Aihealueen 'kuvat' arkisto

Maanantaina 11. elokuuta 2008

Put on the red shoes and dance with the cat

Olen noudattanut tiukasti kesä katsotaan kalenterista -pukeutumiskoodia, paria pitkähousuista poikkeusta lukuunottamatta olen ollut joka päivä paljain säärin ja useimmiten myös varpain, enkä ole kertaakaan lupaukseni jälkeen sortunut kielletylle osastolle. Nyt minulla on hillitön duha.
Viiden vuorokauden sääennusteen perusteella kesä ei aio tulla takaisin, joten muistellaan sitten niitä muutamia menneitä lämpimän aurinkoisia päiviä valokuvan voimin:

Aamutossumaisen mukavat, mutta […]

Tiistaina 15. huhtikuuta 2008

Kuvia

This week I have been mostly browsing Flickr.
Flickristä on tullut minulle merkittävin inspiraation lähde, mitä tulee kahteen rakkaimpaan harrastukseeni, valokuvaamiseen ja otusten virkkaamiseen. Olen viime aikoina selannut sadoittain kuvia virkatuista ötököistä ja Lomolla kuvatuista kaupungeista ja etsinyt ideoita.
Viime viikonloppuna kävelin kaupungilla Holga kassissa, mutten vielä saanut otettua kuin muutaman kuvan. Ote kuvaamiseen kotikaupungissa […]

Torstaina 15. marraskuuta 2007

Kaunis kaupunki

We ain’t goin’ to the town
We’re going to the city
Gonna trek this shit around
And make this place a heart
To be a part of
Olen aiemminkin kehunut Markus Henttosen valokuvia. Tänään kävin Galleria Uusitalossa katsomassa hänen Luksus*-blogissa mainittua näyttelyään Urban Landscapes.
Sain taas nähdä kauniita asioita toisen silmin. Kuvissa toistui jälleen kaupunki, joka on vieras ja nimetön, mutta […]

Perjantaina 21. syyskuuta 2007

Being boring

Minut kutsuttiin jäseneksi ihastuttavaan Flickr-ryhmään: Pictures taken while waiting in boring places (ja osoitteessa sama asia sanotaan toisin: “are_we_there_yet”).
Kuva, jonka ryhmän ylläpitäjät olivat minun albumeistani löytäneet, on otettu Barcelonan lentoasemalla eräänä heinäkuisena tiistai-iltana noin klo 23. Kaikki kaupat ja ravintolat kiinni, kauempana näkyvässä televisiossa jalkapallon MM-kisoja espanjankielisellä selostuksella, koneen lähtöön vielä kolme varttia:

Huomasin, että […]

Tiistaina 31. heinäkuuta 2007

I’ve been looking so long at these pictures of you that I almost believe that they’re real

Arturo Pérez-Reverten uusin suomennettu kirja Taistelumaalari pistää ajattelemaan, pitkään ja paljon. Päällimmäisenä on se huumaava tunne, kun on lukenut erittäin hyvän kirjan (niin hyvän, että sen voi heti lisätä parhaiden listalle), mutta sen alla on jotain aivan muuta.
Tarinan ytimessä on ihmistä esittävä valokuva, joka on tuottanut kuvaajalleen palkintoja ja kohteelleen kärsimystä. Kuvan kehyksenä on […]

Sunnuntaina 22. heinäkuuta 2007

Kesäasioita

Blogini on näköjään lomaillut useamman viikon, mikä ei oikeastaan ollut tarkoitus. Huomasin kuitenkin, että kun tyhjentää päänsä ajatuksista voidakseen rentoutua kunnolla, ei kirjoittaminenkaan suju. Olen myös viettänyt aikaani enimmäkseen tietokoneiden ja internetin ulottumattomissa, mikä on vaihteeksi ollut varsin virkistävää. Mutta alkavan viimeisen lomaviikon kunniaksi ajattelin ryhdistäytyä.
*
Olen täyttänyt kesälomani vain sellaisilla asioilla, joista pidän erityisesti - […]

Perjantaina 8. kesäkuuta 2007

Näe maailma neljänä

Taas uudenlaisia kamerahassutuksia:

Tuollaisia kuvia tuottava vekotin on nimeltään Lomo Supersampler. Siinä on neljä pikkuruista linssiä vierekkäin, ja laukaisijaa painettaessa ne jokainen ottavat vuorotellen kuvan. Mitään erityisen hienoa optiikkaa siinä ei niitä pieniä kuperia muovilinssejä lukuunottamatta ole, vaan se on vähän niinkuin neulanreikäkamera. Jälki on siis aika karkeaa, mutta juuri se on minusta hienoa!
Kun kuvista […]

Lauantaina 26. toukokuuta 2007

Uusi kuvakulma

Barcelonan Lomography Store löytyi muuten melkein autiolta pieneltä sivukujalta El Bornista. Lomography Storesta puolestaan löytyi Horizon:

Tarkemmin sanottuna kamera on Horizon Kompakt, hassu venäläinen vekotin, jonka linssi pyörähtää kuvaa otettaessa 120 astetta ja tekee pitkulaiseksi pullahtaneen kuvan:

Tämäkin on niitä vehkeitä, joiden kanssa pitää ensin ystävystyä ja sitten vasta alkaa yhdessä miettiä, miten niitä kuvia oikein otetaan. […]

Lauantaina 21. huhtikuuta 2007

Ystäväni Lomo

Parin osittain tai kokonaan valottumatta jääneen filmin jälkeen olen pikkuhiljaa alkanut ymmärtää enemmän Lomon sielunelämää.

Digitaalikamera on ystävällinen droidi, joka tekee aina kiltisti, mitä käsketään - joskus nikotellen, mutta tekee kuitenkin. Lomo taas on ikäänkuin elävä olento, se on hiukan herkkähipiäinen ja omapäinen. Sitä pitää lähestyä rohkeasti, mutta antaa aikaa rauhalliselle tutustumiselle. Vasta kun ollaan […]

Tiistaina 20. maaliskuuta 2007

Jyrkkien kontrastien maailmassa

Ensimmäinen ristiinprosessoitu diafilmi kehitetty. Siitä maistiaisiksi kuva, jossa poseeraa Mikki:

(Loput kuvat tuolla.)
Kameran etsimessä näkyy ihan normaali (eli hieman vinksahtanut) kuva maailmasta, lopputulokseen vaikuttavat käytetty filmi, “väärä” kehitysliemi ja auringonpilkut. Jyrkkiä kontrasteja, outoja värejä, rakeisuutta, mustaksi tummuvia väriliukuja kuvan reunoissa (eli taiteilijoiden kielellä vignetteä). Ihan kuin eräs kaverini sanoi - otetaan kaikki sellaiset asiat, jotka tavallisissa […]