Perjantaina 23. lokakuuta 2009
Muodista
Täälläpäin on ollut viime aikoina varsin hiljaista. Päiväni ovat täyttyneet paitsi lastenhoidosta ja flunssan potemisesta, myös hulluna neulomisesta. En edes muista, koska viimeksi olen ollut näin inspiroitunut puikkojen kanssa veivaamisesta.
Kuvassa tänään valmistunut asuste: pipo uutta lemppariväriäni, havunvihreää. Karpalonpunainen mohairneuleputkilo on kymmenisen vuotta sitten väsätty, ja on edelleen ihan ajankohtainen. Tykkään kovasti siitä, miten nuo erilaiset neulepinnat juttelevat toisilleen.
Inspiroitumisesta voimmekin kätevästi siirtyä muotiasioihin. Sugar Kane, Stellagee ja muutama muukin ovat viime aikoina pohtineet muodin suhdetta uuden haluamiseen ja ostamiseen. Sugar Kane ihmetteli, miksi muodin harrastaminen yhdistetään melkein aina kuluttamiseen - erittäin hyvä kysymys. On oikeastaan aika oireellista, että sen kysyminen johti keskusteluun, jossa enimmäkseen ruoditaan kulutuskäyttäytymistä ja tunnustetaan syntejä.
Kuten Sugar Kane kommenttiosastolla mainitsee, kulutuskäyttäytymisestä keskustelu ja varsinkin sen käyminen kriittiseen sävyyn on aika epäkiinnostavaa. Siinähän on vain yksi oikea näkökulma - vai puolustaako kukaan ns. tiedostava ihminen tänä päivänä holtitonta ostosvimmaa? Syntien tunnustaminen ja erilaiset ostoslakot ovat nykypäivänä niin trendikkäitä, ettei niistäkään oikein löydy enää tuoretta ruodittavaa. Eikä tuollaisen keskustelun käyminen edes tuo kysymykseen vastausta, se vain todistaa ongelman olemassaolon uudelleen ja uudelleen.
Parempi kysymys voisikin olla: miksei muodin harrastamisesta tule mitään muuta mieleen?
Avauduin Stellageen blogissa siitä, kuinka suhtautumiseni muotibisnekseen on aina ollut varsin ristiriitainen (I don’t like your fashion business, mister, niinkuin Leonard-setä sanoisi), koska en oikein pidä siitä tavasta ja vauhdista, jolla eteemme vyörytetään kaikenlaista uutta pakko-saada-tavaraa. (Sugar Kanen blogissa urputin tuoteluettelomaisista muotiblogeista. Äsken luin uusinta, tänään ilmestynyttä Trendiä. Lehdessä näyttää olevan aika paljon artikkeleita, jotka ovat pelkkiä tuoteluetteloita, ja jopa siinä jutussa, jossa ruoditaan naisten vartalokomplekseja, on kerrottu, mitä heidän päällään olevat vaatteet ovat ja mitä ne maksavat.) Toisaalta ihmettelen, miksi se minua niin kovasti ärsyttää, koska olen jo oppinut oman läksyni shoppailusta ja pidän itseäni melko immuunina massamuodin uusimmille tyrkytyksille.
Totesin, että on taas aika alkaa muistella entisiä parempia aikoja. Huomasin Sugar Kanen blogiin tulleen kommentin Miralta, yhteiseltä ystävältämme vuosien takaa. Mira kertoi minulle joskus viime vuosisadalla, kuinka oli huomannut jossain muotikuvassa siihen aikaan uuden hihabolerovirityksen, ja koska sellainen oli pakko saada, hän oli tehnyt sellaisen vanhasta kaulaliinasta ompelemalla reunat kiinni. Kymmenen vuotta sitten rättikaupat eivät vielä palvelleet uutuudenjanoa (kopioimalla huippusuunnittelijoiden virityksiä) samanlaisella vauhdilla kuin nykyään, joten oli pakko käyttää mielikuvitusta ja ottaa ompeluneula kauniiseen käteen.
Itse tekeminen vaatii innoitusta (ajan kanssa syntyvä taito on seurausta siitä), joten vaatekaupat ovat vastanneet kysyntään ja tarjoavat nykyään nopean tien autuuteen. Oman vaatekaapin penkominen ja sieltä löytyvien asioiden uudistaminen tai uudella tavalla yhdisteleminen on jotain noiden kahden väliltä, mutta vaatii kykyä nähdä asiat uusiksi (sitäkin voi harjoitella eikä se ole salatiedettä).
Mutta täytyykö muodin harrastamisen aina johtaa pukeutumiseen? Voihan muodista nauttia ihan esteettisenä elämyksenä - kuten Stellagee kommenttiosastollaan toteaa, erityisesti haute couture -näytökset voidaan kokea myös taiteena. Eikä mikään tietenkään estä hakemasta siitä ns. poikkitaiteellista inspiraatiota.
Itse inspiroidun tällä hetkellä hyvin mielelläni tekemään itse. Paitsi huippumuodista, olen viime aikoina tykännyt esimerkiksi Kamichan tavasta yhdistellä itse tehtyä ja kaikenlaista muuta (Kamichalla on myös neuleblogi, josta löytyy hienoja asioita, kiitos niistä!) Neulon mielelläni kaikenlaisia asusteita, koska ne valmistuvat joutuisasti lapsen kanssa touhuamisen ohessa ja niillä voi kätevästi uudistaa kaapista löytyvää vanhaa kamaa.
Olen myös salaa hiukan ylpeä siitä, että olen onnistunut tartuttamaan neulomisinnostukseni myös Meidän Pariisin Annaan - kävimme alkuviikosta yhdessä lankakaupassa ostoksilla. Anna raportoikoon itse innostuksen tuloksista!
Lauantaina 24. lokakuuta 2009 klo 12:27
Moikka! Sulla on tosi mahtava persoonallinen tyyli ja mukavan epäelitistinen (en tiedä onko toi edes sana) asenne! Tykkään!
Lauantaina 24. lokakuuta 2009 klo 14:27
No niinpä.
Mä riehaannun tästä kuluttaja-asiaan jumittumisesta siksikin, että siinä näkyy sama helvetillinen kehitys kuin Ihmisen asemassa Yhteiskunnassa nykyään muutenkin - meistä puhutaan nykyään ensisijaisesti vallankäyttäjien taholta kuluttajina, ei aktiivisina, omaa valtaa käyttävinä KANSALAISINA ts. toimijoina. Eikä siinä vielä kaikki, moni tuntuu tyytyvän rooliinsa ja tarkastelevan kaikkea kuluttajan näkökulmasta. Musta tässä on jotain syvällisesti väärin. Vaikka markkinavoimat tietty tahtoo, että ihmiset osallistuu asioihin VAIN kulutuspäätösten kautta, ei kai siihen tarvi alistua?
