt läiskimään. Syynä on ilmeisesti liika kuuluisuus, jonka lieveilmiöistä herra pääsi eroon vaihtamalla tyylinsä nazi-chicistä vähän maanläheisempään. Jos vielä jonain päivänä pääsen Lower East Sidelle hengaamaan, täytyy pitää silmällä Groucho Marxin näköisiä tyyppejä. Ja onneksi Carlos on mukana vielä tällä uusimmalla levyllä, ja olen ehtinyt nähdä hänet bändin riveissä livenä kahdesti. Toivottavasti löytävät jonkun lähes yhtä coolin uuden basistin.

Rahattomana on mahdollista tavoittaa jotain siitä satunnaisuudesta, joka ohjasi pukeutumistani - ja elämääni yleisemminkin - joskus nuorempana. Satunnaisuus on hyvä, koska se auttaa uusiutumaan, löytämään uudelleen sellaisia juttuja, joiden ohi aiemmin käveli ihan tietoisesti. Samalla tulee miettineeksi esimerkiksi vaatteiden hinta-laatusuhdetta: miten paljon on mielekästä maksaa mistäkin vaatekappaleesta ja mistä oikeastaan maksaa vaatteen ostaessaan.

Sen sijaan, että kävisin säännöllisesti tilipäiväni aikoihin katsastamassa suosikkiputiikkieni valikoimat, nykyään koluan halpisketjujen alennuspöytiä. Niistä ei aina löydä etsimäänsä, mutta voi löytää jotain vielä toimivampaa: viime viikolla etsiskelin (farkku)shortseja loppukesän hellepäiville, mutta löysinkin tulevaksi syksyksi farkut. Enkä ihan mitä tahansa farkkuja, vaan Renton-farkut, jotka sattuvat myös olemaan elämäni ensimmäiset Cheap Monday -farkut. Olen aiemmin kammonnut sekä farkkuja että (ruotsalaisia) halpisketjuja. Nyt uskon jo, että voin löytää niistä itseni näköisiä juttuja - myös farkkuja.

Jos joku ihmettelee, että kuka ihmeen Renton, tässä viiden pisteen vihje. Se on se yksi aika satunnainen kaveri, jonka stoorista tykkäsin nuorempana. Tai tykkään kyllä vieläkin.

Kaupungilla näkyy erään yksityisen lääkäriaseman mainoksia, joissa kerrotaan, että heiltä löytyy kaikki, mitä terveyteen tarvitaan. Mainoksen kuvassa on irrallisia elimiä silmistä keuhkoihin ja kohdusta sydämeen. Mainoksessa jotenkin kiteytyy se, mikä täkäläisessä terveydenhuollossa on usein pielessä: ihmistä hoidetaan irrallisina eliminä eikä kukaan katso kokonaisuutta.

Olen kärsinyt vuosikaudet niskajumista, joka tuntui pahenevan aina, kun istuin paikallani tekemässä jotain - töitä läppärin ääressä tai käsitöitä sohvan nurkassa. Hoidatin vaivaani työterveyslääkärillä, joka tarjosi lihasrelaksantteja ja tulehduskipulääkkeitä. Annoin työfysioterapeutin säätää työpisteeni ergonomiaa ja sain häneltä voimisteluohjeita. Kävin töissä ollessani joka viikko hierojalla, jolle annoin ohjeeksi hieroa erityisesti niskaani. Mikään noista ei auttanut pysyvästi.

Vaiva katosi joksikin aikaa, kun jäin äitiyslomalle ja lakkasin jumittamasta hartiat lysyssä toimistolla joka päivä. Vuoden kotonaolon jälkeen se alkoi pikkuhiljaa palata, ja ensin epäilin sen johtuvan siitä, että viime aikoina olen taas ehtinyt tehdä enemmän käsitöitä kuin lapsen vauva-aikana. Yhtenä päivänä kuitenkin tajusin jännityksen tuntuvan nyt erityisesti silmien takana ja saavan silmäni väsymään niin, etten nähnyt oikein tarkasti mitään. Menin optikolle.

Ongelmani on se - ilmeisesti ollut jo pitkään - etten näe kunnolla lähelle, ja joudun siristämään silmiäni lukiessani, virkatessani tai ommellessani. Vaivaani kutsutaan myös IKÄNÄÖKSI, ja se korjaantuu plussalaseilla. Lasien valitseminen oli yllättävän helppoa, koska valinnanvaraa oli aika rajallisesti yhdistelmällä matalat linssit ja kapeat kasvot. Minun ei myöskään tarvinnut miettiä sitä, sopivatko lasini ihan jokaiseen asuuni, koska käytän niitä vain tehdessäni jotain lähietäisyydellä. Välttyäkseni enimmiltä yhteensovitteluongelmilta valitsin Emporio Armanin läpinäkyvät muovikehykset.

Jälkikäteen huomasin, että olin huomaamattani vähentänyt esimerkiksi kirjojen lukemista, ilmeisimmin siksi, että se tuntui epämukavalta. Nyt, kun niskajumi on poissa, se onnistuu taas - ja ompelukin tuntuu jotenkin helpommalta, kun oikeasti näen, mitä teen.

