Torstaina 5. maaliskuuta 2009

Colorsplash!

Yksi omaan tyyliin liittyvä asia, jonka olen oppinut vasta ihan vähän aikaa sitten: mun ei oo pakko käyttää korkkareita kerta en haluu. Enkä osaa. Enkä jaksa opetella. Korkeissa koroissa näytän kaulattomalta kirahvilta ja matalat ei vaan oo mua. Sitä paitsi matalat kengät sopivat useimpiin vaatteisiini paremmin kuin korkeat, varsinkin, kun ottaa vartalon muodon huomioon.

Yksi omiin kulutustottumuksiin liittyvä asia, jonka olen oppinut kirjaimellisesti kantapään kautta: en enää osta kenkiä, jotka eivät istu jalkaan heti. En koskaan jaksa käyttää ostettaessa hiukan epämukavia kenkiä niin pitkään, että ne muotoutuisivat jaloilleni sopiviksi. Liikun hyvin ison osan kaikista lyhyemmistä matkoista kävellen, ja siihen hommaan tarvitsen mukavat kengät. Siispä function before fashion mitä tulee arkipäivän kenkäostoksiin, juhlakengät ovat toki asia erikseen (mutta on minua kyllä joskus ärsyttänyt juhlissakin, kun olen erehtynyt hankkimaan itselleni kengät, joilla ei voi kävellä).

Yksi omaan tyyliin liittyvä asia, jonka olen tiennyt jo kauan: vaikka olenkin enimmäkseen musta ja joskus vähän harmaa, en silti pelkää kirkkaitakaan värejä. Tässä todiste, uudet erinomaisen käveltävät kengät ensi kesäksi:

Camper Right

Näissä on sama lesti kuin mustissa jumppatossuissani, eli ne ovat pehmeät ja kevyet. Nuo ohuet kuminauhat saatan ehkä vielä ottaa kokonaan pois, ne kun tuntuvat hiukan ahistavan, varsinkin, jos jalka on vähänkin turvoksissa.

Seuraavaksi sitten pistetään tilaukseen kenkien käyttöön sopiva keli.

11 vastausta aiheeseen “Colorsplash!”

  1. Elsa:

    Camperit on tosi hyvät jalassa, peittoaa mennen tullen korkokengät. Hieno hankinta!

  2. Anu:

    Campereissakin on eroja, mutta tuollaiset peruskumitossumallit ovat kyllä tosi hyviä jalassa. Tykkään kovasti itsekin!

  3. Anna:

    Ihana väri noissa!!

    Mä olen kanssa ollut aika vannoutunut matalien kenkien ystävä - ja olen toki vieläkin, ne ovat ehdottomat esim. vaunutellessa! - mutta samalla olen hiljattain alkanut yhä enemmän ihastua myös korkoihin. Korkokengät on musta niin kauniita, ja niiden kanssa peppu ja sääret näyttää kyllä paremmalta (sanoo Mieskin!) :D

  4. sugar kane:

    Kauniin ja ihanan pehmeän näköiset kengät, ja ihan sun näköiset.

    Mun olemukseen taas korkokengät useimmiten kuuluu, juurikin tuon asujen ja itse ihmisen mittasuhdeasian takia. Niidenkin täytyy olla käveltäviä, päkiän alle tarvitaan platformia, mikä on onneksi nyt ah niin muodikasta. Tosin kesällä aion elää juuri hankkimissani leveälahkeisissa farkuissa, ja niiden kanssa tarvin matalat kengät, joissa jalkani ei leviä/väsähdä liikaa, sandaaleita onneksi onkin jo. Tarvis alkaa testailla.

  5. stella:

    sulla on kyllä loistava kyky löytää camperilta ankanräpylöiden seasta hienoja kenkiä! noissa on myös ihana väri.

    mun suhde korkoihin on joutunut pakon edessä muuttumaan: olen ehtinyt tuhota jalkani tähän mennessä rakkailla ainakin 10cm korkeilla koroillani siihen malliin, että arki on lähes pakko hoitaa tasapohjissa. nyyhnyyh. tästä syystä en syvällä sisimmässäni ollenkaan tajua sitä, miten joku voi elää ilman korkoja, vaikka tietysti ymmärrän, etteivät ne ole kaikille, sanoi lenita/saimi/leena/yms. mitä tahansa…

  6. Anu:

    Anna, korkokengät ovat usein tosiaan kauniita, ne kävisivät hyvin sisustusesineiksi. :) Ja toki ne imartelevat sääriä ja takapuolta, mutta ainakin minun tapauksessani vartalon muiden mittasuhteiden kustannuksella.

    sugar kane, tää mittasuhdeasia tosiaan on olennainen ja se on ollut yllättävän hankala tajuta. Mä olen pitkäjalkainen ja lyhytselkäinen ja tykkään käyttää lyhythelmaisia hameita, ja silloin korkkarit saavat koko kropan näyttämään jotenkin huteralta. Polvipituisten tai vähän polven alle jäävien hameiden kanssa homma toimisi ehkä paremmin, mutten oikein tykkää sellaisista hameista.