Kysyy hän revityssä kirpputorihameessaan, kuvia luvassa ihan kohta…
Lauantaina 24. lokakuuta 2009 klo 18:27
Iitukka, kiitoksia! Mitä muuten meinaat epäelitistisellä?
sugar kane, mää luulen, että poliitikotkin on ihan tyytyväisiä, jos ihmiset keskittyy puljaamaan lompakkonsa kanssa eikä suunnittele vallankumouksia. Ja tuo muodin kuluttaminen on tosiaan saman asian yksi ulottuvuus. Toki on niinkin, että muotibisnes on juuriltaan kaupallista, mutta kuten tuli mainittua, siinä voi olla muutakin. Tylsää vain, ettei niitä muita ulottuvuuksia oikein tahdota nähdä.
Lauantaina 24. lokakuuta 2009 klo 18:52
Joo Anu, tottakai Ne on iloisia kun kansa keskittyy ostamaan onnea eikä vaadi ASIOITA. Mut mikä järki tässä on, että yksi maailman koulutetuimmista ja sivistyneimmistä kansoista alistuu olemaan KULUTTAJIA, ei aktiivisia inehmoja. Viva la revolucion ja noin päin poijjes.
On muutens hieno myssy sulla! Aion itsekin tarttua puikkoon pitkästä aikaa n.y.t. nyt.
Sunnuntaina 25. lokakuuta 2009 klo 1:50
[…] Esimerkiksi Sugar Kane, Anu ja stellagee ovat käyneet omilla tonteillaan ansiokasta keskustelua muotiharrastuksen eri muodoista. Kuten edellä mainitut naiset ovat nostaneet esiin - ja kuten olen heille omalta osaltani kommentoinut - kulutuskeskustelu ei useinkaan ole muotiblogien kiinnostavinta antia: muodin harrastaminen on ainakin itselleni jotain ihan muuta kuin shoppailua tai wish-listien väsäämistä! Muodin harrastaminen merkitsee minulle itse asiassa hyvin moniakin asioita, mutta se on esimerkiksi vaatteen viestin sekä tuon viestin takana olevien tarinoiden ja merkitysten purkamista. Mitä vaate minusta kertoo? Miksi valitsen juuri tämän? Millainen tarina vaatteeseen itseensä - tai sen edustamiin asioihin - kätkeytyy? Eli: […]
Sunnuntaina 25. lokakuuta 2009 klo 10:20
Oon ihan samoilla linjoilla kanssasi!
Mä en sinänsä henkilökohtaisesti kamalasti ahdistu tuosta “pakko saada” tavarasta, sillä mun ei kyllä käytännössä ikinä ole “pakko” saada niitä juttuja enkä koe mitään paineita ostaa (yritän ennemminkin luoda pukeutumisessa “omaa juttuani”, joten tietty väkisin tuputtaminen, jota valmisvaateteollisuus yrittää ylläpitää, tuntuu vieraalta ja epäkiinnostavalta). Mutta ekologiselta kannalta ajatellen ilmiö tietenkin on kauhistuttava! Ja muotilehtien muuttuminen tuotekatalogeiksi on ilmiö, joka ns. vituttaa meikäläistä aivan simona.
Niin, ja hahhaa, kiitti vaan Anu: nyt kun mainitsit mun neuleprojektista täällä, mun on varmaan pakko saada se valmiiksikin! ;) Olen kyllä (ihme kyllä??) päässyt ihan kivasti vauhtiin projektin kanssa, ja haluan saada homman valmiiksi, sillä tätä vaatetta haluaisin oikeasti voida käyttää. Kiitos muuten avustasi projektin käynnistämisessä!
Sunnuntaina 25. lokakuuta 2009 klo 10:21
Nii, ja sun myssy on muuten aivan ihana!!!
Sunnuntaina 25. lokakuuta 2009 klo 13:30
sugar kane, onhan sitten keksitty kaikenlaisia korvikkeita kuten kuluttaja-aktivismi, jengi voi kokea vaikuttavansa kuluttamisen kautta (porkkanamafia jne.). Mut olis tosiaan ihan piristävää, jos välillä unohdettaisiin se kuluttajuus ja keksittäisiin jotain muuta.
Anna, mua hämää tuossa pakko-saada-kuviossa eniten nimenomaan just se, että se on ekologisesti kestämätöntä ja myös se, että se vie tilaa muilta asioilta esim. just lehdissä. Tää on toki taas tällanen muna-kana-juttu, että kirjoittavatko lehdet sitä mitä jengi haluaa lukea vai lukeeko jengi vaan sitä mitä niille kirjoitetaan, mutta aika sisällötöntä kamaa tuollainen tuoteluettelomeininki kyllä on. Ja varsinkin lehdissä on vielä se mainokset vs. toimitettu sisältö -asetelma, joka pistää tuoteluettelomaiset artikkelit vähän kummalliseen valoon.
Odotamme mielenkiinnolla neuleprojektin jatkoa. Ja kiitos kehuista SK ja Anna!
Maanantaina 26. lokakuuta 2009 klo 1:56
Tällaisena kuluttamaan tottuneena se ostoslakko tuntuu haasteelta. Kaupoilta tarttuu mukaan milloin mitäkin, mutta loppujen lopuksi ei se uusi tuo sillä tavalla onnea. Enemmän kokee onnistumisen iloa, kun keksii vaatekaapin kestosuosikeista jonkin uuden mielenkiintoisen yhdistelmän.
Maanantaina 26. lokakuuta 2009 klo 12:00
tuntuu tosiaan siltä, että mantra nykykansalaisista nimenomaan kuluttajina ja lompakollaan äänestävinä on niin iskoistunut meidän tajuntaamme, ettei sitä osata kyseenalaistaa edes silloin, kun tarvetta olisi. jes, lompakko on tehokas äänestyskapine, mutta vain yksi tapa olla aktiivinen kansalainen tai toimija noin muutennii. mä vierastan sugar kanen tavoin sitä, että me ollaan nielty tämä “talouselämä pyörittää yhteiskuntaa” -paradigma vähän liiankin helposti – yhteiskunta ollaan me, ihmiset, kansalaiset, aktiiviset toimijat.
tosiaan tässä tavarapaljoudessa se luovuus katoaa helposti. kaikki on liian helposti ja halvasti saatavilla, joten oma silmä turtuu ja jättää poimimatta helmiä, joiden eteen on valmis tekemään (itsekin) asioita. muistan muuten myös sen miran neuleboleron ja myös sen, miten ihailin, että hänellä oli sellainen juuri sillä hetkellä – tuollaisia kokemuksia tulee vastaan yhä harvemmin…
ja taas mä ihailen puikkoilua kovasti. pipo on ihana. mun neulomiskäsialani (mä rakastan tota ilmaisua!) on edelleen yhtä huonoissa kantimissa (eli epämääräistä) kuin ennenkin, joten jätän puikostelut muille ihan suosiolla. ompelukoneen kun saisi korjattua.
Maanantaina 26. lokakuuta 2009 klo 15:43
Tässä keskustelussa on keskitytty nyt siihen, voiko muodin harrastamista erottaa kuluttamisesta. Mielestäni on vielä toinenkin taso: voiko muodin harrastamista erottaa pukeutumisesta?
