Torstaina 3. syyskuuta 2009
Kapea ja kulmikas
(Naisten)lehdissä näkee usein juttuja ja naiset aika yleisesti puhuvat siitä, miten he kokevat raskauden aikaiset vartalonmuutokset, ja varsinkin siitä, kuinka he toivovat vanhojen muotojensa palautuvan raskauden jälkeen. Harvemmin kukaan puhuu raskauden jälkeisistä muutoksista (painon pudottamista lukuunottamatta), ja siksi ne oikeastaan tulivat minullekin yllätyksenä.
Olen laihtunut yhdeksän kiloa neljässä kuukaudessa. Vaaka näyttää nyt samoja lukemia kuin vähän yli vuosi sitten, ennen raskautta, eli olen aika hyvin palautunut vanhoihin mittoihini. Kroppani kuitenkin tuntuu hyvin erilaiselta kuin silloin. Imetys on tehostanut kilojen lähtemistä, erityisesti niin, että kropastani on poistunut kaikki ylimääräinen (ja ei-niin-ylimääräinenkin) neste ja rasva. Olen siis hyvin kuivassa kunnossa ja näen itseni peilissä paljon teräväpiirteisempänä kuin ennen. Samaan aikaan lantioni tuntuu pehmeämmältä. En ole varma, huomaavatko muut muutosta, mutta minulle se on hyvin selkeä.
Kuten vähän aikaa sitten kirjoitin, en enää koe naisellisuuteni olevan kiinni ulkoisista seikoista yhtä paljon kuin aikaisemmin. Paitsi hiusmallin muuttamiseen, tämä mielentila on tuonut uudenlaista vapautta myös pukeutumiseeni, en enää pelkää näyttäväni liian androgyyniltä.
Sugar Kane julisti rakastavansa housuja ja niin teen minäkin - vuosien tauon jälkeen. Paitsi että mekot ovat epäkäytännöllisiä imettävälle ja hameet yleensä vaunujen kanssa liikkuvalle, taisin saada jonkun (toivottavasti ohimenevän) trauman äitiysmekoista. Olen myös edelleen sitä mieltä, että olen hoitanut oman osuuteni tämänkertaisesta leggins-muodista, joten tulevana syksynä ja talvena aion pukeutua oikeisiin housuihin.
Koska vartaloni teräväpiirteisyys tulee todennäköisesti olemaan ohimenevä ilmiö (uskon sen muuttuvan taas, kun imetys aikanaan loppuu), olen päättänyt ottaa siitä ilon irti ja korostaa sitä pukeutumisessani. Tänä syksynä suosin kapeaa, kulmikasta ja viimeisen päälle pelkistettyä siluettia:
t-paita Marimekko, neuletakki Marimekko, farkut Filippa K, ballerinat Nilson
Tykkään siitä, miten Marimekon tasaraitapaidan (jonka oikeastaan voisi lisätä klassikkolistaan, vaikka malli ei ihan se perinteisin olekaan) venekaulus ja vaakaraidoitus korostavat hartialinjaa (joka on mulla aika jykevä, mutta tykkään siitä ja korostan mielelläni) ja villatakin valuva muoto pidentää ja kaventaa yhtä aikaa.
Sugar Kanen äiti on kuulemma sanonut, että sukat laitetaan jalkaan vasta kuukauden päästä. Minäkin uskon häntä!
Perjantaina 4. syyskuuta 2009 klo 0:02
Mä sitten pidän siitä, miten sun ajattelu toimii, ja miten puet sen sanoiksi!
Ja sit mä rakastan sitä, kun “kuiva ja kulmikas” ihminen korostaa juuri niitä ominaisuuksiaan. Musta sun nykyolemus on hurjan kaunis - mun YKSI kauneusihanteista on se sellainen pitkä kuiva brittilady jota muotimaailmassa henkilöi joku Stella Tennant. Androgyyni tukka kuulu pakettiin. (Itsekin näen - livenä etenkin - sussa muutosta, mut jotenkin hyvin “sinunnäköistäsi” sellaista)
Naisellisuus ja sen käsittäminen on musta niin äärettömän kiehtovaa. Meidän muuten niin vivahteikkaasta kielestämme tuntuu puuttuvan tässä paljon positiivista sanastoa, mä kaipaisin nyt ehkä ranskan “gamine” tai “la garconne” (joka EI oo poikatyttö vain) -käsitteiden suomennosta…
No mutta, kun mä itse edustan “tyypiltäni” hyvinkin mainstreamia naiselliseksi luettavaa naista (niin pirun SOPIVAN pitkä, kurvikas, lainehtivahiuksinen, käyttää korkoja…) ja olen asian kanssa sinut mutta samalla en yhtään, tää on mulle kauhean mieltä kiihtävä kenttä. Ja onhan tuossa sekin, että ikä ja tapahtumat tuovat tosi jännittäviä muutoksia - mä toivon olevani joskus jännä riuska kuiva ikihonka mummu!
Mahtavia aiheita kyllä nyt esillä!
Perjantaina 4. syyskuuta 2009 klo 13:32
Hyvältä näyttää!
Noista housuista mulla olis kysymys: onko nuo “oikeeta” farkkua ja vai mitä kangasta? Muistelen sun esitelleen aikaisemmin jotain mustia Filipan pillihousuja kans, onks nää ne samat vai erit? Onko mallin nimi Stevie Chino, nuo aiemmat viininpunaiset ainakin näyttäis stevieiltä..
Tattis jo etukäteen!
