Torstaina 21. toukokuuta 2009
Offline
Jo ennen vauvan syntymää aloin karsia verkossa tapahtuvaa olemistani. Ensin vain hiljenin, sitten ryhdistäydyin tosissani ja poistin kokonaan profiilini MySpacesta (en lopultakaan tajunnut, mitä minun olisi pitänyt siellä tehdä), LastFM:stä (paitsi että se musatietoja nettiin lataava ohjelma on kökkö ja tekee koneen hitaaksi, miksi ihmeessä mun oikeastaan pitäisi kuuluttaa maailmalle, mitä kuuntelen?) ja Jaikusta (ei mulla ole lopultakaan mitään sanottavaa niin usein kuin jaikuilu edellyttäisi eikä mua oikeastaan kiinnosta puolituttujen tekemiset) enkä edes rekisteröitynyt Qaikuun (Jaikun jälkeläinen) tai Twitteriin (sama ulkomaankielellä).
Nyt, aloitellessani perheellistä elämää, mulla on entistä rajallisemmin aikaa roikkua netissä. Facebookissa olen edelleen kohtuullisen aktiivinen, mutta poistin Google Readerista varmaan toistakymmentä blogia, joista en sitten kuitenkaan ollut kovin kiinnostunut. Olen edelleen harvasanaisen aktiivinen eräällä nettifoorumilla, jossa keskustellaan minulle ajankohtaisista aiheista ja yhdellä irkkikanavalla, jossa tapaan vanhoja kavereitani. Kirjoitan omaa blogiani silloin, kun ehdin ja kommentoin muita silloin, kun ehdin. Flickriä selaan joskus, kun muistan, enkä ole viime aikoina kovin aktiivisesti lisäillyt sinne omia kuviani (koska en ole juurikaan ehtinyt sellaisia ottamaan - paitsi lapsesta, mutta niitä en julkaise). En enää juurikaan lue uutisia netistä, en ainakaan useampaan kertaan päivässä, niinkuin aiemmin.
Enkä oikeastaan koe menettäväni juuri mitään, vähemmälläkin pärjää. Varsinkin nyt, kun arjessa on niin paljon muutakin touhua. Karsimishommieni jälkeen olen jäänyt hiukan kummissani miettimään sitä, miksi juuri LastFM:n tai Facebookin kaltaisia uusia juttuja kutsutaan “sosiaalisiksi medioiksi” - ei niissä mitään kovin sosiaalista ihan oletusarvoisesti ole, ne ovat vain välineitä, joiden avulla ihmiset voivat huudella olemassaoloaan bittiavaruuteen ja toivoa, että joku vastaa. Esimerkiksi vanhat kunnon keskustelufoorumit ovat huomattavasti sosiaalisempia ihan lähtökohdiltaan.
Itse en edes kaipaa kovin runsasta sosiaalisuutta juuri nyt, mitä nyt jonkun verran vertaistukea, kivoja juttuja mielen virkistämiseksi ja lähimpien tuttujen kuulumisia. Olen antanut itselleni luvan unohtaa senkin, että minun pitäisi pysyä perillä netissä tapahtuvista asioista jo ihan ammatillisesta mielenkiinnosta, koska minun ammattini on tällä hetkellä jäähyllä. On oikeastaan aika mielenkiintoista elää tällaista elämänvaihetta, kun saa ihan luvallisesti kääntyä sisäänpäin, olla vain ja keskittyä olennaiseen.
Torstaina 21. toukokuuta 2009 klo 21:02
Mä en ole ollut missään vaiheessa mitenkään innostunut näistä “sosiaalisista medioista”; mä en vaan koe niitä kovinkaan sosiaalisina. Mä en ole edes Naamakirjassa: mulla ei yksinkertaisesti ole aikaa! (Ja miten mulla sitten on aikaa lukea blogeja tai kirjoittaa omaa?? No, se onkin tasan ainoa nettiaktiviteetti, johon mulla on edes vähän aikaa! Ja koen sen paljon mielekkäämpänä kuin monet muut nettijutskat. Blogit rulettaa!)
Äitiyden alkuvaiheessa tuo sisäänpäin kääntyminen on musta tosi hieno vaihe. Voi kuulostaa toooodella omituiselta, mutta mä koen että imettäminen ja vaunuttelu laukaisi monia uusia, loistavia juttuja mun elämässä. Siis ihan siinä mielessä, etten ollut pitkään aikaan (ehken koskaan??) aikuiselämässäni istunut niin paljon paikallani tekemättä mitään tai kävellyt ympäriinsä tai istunut kahvilassa tai terassilla tekemättä mitään kuin imettäessä tai vaunutellessa. Ja kun ei tee mitään, alkaa AJATELLA. Ja huomaa miten mahtavaa se on. Ja huomaa miten alkaa ajatella monista jutuista elämässään ihan uudella tavalla. Ja huomaa mitä ehkä haluaisi oikeesti elämässään tehdä - tai ainakin mikä on tärkeää ja mielekästä, mikä ei.
Nauti täysillä tuosta vaiheesta! Äkkiä kyllä tulee sekin vaihe, kun saa juosta villin ipanan perässä kieli vyön alla kaiken aikaa…:)
Torstaina 21. toukokuuta 2009 klo 21:26
mä taas olen aina intoutunut sosiaalisista medioista, mutta mun suhde niihin on kai sellainen hullun tiedemiehen kokeilumeininki. eli mua kiinnostaa, mitä kaikkea kivaa niistä voikaan tulla. monesta onkin seurannut kaikkea hienoa: vanhojen ystävien paikantamista sun muuta.
sitten mä hiivun, en kuitenkaan intentionaalisesti, vaan lähinnä olosuhteiden pakosta: ajankäyttö ei riitä epäolennaisten juttujen ylläpitoon. ei se ole kyllä sitten ole riittänyt niiden poistamiseenkaan.
blogi on siinä mielessä kai omituisin verkossaolemisen tapa, että siinä todella avaa itseään ulkopuolisille, joilla ei ole mitään velvoitetta tehdä itseään tiettäviksi. avaa tietysti vain siinä määrin kuin itse valitsee, mutta en mä kyllä aivan ymmärrä blogeja, joihin skannataan tai kopioidaan kuvia muualta verkosta ja kirjotetaan virke tai kaksi. mutta kukin tyylillään… bloggaaminen on ainakin mulle avannut yllättäviä sosiaalisia ovia: uusia ystäviä ihan vain tekstien lukemisen ja kommentoinnin kautta.
silti verkossaolo ei ole ainakaan mulle mikään pakkomielle: en mä mökillä mieti mitä feissarissa tapahtuu tai meneekö joku juttu ihan ohi blogosfäärissä. joskus on niinkin ollut.
musta kuulostaa hyvältä, että elämässä tapahtuu muutoksia myös niissä perusjutuissa ja voi huomata että nauttii ihan uusista elementeistä päivää rakentamassa. olkoon sitten verkossa tai offline, yhteen elämään mahtuu niin paljon vaiheita ja mun nöyrä mielipiteeni on se, että erilaisia ulottuvuuksia kokeilevilla nyt vaan on rikkaampi elo. eli nauti.
Torstaina 21. toukokuuta 2009 klo 23:05
Sosiaalisuutta se on tyhjyyteen huuteleminenkin, ainakin 2000-luvun kriteereillä. Ja entäs se sosiaalisen median mahdollistama ennen näkemätön tirkistelyn mahdollisuus, siinä on perisuomalaista sosiaalisuutta aidoimmillaan.
Nojuu, pointti on hyvä, nämä välineet eivät itsessään ole sosiaalisia. Mutta ehkä ne parhaimmillaan tarjoavat osalle ihmisistä mahdollisuuden jalostaa sosiaalisia kontaktejaan. Tai uudistaa vanhoja kontakteja, ihan vaikka koulu- ja nuokkarikavereita bongaamalla, vai mitä?
Perjantaina 22. toukokuuta 2009 klo 10:53
Anna, on tosiaan kiehtovaa aikaa tämä, päivät täyttyvät niin erilaisesta tekemisestä (tai tekemättömyydestä, mitä tuo imetys oikeastaan on, tosin mä välillä selaan nettiä samalla, kun muulloin en ehtisi) kuin ennen. Mä olen ainakin vielä toistaiseksi kovasti innostunut vaunuttelusta, kerrankin on aikaa olla ulkona keskellä päivää, tutustua omaan kotikaupunkiinsa vähän uudella tavalla ja hoitaa omaa kuntoaan samalla.