Onko muodin harrastamista esim. se, että seuraa muotiblogeja tai aiheeseen liittyvää keskustelua ja ihailee haute couture-näytöksiä, mutta pukeutuu jatkuvasti samoihin vaatteisiin (mahdollisesti toki itselle sopiviin ja hyväksi havaittuihin, mutta vailla erityistä tarvetta itseilmaisulle, tyylin “päivittämiselle” tai kulttuurisille ristiviittauksille)?
Arvostan esim. itse haute couturea taidemuotona. Tiedostan, että luomuksilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä kukaan haluaisi laittaa päälleen, mutta yleinen “look” pehmennetyssä muodossa voi olla se joka lopulta valuu kauppoihin asti. Kiinnostukseni lopahtaa tyystin jos mietin mitä itse laittaisin päälleni: minusta massaan sulautumisessa ei ole mitään vikaa (epätoivoisessa erottautumisessa sen sijaan on), klassikot ovat riittävän hyviä, vaatteet eivät tarvitse jänskiä yksityiskohtia ja trendit ovat tyystin turhia. Pukeudun lähipiirin kommenttien mukaan hyvin, lähinnä kai siksi että “tyylini” on klassisen varma ja tylsä ja huolehdin toki vaatteiden istuvuudesta ja sopivuudesta. Itse katson etten harrasta muotia, mutta sen läpitunkevuus tässä ajassa on niin suuri että tietyssä mielessä sitä ei aihepiirinä voi sivuuttaa.
Eräässä mielessä muodin harrastusta voisi jakaa samoin kuin taideharrastusta kahteen kategoriaan: taiteen seuraamiseen (näyttelyissä käynti, taidejulkaisujen seuraaminen) sekä taiteen hankkimiseen (sijoitustoiminta, sisustus, wau-pakko-saada). Taiteen saralla molemmat ovat valideja harrastusmuotoja, jälkimmäinen jopa usein taloudellisesti kannattavaa.
Muodissa tilanne on toinen: vaikka harrastukseksi usein lasketaan vain loputon uutuuksien hankinta, tavaran hankintaa ei voi millään tapaa pitää sijoituksena. (Naistenlehtien jutut kalliista käsilaukusta sijoituksena, tai ylipäänsä nykymuoti puhua kalliiseen tusinatavaraan törsäämisestä sijoituksena on täyttä paskaa jonka tarkoitus on oikeuttaa törsäys ja tuottaa itselle hieman parempi omatunto.)
Eräässä mielessä siis muotiharrastus voisi olla järkevää määritellä uudestaan: muotia voi olla trendien seuraus, niiden luonti, oman tyylin päivitys ja yhdistely; ostosten teko omaan vaatekaappiin puolestaan ei ole muotiharrastus, vaan toisinaan sitä tukevaa toimintaa, useimmiten pelkkää shoppailua. Samaan tapaan se, että ostat postimerkin, ei ole postimerkkiharrastusta. Jos kuitenkin harrastat postimerkkejä, toisinaan joudut myös ostamaan niitä. Tätä asiaa olisi syytä varmasti ainakin miettiä ennen seuraavan trendikopion hankkimista.
Vielä tuosta kuluttaja-termistä: en enää muista kuka tuosta hiljan kirjoitti (saattoi olla jopa itse Paul Krugman, tai joku suomalainen esseisti) että meidän tulisi hylätä termin kuluttaja käyttö ja alkaa jälleen käyttää vaikkapa kansalainen-sanaa. Kuluttaja terminä passivoi ihmisen: meihin lyödyt leimat muokkaavat myös omaa ajatteluamme ja asennettamme. Vaikka kuluttaja voikin valinnoillaan vaikuttaa tässä maailmassa, se ei ole ainut eikä useinkaan paras tapa. Itse pyrin rohkaisemaan ihmisiä seuraamaan aikaansa ja ennen kaikkea politiikkaa: olipa se kuinka likaista peliä tahansa, sitä kautta aikaansaadut muutokset ovat niitä suurimpia. Ja olipa se kuinka tylsän kuuloista tahansa, sillä on myös suurin valta vaikuttaa omaan elämään. (Pienen seurannan jälkeen siitä usein tulee myös kaikkea muuta kuin tylsää.)
Tiistaina 27. lokakuuta 2009 klo 19:57
Julia, itse en usko, että ostolakko olisi vastaus mihinkään. Jos shoppailuvimma on ongelma, ratkaisu olisi minusta energian käyttäminen johonkin ihan muuhun - ostolakko pitäisi sen edelleen ostamisessa (eli sen välttelemisessä).
stellagee, lompakolla äänestäminen on tosiaan tehokas vaikuttamisen muoto - mutta hyvin kapealla alueella. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen jää kokonaan sen ulkopuolelle (ja kuten kirjoitin aiemmin, en usko, että päättäjät ovat siitä ollenkaan pahoillaan). Kuluttajana vaikuttaminen on toisaalta myös helpompaa kuin muu vaikuttaminen, kun on käytössä vain se pieni sektori, voi kokea käyttävänsä suurta valtaa sillä alueella.
Neulomiskäsiala muuten paranee harjoituksen myötä!
Kirsi, minusta sekä muodin että taiteen harrastamisessa on enemmän kuin kaksi kategoriaa. Seuraaminen ja hankkiminen ovat passiivisempia tapoja, tekeminen aktiivisempaa omaa toimintaa.
Olen samaa mieltä tuosta, että ostosten teko ei oikeastaan ole muodin harrastamista. Olen joskus ihmetellyt (ainakin SK:n blogin puolella) sitä, että monia sellaisia blogeja nimitetään muotiblogeiksi, joilla ei ole juurikaan tekemistä muodin kanssa - minusta muotiblogit ovat sellaisia, joissa luodaan trendejä eikä vain seurata (massa)sellaisia.
Ja tuosta kuluttaja-termistä - mulla on sellainen muistikuva, että markkinamiesten lisäksi myös jotkut yhteiskunnalliset ajattelijat ovat ajaneet kansalaisia kuluttajiksi, mikä on oikeastaan aika hassua. Kuitenkin yksityisten kansalaisten kuluttamalla vaikuttaminen jää puuhastelun tasolle esimerkiksi ympäristöasioissa.
Keskiviikkona 28. lokakuuta 2009 klo 18:13
Muoti on mielestäni suunnittelijoiden taiteellista itseilmaisua, jonka lopputuote on taideteollinen, monistettu tuote. Silti taustalla on suunnittelijan näkemys, luovan suunnittelutyön tulos. Sillä, että ostaa intona huonoja kopioita - oli se sitten henkkamaukkaa, vagabondia tai zaraa - ei ole mitään tekemistä muodin kanssa. Jos jotain, se on suunnittelijoiden, muotitaiteilijoiden työn aliarvioimista. Olen tätä mieltä myös mitä tulee itsetekemiseen, mitä täällä on hehkutettu. En ymmärrä, miten se olisi jotenkin hienompaa, tekisi kuluttajasta TEKIJÄN, että tämä katsoo vaikka Ann Demeulemeesterin näytöksen ja päättää kopioida siinä nähdyn vetoketjuhuivin lähes yksi yhteen. Miksei voi tehdä niistä samperin vetoketjuista jotain omaa? Istua hetkeksi alas, kuunnella sisintään ja yrittää luoda jotain omaa? Se on muotia. Me, jotka emme siihen pysty, syömme vaikka vuoden puuroa, että saamme silloin tällöin hankittua kotiimme palan muodin ihmettä. Aivan sama, olenko minä kuluttaja, antitekijä vai mikä. Jotenkin varmasti arveluttava ja tuomittava. Mutta ainakaan en anna ääntäni kopioinnille.
