Sunnuntaina 31. tammikuuta 2010
Smiling, tasting the irony, Broadway so many people
Ostimme eilen sisustustaulun. Ja vielä Ikeasta. Noin nopeasti lausuttuna se kuulostaa ihan taidejäljennösjulisteelta alumiinikehyksissä, varsinkin, kun sen lausuu ihminen, joka jo uhosi itsekseen sisustavansa kotiaan vain itse ottamillaan valokuvilla. Kyseinen sisustustaulu oli vieläpä täydellinen heräteostos - menimme ostamaan jalkalamppua ja pikkusälää, mutta tulimme kotiin mukanamme lamppu, repullinen pikkusäläää ja se sisustustaulu. (Harrastimme samalla vähän extreme-matkailua: julkisilla Espoon Ikeaan ja takaisin lauantaipäivänä lumimyräkän jälkeen kamakuorman ja rattaiden kanssa.)
Ostoksemme ei kuitenkaan ole ihan mikä tahansa taulu - se on varsin klassinen näkymä New Yorkista, tarkemmin sanottuna 5th Avenuen ja Broadwayn risteyksestä ja Flatiron Buildingista, mitä ilmeisimmin Empire State Buildingin katolta kuvattuna. Kuva on printattu 200cm x 140cm kokoiselle kankaalle, eli se peittää suurimman osan ennen täysin tyhjästä olohuoneemme seinästä. Tiukkaan rajattu kuva ei nopealla vilkaisulla näytä perinteiseltä kaupunkimaisemalta, vaan oikeastaan vähän abstraktilta harmaasävyiseltä maalaukselta. Yksityiskohdat nousevat esiin vasta tuijottamalla pitempään.
Olen itse ottanut vastaavan kuvan ihan samasta kuvakulmasta, tosin mulla ei ollut pitkää zoomia vaan Holga:
Näkymästä tekee erityisen henkilökohtaisen se, että reissullamme majailimme hotellissa, joka sijaitsi itäisellä 27. kadulla, eli hiukan taulun alareunassa näkyvästä Madison Square Parkista ylöspäin (tai siis taulua katsoessa alaspäin). Kävimme aamuisin kahvilla kuvassa Flatiron Buildingin vasemmalla puolella sijaitsevassa suuressa rakennuksessa sijaitsevassa italialaistyyppisessä kahvilassa, jonka ikkunoista näki paitsi puiston ja silitysraudan, myös taulun kuvan ottopaikan täysin päinvastaisesta kuvakulmasta:
Voin siis pyörtää päätökseni itseotetuilla kuvilla sisustamisesta ja todeta, että olisin melkein voinut itsekin ottaa tuon kuvan. (Olen joskus jopa selvitellyt kuvien tulostamista isokokoisina kankaalle, mutten ole löytänyt asiallista paikkaa, jossa sellaisia tehtäisiin. Kovin monet tuntuvat suuntaavan tuotteensa vain yrityksille tai vastaavat yhden sanan lausein eivätkä varsinaisesti vastaa tiedustelemiini asioihin (tai pyytävät toimittamaan kuvan smyg-tiedostona, mikä ei anna kovin ammattimaista kuvaa…).)
Nyt kelpaa loikoilla sohvalla, tuijottaa olohuonettamme hallitsevaa New Yorkia ja kuunnella aiheeseen sopivia biisejä.
Ostimme me lampunkin, mutta emme sitä, jota varsinaisesti menimme katsomaan. PS Svarva näytti katalogissa hyvältä, mutta paikan päällä liikaa Mammut-sarjan kaverilta, kun taas yllä olevassa kuvassakin näkyvä 365+ Lunta näyttää ihan hyvältä meidän olohuoneessamme.




Sunnuntaina 31. tammikuuta 2010 klo 19:41
Mistähän löytyisi vastaava upea, isohko (ei ehkä ihan noin iso) juliste Pariisista? Rakkauteni :)
Sunnuntaina 31. tammikuuta 2010 klo 20:32
Ikeassa oli vastaavanlainen juliste ainakin Eiffel-tornista, läheltä ja alhaaltapäin kuvattuna:
http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/50126196
Tiistaina 2. helmikuuta 2010 klo 15:37
New York -näkymät - sekä sun että Ikean versiot - ovat mahtavia! Se on kyllä kaupunkien kaupunki.
Mä varmaan haluisin Barcelona-kuvan seinälle, sehän kuitenkin on se mun suurin kaupunkirakkaus. Barcelonasta tosin voisi olla vaikea löytää jotakin noin ikonista maisemaa - mä kun en haluaisi vakio-Gaudeja kuvaan, vaan pikemminkin jotakin, joka vangitsisi jotakin sen kaupungin ainutlaatuisesta tunnelmasta. Itse asiassa: jos valita saisi, mä haluaisin ison, mustavalkoisen kuvan Placa de la Virreinalta seinälleni! Se on mun kaikista kaikein lempparipaikka siellä.
Mulla on jo pitempään ollut eräs kehystysprojekti vireillä: saapa nähdä josko jo tässä kuussa mekin saisimme uusia kuvia olohuonetta piristämään…
Tiistaina 2. helmikuuta 2010 klo 19:44
Mun kokoelmistani löytyy joitakin kuvia Plaça de la Virreinalta, niistä voisi saada jonkun kokoisen mustavalkoisen printin…
http://www.flickr.com/search/?q=virreina&w=37137312%40N00
Mutta joo, jos jossain on valmiita kuvia Barcelonasta, ne ovat yleensä joko Gaudí- tai Rambla-osastoa, aika epäkiinnostavaa peruskamaa siis.
Perjantaina 5. helmikuuta 2010 klo 11:51
Anu, sun kuvat on ihania! Mun täytyy vaan ensin keksiä mihin saisin kuvan mahtumaan, niin voidaan sit tehdä taidekauppaa. :)
Perjantaina 5. helmikuuta 2010 klo 19:35
Jep, jään odottelemaan.