Aihealueen 'itsetehtyä' arkisto

Torstaina 21. tammikuuta 2010

To look so loud may be considered tacky, collectors wear black clothes by Issey Miyake

Ystävät huomaavat joskus asioita, jotka jäävät itseltä pimentoon. Meidän Pariisin Anna perheineen antoi minulle syntymäpäivälahjaksi aivan mielettömän hienon kirjan: Irving Penn Regards the Work of Issey Miyake - kirja esittelee Issey Miyaken tuotantoa vuosilta 1975-1998 Irving Pennin minimalistisen tyylikkäin valokuvin.
Fanittelin Isseyta kovastikin aikoinaan 1900-luvun puolella, mutta sittemmin olen jostain käsittämättömästä syystä unohtanut kokonaan, miten suuri […]

Perjantaina 8. tammikuuta 2010

Kodin kuvitusta

iPhoto-kansiooni on kertynyt noin 10 000 itse otettua valokuvaa. Tietokoneen kovalevylle piilotettuina niistä ei kuitenkaan ole mitään iloa, joten olen yhä jatkuvassa pesänrakennusvimmassani asetellut niitä esille erilaisin tavoin.
Työhuoneen seinillä (jotka ovat suunnilleen ainoita paikkoja, joihin tässä asunnossa voi kiinnittää jotain - niissä on tapetti, johon voi tökkiä nuppineuloja, muut seinät ovat niin kovia, etteivät nuppineulat […]

Maanantaina 21. joulukuuta 2009

Ipputiittu

Pari viikkoa sitten tartuin virkkuukoukkuun ensimmäistä kertaa sitten viime kevään, kun äitiyslomani alussa tylsistyin sohvalla ison mahani kanssa ja virkkasin niin paljon, että sormiini tuli känsiä. Nämä ötökät tuntuvat vaativan erityistä inspiraatiota, välillä niitä putkahtelee päähäni koko ajan ja välillä ei ollenkaan. Eräs nuori sukulaiseni nimittää leppäkerttuja ipputiituiksi, ja idea tähän kaveriin syntyi siitä.

On […]

Perjantaina 18. joulukuuta 2009

Den första snön har fallit allt är halt, och min halsduk blev kvar på en hållplats utanför stan

Vimps halusi lähikuvia kaulaputkiloista. Tässäpä niitä:

ZEBRAtOD-pipo, Rowan Pure Wool -langasta neulottu musta, sileä putkilo ja Rowan Cocoon -langasta oikein ja nurjin raidoin neulottu harmaa putkilo. Tykkään kovasti siitä, miten tuo harmaa putkilo laskeutuu, taidan tehdä jonkun toisen värisen (eli mustan…) samanlaisen.

Mustan putkilon toinen pää onkin fuksianpunainen. Pipo on neulottu Rowan Big Wool -langasta.

Harmaa putkilo ja […]

Maanantaina 14. joulukuuta 2009

Paluu mustaan ja harmaaseen

Vaikka päättääkin muuttaa ulkoista olemustaan, ei kannattaisi rakastua itse muutokseen liikaa. Alkusyksystä päätin lisätä pukeutumiseeni väriä, mutta talven tullen huomasin, että kaikki talvivaatteeni ovat joko mustia tai harmaita ja kun oikein silmiin katsotaan, mä viihdyn niissä parhaiten. Pidän kyllä edelleen punaisesta ja vihreästä (enkä juuri muista väreistä, vaikka olen kyllä yrittänyt), mutta ne sopivat omaan […]

Sunnuntaina 22. marraskuuta 2009

Mustavalkoista

Mustavalkofilmille kuvatessa koko juttu pitää miettiä uusiksi. Varsinkin, kun tykkään käyttää mahdollisimman jyrkkäkontrastista ja herkkää filmiä, jolloin kuvista tulee miltei kirjaimellisesti mustavalkoisia ja mukavasti rakeisia (tyyli, jonka olen oppinut suuresti fanittamaltani Anton Corbijnilta). Koska lopputuloksessa ei välttämättä näy yksityiskohtia, pitää keskittyä valoon ja varjoon - miettiä, millainen sommitelma niistä syntyy.
On virkistävää nähdä tutut tienoot […]

Perjantaina 23. lokakuuta 2009

Muodista

Täälläpäin on ollut viime aikoina varsin hiljaista. Päiväni ovat täyttyneet paitsi lastenhoidosta ja flunssan potemisesta, myös hulluna neulomisesta. En edes muista, koska viimeksi olen ollut näin inspiroitunut puikkojen kanssa veivaamisesta.
Kuvassa tänään valmistunut asuste: pipo uutta lemppariväriäni, havunvihreää. Karpalonpunainen mohairneuleputkilo on kymmenisen vuotta sitten väsätty, ja on edelleen ihan ajankohtainen. Tykkään kovasti siitä, miten nuo […]

Keskiviikkona 26. elokuuta 2009

Tänään olen raidallinen

Sugar Kanen blogissa pohditaan jälleen kerran pukeutumismieltymyksiä. Lainaan vähän Meidän Pariisin Annaa, joka kommentoi viisaasti näin:
Mullahan on varsin samat mieltymykset. Maskuliiniset lainat, kontrastit, luonnollinen look, rento eleganssi: siinähän se hyvin pitkälti on. Itse lisäisin ehkä vielä “yllätyksellisyys” ja “rohkeus rikkoa omiakin sääntöjä”, niin listani olisi siinä.
Rohkeus rikkoa omiakin sääntöjä on tällaiselle innokkaalle tyylinrakentajalle joskus vähän […]