Uusia ajatuksia ei ole vielä tullut, pää on sen verran sumussa koko ajan, mutta eihän niillä vielä ole mikään kiire. Nyt kaikki aivokapasiteetti menee uusien asioiden opetteluun, esimerkiksi tuon ipanan tulkitsemiseen.
stellagee, mä olen huomannut, että on jotenkin yllättävän vaikeaa poistaa profiileita sellaisista palveluista, jotka eivät sitten lopultakaan kiinnostaneet tarpeeksi. Se on jotenkin liian lopullista ja sitä kuvittelee antavansa niille vielä mahdollisuuden, tai ainakin haluaa näkyä muille siellä varmuuden vuoksi.
Bloggaaminen tosiaan on parhaimmillaan mahtavan sosiaalista toimintaa, joka ulottuu myös blogien ulkopuolelle. Ja mä pystyn kyllä myös nykyään unohtamaan netin ihan mainiosti, jos vietän aikaa sen ulottumattomissa.
Karhuherra, tuo vanhojen, kadonneiden kavereiden bongaaminen on kyllä yksi sosiaalisten medioiden hyvä puoli, jota ei tietenkään pidä mennä väheksymään. Se on yksi syy, miksi olen säilyttänyt Facebookin jokapäiväisessä käytössä.
Perjantaina 22. toukokuuta 2009 klo 13:58
Samoista kirjoitin Kantapöydässä juuri. Tää sosiaalinen media on mennyt vain alaspäin sen jälkeen kun sekopäät valtasivat uutsiryhmät eikä siellä enää voinut olla.
Perjantaina 22. toukokuuta 2009 klo 15:38
Kuullostaa ihanalta, onnittelen valintasi johdosta. Juuri samojen fiiliksien takia minä en ole missään näistä, en ole koskaan tajunnut että mitä näissä paikoissa pitäisi tehdä ja kun minuakaan ei todellakaan kiinnosta puolituttujen tekemiset, enkä osaa kuvitella että muita kiinnostaisivat minun tekemiseni.
Viihdyn blogeissa, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Niitä voi lueskella ja kommentoida, mutta sitä ei ole “velvoitettu” vastaamaan tai sanomaan jotain. Näin on just hyvä.
Perjantaina 22. toukokuuta 2009 klo 19:56
mul hiuka sama fiilis ku anul tost profiilin peruuttamises tai lopettamises. myspace oli mahtava alkuu mut enpä siel o sit yhtää jaksanu olla, en ees kirjautunu sisää kuukausii. eli josko otan mallii ja kans hyväksyn haikeen tunteen enkä anna enää yhtä mahist sil.
feisarist kyl tykkään nyt ku olen kans ymmäräny skippaa kaikki sovellukset ja sillai, testei jaksan joskus viel tehä. ja maire sillo tällöjaksaa kirjottaa mut pelseki on jo hiljentyny. toisaalta taas pelse on mulle niin rakas hahmo et sitä en pysty deletoimaa.. voi sit josku palataki.
ja (kinda mun täytyy kai pyytää anteeks tätä läppää ja mielleyhtymää ja kaikkee MUT silti..) tajuun kans tuon annan komppaaman ajattelun ja (mun kohdal) sangen hitaan maleksimisen eteenpäi ja välil puistonpenkil tai portail istue ja odottae. sitä huomaa et ei lopulta oo kiire mihinkää. se on kiva tunne.
Perjantaina 22. toukokuuta 2009 klo 21:45
Zepa, mä en ole uutisryhmissä koskaan hengannut, olen aloittanut oman nettiyhteisöllisyyteni ircissä ja eräillä keskustelufoorumeilla alun toistakymmentä vuotta sitten. Mutta tosiaan sosiaalisuus on tuntunut ennemminkin vähenevän kuin lisääntyvän ajan kuluessa, ja varsinkin tuon termin keksimisen jälkeen.
Kata, sä olet siis tajunnut asian paljon helpommalla kuin mä. :)
maire, mun on tarkoitus kirjoittaa tuosta ajankäytöstä oma juttu, hidas maleksiminen ja aikatauluista luopuminen kun ovat mulle varsin ajankohtaisia asioita. Palataan kanavalle…
Mulla on muuten ollut vähän ikävä pelseä, mutta ymmärrän kyllä hyvin, ettei pelse aina jaksa olla äänessä. Yksi tärkeä asia tässä netissä hengaamisessa on nimenomaan tajuta, että välillä voi olla hiljaakin eikä tartte kerätä stressiä siitä, kirjoittaako vai ei.