Perjantaina 4. syyskuuta 2009 klo 14:13
kehollisuuden pohtiminen on valtavan kiehtovaa ja tällaiselle en-koskaan-synnytä -naiselle äitiyden tuomien muutosten ja niiden pohtiminen on hirvittävän kiinnostavaa. juurikin tuo muutaman kuukauden aikana tapahtuva muutossarja, joka on tahdiltaan aivan toisenlainen kuin mikään mitä itse saisi kehossaan aikaiseksi. mä yritän täällä kuvitella miltä tuntuu olla kuiva tai mitä on se, kun lantio on pehmeä, ja kuvitteluleikki yksinään jo muuttaa suhdetta omaan kehoon ja käsitteellistää sitä.
näytät kauniilta.
Perjantaina 4. syyskuuta 2009 klo 21:24
Näytät älyttömän hyvältä kaikissa näissä kolmessa viimeisimmässä kuvassa. Jotakin olennaista löytynyt, mahtavaa!
Perjantaina 4. syyskuuta 2009 klo 21:28
Kiitoksia kaikille kehuista!
sugar kane, on tosiaan hauska olla välillä kuiva ja kulmikas! Ja nuo pitkät ja kuivat naisihanteet tunnistan minäkin - olin kovasti ilahtunut siitä, että kuivuessani rasvaa on lähtenyt myös rinnoista, eivätkä ne jääneetkään sellaisiksi hillittömiksi hinkeiksi, mitä ne tuossa vähän aikaa olivat. Saa nähdä, millaiseksi mun kroppa sitten muuttuu, kun imetys aikanaan lakkaa.
Mä en ole koskaan ollut erityisen naisellisen näköinen, mutta hassusti tunnen itseni naisellisemmaksi nyt, kun näytän enemmän pojalta kuin pitkiin aikoihin… sekavaa stooria, mutta ymmärrät varmaan. Ja “poikatyttö” tosiaan on vähän yksinkertaistava termi, pitäisi keksiä sen tilalle joku parempi. Naiseuden ja naisellisuuden pohtiminen ei ole tainnut olla tässä kulttuurissa tapana, siksi sille ei varmaan ole sanojakaan.
murphy, nuo eivät ole farkkua vaan twilliä (puuvillaa sekin), ja malli on Niki. Nuo ovat ne samat mustat pillit joita olen esitellyt aiemminkin. Viininpunaiset ovat Stevie Chinot.
stellagee, joo, kaikkein mielettömintä näissä muutoksissa on tosiaan se, että ne kaikki tapahtuvat ihan itsekseen ja kroppa tietää, mitä sen pitää tehdä. Tuolle lantion pehmeydelle on ihan fyysinen selitys myös - raskauden aikana lantion nivelet löystyvät ja ne eivät näköjään “kiristy” takaisin ihan samanlaisiksi kuin ennen. Lantion muoto muuttuu vähän ja se on jotenkin liikkuvampi.
Uusimpana erikoisuutena multa lähtee runsain määrin tukkaa - se oli odotettavissa, mutta mä jo salaa toivoin, että olisin poikkeus, jolle ei tapahdu niin. :) Jostain syystä normaali hiustenlähtö (siis se, mitä tapahtuu koko ajan) loppuu raskauden aikana ja tukka vaikuttaa vähän aikaa oikein tuuhealta ja hyvinvoivalta. Irtoamatta jääneet hiukset irtoavat sitten melkeinpä kaikki kerralla jonkin aikaa synnytyksen jälkeen.
Oma lukunsa on tietty sitten se, että välillä ihmettelen, mistä meille putkahti se pieni tyyppi, jolla on jo ihan pienestä pitäen varsin vahva persoona ja temperamentti. Sekin on yksi ulottuvuus kehollisuuden pohdinnassa - minun kehostani peräisin, muttei mikään mun kehoni jatke, vaan erillinen ihminen.
Perjantaina 4. syyskuuta 2009 klo 21:29
Tiina, kiitoksia kovasti! Jotain olennaista on tosiaan löytynyt, minusta itsestänikin tuntuu siltä.
Perjantaina 4. syyskuuta 2009 klo 22:17
Oot tosi hyvän näköinen tässä kuvassa - oon ihan samaa mieltä tuosta mitä Tiina (ja muutkin) kommentoi että jotain olennaista on löytynyt ja että homma pelittää mitä mainioimmin. Enkä siis todellakaan tarkoita, että sun tyyli ikinä hukassa olis ollutkaan,mutta näytät jotenkin täydemmin itseltäsi kuin ehkä ikinä - mahdatkohan ymmärtää mitä tarkoitan? Vaikeaa selittää! Mutta siis minusta kuivuus ja kulmikkuus on jotenkin niin sua! Ja ihailen sitä; mä kun olen tällainen pieni pyöreä. :)
Tukan lähdöstä: mä kans toivoin viimeiseen asti et olisin niitä, joille se ei tapahtuisi. Vaan tapahtui - vieläpä korkojen kera. Mutta onneksi sekin palautuu ennalleen (vaikka mun ennallisessa ei juuri hurraamista olekaan… olis vaan saanut jäädä siihen raskausajan kiiltävään ja paksuun moodiin!).
Lauantaina 5. syyskuuta 2009 klo 12:53
Ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat.
Sillä on jotain tekemistä asian kanssa, että kesä vaihtui syksyyn ja täytyy taas pukea pitkää hihaa ja muutenkin enemmän vaatetta päälle. Mulla on enemmän kapealinjaisia syysvaatteita kuin kesävaatteita, ja lyhyessä ja kapeassa kesäkamppeessa tulisi helposti jotenkin alaston olo. Mutta syksyn tullen on jotenkin tosi luontevaa viikata pussihousut kaappiin ensi kesää varten. Vaikka lämpö onkin ihanaa ja tarvitsen paljon valoa pysyäkseni järjissäni, tykkään syksyn fiiliksestä kuitenkin enemmän kuin kesästä, ja olen näköjään enemmän oma itseni nyt.