Onpa vaikea pukea sanoiksi. Ehkä joku sai kiinni. Kylläpä pisti kiehumaan, pahoittelut.
Keskiviikkona 28. lokakuuta 2009 klo 19:00
Anna-Kaarille: Mä en ainakaan halua TUOMITA ketään muodinharrastajaa - paitsi sen älyttömän shoppauksen, mutta sehn ei muodinharrastamista olekaan. Toivottavasti minun kannanotoistani ei tuollaista sävyä saa. Henkilökohtaisesti en kuitenkaan osaa enkä halua pitää muotia vain huippusuunnittelijoiden ihailuna tai heidän tuotteidensa keräilynä. Aivan samoin, kun saan äärettömästi taidenautintoja kiertelemällä gallerioita, museoita ja graffitiseiniä, saan muotinautintoja lukemalla tai katsomalla lehtiä ja seuraamalla näytösten lisäksi “katunäyttämöä”. Mielestäni tämä on legitiimiä muodinharrastamista, vaikken ostais ikinä mitään.
Itse tekemistä on monenlaista. Inspiraatio on Ann Demeulemeesterinkin vetskarihuiveihin tullut “jostain”, vaikkeivät ne suoria kopioita mistään olemassaolevasta olekaan. Samoin “inspiroituneisiin” DIY-juttuihin tulee aina tekijän oma leima, edes vahingossa. Toki on arvokkaampaa tehdä jotain omaa, mutta eivät ne luovat huiputkaan missään yksinäisissä kuplissaan Luo.
Voi toki olla, että mun muotikäsityksessä on happamien pihlajanmarjojen aiheuttama sivumaku - vaikka syönkin puolet viikosta kaalikeittoa, mulla ei silti ole varaa ostaa kuin aniharvoin mitään ihailemiani käyttötaide-esineitä, tauluja tai kenkiä. Silti, koen olevani muodin harrastaja
Peace.
Keskiviikkona 28. lokakuuta 2009 klo 20:57
Anna-Kaari ja Sugar Kane, mä olen SK:n kanssa samoilla linjoilla siinä, ettei kukaan suunnittelija luo mitään saamatta vaikutteita muualta - käsittääkseni huippusuunnittelijat etsivät inspistä mm. katumuodista, eli ideat kulkevat kyllä kumpaankin suuntaan. Enkä menisi tuomitsemaan niitä ketjurättikauppojenkaan versioita, ne voivat olla joskus toimivampia arkikäytössä kuin huippusuunnittelijoiden luomukset.
Ja mitä tulee huippusuunnitelijoiden inspiroimiin DIY-juttuihin, mun mielestä on aika hankala vetää sellaista rajaa, missä kohtaa juttu alkaa olla tarpeeksi erilainen ollakseen jotain omaa kopion sijaan. Noita juttuja harvemmin kuitenkaan tehdään valmiilla ohjeilla tai kaavoilla, koska sellaisia ei juuri ole jaossa, joten omaa päätään joutuu käyttämään jo siihen, että saa homman alkuun, saati sitten valmiiksi asti. Ja hienojen juttujen kopioimisesta se oma luominen usein lähtee käyntiin, harva on syntyjään mestari.
Tässä keskustelussa muodin määrittelemisestä on näköjään se vaara, että karsinoista tulee aika pieniä ja tarkkaan vahdittuja. Ehkä sittenkin kannattaisi jättää raamit vähän väljemmiksi, niin sisältö säilyy monimuotoisempana.
Keskiviikkona 28. lokakuuta 2009 klo 21:09
Käsite “muodin harrastaminen” on paradoksaalinen. Muoti ja sen vaihteluhan on nimenomaan pääasiassa kuluttamista ohjaavaa toimintaa, joten miten muuten kuin joko suunnittelemalla itse muotiin tulevia asioita tai seuraamalla muodin vaihteluita tai tekemällä hankintoja muotia voi varsinaisesti harrastaa?
Minulle henkilökohtaisesti muodin “harrastaminen” on yhtä kuin sen vaihteluiden seuraaminen vaatemaailmassa, mutta koska se myös vaikuttaa sekä hankintoihini yhtä lailla kuin vaatteiden valmistamiseeni ja muokkaamiseeni, en oikein voi erottaa kuluttamista muodin harrastamisesta, ne ovat nivoutuneet yhteen. Kulutuspohdinta tulee siitä kun koen, että “ongelmakohdat” muodin “harrastamisessa” juontavat juurensa nimenomaan kuluttamiseen.
Musan/elokuvien/sisustamisen suhteen olen todellinen anti muoti/trendi-ihminen, joten sieltä en saa ulottuvuutta pohdintoihini…
Haute Couturen mielelläni erotan muodista käsitteen tasolla, sillä edellämainittu on ihan oma taideilmiönsä ja muoti-ilmiöt joskus seurausta siitä. Yhä useammin kuitenkin muoti-ilmiöt ovat seurausta siitä, mitä joku julkinen hahmo on pitänyt yllään, tai mitä tietyt mediat on saaneet suuremmalle osalle kuluttajista uskoteltua olevan must. Näin kärjistetysti. Haute Couturen rinnastaminen muotiin on vähän sama kuin jatsin rinnastaminen hiphoppiin. Juu-u, on molemmissa kyse toki rytmistä… ;)
Mutta tuoteluetteloihin kyllästyneille taiteenjanoisille vinkiksi, törmäsinpä vastikään sangen ihastuttavaan muotilehteen, New Yorkilainen Zink! Jos jotain kritisoitavaa pitää hakea niin lehti on paikoittain ehkä hieman elitistinen, mutta ei ole tuoteluetteloita eikä julkkisten kuvia, ei must have -listoja, ei ainakaan tässä numerossa. Sitäkin enemmän todella upeita ja inspiroivia valokuvia! Toivottavasti seuraavakin numero on samanmoinen.
Keskiviikkona 28. lokakuuta 2009 klo 22:56
Katja, kaikella kunnioituksella, mun mielestäni esittämäsi käsitys muodista on hurjan ja turhan kapea. Aivan kuin musiikkikäsitys, jossa ei voi puhua jazzista ja hiphopista rinnan tai limittäin. Tai ajatus, että niissä olisi ennenkaikkea kyse rytmistä…
Vaikka esimerkiksi sinä et saa ulottuvuutta muotipohdintoihin esim. musiikin maailmasta, se ei sulje pois sitä, että suuri joukko muodin tekijöitä JA sen harrastajia/kuluttajia innoittuu musiikista, Mahlerista Massive Attackiin. “Trendikkyyden” kans tällä taas ei ole välttämättä mitään tekemistä. Tai vaikka kuluttaminen olisi jollekulle se omin tapa ottaa kantaa muotiin, ei kai sen takia tarvi kieltää toisten harrastamisen kokemusta, jota he toteuttavat muilla tavoin?
