Keskiviikkona 28. tammikuuta 2009
Slow show
Sekä Honey Junkie että Sugar Kane ovat hehkuttaneet Rodarten mohair-asioita ja ensinmainittu vielä tyylin kotimaista versiota I know why no:ta.
Samat neulotut riekaleet ovat kummitelleet minunkin mielessäni siitä lähtien, kun kesällä näin I know why no:n neulottuja legginsejä B-butikissa (kesän ainoana +29 asteen hellepäivänä ei jostain kumman syystä tullut mieleenkään yrittää sovittaa niitä) ja vähän myöhemmin syksyllä Rodarten neuleita Kim Gordonin päällä I-D-lehdessä.
Parempi myöhään ja niin edelleen, joten kuukausien huolellisen suunnittelun jälkeen kävin talviloman kunniaksi ensin Hundparkissa vakoilemassa I know why no:n juttuja ja sitten lankakaupassa. Löysin sieltä etsimäni, eli harmaata italialaista mohair-silkkisekoitelankaa. Nyt on meneillään testivaihe, eli oikean puikkokoon ja tiheyden selvittäminen. Alunperin lankaa on ollut tarkoitus neuloa puikoilla 3-4, joten verkkopintaa varten koko pitää vähintään tuplata. Kuvassa taitaa olla koon 8 puikot, mutta kokeilujen perusteella tulin siihen tulokseen, että 10 on parempi - tulee isosilmäisempää verkkoa, muttei vielä mene liian reiälliseksi. Ja kun neuloo pyöröpuikoilla, ei tarvitse yrittää ommella sivusaumoja tuollaiseen verkkopintaan. Lopputuloksen on tarkoitus aikanaan esittää lantiomittaista liiviä/mekkoa, joka joko mahtuu päälleni tai sitten vasta ensi talvena. Pääasia, että inspiraatio tulee käytettyä hyödyksi silloin, kun se iskee.

On muuten varsin mukavaa vaihteeksi viettää talviloma kotinurkissa. Kunto ja rahat eivät riitä kauemmas matkustamiseen (ensinmainitun katoaminen liittyy vatsassani majailevaan tyyppiin ja jälkimmäiset tarvitaan samaan heppuun liittyviin investointeihin), joten käytin lomani alkupuoliskon perheen kanssa seurusteluun ja loppupuolisko sujuu kotisohvalla makoillen. Olen havainnut myös orastavaa pesäntekovimmaa, ja olen ajatellut suunnata sen komeroiden siivoamiseen (säilytystilaa niille investoinneille). Jospa kerrankin päätyisin peräti suunnitelmista tekoihin.

Keskiviikkona 28. tammikuuta 2009 klo 23:14
Mä täs just aloitan sellasta selän yli kiertävää hihajuttua mohairsekoitteisesta langasta. Teen vissiin eka resorit jollain 3-4 puikoilla, sit verkkomaisuutta tavoitellen jatkan n. kymppipuikoilla. Kikkilen sit matkan varrella, mut tää on lähtösuunnitelma.
Hyvää talvilomaa! Ja sopiiko udella, milloin hepun on tarkoitus liittyä joukkoomme nauttimaan pesästä ja vanhempiensa investoinneista?
Torstaina 29. tammikuuta 2009 klo 7:15
mulahan oli käytös 20 puikot tuon samankaltaisen langan kans. siit tuli melko verkkoo ja sivusaumarki sain duunattuu kätevästi ku ei ollu turhan tarkkana.
Torstaina 29. tammikuuta 2009 klo 9:03
Näyttää hienolta!
Sun etusivu on muuten mennyt rikki, ainakin näin mun ympäristössä. Oikeanpuoleinen palkki hyppää tuohon sisällön päälle - täällä kommenttisivulla pysyy ihan oikealla paikalla.
Torstaina 29. tammikuuta 2009 klo 9:05
sugar kane, huhtikuun loppupuolella on tyypin laskettu aika, eli silloin tämä blogi varmaankin hiljenee entisestään.
maire, huomasin itsekin, ettei tuon kanssa saa olla turhan tarkkana - esimerkiksi lankakerän vaihdot näkyvät tuollaisessa verkkoneuleessa aika hyvin. Mut olen myös niin laiska, että neulon mieluummin pyöröpuikoilla, kun en tykkää ommella niitä saumoja.
Hanna, mitähän tälle sivustolle on tapahtunut, kun en ole aikoihin koskenut mihinkään… onko se ollut rikki kauan? Mikä selain sulla on käytössä?
Torstaina 29. tammikuuta 2009 klo 10:28
Tosta (neulomuksesta) tulee varmasti hieno! Lanka oli kanssa ihanan näköistä ja tuntuista!
Talvilomanvietosta: mä oon tässä parin vuoden aikana (ensin raskaus, sitten puoltoista vuotta pienen kanssa) huomannut, etten oikeastaan kaipaa matkustamista ollenkaan niin paljon kuin etukäteen pelkäsin. (Mä siis en oo niitä ihmisiä, jotka lähtee matkaan vauvan kanssa. Tietty niin voisi tehdä, mut oon siihen aivan liian mukavuudenhaluinen…se pakkaaminen ja kaikki muu! Ja se, etteivät reissut olisi ollenkaan samanlaisia kuin ennen. Mieluummin lähdemme porukalla matkaan vasta kun pienikin alkaa vähän tajuta reissaamisen jujua.) Mut siis: kotona on kivaa. Ja kun reissaa vähemmän, pienetkin reissut (kuten Hesanreissut yms.) tuntuu isoilta happeningeilta! :)
Tosin tätimatka aina silloin tällöin on tietenkin äärettömän tärkeää mielenterveyttä ajatellen!!
Mulla (Firefox) sivu kyllä näkyy ihan ok.
Torstaina 29. tammikuuta 2009 klo 15:00
Mulla on vanha Explorer tässä työkoneessa, oliskohan kutonen. Muistelen, että se ompelukonekuva oli eka, joka ei näkynyt kunnolla, en ole kyllä ihan varma.
Torstaina 29. tammikuuta 2009 klo 17:12
Anna, tätimatkojen tärkeys tosiaan tuli huomattua tuossa syksyllä. Toivottavasti niitä saadaan joskus lisää!
Hanna, hmm, vanha Explorer voi kyllä tehdä kaikenlaisia temppuja. Mulla ei tässä kotikoneessa sitä ole, joten en pääse nyt tarkistamaan, mikä varsinaisesti on pielessä.
Torstaina 29. tammikuuta 2009 klo 18:06
Firefoxillakin palkit ovat välillä päällekäin.
Perjantaina 30. tammikuuta 2009 klo 9:44
Hmm, tuohon palkkien kiukutteluun vaikuttaa varmaankin se, minkä kokoisia kuvia sivulla on. Täytyypä seurata tuota, en kyllä itse ole saanut virhettä näkyviin millään selaimella.