Päästyäni taas Barcelonaan tajusin, että olin jostain käsittämättömästä syystä päässyt hiukan unohtamaan, miten loputtomasti kyseinen kaupunki minua inspiroi - edellisestä reissusta kun on kuitenkin vain kaksi vuotta aikaa. Olemisen kaikenkattava rentous sopii mulle, niin elämänasenteena kuin pukeutumistyylinäkin. Missään muussa kaupungissa kahdeksi päiväksi (kolmen päivän reissulla…) omille teilleen seikkailemaan lähtenyt matkalaukku ei olisi harmittanut yhtä vähän - Barcelonassa voi pukeutua niihin kuteisiin, joita nyt on ensimmäiseksi sattunut ostamaan (siinä vaiheessa kun vielä toivoi, että se laukku tulisi vielä samana päivänä tai edes seuraavana aamuna) ja näyttää suunnilleen samanlaiselta kuin muutkin.

Matkaseuralaiseni Annan kanssa kuitenkin totesimme, että vaikka vastapäisellä metrolaiturilla istuvan naisen riikinkukkokuosiset (siis se koko lintu, ei pelkkää “silmäsulkaa”) haaremihousut näyttivät tosi hyviltä ja paikallisessa kaupassa vastaavia pöksyjä hiplaillessa niiden ostaminen tuntui kovasti houkuttelevalta, koti-Suomessa kaikki on toisin. Riikinkukkohaaremihousut voisivat toimia näinä muutamina omituisina päivinä, kun Helsingissä on miltei kuumempi kuin Barcelonassa, mutta arki koittaisi kuitenkin ennen pitkää ja housut jäisivät kaapin perukoille odottamaan seuraavaa reissua. Siksi paikallisesta meiningistä pitää jotenkin suodattaa Suomeen käyvä versio.

Kaapeistani löytyy jos jonkinlaista haaremi- ja pussihousua (joista hienoimmat ovat edellisiltä Barcelonan-reissuiltani). Vaan yksi versio puuttui vielä - nyt näin useamman paikallisen ihmisen päällä haaremimalliset farkut ja yritin laiskasti etsiskellä sellaisia kaupoista, siinä kuitenkaan onnistumatta. Ehdin jo luopua haaveestani, kunnes yllättäen törmäsin kyseisiin pöksyihin matkan jälkeen helsinkiläisessä Henkkamaukassa. Simppeli toppi (oma versioni on muutaman vuoden takaista Samu-Jussi-Marimekkoa), laskettu haara ja Havaianakset - tai menorcalaiskengät - siinä barcelonalainen rentoilu-univormu.

toppi Marimekko, farkut H&M, lipsut Havaianas

Anna kirjoitti hellepukeutumisen vaikeudesta. Mulle helteessä ongelmallisinta on se, että ilman ollessa kuumaa mä haluan pukeutua mahdollisimman vähän, jotta kuuma ilma saisi vapaasti tuntua ihollani. Se on helteessä parasta ja sitä kaipaan aina talvisin! En kuitenkaan halua näyttää rantabarbilta, joten jonkinlainen säädyllisyys ja ei-sporttisuus on hyvä säilyttää. Tänään aamulla mylläsin vaatekaappini kertaalleen läpi ja päädyin varsin simppeliin yhdistelmään:

toppi American Apparel, hame Monki, lipsut Havaianas, laukku KTZ, aurinkolasit ysäri-Benetton

Monkin lyhyt ja hassutaskuinen trikoohame on helteellä yllättävän miellyttävä, se on puuvillan ja viskoosin sekoitetta (mustassa versiossa oli viskoosin tilalla polyesteria, mistä kyseistä puotia nuhdeltakoon). Aurinkolasit ovat vuosikerta-Benettonia omista ysäriarkistoistani ja tuntuvat virkistävän kevyiltä vuosikausien paksusankaisuuden jälkeen. Havaianakset ovat luottokesäjalkineet, niillä pärjää myös monsuunisateen yllättäessä ja niillä pystyy testatusti kävelemään tuntikausia helteessä erinäisissä suurissa kaupungeissa - mikä oikeastaan onkin paras tapa viettää hellettä. American Apparelin holtittoman iso one size fits all -toppi kuroutuu paremmin istuvaksi, kun sen olkapäille tekee solmut (ja se on asiaankuuluvasti rypyssä helteessä touhuamisen jälkeen).

Kaikkien aikojen hellekesäbiisi löytyy YouTubesta:

Toisin kuin suomalaiset, minä tykkään helteestä. Tämä tuntuu ihan mahtavalta.

1. Helle. Koska viimeksi näillä leveysasteilla on ollut kelit kuin Barcelonassa? Bonuksena täällä on vielä pitkälle yöhön valoisaa, voi istua drinksun kanssa parvekkeella paljain käsivarsin ja katsella pääskysiä.

2. Gazpacho. Paras suolainen helteenraikastaja. (Omalla reseptilläni siihen tulee kaltattuja tomaatteja, punainen paprika, kuorittu avomaankurkku, oliiviöljyä, vähän chiliä, valkosipulia ja viinietikkaa sekä suolaa, sokeria ja pippuria. Kaikki vaan tehosekoittimeen ja sitten kylmään tekeytymään.)

3. Pirkka-luomugrillimakkara. Onni on kerrostalo, jonka takapihalla on grilli.