Aihealueen 'kaukokaipuu' arkisto

Perjantaina 25. heinäkuuta 2008

You know I dreamed about you, for twenty-nine years before I saw you

Mitä yhteistä on seuraavilla asioilla, joiden vaikutukselle olen joutunut viime aikoina alttiiksi: Paul Auster, Interpol ja The National, Altamira NYC -katumuotiblogi, Sinkkuelämää-leffa (jonka kävin katsomassa muutama päivä sitten, aiheesta myöhemmin lisää), lomareissun matkalukemiseni Candace Bushnellin Sinkkuelämää-kirja (joka ei ollut erityisen ihmeellinen), Roklintu-kollegani Henkan matkablogi ja minun omat valokuva-arkistoni? Jotenkin se tulee mieleen myös silloin, kun […]

Tiistaina 8. huhtikuuta 2008

It’s different now that I’m poor and aging

On oikeastaan aika keski-ikäistä ostaa festariliput kolme kuukautta etukäteen, kun Silloin Ennen vain mentiin pussikaljojen kanssa portille jonottamaan. Ja on vähintään yhtä keski-ikäistä mennä festareille vain viettämään (toivottavasti) aurinkoista sunnuntai-iltapäivää ja kuuntelemaan Hyviä Bändejä, kun ennen ostettiin koko viikonlopun lippu välittämättä siitä, kuka siellä soittaa ja milloin.
Mutta vanha ei jaksa enää riehua, vanha haluaa […]

Sunnuntaina 16. joulukuuta 2007

Ah, Berliini

Tajusin vasta äskettäin, YouTubesta vanhoja juttuja etsiskellessäni, miten hyvältä Berliini näyttää U2:n vanhoissa videoissa. Olen kuunnellut näitä biisejä niiden ilmestymisen aikoihin toistakymmentä vuotta sitten, mutta silloin en tiennyt Berliinistä mitään - enkä paljon musiikkivideoistakaan (lapsuudenkodissani ei näkynyt MTV). Nyt, kun Berliini on puraissut sielustani palasen ja laiskoina hetkinä kuvittelen itseni vaeltelemassa päämäärättömästi kaupungin katuja, näen […]

Keskiviikkona 8. elokuuta 2007

Kaukokaipuuta ja rokkimeininkiä

Kesä on vasta alkanut, mutta minä olen jo edellä ajassa. Sarjassamme Kaukokaipuu, osa 54785738:
Oli hieno ilma, taivas helotti heleänsinisenä ja puhtaan raikas tuuli tuoksui syksyltä ja mereltä. Barcelona oli minusta aina parhaimmillaan lokakuussa, jolloin kaupungin sielu tuntui nousevan lentoon ja ihminen tuli viisaammaksi vain juomalla Canaletasin lähteestä, jossa ei siihen aikaan vuodesta maistunut edes suola. […]

Perjantaina 17. marraskuuta 2006

Hetkiä kansien väliin

Minulla on tapana keräillä matkoilta kaikenlaista pientä sälää, jonka avulla voin myöhemmin muistaa, missä olen ollut ja mitä siellä oli. Enimmäkseen mukaan tarttuu kaikenlaista paperista - liikkeiden käyntikortteja, valokuvia, kartanpalasia, postikortteja. Olen liimannut niitä mustaan kangaskantiseen leikekirjaan ja kirjoitellut sekaan osoitteita ja kommentteja.
Minulla on myös pari pientä mustaa Moleskinen muistikirjaa. Toisessa on puhtaan valkoiset (tai […]

Keskiviikkona 15. marraskuuta 2006

Jag önskar jag var där nu

Olen juuttunut Kentiin, kuuntelen viittä levyä vuorotellen, uudelleen ja uudelleen.
Erityisesti olen takertunut levyn The Hjärta och smärta EP kappaleeseen Flen/Paris. Olen kuunnellut sen tänään ainakin kaksitoista kertaa.
Minulle käy näin usein, eri kappaleiden kanssa. Kun ostan uuden levyn tai löydän uudelleen vanhan, kuuntelen sen kerran tai pari kokonaan läpi ja sitten juutun. Enkä useinkaan tiedä, […]

Tiistaina 6. syyskuuta 2005

Kuvamuisti ja kaupunki

Jotenkin se taas löysi minut ja tupsahti luokseni, vanha ystäväni kaukokaipuu. Etsiskelin varastoistani esiinlaitettavaa Flickriin ja jäin katselemaan Noitakaupungissa viime keväänä ottamiani kuvia, joista oma suosikkini on tuo ylläoleva, katu palmun varjossa. Siinä tiivistyy jotain sellaista olennaista, jota en osaa kuvailla, osaan vain muistaa. Flickrissä kuljeskellessani löysin saman kaupungin toisten ikuistamana, hieman […]

Tiistaina 21. kesäkuuta 2005

Kaukokaipuun paluu

Mikäpä olisikaan parempi kirja kutsumaan minut Amsterdamiin kuin kyseistä kaupunkia esittelevä matkaopas?
Innostuin ostamaan matkaoppaan (joka on tylsänperinteinen Lonely Planetin Best of-opas, siinä kun vaikuttaisi edelleenkin olevan toimivimmat kartat paikan päällä suunnistamista ajatellen) lisäksi myös erillisen karttaläpyskän (joka puolestaan on The Rough Guiden veden- ja repimisenkestävää mallia). Nyt voin uppoutua matkahaaveisiin ja kyyhöttää tuntikausia kartan […]

Perjantaina 10. kesäkuuta 2005

Kaukokaipuu

Joillakin kirjoilla on pirullinen taipumus herättää hinku matkustaa jonnekin kauas.
Rummunkalvon luettuani halusin Sevillaan, New York -trilogian jälkeen yllättäen New Yorkiin. Tuulen varjo sai minut tahtomaan takaisin Barcelonaan, ja sinne sentään pääsinkin.
Nyt tahtoisin San Franciscoon, ahmimani hippikirjallisuuden innoittamana. Valitettavasti pankkitilini on eri mieltä. Tänä kesänä pitää siis tyytyä eurooppalaisiin korvikkeisiin, vaikkapa Amsterdamiin. Löytyisiköhän jostain […]