Sugar Kane on viime aikoina paasannut materiaalikranttuudesta ja materiaalien tuntemuksesta ja muodillisesta tiedosta ja sivistyksestä laajemminkin. Aihe on myös omaa sydäntäni lähellä, joten julistan vähän lisää.
Kuten taannoin totesin, en oikeastaan tarvitse lisää vaatteita, vaan hankin silloin tällöin täydennystä kokoelmiini, kun löydän jotain, mitä oikeasti haluan. Koska minun ei juurikaan tarvitse tehdä pakon sanelemia kompromisseja, voin olla juuri niin nirso kuin huvittaa. Ja minähän olen. Olen osittain kantapään kautta oppinut, että vaikka vaate olisi kaupan rekissä kuinka pirun hieno, se ei ole sitä kauan, jos se on materiaaleiltaan, värisävyltään tai työnlaadultaan huono. Vaate ei myöskään ala kotona istua päälle yhtään sen paremmin kuin sovituskopissakaan – ei, vaikka sen seuraksi pukisi kaikenlaisia sellaisia asioita, joita ei oikeasti kuitenkaan pitäisi sen kanssa päällään.
Materiaalien tuntemus (ja tietenkin oman itsen suhteessa niihin materiaaleihin) siis säästää rahaa, mutta siitä on muutakin hyötyä. Kuten Nti Kane toteaa, siitä on apua myös, kun tekee itse uutta, uudistaa vanhaa tai ihan vain yhdistelee uudella tavalla kaikkea sitä, mitä kaapeista jo löytyy.
Paitsi yrityksen ja erehdyksen (ja niitä seuraavan rahantuhlauksen) kautta, näitä asioita voi oppia myös muualta. Yksi erittäin toimiva väylä, jonka kautta minä olen oppinut paljon, on (viime aikoina jostain syystä päässäni soinutta Baz Luhrmannin kymmenen vuoden takaista MTV-hittiä Everybody’s Free (To Wear Sunscreen) lainaten): respect your elders. Vanhempiemme ikäluokasta löytyy aika paljon alunperin erilaisina vaatetusalan ammattilaisina työskennelleitä, mutta kotimaisen vaatetusteollisuuden romahduksen jälkeen muihin hommiin siirtyneitä naisia, joilla on ammattitaito ja vanhan ajan edelleen toimivat opit vielä muistissa. Esimerkiksi omasta lähipiiristäni löytyy yksi modisti ja yksi pukuompelija, joilta olen oppinut, että oikea nahka tuntuu aina käteen lämpimältä (keinonahka on kylmää) ja että hyvän jakun tai bleiserin tunnistaa nopeimmin olkasaumoista.
Muita eri tavoin oppimiani sääntöjä (tässä kohtaa Baz Luhrmann, tai kuka siinä biisissä nyt puhuukaan, sanoisi, että my advice has no basis more reliable than my own meandering experience) ovat mm.
- Akryylilla ei ole minkäänlaista olemassaolon oikeutusta. Akryylineule tuntuu aluksi pehmeältä, mutta nyppyyntyy ja nuhjaantuu nopeasti käytössä, eikä ole kovin lämmintä vaan lähinnä hiostavaa. On aika ilkeää, että jotkut muuten ihan kivaa designia tuottavat merkit (kuten Spotsin mainitsema Tiger of Sweden) tunkevat niin suuren osan akryylia kohtuulliseen kalliisiin neuleisiinsa, muuten laadukkaiden ja miellyttävien materiaalien (mm. alpakka ja mohair) sekaan.
- Polyesterillakaan ei oikeastaan ole sijaa minun vaatekaapissani.
- Sen sijaan poly-alkuisista keinokuiduista polyamidi eli nylon kelpaa hyvin sukkahousujen materiaaliksi ja villasekoitelankoihin, joista on tarkoitus neuloa villasukkia tai muita vastaavia vaatekappaleita, joiden pitää kestää voimakasta kulutusta.
- Villa ja elastaani samassa vaatteessa on rikollista. Elastaani estää huuhteluaineen käytön, ja sitä tarvitaan villavaatteiden sähköisyyden poistamiseen varsinkin kovilla pakkasilla, jolloin villavaatteet ovat tarpeellisimmillaan, mutta myös sähköisimmillään. Lisäksi villa on oikein hoidettuna kestävä kuitu, mitä elastaani taas ei ole.
