Aihealueen 'juuri nyt' arkisto

Torstaina 31. joulukuuta 2009

Vuoden parhaat 2009

Tein viime vuoden malliin listaa tästä vuodesta. Tajusin juuri, etten ole tänä vuonna käynyt kertaakaan leffassa enkä yhdelläkään keikalla, alkuvuodesta olin liian pullea ja sen jälkeen on ollut muuta tekemistä. Historiallista sinänsä - olen käynyt ainakin muutamalla keikalla joka vuosi varmaan viisitoistavuotiaasta lähtien. En myöskään poistunut kotimaan maaperältä kertaakaan, hyvä jos Helsingistä - Turun lisäksi […]

Keskiviikkona 23. joulukuuta 2009

Jouluksi kotiin

Koska Sugar Kane ehti ensin kaikkien aikojen parhaan ja Virallisen Joulubiisin kanssa, mä en viitsi matkia, vaan tarjoilen teille asteen verran hämärämpää joulukuvastoa - kukkasten kera edelleen. Lumisade sentään on niinkuin täällä viime päivinä, mahtavat kelit!

(Tätä videota katsellessa voi vaikka muistella kesää ja muutaman vuoden takaista Mew:in Ruisrockin keikkaa, kun tämän biisin soidessa ja tunnelman […]

Tiistaina 9. kesäkuuta 2009

Viikon hitit

1. Arlan Castello-luomubriejuusto, joka on hyvää ja myös halvempaa kuin tavalliset vastaavat. Ruotsalaiset osaavat taas jotain oikein.
2. Porkkanakakku. Olen syönyt viikon sisään porkkanakakkua sekä Café Artissa, Aulassa että Espresso Edgessä, kaikista saa erinomaista sellaista.
3. Tabbouleh. Tuore minttu toimii aina, sekä drinksuissa että ruoissa. Ahmin tabboulehia viime kesänä sekä Madridin että Barcelonan pohjois-afrikkalaisia ja lähi-idän keittiön […]

Sunnuntaina 31. toukokuuta 2009

Summer skin

Nyt, kun mahdun suurimpaan osaan vaatteistani ja kesägarderoobi on taas käytössä, olen kovasti inspiroitunut pukeutumaan ns. ajatuksella ja peräti ottamaan asukuvia. Muumitalo muuttuu muoti- eikun tyyliblogiksi, varokaa vaan.
Sattuneesta syystä kaapeistani löytyy nykyään iso kasa toppeja, jotka kiristävät rinnanympäryksestä. Onneksi Edunin alelaarista löytyi pelastava riepu. Se on harmaata ohutta puuvillaa ja sillä voi peittää huonosti […]

Tiistaina 19. toukokuuta 2009

Kesän merkki

Kelien puolesta ei todellakaan ole vielä kesä, mutta ehkä saatan uskoa sen vielä tulevan, koska näin tänään varman kesän merkin keittiön ikkunasta taivasta tuijottaessani: pääskysiä. Vielä kun tarkenisi pitää ikkunaa auki, niin saisi kuunnella niiden ääniä.
Pääskysten kunniaksi välähdys viime kesältä, helteisestä Madridista (ja tarkemmin Malasañan kaupunginosasta), jonka yläpuolella lenteli joka aamu ja ilta valtavat määrät […]

Maanantaina 4. toukokuuta 2009

I think I’m a mother

Olette varmaan arvanneet, miksi blogini on viime aikoina ollut niin hiljainen. Perheessämme on uusi pieni ihminen, ja häneen tutustuminen on nyt minulle tärkeintä. Palaan kyllä linjoille lähiaikoina, kunhan arkemme hiukan selkiytyy.

Keskiviikkona 1. huhtikuuta 2009

Slow life

Jo pitkään vaivannut putkiaivoisuus jotenkin tihentyy entisestään nyt, kun olen äitiyslomalla. Olen asioita touhutessani välillä peräti unohtanut sen, että internet on olemassa.
Kun ei tarvitse saada mitään järkevää aikaiseksi, voi käyttää vaikka koko päivän sen miettimiseen, miten saisi virkatun leijonan harjan näyttämään mahdollisimman hyvältä. Ja tulihan siitä ihan hyvä, loppujen lopuksi.

Internet, silloin kun sen muistaa, on […]

Lauantaina 21. maaliskuuta 2009

Jotain pientä kivaa itselle

Muutama kuukausi sitten odottelemani vauvatavaraostoshysteria jäi näköjään tulematta, niinkuin arvelinkin. Tärkeimmät isot hankinnat, kuten vaunut ja sänky, on toki jo tehty ja vaatteitakin löytyy aikamoinen satsi, vaikken itse ole ostanut ainuttakaan. Äitiyspakkaus on oikeasti hieno asia ja kierrätys itsestäänselvästi toimiva juttu, kun on kyse vaatteista ja tavaroista, joita käytetään niin lyhyt aika, etteivät ne […]