Mut kukin tavallaan. Yritän sanoa samaa kuin Anu, miksi turhaan luoda ahtaita karsinoita muodin harrastamiselle.
Sit vielä: On jotenkin sallittu klisee muistuttaa aina, että on se haute couture sentään taidemuoto. Onhan se jo ainutlaatuisena käsityötaidonnäytteenä taidetta, mut kyllähän taidetta voi nähdä pret-a-porter näytöksissäkin halutessaan, vaatteista stailaukseen ja niiden yhdessä musiikin kanssa luomiin tunnetiloihin.
Torstaina 29. lokakuuta 2009 klo 1:25
“Tässä keskustelussa muodin määrittelemisestä on näköjään se vaara, että karsinoista tulee aika pieniä ja tarkkaan vahdittuja. Ehkä sittenkin kannattaisi jättää raamit vähän väljemmiksi, niin sisältö säilyy monimuotoisempana.”
Musta tuntuu, että tässä keskustelussa “muodilla” tarkoitetaan pääpiirteissään kahta asiaa: sitä, joka vaihtelee ja sen myötä väistämättä vaikuttaa kulutukseen, siihen, mikä kulloinkin miellyttää silmää jne., tai jotain laajempaa, tyyliin “tietoista pukeutumista” (kun en parempaakaan keksi). Väitän, että paljon tavallisemmin sanan “muoti” merkityksenä pidetään tuota edellistä.
Lisäksi myös “kuluttaminen” kaipaa ehkä jotain määrittelyä: eikö toisaalta lankakerän ostaminen ole kuluttamista siinä missä valmiin vaatteenkin? Tai entä jos haluaa tehdä jonkin diy-luomuksen (aivan omakeksimän eikä kenenkään toisen suunnittelemasta inspiroituneen, jos se mahdollista on), mutta ei omistakaan sopivaa resua muokattavaksi? Pitäähän sekin jostain hankkia. Tai sitten olla ilman.
Ja vielä: vaikka yksilö olisikin jollain lailla edelläkävijä muodin saralla eli omalla ennakkoluulottomalla pukeutumisellaan ja osana katumuotia ollen vaikuttaisi suunnittelijoihinkin, niin eikö katumuotikin kuitenkin jostain nykyisestä kisko omat vaikutteensa? Taatusti se, mitä ympärillä näkyy, vaikuttaa muidenkin kuin meidän perässähiihtäjien mieltymyksiin.
Vähän tässä on tullut sellainen olo, että vaatteiden pitäminen vain vaatteina olisi jotenkin tuomittavaa. Mulle pukeutuminen on lähinnä sitä, että yritän näyttää kivalta, enkä juuri viittaa vaatevalinnoillani mihinkään. Tai no mihin sen rajan nyt vetää sitten. Seuraa esimerkki: pidän farkkuja, koska ne on neutraalit ja reippaat ja maanläheiset muttei kuitenkaan metsäläiset, niin kuin minäkin mielestäni. Mutta ei farkuissa mulla sen syvempää symboliikkaa. Ja farkunlahkeeni levenevät tai kapenevat sen mukaan, mikä näyttää kulloinkin järkevältä.
Paitsi aloin nyt miettiä: olen haaveillut 70-lukulaisesta nahkatakista jo ties kuinka kauan. Ehkä sitten kuitenkin haluan sillä viestittää jotain, ehkä hippiyttä ja jotain renttuilua, vaikka oon noin maailman kiltein ja tunnollisin ihminen. Mutta toisaalta sitten jotkin siihen rotsiin liittyvät merkitykset jäis luultavasti vain mun pään sisäisiksi (esim. että isäni nuoruudessaan on luultavasti pitänyt haaveilemani laista nahkatakkia poltellessaan tupakkaa pikkukaupungin kaduilla tai että mun ite teininä ollessa kaikilla siisteillä tyypeillä oli sellaset takit ja leveät lahkeet).
Ja loppuun vielä mainittakoon, että minähän en mistään tiedä, en seuraa näytöksiä tai mitään, mutta tämä keskustelu on mielenkiintoista enkä jaksa pitää suutani kiinni kun ajatuksia tulee. Mua ei tarvihe ottaa vakavasti.
Torstaina 29. lokakuuta 2009 klo 1:52
Sugar, voi olla niinkin, mä kun en varsinaisesti harrasta muotia, mutta kyse on kuitenkin vain yhdestä kirjoittamastani, varsin tiivistetystä kommentista, henkilökohtaisesta mielipiteestä. Sori jos tallasin jollekin varpaalle, tarkoitus ei ollut :)
Torstaina 29. lokakuuta 2009 klo 9:52
Katja, seuraava taso onkin sitten ruotia sitä, mikä on muotia ja mikä omaa tyyliä, ja onko niillä välttämättä mitään yhteistä, mutta en taida nyt lähteä siihen. :) Kuten itse aiemmin sanoin, oma suhteeni muotiin on vähintäänkin kompleksinen, enkä aina edes koe harrastavani muotia - paitsi nimenomaan laajemmassa merkityksessä, sen seuraamisessa, miten trendit kulkevat yli koko kulttuurin kentän.
Kiitos lehtivinkistä!
sugar kane, mä pidän taiteena myös kaikenlaisia videoita ja veppijuttuja, mitä jotkut tuntemattomammat nimet (eli “indie-suunnittelijat”) tekee. Haute couture on toki taidetta, mutta ainoastaan se ei ole taidetta muodin alueella. Ja haute couture on kuitenkin varsin kaupallista taidetta, taiteen ja mainoksen raja voi välilä olla aika veteen piirretty. Samaan tapaan kuin huippusuunnittelijat eivät luo irrallaan muusta maailmasta, haute couture ei ole kokonaan irti muusta muotibisneksestä.
Punaposki, oikeastaan voitaisiin sanoa, että on kuluttamista ja kuluttamista - totta kai ihminen on kuluttaja silloin, kun käy ostamassa lankakerän kaupasta, mutta on eri asia ostaa lankakerä neuloakseen siitä jotain kuin ostaa se siksi, että joka viikko pitää saada uusi lankakerä, näin kärjistääkseni. Onhan toki niitäkin, jotka hamstraavat lankaa ihan siksi, että langat ovat niin ihania, he ovat aika lailla samanlaista porukkaa kuin ne, joiden kaapissa on sata samanlaista toppia siksi, että topit ovat niin ihania. Kuluttajuutta ei voi välttää, mutta tässä onkin haettu sitä, että joskus voisi kokea itsensä jonkinlaisena muuna toimijana kuin kuluttajana.