- Myöskään puuvilla ei oikeasti tarvitse elastaania kaverikseen, jos vaate on leikattu hyvin (tuntuu siltä, että elastaania käytetään nykyään erityisesti pehmentämään mahdottoman muotoiset vaatteet sellaisiksi, että ne on mahdollista jotenkin pukea päälle).
- Vaalea angoraneule (esimerkiksi vaaleanharmaa huivi) ja muuten mustat vaatteet eivät oikeasti sovi yhteen (angoralangasta irtoaa ohutta vaaleaa karvaa, joka tykkää takertua erityisesti villaneuleeseen ja -kankaaseen, ja huonolaatuisesta angorasta irtoavat kaikki karvat viimeistään muutaman pesun myötä).
- Laadukas nahka on yllättävän harvinaista nykyään, varsinkin kengissä, mutta etsivä löytää.
- Keinonahka ei käy. Ei, vaikka olisi kuinka paljon edullisempaa kuin oikea.
- Vanhojen luottomerkkien laatuun ei kannata luottaa ikuisesti. Olen huomannut useamman merkin (mm. Novitan langat, Camperin ja Vagabondin kengät, Marimekon vaatteet) säilyttävän tuotteittensa hintatason suunnilleen ennallaan, mutta huonontavan laatua siinä missä jotkut toiset nostavat hintoja materiaalien ja työn hintojen kallistumisen myötä. Vaatteiden valmistusmaakin saattaa vaihtua siinä samalla.
- Edelliseen kohtaan viitaten kannattaa aina selata vaatteisiin ripustetut paperilappuset läpi. Eräs laadukkaista neuleistaan (ennen) tunnettu merkki varustaa nykyään osan neulepuseroista pehmeän villakuidun nyppyyntymisestä varoittavalla lappusella – mikä tarkoittaa sitä, että kyseinen vaate todennäköisesti nyppyyntyy ihan helkkaristi enemmän kuin villakuidun ominaisuuksiin oikeasti kuuluisi. (nimim. vieläkin ketuttaa se yksi kallis ja malliltaan ihana villapaita, joka näyttää siltä, että sen kanssa on nukuttu puoli vuotta joka yö jossain pihapensaassa.) Miksi kalliiseen villaneuleeseen valitaan holtittomasti nyppyyntyvä lanka, sille ei liene mitään selitystä (tai sitten pääasia on, että neule tuntuu ihanan pehmeältä kaupassa – mitään muuta selitystä en ole keksinyt myöskään niille sadan euron akryylineuleille).
- Kannattaa myös selata vaatteiden pesumerkinnät jo kaupassa läpi, mahdollisten ärsyttävien ylläreiden varalta.
- Nahkakengän lesti voi venyä leveyssuuntaan, muttei juurikaan pituussuuntaan. Suutarikaan ei siis välttämättä pysty tekemään liian pienistä kengistä sopivan kokoisia. Liian väljää kenkää ei saa pienemmäksi eikä väärän muotoista lestiä sopivaksi. Väärissä kohdissa olevat langanpäät, vetoketjut tai soljet voivat hiertää sukkahousuihin ärsyttäviä nukkanyppyjä. Huonoilla korkokengillä ja painavilla varvassandaaleilla ei voi kävellä.
Listaa voisi tietenkin jatkaa vielä pitemmälle (ja voin vaikka jatkaakin sitä, kun taas tulee puuttuvia juttuja mieleen). Yleinen päätelmäni kauppojen nykyisestä tarjonnasta on, että laadutonta kamaa on tarjolla huomattavasti enemmän kuin laadukasta, eivätkä hinta ja laatu välttämättä ole missään suhteessa keskenään. Umpinirsouteni ei kuitenkaan ole estänyt minua ostamasta vaatekaappiani kamaa täyteen – se vain on vaatinut enemmän aikaa ja hermoja. En tietenkään ole täydellinen ja erehtymätön, vaan teen edelleen virhearviointeja, mutta nykyään niitä tulee huomattavasti harvemmin kuin ennen (ja ne eivät niinkään liity tuotteen laatuun, vaan enemmänkin sen sopivuuteen itselleni). Ompelukoneen ostettuani olen pikkuhiljaa alkanut pohtia Neiti Kanen mainitsemaa DIY-ajattelutapaa, sitä harjoittamalla ne harvatkin virheostokset voisivat saada uuden elämän.
