Maanantaina 13. heinäkuuta 2009
Tonight I’m a rock’n'roll star
Tilaisuus tekee syysgarderobin ihan puolivahingossa keskellä kesää, vieläpä erinomaisen henkilökohtaisen palvelun kera (pitää kehua aina kun on aihetta, hyvä palvelu kun on valitettavasti edelleen harvinaista herkkua!).
Filippa K:n liikkeestä soitettiin, että taannoin varaamani mustat pillit (jotka ovat samanlaiset kuin aiemmin ostamani harmaat) ovat saapuneet ja kävin noukkimassa ne pois. Kuvan musta puuvillasamettijakku on Cecilia Sörensenin, kyselin häneltä tämän vuoden syysmalliston kuvissa näkynyttä jakkua ja hän tarjoutui lähettämään minulle postissa mallikappaleen (rahaa vastaan toki), koska se ei tullutkaan tuotantoon. Jakku on muuten ihan yksinkertainen, mutta siinä on taskut ja aavistuksen verran rypytetyt hartiasaumat.
Pillit ja jakku yhdessä tekevät hovivalokuvaajani mukaan rokkitähtifiiliksen. Niin kuuluukin - tämä on juuri se rokkityylin kantaäitien suosima, Sugar Kanen esittelemä pillit ja istuva takki -look, jota olen etsinyt.

Sametti on pienen vauvan äidille hiukan ongelmallinen materiaali, se kun ei oikein siedä vauvan suorittamia Jackson Pollock -henkisiä koristeluja eli puklausta. Suunnittelen ratkaisevani ainakin osan ongelmasta ostamillani fuksianpunaisilla harsoliinoilla, ne muistuttavat hiukan enemmän huivia kuin tavalliset liinat (joissa on vähän liikaa hippifiilistä) ja niitä on helppo pestä tarpeen mukaan.
Nyt olen alkanut aavistella, mistä normaalivartaloisten jenkkamakkarat sikiävät: Filippa K:n myyjät yrittivät kovasti suositella mulle numeroa pienempiä farkkuja kuin nuo, mitkä mulla on kuvassa jalassa. Vaikka pilli onkin pilli, ei sen mun mielestä silti tarvitse istua kuin nakinkuori, varsinkaan vyötäröltä, silloinhan olemattomampikin pömppövatsa nousee housunkauluksen päälle makkaraksi. Vähän löysässä pillissä on enemmän rokkifiilistä ja -viittausta, eihän ne Ramonesin poikienkaan byysat aina niin hyvin istuneet.
*
Olen hahmotellut tänne vastaavaa hakusana-tagilistausta kuin Sugar Kanella on blogissaan. Aakkosellinen lista tageista löytyy omalta sivultaan ja täydentyy pikkuhiljaa (laitan näkyvämmän linkin tuonne sivupalkkiin jossain vaiheessa). Älkää kysykö, miksi osa erisnimistä on isolla alkukirjaimella ja osa ei - en tiedä. Ja ihmisten nimet on aakkostettu etunimen mukaan, koska tuo systeemi ei tunne pilkkuja eikä juuri muitakaan välimerkkejä. Mutta mennään näillä, en osaa säätää tuota enempää. Enkä halua - jo tuon listauksen vääntäminen haluamani näköiseksi alkoi tuntua liikaa työltä näin äitiyslomalla.

Maanantaina 13. heinäkuuta 2009 klo 19:15
jes! rokkia! näyttää hyvältä ja saa kaipaamaan syksyä – joka kyllä muutenkin on mun lempivuodenaikani.
alan uskoa, että suunnittelijoihin ja valmistajiin kannattaa ruveta ottamaan yhteyttä, kun kerran aika monelta suunnalta olen kuullut, että mallikappaleita kyselemällä niitä voi saada haltuunsa (rahalla tai ilman). monesti olen harmitellut, kun jotain esitteessä tai näytöksessä esiintynyttä artikkelia ei löydy yhtään mistään.
Maanantaina 13. heinäkuuta 2009 klo 20:03
Jep, itse olen alkanut kysellä asioita suunnittelijoillta ja valmistajilta myös siksi, että he osaavat parhaiten kertoa jälleenmyyjistä tai kuten aiemmin mainitsemassani Camperin tapauksessa voivat myydä tavaraa nettikaupan valikoimien ulkopuolelta.
Maanantaina 13. heinäkuuta 2009 klo 20:43
Huippendaali look ja ihkut kuvat! ja ihanaa, kun tagaat, mä niin usein muistelen, että tästä se Anu on sanonut jotain tärkeetä, nyt on helppo löytää!
Maanantaina 13. heinäkuuta 2009 klo 20:47
Niin ja totally agree tosta pillien istuvuus -asiasta. Farkkukaupan myyjillä on ihme tarve tunkea ihminen mahd. pieneen housuun, mä ainakin pidän vähän lököttävää pillihousua KUUMANA ja hiukka androgyynisesti coolina.
Maanantaina 13. heinäkuuta 2009 klo 22:01
Hei makeeta, hieno look! Tosi rokki, just silleen tosi hyvällä tavalla!
Ja stellageen tavoin syksy on myös mun lempivuodenaika, ja olen jo nyt ihan syysmuotifiiliksissä! Oih, mä en malta odottaa et pääsen esittelemään mun grungeneuletta ja mokkatakkeja! :)
Mulla on kanssa kokemusta farkkukaupan tytöistä (ja joo, sanon tytöistä, sillä mun kaltaisen kolmikyppisen silmissä kakskymppiset ON tyttöjä), ja täytyy vähän moittia sitä miten huono asiantuntemus musta kovin monilla vaatekauppojen myyjillä on VAATTEISTA. Eihän sitä kai voi ihmetellä kun suurin osa työntekijöistä on ihan muiden alojen ihmisiä jotka käy vain tienaamassa ko. työssä, mutta vaatteista ja muodista oikeasti ymmärtäviä myyjiä totta tosiaan kaipaisi välillä, vaikka hyvin pärjään tietty ihan ns. itsepalveluperiaatteellakin. Mutta olisi mahtavaa, jos myyjien kanssa voisi vaikka vaihtaa ajatuksia muodista!! Sain parikin (noin viisitoistavuotiasta) myyjätyttöä taannoin ihan hermostumaan kun aloin paasata niille mun tyylin tukipilareista, farkkujen historiasta sekä vartalon mittasuhteista (mä olin etsimässä klassista kapeaa suoraa lahjetta, ja kimmat päättivät, että kyllähän mä oikeesti tietty haluun pillit - juurikin liian pienet sellaiset - tooodella matalalla lantiolla…)
Haluan kyllä vielä sanoa, että tietty myös aidosti taitavia ja asiantuntevia vaatemyyjiä on! Olkaa te ylpeitä ammattiosaamisestanne! Vaatteiden myyminenkin vaatii OSAAMISTA, ja toisaalta ajattelisin, että osaavat ja uskottavat myyjät oikeasti voivat nostaa koko alan arvostusta!
Maanantaina 13. heinäkuuta 2009 klo 22:36
Olet todella tyylikäs ja rock! Ihana look, kerrassaan.
Ja tässähän alkaa odottaa syksyä itsekin, ihan huomaamatta.
Maanantaina 13. heinäkuuta 2009 klo 23:25
Kiitoksia kaikille kehuista!
sugar kane, puit sen sanoiksi just oikealla tavalla, androgyyni coolius on just se, mitä mä haen. Bonuksena noissa housuissa voi liikkua ja istua, eikä bajatsokaan vilku.
Anna, joissain putiikeissa on asiantuntevia myyjiä, jotka osaavat alansa - usein ne ovat kaiketi putiikkien omistajia, jolloin se on ihan itsestäänselvyys - mutta farkkukaupoista tai ketjuliikkeistä harvemmin löytyy. Olisi tosiaan kiva, että myyjä olisi asiakkaansa intresseistä jotenkin jyvällä, sama koskee muuten myös kampaajia.
ruut, mä en sentään odota vielä syksyä, hyvä kun kesä on just alkanut… mutta nyt on vähän liian lämmin tällaisille kuteille, siksi puhuin syyslookista.
Perjantaina 17. heinäkuuta 2009 klo 11:03
Hieno look!
Samaa mieltä pilleistä. Liian pieni on mauton - ja liian pieni;-)
Sunnuntaina 19. heinäkuuta 2009 klo 17:33
Kati, kiitoksia!