Vaatteiden pitäminen vain vaatteina ei toki ole tuomittavaa, näissä pohdinnoissa onkin ollut enemmän kyse siitä, että jos harrastaa muotia, mitä oikeastaan harrastaa ja jos kokee kirjoittavansa muotiblogia, mitä muoti siinä yhteydessä tarkoittaa.
Ja vaate on viesti silloinkin, kun ei koe viestittävänsä mitään - se viestii tietynlaisesta suhtautumisesta pukeutumiseen.
Torstaina 29. lokakuuta 2009 klo 11:55
Hyvää keskustelua tullut, tätä on kiinnostava seurata!
Tuo esiin nostettu muodin määritettely parillakin eri tavalla, trendien seuraamiseksi ja tyylin tietoiseksi rakentamiseksi on hyvä nostaa esiin. Voisin kuitenkin sanoa, että omasta mielestäni trendien seuraaminen kaikkein yksinkertaisimmassa muodossaan ei ole muodin harrastamista - jos pakonomaisesti seuraa mitä julkkiksella x on kulloinkin päällä on lähinnä maaninen kopioija. Suurin osa ihmisistä, jotka katsovat harrastavansa muotia (oli tapa sitten mikä hyvänsä) ajattelevat asiaa enemmän niin, kuinka jokin tapetilla oleva asia otetaan halutessaan osaksi omaa tyyliä. Ja toisaalta mielestäni on validia sanoa harrastavansa muotia silloinkin kun sitä “vain” seuraa ja ihailee vaikkei omaan pukeutumiseen kiinnittäisikään niin paljon huomiota. (Omiin retorisiin kysymyksiini vastaten.)
Haluaisin kuitenkin kommentoida aiemmin esitettyä vahvaa kommenttia siitä, että muoti olisi jotenkin suunnittelijoiden yksinoikeus. Trendit ovat nimittäin eri tahteihin liikkuvia, osa niistä hyvinkin hitaasti ja jotkin (”tänä syksynä eläinkuosit ovat in!”-tyyppisesti) nopeita. (Minun on näihin muodin vaihteluihin liittyen pitänytkin kommentoida outrageous outingsin puoelle, saa nähdä jaksanko vielä.) Hitaammat trendit ja ylipäänsä koko elinympäristömme vaikuttaa merkittävästi siihen miten ihminen pukeutuu ja mitä pitää hyvännäköisenä (tai hankalammin sanoiksi eriteltävästi, mikä kulloinkin muodostaa vaikkapa “tyylikkään ja ajattoman” vaateparren). Kullakin kymmenluvulla, hieman tiheämminkin nämä suuret linjat hitaasti vaihtuvat ja vaikuttavat väistämättä meistä jokaiseen.
Nyt on esimerkiksi näkynyt taas hassuja olkapäitä vaikkei aivan kasarityyliin. Ovatko kaikki suunnittelijat todella omalla uniikilla tavallaan vain luoneet noita olkapäälinjoja, vai olisiko kuitenkin kyseessä laajempi trendi jossa he ovat vaikutteensa saaneet ympäristöstä ja toisiltaan?
(Sivuhuomiona, santunnaisena blgosfäärin selailijana on hauska esim. huomata kuinka muotiblogeissa tapahtuu ns. paikallsta konvergenssia - samantyyppiset tyylit ottavat vaikutteita toisiltaan ja yhtenevät, ja blogosfäärissä erottuu selvästi vaikkapa mustat minihameminimalistit, värikkäät tyttöhameilijat etc. Mainio esimerkki “lähiympäristön” vaikutuksesta omaan näkemykseen ja siitä kuinka ympäristö muokkaa ajatteluamme.)
Samoin itse tekemisen vähättely pelkäksi kopioinniksi on minusta itse tekemistä halveeraavaa. Toki moni pyrkii kopioimaankin asioita, mutta se, että ottaa ympäristöstään vaikutteita ei ole paha asia tai edes millään tapaa vältettävissä. Entä kaikki ne ihmiset, jotka tekevät itselleen jotain kivaa jossa toki näkyy ajan henki, mutta eivät tietoisesti pyri kopioimaan mitään yksittäistä tuotetta? Jotka vain pyrkivät saamaan kaappiinsa jotain joka antaa iloa ja samalla nauttivat tekemisestä?
Muodn harrastamista ei myöskään tulisi kategorisoida vain muodin luomiseksi, se vasta olisikin kapea näkemys. Monikin katsoo harrastavansa vaikkapa musiikkia, vaikkei sävellä tai levytä - osa kuuntelee, keskustelee, seuraa ja käy keikoilla, toiset soittavat tai heittävät dj-keikkaa- Aktiivisuus luo mielestäni harrastuksen - pelkkä musiikin kuuntelu ei harrastusta välttämättä ole, kuten pelkkä vaatteiden päälle pukeminen ei ole harrastus, mutta kun lisää kiinnostuksen, keskustelun, seuraamisen, voidaan puhua jo harrastuksesta.
Torstaina 29. lokakuuta 2009 klo 12:03
Punaposki: Eipä vaatteiden pitäminen vain vaatteina todellakaan ole “tuomittavaa” tai estä pohtimasta aihetta. :) En itsekään “jaksa vaivautua”, osaan pukeutua hyvin ja toki tietoisesti annan tiettyä kuvaa itsestäni, mutta jätän kaikki trendit kauppaan (paitsi ne jotka vastaavat omaa tyyliä - tiedän että pitäisi nyt esim. aktivoitua hakemaan se 10 vuotta listalla ollut skottiruutuhame, muuten pitää odottaa taas kolme vuotta. Vime rundilla ne olivat kaikki huonolaatuisia, nyt näyttää olevan parempaakin kamaa myynnissä).
Mutta tämä analysointi ja keskustelu on kiinnostavaa, ja antoisaa kun siihen osallistuu ihmisiä jotka enemmänkin harrastavat ja myös tietävät aiheesta.
Torstaina 29. lokakuuta 2009 klo 12:26
Kirsin ja Anun kommentteihin: Ehkä tämä aihe on suivaannuttanut mua senkin vuoksi, kun olen eräällä urheiluaiheisella keskustelufoorumilla viime aikoina törmännyt käsitykseen, että ko. lajia vähemmän tosissaan harrastavat eivät olisi lajin harrastajia ollenkaan. Ts. pitäisi koko ajan kehittyä ja panostaa joka treeniin täysillä eikä voisi harrastaa ihan vaan oman mielihyvän vuoksi. Ihan samalla tavalla kuin voi urheilla puolivillaisesti, voi myös muotia (määriteltiin se miten vain) seurata puolella silmällä ja vähemmän omistautuneesti, tycker jag :)
Ja mainittakoon nyt vielä, että sekä tämä blogi että SK:n blogi ovat ehdottomasti suosikkejani, ja tykkään teidän molempien tyylistä ja tyylianalysoinnista, joten en ole riitaa kuitenkaan haastamassa.
Torstaina 29. lokakuuta 2009 klo 14:04
Kirsi: Voi kurjuus, jos kirjoituksestani sai sen kuvan, että väheksyn itse tekemistä. Näin ei missään nimessä ole. En vain ymmärrä kopioimista. Harva vaikkapa kuvataiteen harrastajakaan kopioi jo olemassa olevia töitä. Tai muotoilun opiskelija ottaa Eamesilta kirjaimellisesti mallia. Muodin tekee muodiksi juuri pyrkimys kohti uutta: muotoilemaan lihaksi jotain sellaista, joka on vasta ilmassa. Mutta ei siinä mitään pahaa ole, jos haluaa kopioida, en vain itse ymmärrä sitä. Se ei ole kovin kunnioittavaa toisen tekijänoikeuksia kohtaan. Mutta sellainenhan maailma on, muillakin aloilla.
Mutta ehkä tässä keskustelussa on juuri se ongelma, johon moni viitannut: puhutaan samassa yhteydessä muodista, pukeutumisesta, trendeistä ja tyylistä.
Vaikeaa, vaikeaa. Tajusin, että mullakin on tosi ristiriitainen suhtauminen koko käsitekenttään. Pukeutuminen ei kiinnosta, mutta muoti ja kaikki muukin muotoilu taas kiinnostaa. Juuri siitä syystä, että ne ovat aina aikansa kuvia. Ja kun opettelee lukemaan niiden kieltä, pystyy lukemaan historiastakin sellaisia asioita, joita ei ole tallennettu historiankirjoitukseen. Ja se, että jostain asioista muodostuu jonain aikana trendi, on kulttuurisesti kanssa tosi kiinnostavaa (vaikkei omassa arjessa haluakaan juosta trendien perässä, vaikka tietenkin jossain määrin juoksee). Kuulostaapa jeesustelulta. Tosiasia nyt kuitenkin on nimittäin se, että kyllähän mua kiinnostaa niitten muotikapistusten omistaminenkin. Ja motiivit siihen on varmasti pohjimmiltaan pinnalliset. Jep jep.
Torstaina 29. lokakuuta 2009 klo 14:11
Se vielä unohtui sanoa (lliittyen Sugar Kanen kommenttiin), että mun mielestä todellakin voi olla muodin harrastaja, vaikkei olisi ikinä elämässään ostanut yhtään vaatetta. Voi silti tietää kaiken muodin historiasta, ymmärtää miten se on vaikuttanut mihinkin aikaan, vienyt kulttuuria eteenpäin ja nähdä nykyisten suunnittelijoiden töissä yhteyksiä historiaan tai hiffata vaikka jonkun kaduntallaajan tyylistä jotain piilotettuja viestejä jne. Se on mun mielestä juuri muodin harrastamista. Shoppaaminen ja oman tyylin trimmaaminen on, no, pukeutumisen ja tyylin harrastamista.
Torstaina 29. lokakuuta 2009 klo 14:25
Anna-Kaari: Korostit kirjoituksessasi tuota kopiointia niin halusin muistuttaa että kaikki käsityö ei ole tietyn asian kopiointia. Hyvä kuitenkin että selvensit! Satunnaisena ajatuksena tuli mieleen myös, että kuvataideopiskelijathan opiskeluvaiheessa kopioivat paljon teknisesti kehittyäkseen…ehkä kopiointi on hyvä välivaihe omaa ääntä etsiessä.
Vielä tuli mieleen tästä muodin harrastamisesta “pukeutumatta”: löysin taannoin Worn Through-nimisen blogin joka on juurikin sitä. Erityisesti kulttuuri- ja pukeutumishistoria, konferenssiuutisia ja muuta. En itse jaksanut lopulta lisätä feedeihin mutta saattaisi kiinnostaa jotakuta tämän threadin lukijaa (tai sitten kaikki tietävät tuon jo:).
Torstaina 29. lokakuuta 2009 klo 14:27
Kirsi ja Punaposki, kiitos hyvistä pointeista, palaan niihin myöhemmin…
Anna-Kaarille vastaan tässä pikaisesti, että, toisaalta monet musiikin harrastajat soittelevat cover-biisejä ennen kuin alkavat tehdä omia (ja vielä sen jälkeenkin) ja kyllä minä olen joskus maalatessani jos nyt en aivan kopioinut jonkun suuruuden töitä, niin ainakin kokeillut heidän käyttämiään tekniikoita - esimerkiksi olen kokeillut, millaista on maalata paksulla öljyvärillä ja voimakkailla siveltimenvedoilla Van Goghin tyyliin. Ja jotkut lyijykynällä piirtäjät kopioivat Escherin töitä nähdäkseen, miten niiden perspektiivi rakentuu, jotta voivat sitten soveltaa taitoa omiin tarkoituksiinsa myöhemmin. Kopioiminen voi siis olla oppimista.
Ja mitä tulee esimerkiksi jonkun catwalkilla nähdyn jutun kopioimiseen, vaikkapa jonkun neuleen, joita itse seuraan mielenkiinnolla… tuolla aiemmin linkkasin Kenzon viime vuoden syysmallistoon, jossa oli hienoja entrelac-tekniikalla neulottuja neuleita. En pystyisi valmistamaan sellaisesta täydellistä kopiota, koska mulla ei ole tietoa heidän käyttämistään langoista, langantiheydestä jne. enkä näe kuvasta tarkkoja yksityiskohtia. Entrelac-neulepinta taas ei ole Kenzon keksintöä, vaan kaukaisempaa kansanperinnettä, joten oikeastaan Kenzokin kopioi ideansa jostain muualta. Jos siis neulon Kenzon innoittamana entrelac-neuleen, ketä oikeastaan kopioin?
Torstaina 29. lokakuuta 2009 klo 15:15
Kirsi ja Anu, oikeassa olette, kopioiminen on monessa jutussa osa oppimisprosessia.
Mutta kopioiminen ei vie mitään muuta kuin omaa osaamista eteenpäin. Muotiin liittyy musta ajatus siitä, että se on kulttuurisesti laajemmin merkityksellistä, tavallaan pakollinen vaihe matkalla johonkin toiseen, vasta tuloilla olevaan.
Mutta varmasti ihan totta, että kopioiminen on pakollinen välivaihe matkalla oman äänen löytymiseen. Ja totta sekin, että eihän ylipäätään mitään täysin uutta enää voida varmaan keksiä, kaikki vanhojen asioiden yhdistelyä, tulkintaa.
Torstaina 29. lokakuuta 2009 klo 18:38
Punaposki, puolivillaisuus sallittakoon kaikille, paitsi niille, jotka keksivät itselleen otsikoita ja tykkäävät jauhaa näistä asioista loputtomiin. :)
Kirsi, kiitoksia linkistä. Tuon linkin takainen sivusto osoittaa, että tosiaan on erilaisia tapoja harrastaa muotia - tuohan on vastaavaa kuin taidehistoria vs. muu taiteen harrastaminen kuvataiteen puolella.
Anna-Kaari, kopiointiaihe alkaa kohta olla vähän loppuunkaluttu, mutta lisään vielä sen verran, että minusta se ei ole pelkästään pakollinen, vaan oikeastaan hyvin tärkeä vaihe oppimista ja oman äänen löytymistä. Samaan tapaan pienet lapset oppivat asioita ensin matkimalla isompia ja jossain vaiheessa alkavat sitten käyttää myös omaa mielikuvitustaan. Se, että se “ei vie mitään muuta kuin omaa osaamista eteenpäin” ei ole mikään pieni asia, koska siitä omasta osaamisesta saattaa sitten alkaa syntyä vaikka mitä uutta. Tekninen osaaminen ja esikuvilta oppiminen tuovat keinoja toteuttaa omia ideoita käytännössä.
Torstaina 29. lokakuuta 2009 klo 21:03
Komppaan. Kopioimisesta näin soittajana senverran, että itse koen kopioimisen, siis covereiden opettelemisen ja soittamisen erittäin tärkeänä osana oppimista. Olen huomannut, että soittamalla vain ja ainoastaan omaa materiaalia jämähtää aivan liian helposti tiettyyn tapaan muodostaa melodioita ja harmonioita, ja vaikka tätä voikin puolustella sanomalla et “se nyt on se mun juttu ja ääni” ei se silti mielestäni mitenkään palvele mitään tarkoitusta ellei satu olemaan nero. Harvempi on, ja itse tiedän että en takuulla ole. Toisen säveltämän kappaleen melodian opiskelu ja kopiointi avaa usein uudenlaiselle tavalle laittaa säveliä/sointuja jonoon, ja tämä tuo aina jotain lisää omaan soittamiseen, jos ei muuta niin lisää varmuutta omasta instrumentista.
Perjantaina 30. lokakuuta 2009 klo 8:53
ok hk, hiukan jälkijunassa ja vaikka luin koko keskustelun ja monet asiat jäi korvan taakse jatkan itelleni uskollisen tyyliin ja kerron omat näkemykseni koska ne on aina lähtökohtasesti oikeat ja fiksuja..
muodin harrastaminen on tosiaankin samaa kuin musiikin; ite sanon harrastavani musiikkis enkä soita mitään (esim.) mut kuuntelen musiikkia koko ajan, saan valtavasti inspistä eri artisteista, yksittäisistä kappaleista, kaikest. sama pätee muotiin kun lukee lehtii ja pyörii netissä, ihan älytön määrä vaatetta, tyyliä ja kädentaitoa pamahtaa silmille ja (nyt päästään näppärästi kopiointi-issueen..) kaikki hienot jää johonkin takaraivoon, vaikka sen valtavan virran lipuessa silmien ohi kaikki alkaa tavallaan puuroutumaan yhdeks suureks harmaaks massaks (tai mustaks, riippuen mikä on sesongin väri..). esim. mulla on suuri rakkaus kaikkeen seilori-henkiseen, samaan aikaan olen omis töissäni koittanu vältellä sitä siitä syystä ettei ala liikaa vaikuttamaan gaultierin kopioimiselta koska gaultier on tavallaan ottanu sen seilori-romantiikan haltuun ja samaan aikaan ei tietenkään oo. kalastajat ja muut merenkävijät on kautta aikojen laittanu raidallisen neuleen päälle ja housuissa on ollu tietty napitus aina tietyistä syistä ja picasso oli jossain vaiheessa aina raitapaita päällä, se on enemmänkin universaali tyyli mikä on jääny gaultierille tavaramerkiks.
vaikutteita saa kaikkialta koko ajan, se on selvää, kaikki vaikuttaa omaan työhön ja kuitenkin itellä on sellanen oma tyyli, oma allekirjotus mikä yhdistyy niihin vaikutteisiin. haute couture ja katumuoti.. se on mun mielestä ihan mieletön solmujen sinfonia, ollen tavallaan ne muodin eri ääripäät. katumuoti, tai se niiden innovatiivisten ja kokeellisten tyyppien muoti, on juurikin tarve olla uniikki ja persoonallinen, poissa valtavirrasta. suunnittelijat ottaa ihan mielettömästi vaikutteita katumuodista, soveltaen sitä omiin mallistoihinsa, myös haute coutureen, siitä se suodattuu sit ajan myötä takas kaduille, valtavirtojen käyttöön ja omaks, smaan aikaan kun ne innovaattorit on jo hakenu uuden tyylin koska se “oma” on “varastettu” ja kaupallistettu. mut se toimii molempin suuntiin se ideoiden saaminen ja vaikuteiden ottaminen koko ajan.
kopioiminen on kans musta ihan äärettömän tärkeetä oppimista, just niinkun jotkut puhuvat covereista. westwood on tehny ja treenannu vanhojen pukujen ja vaatteiden kanssa, ratkonu 1700-luvun vaatteita (ei kai kirjaimellisesti..) osiin ja rakentanu ne uudelleen. eli kopioinu vanhoja vaatteita. tällaset jutut ja teot antaa ihan mielettömän tieto-taidon (vihaan tota termiä) koska mun mielestä on aika tärkeetä tietää miten vaate ja kaavat toimii et voi alkaa niitä sääntöjä rikkomaan ja kokeileman uutta. mut ero onkin siinä et ottaako sen saamansa opin hyötykäyttöön, eli hyödyntää osaamisensa tekemällä oman näköistä juttua tai tekeekö edelleen tarkkaa kopiota jo olemassaolevista vaatteista.
Perjantaina 30. lokakuuta 2009 klo 19:46
Katja, aivan niin, ja sama tosiaan koskee muitakin taiteenlajeja.
jaakko, tuo nimenomaan on tärkeä pointti, että säännöt pitää tuntea, ennen kuin niitä voi rikkoa, muuten syntyy pelkkää räpellystä. Itsekin neuloin vuosikaudet juttuja valmiista ohjeista, ennen kuin koin tuntevani välineeni niin hyvin, että voin tehdä mallini itse. Siinä jossain välissä on sellainen harmaa alue, että tarvitaan vain rohkeutta yrittää, mutta toisaalta jos taitoa ei ole riittävästi, syntyy sutta ja sekundaa ja se turhauttaa (ja vie turhaan rahaa).
Mä kyllä luulen, että sä pystyisit tekemään seilorijuttuja vaikuttamatta siltä, että kopioit suoraan Gaultieria.
Tiistaina 3. marraskuuta 2009 klo 12:59
[…] Muotiharrastuksen eri ulottuvuuksista ja muodoista on ollut viime aikoina runsaasti puhetta (mm. Sugar Kane, Anu, Stellagee) – ja sivusinpa jo aihetta vähän minäkin. Olen monissa yhteyksissä korostanut sitä, miten en haluaisi kytkeä muotiharrastustani kulutuskeskusteluun: shoppailun, pukeutumisen ja tyylin kritiikitön yhteenkietominen (“hei, mä ostin tänään tän, nyt mä jo kyllästyin siihen ja haluunkin tuon, hei nyt jo ahdistaa kun ostan ihan liikaa”…) on kenties yleisimpiä, ja samalla mielestäni myös banaaleimpia tapoja lähestyä aihetta. Kuluttaminen ja ostaminen liittyvät tietenkin varsin olennaisesti vaate- ja muotirakkauteen, mutta harrastus ei redusoidu niihin! […]