Loppuun vielä eilisen syntymäpäiväni kunniaksi vanhempien viisauksia Baz Luhrmannin tapaan:
kiitos tuosta listasta, anu!
mulla on “periaatteessa” tuota tietoa hallussa jonkin verran, mutta huomaan, että kun olet listannut ne tuohon noin selkeästi, niin olen lahjakkaasti ohittanut ongelmatilanteissa sen artikuloimattoman tiedon… mä ryhdyn käymään vaatekaupoissa sun lista laminoituna kukkarossa, niin en tee niitä “mutku tää on niin kiva ja sitä akryyliäkin on vaan 30%…” -päätöksiä.
Ole hyvä vain. Itsekin olen huomannut, että vasta listaamalla tuota tietoa siitä saa sellaisen otteen, että muistaa aina miettiä noita juttuja ostotilanteessa.
Korjailin tuolla muutamaa kohtaa ja voin siis tehdä vielä jossain vaiheessa lisäyksiäkin, kun muisti palailee pätkittäin.
Hyvä kirjoitus! Kiitos tuosta hyvästä listasta!!
Mä olen kyllä haksahdellut huonoihin matskuihin useastikin nuoruudessa, mut viimeisen kolmen-viiden vuoden aikana yhä harvemmin. Akryylit ja polyesterit ei oo kelvannut enää ollenkaan – ja miten ison osan vaatekauppojen tarjonnasta tällä periaatteella saakaan unohtaa! Se, mihin mä olen viime vuosina vielä haksahdellut, on tuo dry clean only. Niinku mä muka sitten oikeesti kiikuttelisin niitä sinne pesulaan…pari vaateta on sit tullut tuhottua omakätisellä vesipesulla ja muutamat joutuvat aina odottamaan niitä pesulakeikkoja liian pitkään… Ehkä mä tämänkin vielä opin.
Oot muuten oikeassa: kuuntele äitiäs! Mun mutsi ei oo vaatetusalalla, mut teki nuorena melkein kaikki vaatteensa itse ja neuloo ja ompelee edelleen melko paljon. Hän on tosi tarkka matskuista ja on opettanut sen mullekin. Isoäitini, joka teki uransa isossa suomalaisessa tekstiilialan firmassa, on sen hälle alunperin iskostanut päähän – niin nää jutut menee äidiltä tyttärelle! Mä sit yritän taas opastaa omaa tyttöäni joskus tulevaisuudessa. :)
Erityisen paljon materiaalituntemuksesta mulle on ollut iloa second handia ostaessa. Kun kattoo lähinnä matskuja ja pesuohjeita (eikä siis niinkään esim. merkkejä!), löytää ne todelliset aarteet. Mä ostan käytettynä vain villaa, silkkiä ja viskoosia (ja aitoa nahkaa) – ne tuntuu ihanalta päällä ja kestää aikaa ja kulutusta. Ja näyttää hyvältä. Puuvilla sen sijaan jää kyllä multa yleensä sinne kirpparille, se kun tahtoo virttyä ja kulua eri tavalla kuin nuo edellämainitut.
Lisäsin listaan vielä yhden kohdan kenkien ostamisesta.
Anna, mun haksahdukset liittyy nykyään lähinnä omituisiin pesuohjeistuksiin (60 asteen lämpötilaan tms) tai väreihin, jotka eivät sovi samaan pesukoneeseen muiden vaatteiden kanssa.
Ja vasta useamman erehdyksen jälkeen tajusin, että minun pitää oikeasti etsiä joku muu sukkalanka Novitan 7 veljeksen tilalle, kyseisen langan eri värit ovat niin epätasalaatuisia (tietynväriset langat ovat joustavia ja pehmeitä, kun taas toiset ovat karheita ja joustamattomia, ja jälkimmäisistä tulee samankokoisilla puikoilla huomattavasti pienempi ja kireämpi sukka…).
Mitä second handin ostamiseen tulee, luonnonkuidut (villa, silkki jne.) ja nahka tosiaan kestävät oikein hoidettuina aikaa ja kulutusta – mutta seuraava luento pitäisikin sitten pitää ötököistä, jotka saattavat pesiytyä niistä tehtyihin vaatteisiin, kun niitä säilytetään epämääräisissä oloissa. Onneksi pesu ja pakastaminen auttavat niihin.