Keskiviikkona 10. kesäkuuta 2009
She’s got a nice body, she’s wearing velvet pants
Nyt se on taas todettu: minusta ei tule farkkutyttöä. Kävin katselemassa kauppojen valikoimia ja totesin, että tavalliset farkut ovat liian tavallisia, erikoisemmat ovat liian muodikkaita tai kalliita, en oikeastaan pidä sinisestä denimistä itseni päällä (muilla se toimii kyllä loistavasti) ja muutenkin on niin hankalaa löytää istuvat farkut. Halusin kuitenkin jotkut farkkuhenkiset pitkät housut ja päädyin Filippa K:n siniharmaisiin “pilleihin”, jotka onneksi ovat ainakin minun pohkeilleni vähän pillejä väljemmät.

Julistin jokin aika sitten täyskyllästymistäni pillifarkkuihin, ja nyt otin siis hiukan takapakkia. Pähkäilin vartaloni uudistuneita mittasuhteita ja tulin siihen tulokseen, että koska väliaikaisesti kasvaneen rinnanympärykseni takia näytän joka tapauksessa ylösalaisin seisovalta keilalta, voisin ennemminkin korostaa sitä epätoivoisten peittely-yritysten sijaan (sovitin myös Filippa K:n vyötäröltä laskostettuja ja leveälahkeisia kesäfarkkuja, mutta ne saivat profiilini näyttämään melkoiselta tankilta ja ovat liian vuotta 2009, jos ymmärrätte, mitä tarkoitan). Kapeat housut sopivat myös pitkien paitojen ja lyhyiden mekkojen seuraksi korvaamaan leggingsit, joihin olen täyskyllästynyt vielä pahemmin kuin pillifarkkuihin.
Ja kapeissa housuissa on myös se hyvä puoli, että ne luovat tyylikkään viittauksen Sugar Kanen mainitsemiin rokkitäteihin ja klassikoksi muodostuneeseen pillihousut ja istuva takki -lookiin. Enää puuttuu se istuva takki.
Tarvitsen myös vyön, ensimmäistä kertaa vuosiin. Mulla todellakin on nykyään lantio, ja Filippa K:n kaavoittajilla (tai heidän malleillaan) taas selkeästi ei. Farkkukokoni on kasvanut tuuman verran lantionympäryksen osalta, mutta vyötärö on pysynyt entisellään, ja uusissa housuissani lantion ja vyötärön mittasuhde on mallia “pötkö”. Vyön kanssa ne pysyisivät ryhdikkäämmin ylhäällä.

Keskiviikkona 10. kesäkuuta 2009 klo 21:19
Mä olen sit taas (ainakin tällä erää!) ihan farkkutyttö - tää on kyllä aina niin tätä, että innostun jostain jutusta ihan täysillä, ja sitten en paljoa muuta käytäkään. Mutta toisaalta olen kyllä aina enemmän tai vähemmän käyttänyt sinisiä farkkuja, kun ne ovat vaan niin klassikot - ja tykkään ihan kympillä siitä fiiliksestä mikä tulee kun vetää siniset farkut jalkaan. :)
Pillit (tai no, ainaskin kapeat) housut on musta ihan älyttömän monikäyttöiset. Kyllä mäkin olin välillä vähän kyllästynyt pilleihin, mutta nyt taas tykkään niistä tosi paljon. Etenkin jos tykkää löysistä yläosista (kuten mä; viitat, lepakkohihat sun muut on aika jees!), kapea lahje on aika must. Kaunis väri noissa sun Filipoissa kyllä!
Mites muuten niiden resori-Margielojen kanssa; meneekö ne sulle, vai onkos ne jo kaupan?
Keskiviikkona 10. kesäkuuta 2009 klo 21:30
Mä kans suunnittelen noiden uusien housujeni kanssa löysiä ja pitkiä yläosia, ja itse asiassa haaveilen myös mustista vastaavista housuista. Niistä ei tosin ollut kokoja jäljellä nyt, mutta tuo malli kuuluu Filippa K:n vakiomallistoon.
Siniset farkut on tosiaan klassikot, mutta joku niissä tökkii. Osaisin ehkä kyllä pukeutua omiin vanhoihin klassikkoihini, mutta minkäs teet.
Margielat eivät edelleenkään mene jalkaan, ja näyttää tosiaan siltä, että ne panttaavat ennemminkin lantion leveydestä kuin esimerkiksi vatsamakkaroista. Ne varmaankin joutuvat sitten kaupan…
Torstaina 11. kesäkuuta 2009 klo 17:36
mun on vaikeaa kuvitella, että klassinen farkku tökkii. toisaalta eipä ole moista minunkaan päälläni näkynyt pitkään aikaan. leggingsien aiheuttama ryhdittömyyskö vaivaa?
jos hyviä löysiä ja pitkiä yläosia löytyy jostain, otan vinkkejä mieluusti vastaan. tänään viimeksi tuskailin sen kanssa, että omistamani t-paidat tosiaan ovat t-paitojen pituisia, vaikka olisivatkin löysiä. nämä ovat niitä hetkiä, jolloin haluaisin olla sen reilu 10cm lyhyempi.
mutta mutta: resori-margielat myynnissä?! haastaisinko annan kirpeään huutokilpailuun…
Torstaina 11. kesäkuuta 2009 klo 18:08
Hehee….huutokauppaa pukkaa! Mä olenkin vanha huuto.net -veteraani. :) Ja kilpailuhan on aina tervetullutta!
Mutta Anun kannattaa varmaan vielä hetki odotella, sillä saattaahan olla että lantio vielä palautuu entisiin mittoihinsa - ja sitten harmittaa jos on juuri myynyt hienot pöksyt pois! :)
Torstaina 11. kesäkuuta 2009 klo 21:54
Jees, odotellaan vielä hetki. Olen kuullut, että joillakin tosiaan on lantio vielä palautunut takaisin kasaan.
Mua tosiaan tökkii klassisessa farkussa just jotenkin se klassisuus, se on mulle liian tylsää, yksinkertaista, jotain. En osaa sanoa.
Löysistä ja pitkistä yläosista en osaa sen tarkemmin sanoa, mulle kaikki perus-t-paidat ovat yleensä vähintään lantiomittaisia.