Picture this

Sain Sugar Kanelta blogimaailmassa jo jonkun aikaa kiertäneen kuvahaasteen, jossa pitäisi esitellä kuvakansion neljännen alakansion neljäs kuva (tai jotain sinnepäin). Homma oli vähän ongelmallinen, koska koneelleni jemmattujen, itse räpsittyjen kuvien määrä hipoo kymmentätuhatta ja niitä on säilötty kahteen tapaan, iPhoto-albumisoftaan ja sekalaisiin väliaikaisiin kansioihin (joista neljäs oli tyhjä).

iPhoto järjestelee kuvat kansioihin päiväyksen mukaan (tyyliin vuosi-kuukausi-päivä) ja hakemistorakenteista tulee aika syviä. Lähdin liikkeelle päätasolta ja jatkoin valitsemalla jokaiselta seuraavalta tasolta aina neljännen kansion, ja päädyin lopulta päiväykseen 2004/05/20. Kansion neljäs kuva oli tämä:

And now for something completely different!

Kyseisenä päivänä sijaitsin Pietarissa ja kuvassa on paikallisen halpishotellin aamiainen, joka tarjoiltiin suoraan huoneisiin. Siihen kuuluu jonkinlainen kievinkanaa muistuttava mötkäle, vähän enemmän kuin al denteksi keitettyä pastaa ja pastalle vaaleanpunainen kastike. Tuo kaikki olisi ollut tarkoitus syödä kertakäyttöhaarukalla, ilman veistä. Kyytipoikana on vahvaa teetä höystettynä noin puolella kupillisella sokeria ja taustalla on pinossa kaikenlaista leipää, makkaraa ja muffinssia. Satsi jäi valitettavasti sinä aamuna syömättä, kuten muinakin aamuina – en ole ihan noin tuhdin ruoan ystävä aamuisin. Aamiaistarjonta oli reissun muinakin päivinä varsin kuvauksellista, kuvat löytyvät tuolta, tuolta ja tuolta.

This entry was posted in juuri nyt, matkat. Bookmark the permalink.

9 vastausta viestiin Picture this

  1. Anna says:

    Aamiaisharrastaja ilahtuu tällaisesta! Mahtava kuva!

  2. stella says:

    mahtavaa!! mun suosikkini oli viimeinen: nakit ketsupilla ja tee ilman vettä!

    oma venäjä-cuisine -kokemukseni ovat aika paljon iisimpiä, mutta kasvissyönti tuotti kaliningradissa kokille pienoisia ongelmia. sain illalliseksi pitsaa, jonka päällä oli keittojuurekset. ruusukaali rulettaa kyllä pitsankin päällä.

  3. Anu says:

    Anna, kiitoksia vain. :) Aamiaiset voivat tosiaan olla joskus elämyksellisiä.

    stella, tuohon tee ilman vettä -kuvioon liittyi vielä tiukkasanainen, varsin kielipuoli neuvottelu jonkun kerrosvalvojan tms. tädin (jollaisia siis oli yksi per kerros, ja ne istuivat tiskin takana porraskäytävän oven luona) kanssa siitä, olisiko ylipäätään mahdollista saada vettä siihen kuppiin. Siinä, että kuppi tuotiin huoneeseen ilman vettä, oli sentään se hyvä puoli, että oli mahdollista raapia edes suurin osa sen pohjaan jysähtäneestä sokerista pois ennen veden kaatamista sekaan.

    Kasvissyönti saattaa tosiaan tuollapäin tuottaa vaikeuksia, varsinkin noissa halvemmissa paikoissa. Pietarin kokoisesta kaupungista tietenkin löytyy etsimällä vaikka mitä.

  4. sugar kane says:

    Aika tsetit! Kiva kun huomasit ja töteutit haasteen!

  5. 2. Anu says:

    Vanhan Venäjän-kävijän sydäntä lämmittää tällaiset kuvat, piti käydä katsomassa ne muutkin. Voin suorastaan maistaa sen sokerisen teen maun :-)

  6. linda sofia says:

    hah ei hitto :D
    katoin eka että noi on jotain ranskalaisia :-D

  7. Anu says:

    sugar kane, tää oli huomattavasti helpommin toteutettavissa kuin se kuusi random-asiaa, joita mietin vieläkin…

    2. Anu, ja se teen sokeri tosiaan oli jo valmiiksi jysähtänyt kupin pohjalle, joten tee muuttui vain makeammaksi juodessa.:)

    linda sofia, juuei mitään niin eksoottista, vaan ihan reilua makaroonia vaan.

  8. Katja says:

    Heh, mä muistan nuo aamiaiset. Ensimmäinen oli kieltämättä aika shokki, mutta seuraavat meni jo rutiinilla… :D

  9. Anu says:

    Katja, tarkoitat varmaan, että seuraavat jäivät syömättä jo ihan rutiinilla. :)

    (Muille selvennykseksi, että olimme Katjan kanssa nauttimassa noista aamiaisista samalla reissulla.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>