Keskiviikkona 14. lokakuuta 2009

Cold

Tällä viikolla vuorossa vähän sisäsiistimpi ja talvisempi versio aikuispunkkarista:

paivan asu 14.10.2009

Takki Martin Margiela 6, leggarit Monki, alpakkaneulemekko Edun, kauluri Marimekko, pipo ZEBRAtOD, saappaat 80-luvulta, hakaneula Bless

Olen juuttunut käyttämään Edunin alpakkamekkoa, se on lämmin ja pehmeä ja lohduttaa pakkasen ja flunssan kouriin joutunutta pientä ihmistä. Se on myös mukavasti vastakohtainen verrattuna Monkin punkkarilegginseihin. Tykkään myös vastavärikontrastista ja Blessistä sekä siitä, että Bless tuo myyntiin pieniä juttuja, joilla voi näppärästi saada blessmäistä särmää pukeutumiseen eivätkä ne vaadi samanlaisia investointeja kuin Blessin tuotteet keskimäärin. Hakaneula kauluksessa on punk ja vihreä keikauttaa viikunanpunaisen päälaelleen.

Viime syksynä ostamani MM6-takki on jäänyt melkein käyttämättömäksi, koska se ei enää vuodenvaihteen jälkeen mahtunut päälle. Sama juttu yhden toissatalvisen villakangastakin kanssa, sekin tuntuu taas ihan uudelta. Ihan kätevää - ei kaipaa uutta, kun unohtaa vanhat välillä kaappiin ja sitten löytää taas.

7 vastausta aiheeseen “Cold”

  1. Katja:

    Kyllä, omassa (ja poikaystävän) kaapissa shoppailu on joskus jopa hauskempaa kuin kaupassa! Ei sovitusruuhkaa, vaatteet on yleensä takuulla omaa kokoa, ja säästää pitkän pennin.
    Mulla on Helsingissä kaksi jätesäkillistä vaatteita odottamassa paluutani, sekä tietty talvitakit. Melkein kolmen kuukauden poissaolon jälkeen se tietää sitä, että mua odottaa varsinainen ökyporvarishoppailu omalla kaapilla! Poikaystävän kaapin olenkin jo inventoinut, kuten irmagee.blogspot.com -blogista voip todeta…

  2. Anna:

    Mä olen kanssa tullut siihen tulokseen, että oma kaappi alkaa olla paras shoppailupaikka. Kun vain vielä oppisin todella hyödyntämään vaatevarastoni koko potentiaalia!

    Mä tykkään kauheesti noista leggareista. Mahtava kuosi, ihana väri!! Ja koko kombi on tosi onnistunut: tuo Margielan takkihan on kans ihan kymppi.

    Ja mä tykkään hakaneulasta(ni)! :) Noissa Blessin kapistuksissa on mahtavat värit!

  3. ruut:

    Raahauduin eilen illalla vintille hakemaan talvikamppeita, ja se palkittiin. Löysin vaikka mitä huiveja ja myssyjä, jotka olin kesän aikana jo ehtinyt unohtaa.

    Myös vaatekaapin uumenista löytää usein kaikkia ihanuuksia. Hauskaa!

  4. stellagee:

    vuodenaikojen vaihtelu yleensäkin toimii mulla inspaavana, kun silloin omassa kaapissa shoppailu on niin luontevaa. pari laatikkoa varastosta paljastaa herkkuja, jotka on lämpimien säiden aikana jo unohtanut. sun kannalta viime vuoden kehonmuutokset varmaan tekee tosiaan näistä paljastuksista vieläkin herkullisempia!

    tuo mm6 takki oli munkin listalla ja jäi ostamatta; pakko sanoa, että vähän harmittaa kun näen sen sun päällä. muutenkin sun aikuispunk toimii loistavasti: riittävästi punkkia, niin ettei tulos ole laimea, mutta kuitenkin selkeästi ei tarkoitettu hengaamaan narinkkatorilla perjantai-iltana…

    bless on nimensä mukaisesti siunaus pienten yksityiskohtien rakastajille.

  5. Anu:

    Katja, mulla on se ongelma, että mies on paljon isompi kuin minä, joitakin t-paitoja lukuunottamatta pöllittävää ei juuri löydy… ja olet kyllä oikeassa tuossa, että omalla kaapilla on hauskempaa kuin kaupassa.

    Anna, kiitoksia! Mulle tulee tuosta viikunanväristä aina mieleen Korresin viikunasaippua ja myös tuoreet viikunat, kivoja mielleyhtymiä.

    Omassa vaatekaapissani on kans hiukan sitä vikaa, että siellä on (kaikesta karsimisesta huolimatta…) niin paljon tavaraa, etten millään muista, mitä kaikkea siellä on. Välillä tulee vastaan jotain ihan ihme juttuja ja välillä en millään löydä jotain, mitä muistelen omistavani.

    ruut ja stellagee, tosiaan tuo vuodenaikojen vaihtelu tuo lisää iloa ja inspiraatiota kaappien penkomiseen. Joskus voi tosin käydä niinkin päin, ettei löydä etsimäänsä… mä pengoin pari päivää sitten vimmaisesti laatikoita löytääkseni edes jotkut hanskat, kun ulkona oli pakkasta aamulla. Löysin sitten yhden lapasen ja rikkinäisen parin sormikkaita. Suutarin lapsella ei ole kenkiä, niinkuin sanotaan - parhaillaan mä neulon itselleni sormikkaita.

  6. Varpu:

    Oi, ihanan tyylikkäitä ja persoonallisia asuja sulla! En ole yleensä mikään batiikkivärjättyjen kuosien fani mutta tässä noi leggarit näyttää upeilta!

    Ja pakko muuten sanoa että olet hirmu kaunis :)

  7. Anu:

    Varpu, kiitos kaunis. :)

Kerro: