Nyt, kun vietän enemmän aikaa kotona, olen kummasti alkanut kiinnostua sisustamisesta. Jo odotusaikana podin jonkinlaista raskaushormonien aiheuttamaa pesänrakennusvimmaa, mutta onnistuin kanavoimaan sen enimmäkseen vanhasta roinasta eroon hankkiutumiseen ja vauvan tavaroiden hankkimiseen. Nyt tekisi mieli vähän jotain uutta. Ja jossain vaiheessa pitää myös alkaa miettiä kämpän lapsiystävällisyyttä ja pois lapsen ulottuvilta siirrettävien asioiden uutta sijoittelua. Ja keksiä vaunuille oikeasti joku paikka.
Inspiraation etsiminen sisustuslehdistä on tietenkin itsestäänselvä, mutta kovasti tylsä vaihtoehto. Niitä selaillessa tuntuu usein siltä, ettei maailmassa ole kuin tolkuttoman kalliita design-huonekaluja (eräät kaverini tosin sanoisivat vain, että 300 euron leivänpaahdin voi tuntua kalliilta, jos ei ole tottunut käsittelemään rahaa) tai sitten Ikeaa (vastaavanlainen kahtiajako vaivaa myös akkainlehtien vaatejuttuja) ja kämpät ovat joko kalseita, ammattimaisesti sisustettuja, skandinaavisen vaaleita edustuskoteja (joissa kaikissa on tänä vuonna musta sauna ja/tai kylpyhuone) tai sitten väkisin-persoonallisia erikoisuuksia, jos ymmärrätte, mitä tarkoitan. Onneksi bongasin taannoin Luksus-blogista kiinnostavan kirjauutuuden.
Creative Space -kirjassa esitellään mielenkiintoisissa kaupungeissa (mun lemppareissa!) asuvien luovien ja artsujen tyyppien – filmintekijöiden, valokuvaajien, graffititaiteilijoiden jne. – kämppiä. Sisustustyyleissä löytyy tyylikkäästä minimalismista erinäisiin taiteellisiin virityksiin ja vapaaseen kaaokseen, minkä lisäksi aika moni kirjan tyypeistä on hankkiutunut varsin hienoihin tiloihin asumaan.
Silmiinpistävä yhdistävä tekijä monen eri tyypin asunnoissa on se, että niistä löytyy varsin kulahtanut sohva. Minun täytyy nyt ymmärtää asia niin, että meidänkin virttynyt ja rupsahtanut harmaa kangassohvamme on suorastaan tyylikäs, eikä meidän tarvitse pitää kiirettä siitä eroon hankkiutumisessa (mitä emme tosin muutenkaan aikoneet tehdä niin kauan kuin naperomme on pieni ja sotkevainen).
Allaolevan kuvan kämpän lattiamateriaaleista voi päätellä, missä kirjan kannessa mainituista kaupungeista se sijaitsee:
(Eikä minun varmaan tarvitse edes mainita, että jo pelkät lattialaatat riittävät herättämään halun matkustaa taas kyseiseen kaupunkiin… ihan pian en kyllä pääse sinne, mutta onneksi seuraava tätimatka on jo ainakin suunnitelmissa.)
Lisää esimerkkikuvia kirjasta löytyy kustantajan sivuilta.
Toi kirja vaikutti oikein houkuttelevalta kun sitä teillä selailin…täytyypä laittaa ihan hankintalistalle!
Mulla pesänrakennusvimma äityi niin kovaksi, että piti ostaa ihan uusi asuntokin…ei vaan, se oli kyllä ihan pakon sanelema juttu kun tila vain loppui kesken. Mutta koti alkaa kyllä kummasti tuntua entistäkin tärkeämmältä paikalta kun siellä äitiysloman myötä viettää niin paljon aikaa. Ja vähälläkin rahalla saa kivaa – just siksi musta tuollaiset kirjat on niin paljon kiinnostavampia kuin lehdet, että niissä kodit on ehkä aidompia kuin sisustuslehtien jutuissa (vaikka onhan niissäkin koti-esittelyitä, mut ne ei yleensä ole sellaisten tyyppien, jotka kiinnostais itseäni hirveesti).
Niin, tätimatkaa odotellessa! :) Kyllä kaupungeissa on kivaa, sen todisti mulle jälleen tuo Lontoon-reissunikin.
Vähälläkin rahalla tosiaan pärjää, ja joskus riittää ihan vain se, että miettii kokonaisuuden uudelleen ja järjestää vanhat tavarat toisin.
Tai sitten viritellä niitä uusiksi… meidän stereokaappina esimerkiksi toimii toistakymmentä vuotta vanha Ikean Lack-yöpöytä, johon jo aikoinaan asennettiin pyörät alle ja poistettiin keskimmäinen hylly, jossain vaiheessa se maalattiin harmaaksi (alunperin se oli sininen) ja nyt teimme siihen oven kiilakehyksestä ja vaalean violetista verhokankaasta.
Sisustuslehtien jutuissa tunnutaan usein painotettavan liikaa “sisustuksellisuutta”, kodikkuuden kustannuksella.