Arkisto: marraskuu 2009

Perjantaina 27. marraskuuta 2009

Ostamattomuudesta

Minua kehotettiin osallistumaan Älä osta mitään-päivään kirjoittamalla aiheesta jotakin. Melkein jo innostuin paasaamaan siitä, kuinka minua on aina ärsyttänyt tuollainen jykevällä kiellolla paimentaminen (englanninkielinen “buy nothing” kääntyy vähän turhan tylysti suomeksi), mutta sitten mietin, että kyllähän maailmaan teemapäiviä mahtuu. Jos joku kokee yhden päivän ostamattomuuden vaikuttavan omiin kulutustottumuksiinsa tai toimivan poliittisena kannanottona, mikäs siinä.
Itse en […]

Keskiviikkona 25. marraskuuta 2009

Teräskärkiä

Arkistojen kätköistä löytyi tällaisia aarteita:

Kumpienkin hankinta ajoittuu historiassa noin vuodelle -95. Vihreät rasvanupukkimaiharit on piti käydä ostamassa Tukholmasta, koska siihen aikaan Suomesta ei löytynyt mitään kivaa (maailma muuttuu, onneksi, ja nykyään on se internetkin). Kummatkin ovat edelleen aivan hyvässä kunnossa (mitä nyt sisäpohjat ovat vähän koppuraiset, niin ilmeisesti tapahtuu paljon käytetyille kengille, kun ne arkistoidaan […]

Sunnuntaina 22. marraskuuta 2009

Mustavalkoista

Mustavalkofilmille kuvatessa koko juttu pitää miettiä uusiksi. Varsinkin, kun tykkään käyttää mahdollisimman jyrkkäkontrastista ja herkkää filmiä, jolloin kuvista tulee miltei kirjaimellisesti mustavalkoisia ja mukavasti rakeisia (tyyli, jonka olen oppinut suuresti fanittamaltani Anton Corbijnilta). Koska lopputuloksessa ei välttämättä näy yksityiskohtia, pitää keskittyä valoon ja varjoon - miettiä, millainen sommitelma niistä syntyy.
On virkistävää nähdä tutut tienoot […]

Tiistaina 17. marraskuuta 2009

Pleasure, little treasure

Stellagee nimitti minut jumalaiseksi ja haastoi listaamaan syyllisyyttä aiheuttavia nautintojani. Jouduin pohtimaan tätä haastetta pitkään, koska yleensä pyrin välttämään syyllisyydentunnetta jokapäiväisessä elämässäni - osaan tarvittaessa olla itselleni niin ankara, että saan kitkettyä itseäni häiritsevät tapani keinolla tai toisella. Kun minua alkoi häiritä ulkona juotuun kahviin liittyvä rahan(ja pahvimukien)meno, ostin pressopannun. Kun huomasin ostavani uusia vaatteita […]

Keskiviikkona 11. marraskuuta 2009

Sananen Barcelonasta

Carlos Ruiz Zafónin jännityskertomus Tuulen varjo on yksi ikilempparikirjoistani, eikä vähiten siksi, että sen tapahtumapaikkana on Barcelona (jossa olen käynyt jo muistaakseni kuudesti, mutta kaipaan takaisin aina vaan ja uudestaan, eivätkä tuollaiset kirjat ainakaan helpota kaipuutani).
Aavistelin pettyväni Zafónin uudempaan opukseen Enkelipeli, enkä ollut väärässä, kun lopulta sain sen luettua. Siinä on toki mukaansatempaava tarina, […]

Tiistaina 10. marraskuuta 2009

Sohvaongelma

Jos ostaisin uuden sohvan huonekaluliikkeestä, kuljetuspalvelun sedät todennäköisesti kuljettaisivat vanhan sohvan pois (maksua vastaan, toki). Mutta kun tein ekoteon ja ostin kaverilta hänen vanhan sohvansa, omasta vanhasta sohvastani tuli ongelma. Pelastusarmeijakaan ei sitä huolinut, koska se on käytössä kauhtunut. Juttelin noutopalvelun setien kanssa ja totesimme yhdessä, että maailma on niin täynnä hylätttyjä sohvia, että kulunut […]