    Ja tosiaan leveiden lahkeiden kanssa matala kenkä toimii paremmin, ellei halua näyttää bisnestädiltä.

    stella, Camperilla on tosiaan valikoimissaan aina hillittömät määrät sellaisia mukahauskoja lastenkenkiä aikuisille, mutta kun huolella selaa läpi välikoimia (lähinnä nettikaupassa, suomalaisista kaupoista löytyvät aina vain ne tylsimmät mallit), seasta löytyy joskus helmiä.

    Saimista tulikin mieleeni hänen taannoiset kommenttinsa raskaanaolevien tyylistä, ja kehotus käyttää silloinkin korkkareita, jotta voisi tuntea itsensä jotenkin viehkeämmäksi. Täytyy sanoa, että tässä tilassa ja keskellä talvea ei kyllä tulisi mieleenkään yrittää luistella ulkona korollisissa kengissä, sen verran hakusessa kropan painopiste välillä on.

  7. Kata Pultti:

    Ihanat kengät, aivan hurmaavat! Nyt kyllä harkitsen jos noi olis munkin tulevat kesätossut. Menen heti Camperin sivuille tutkimaan minkä värisinä niitä löytyy….

  8. Anna:

    Musta korkokengillä ja viehkeydellä ei sinänsä ole juuri tekemistä keskenään, ajatellaan nyt vaikka ballerina-lady Audrey Hepburniakin! Et kyllä Saimi on väärässä siinä. Viehkeää on se että nainen (tai mies!) näyttää viihtyvän asussaan (ja kengissään!).

    Mutta mun mittasuhteisiin korkkarit kyllä sikäli sopii että saan niillä vähän lisäpituutta muuten onnettomaan 159 senttiseen varteeni. Mullakin on pitkät jalat suhteessa selkään, mutta mielelläni oikeastaan vain korostan jalkojeni pituutta entisestään. Se on jotain, mitä haluankin omissa mitta suhteissani liioitella.

  9. Anna:

    Heh, mittasuhteissa kirjoitetaan varmaan yhteen…

  10. stella:

    samaa mieltä annan kanssa siitä, ettei korkkareilla ja viehkeydellä ole mitään seuraussuhdetta: juurikin se, että viihtyy asussaan on viehkeyden (tai millä sanalla sitä sitten haluaakin olemustaan kuvata…) perusta. ylipäätään tuollaiset “nainen ei ole nainen ilman korkoja” sun muut lausahdukset menevät mulla bullshit-bingon rastitusjonoon samantein.

    mulla on myös suhteellisen pitkät jalat, mutta mulle sopii enemmän kuin hyvin kinttujeni korostaminen. mä tosin mielelläni tavoittelen sellaista huteraa ja huikentelevaa meininkiä… hih.

  11. Anu:

    Kata, niitä oli siellä tuon fuksian/pinkin lisäksi muistaakseni mustina ja kirkkaan sinisinä.

    Anna ja stella, tuo todellakin pitää paikkansa, että viihtyminen on kaiken a ja ö - ja ballerinat ovat naisellisuuden ytimessä ihan siinä missä korkeat korotkin. Toisaalta mä olen joskus mutissut sitä viehkeyden vaatimustakin vastaan - mikä ihmeen pakko kenenkään on korostaa viehkeyttään?

    Oi ihana turhamaisuus -blogissa oli jokin aika sitten juttua muistaakseni edellisessä Trendi-lehdessä olleesta artikkelista, jossa nuorilta (artikkelin mukaan tyylikkäiltä, mutta mun mielestä lähinnä muodikkailta) miehiltä kysyttiin, millainen on kaunis nainen, ja vain yksi (muistaakseni) neljästä sanoi, että nainen saa olla sen näköinen kuin haluaa, muut höpisivät jotain korkkareista ja hameenhelmoista. Naisellisen naisen stereotypiat taitavat jotenkin periytyä isiltä pojille…

Kerro: