Keskiviikkona 8. lokakuuta 2008
Tämän syksyn henkkamaukkarytkyt
En ole yleensä ollut erityisen kiinnostunut Hennes & Mauritzin ns. designer-mallistoista. Tänä syksynä olen tavoistani poiketen seurannut sivusilmällä muotiblogeista juttuja ensi kuussa tulossa olevasta Comme des Garçons -mallistosta, koska se on ainakin mallikuvien perusteella ollut piristävän erilainen. En välttämättä pidä asuista kokonaisuuksina, mutta yksittäiset vaatteet ovat vaikuttaneet ihan kivoilta ja yhdistelykelpoisilta (kapealahkeiset kuminauhavyötäröiset mustat pussihousut ovat olleet oma suosikkini).
Sitten löysin Agnes B:n blogista kuvia siitä, miltä CdG-vaatteet oikeasti näyttävät. Ellen tietäisi, että kuvien vaatteet ovat uusia ja hienoja design-vaatteita, kuvittelisin, että joku on jo käyttänyt niitä nukkuessaan yön lehtiroskiksessa. Kaiken huippu on tuo vuoriton villa(?)jakku, joka näyttää siltä, että joku on pessyt sen koneessa 60 asteen kirjopesuohjelmassa. Mallin päällä se voi näyttää kovastikin persoonalliselta, mutta jotenkin minusta tuntuu, että jos pukisin sen itselleni, vaikutelma olisi tosiaankin kuin pesukoneonnettomuuden jäljiltä. Vaatteiden leikkauksissa ei sinänsä ole mitään vikaa, ne ovat edelleen persoonallisia ja erikoisia, mutta materiaalit ja varsinkin esillepano ovat jotain aivan muuta. Minkähän takia myytäviä vaatteita ei nykyään enää silitetä kunnolla, edes lehdistötilaisuuksia varten?
Taidan jatkaa hyväksi havaitulla kiinnostumattomuuslinjalla tästä eteenpäinkin.
(Muistelen lukeneeni jonkun blogista kirjoittajan kokeneen vastaavan antikliimaksin nähdessään ensimmäisen kerran Seppälän Hanna Sarén -vaatteet. Kukahan se bloggari oli?)
Keskiviikkona 8. lokakuuta 2008 klo 14:53
Ovatpa masentavan näköisiä. Harmi. Tykkään kyllä Rei Kawakubosta.
Silti on vähän niinkin, etten ehkä haluaisi noita CdG vaatteita ihan siitä syystä että niitä näkee sitten niin kovin monen muunkin päällä. Tyhmää tai ei, mutta on kiva näyttää jotenkin erilaiselta ja, hmm, persoonallisemmalta, ja asiaa ei auta jos päällä on samat vaatteet kuin liki jokaisella vastaantulijalla.
Ja yksi juttu on vielä itse kulutuselämys. Sen kerran kun jotain vaatetta nykyisin ostan, toivoisin tilanteen olevan miellyttävä. (Joskus olen säästön toivossa valmis rynnimään Hulluilla päivillä, mutta eihän se nautittavaa ole!) Eli kivointa on tietty ostaa pienistä, persoonallisista liikkeistä: saa sellaisen kokonaiselämyksen. :) Inhoan s-etukorttitouhua ja ketjuravintoloita ja ostoskeskuksia ja ketjuliikkeitä. Niissä on jotakin masentavan keskinkertaista ja tasapäistävää.
Keskiviikkona 8. lokakuuta 2008 klo 15:03
Juu, tuo kyllä pitää paikkansa, että niitä on sitten kaikilla. Ja sitten on vielä sekin, että parin vuoden päästä noin erikoiset vaatteet voivat näyttää “pari vuotta vanhalta henkkamaukkamallistolta”, jos ymmärrät, mitä tarkoitan - ne siis eivät ehkä kuitenkaan kestä aikaa.
Ja tosiaan, jos nuo vaatteet näyttävät yksittäisinä kuvissa noin masentavilta, mitenkähän masentavilta ne näyttävät sitten, kun niitä on tungettu viisikymmentä samaan rekkiin kaupassa? Ei tosiaan kovin elämyksellistä.
Itse kammoan sellaisia kauppoja, joissa on niin paljon tavaraa, että niiden läpikäymiseen menee tuntikausia (ja bonuksena vaatteet tosiaan ovat usein ryppyisiä ja väsähtäneitä jo valmiiksi). Pikkuputiikit ovat siinä mielessä kivampia (mutta usein kivuliaan kalliita…).
Keskiviikkona 8. lokakuuta 2008 klo 15:12
Mua tuon malliston asuissa ei säväytä mikään. Lopullinen niitti tuli, kun näin nuo kuvat Agnesin blogissa.. Vaikka olenkin massamuodin kuluttaja, en nää järkeväksi sitä, että muotisuunnittelijat tekevät yhteistyötä massaliikkeiden kanssa. Oikea muotisuunnittelu ja massatuotanto on pidettävä mielestäni erillään.
Keskiviikkona 8. lokakuuta 2008 klo 15:31
Hansu, itse en oikein tiedä, mitä mieltä olisin noista yhteistyökuvioista. Luulisi, ettei nimen antaminen halpatuotantorytkyille olisi suunnittelijalle mitenkään eduksi, mutta ehkä heidän omilla mallistoillaan ja H&M-versioilla on sitten niin erilainen kohderyhmä, ettei sillä ole väliä. Jotenkin kyllä tuntuu kummalliselta, että suunnittelija myöntyy noin huonoon laatuun.
Keskiviikkona 8. lokakuuta 2008 klo 18:58
Suunnittelijan on varmaan pakko myöntyä noin huonoon laatuun kun leikkiin lähtee. Ja mitä H&M-yhteistyökuvioihin tulee, ne ovat kyllä olleet suunnittelijoille varsin menestyksellisiä juttuja - ja käsittääkseni suunnittelijat ovat myös olleet kuvioihin tyytyväisiä. H&M on kaikesta huolimatta käsittämättömän suuri tekijä muodin markkinoilla. Huippusuunnittelija voi laajentaa imagoaan tekemällä töitä valmisvaatejätille - ja samalla ikään kuin leikitellä designin prestiisillä. On tietysti myös uudenlainen kokemus työskennellä melkoisten kustannuspaineiden kanssa: vaate pitää tosiaan saada tuotettua mahdollisimman edullisesti. Ei mulla varsinaisesti ole mitään tuota ilmiötä vastaan (suunnittelijat tehköön mitä haluavat), mutta enpähän silti ole yhtään vaatekappaletta noista H&M goes se-ja-se ostanut.
Totta muuten tuo, että suurten vaatemäärien penkominen kaupoissa on tosi ahdistavaa! Pienet liikkeet ovat kyllä mukavampia. Silti niissäkin tulee välillä kusetettu fiilis. Kyllä ymmärrän että esimerkiksi laadukas neulemekko voi maksaa 200 euroa (tai vähän enemmänkin) mutta että 600?? Trendikkäiden ja ns. new luxury -merkkien hinnoissa on minusta välillä ihan käsittämättömästi ilmaa!
T: nim. ostin juuri halvat kumisaappaat Hulluilta päiviltä
Keskiviikkona 8. lokakuuta 2008 klo 19:26
Juu, kai se niin menee, että suunnittelijat tekevät mitä haluavat.
Ja olet kyllä oikeassa tuon kanssa, että pienissäkin liikkeissä voi tulla kusetettu fiilis. Kävin juuri tänään etsimässä sitä unelmieni villaneuletta parista kaupasta, enkä voi käsittää, missä vaiheessa neulepuserot alkoivat maksaa 300 eurosta ylöspäin! Kuulostan tietenkin kalkkikselta, kun alan kääntää hintoja markoiksi, mutta eipä olisi kyllä tullut silloin mieleen edes vilkaista 2000 markan neuleita. Eipä sellaisia kyllä ollut yhtä usein tyrkylläkään kuin nykyään.
Tuo on ongelma siinäkin mielessä, että nykyään hinta ei todellakaan takaa laatua, puhumattakaan eettisestä tuotannosta.
Keskiviikkona 8. lokakuuta 2008 klo 21:07
Hämmentäviä nuo neuleiden hinnat tosiaan! Ja kuten sanot: eettisyydestä tai laadusta ei ole mitään takeita. Osa merkeistä tietenkin on laadukkaita mutta eivät kaikki.
Torstaina 9. lokakuuta 2008 klo 0:13
Voi hyvä tavaton, mitä rytkyjä!
-minh-
Torstaina 9. lokakuuta 2008 klo 7:03
mähän oon putiikis töis, sillee osa-aikasesti, ja mun äytyy tunnustaa et muutamaa otteesee on siepannu joittenki tuotteide hinnat. ja vastaavasti ku se laatu ei ihan aina ole kuitenkaa ihan huippua. mulla on alkanu tulee ranskalaisii merkkei kohtaa klappii, must se on fuulaa herkästi.
kun mäkin käännän kaiken päässäni markoiks aina aika ajoin ihan siks et tietäs hiuka mis mennää ja must esim. aikoinaa kun maksoin gaultierin raitapaidasta n. 900 markkaa se oli ihan mieltsin kallis, et oikee huippas, ja nykyää 150 € melkee mist tahansa alkaa olee ihan perushintasta ja jopa edukast joissain tapauksis..
Torstaina 9. lokakuuta 2008 klo 7:30
minh, siksi käytin otsikossa sanaa “rytky”, että se tosiaan on oikea sana kuvaamaan noita!
maire, 150e on ihan normihinta esimerkiksi farkuista nykypäivänä, ja muistelen, että joskus ne maksoivat 100-200 markkaa. Mutta samat peruslevikset, jotka Suomessa maksavat 100e, maksavat Yhdysvalloissa 50 dollaria… eli kyllä niissä hinnoissa on ilmaa täälläpäin maailmaa aika rutkasti. Tietty täällä on muutenkin korkeampi hintataso, mutta kuitenkin.
Kotimaisia akkainlehtiä lukiessa tuntuu siltä, että ns. keskihintainen kama on kadonnut maailmasta kokonaan. Joko on tarjolla Henkkamaukkaa tai sitten jotain perkeleen kallista. Esimerkiksi kengät tuntuvat olevan hintaluokassa 20-50e (jolloin laatu on hinnan mukainen) tai sitten 200 eurosta ylöspäin.
Camperin kengät pyörivät edelleen samoissa hintaluokissa kuin aiemminkin, siinä 100e yläpuolella, mutta ajan kuluessa valmistusmaa on vaihtunut Espanjasta Marokon kautta Kiinaksi…
Torstaina 9. lokakuuta 2008 klo 14:31
Osaltaan vaatetarjontaa ovat muuttaneet viime aikoina kalliimmaksi juuri nuo ns. new luxury -merkit. Ne ovat varsin suosittuja myös naistenlehtien muotijutuissa, olen huomannut, vaikka niitä ei kyllä käytännössä saa kuin Helsingin keskustan joistakin muodikkaista butiikeista.
Juttelin eilen miehen kanssa tästä ilmiöstä ja hän kysyi mitä tuo new luxury sitten oikein on. Yritin selittää että ei niinkun suuria muotitaloja, kuten Guccia tai Dioria, vaan pieniä merkkejä…johon hän että “siis helvetin kalliita tuntemattomia merkkejä”. No…niin. :)
Torstaina 9. lokakuuta 2008 klo 15:23
Eikös se mene niin, että ne ovat helvetin kalliita katu-uskottavia merkkejä. Vähän sama juttu kuin eräs t-paita-teksti “I listen to bands that don’t even exist yet”, noissa on kyse siitä että “I wear brands that don’t even exist yet”.
Se voi tosiaan tuntua muualla Suomessa asuvasta aika silmiinpistävältä, että noita merkkejä suositaan muotijutuissa. Täällä Helsingissähän siihen ei kiinnitä huomiota, koska niitä myydään täällä.
Minä olen niin nirso, että pidän usein Filippa K:nkin hinta-laatusuhdetta huonona (sieltäkin löytyy niitä 200e kiinalaisia neuleita…). Ja nyt aloin miettiä, oliko ennen halvempia hyvälaatuisia vaatteita, vai ostinko niitä halpoja vain siksi, etten osannut vaatia laatua.
Torstaina 9. lokakuuta 2008 klo 15:38
Joo, kai se on katu-uskottavuutta ettei muut kuin todelliset asian harrastajat tunne niitä merkkejä. Sellaista vähän sisäpiirin hommaa…kai siitä sitten jo sietääkin maksaa. :)
Minustakin FIlippa K:n hinta-laatusuhde on usein huono. Joukossa on helmiä, mutta saa kyllä katsoa tarkkaan mitä ostaa. En osaa sanoa oliko ennen parempilaatuisia edullisia vaatteita, mutta joidenkin merkkien kohdalla olisin melkein valmis väittämään että näin oli. Mulla on nimittäin lukuisia 90-luvun Benettonin neuleita. Ne on Made in Italy (en edes tiedä ovatko enää) ja 100 % ihanaa villaa. Eivätkä ne silloin olleet valtavan kalliita, vaikka hintavia kyllä. Käytän monia edelleen, kymmenen-viidentoista vuoden kuluttua. En tosin oikeastaan käy koskaan Benettonilla enää, joten en oikein voi julistaa vaatteiden nykylaadusta. Mutta parin vuoden takaa on ainakin muutama kokemus, joiden mukaan taso olisi laskenut sitten ysikytluvun.
Torstaina 9. lokakuuta 2008 klo 15:50
Mulla on ollut kotivaatteena joskus 5-6 vuotta sitten Benettonilta ostettu musta neuletakki, jonka molemmat hihat ovat menneet kyynerpäiden kohdalta puhki. Grungemeininkiä!
Torstaina 9. lokakuuta 2008 klo 16:46
voi ei. odotin tuota mallistoa ihan tosissani. mulla on lähes kaikista h&m:n yhteistyömallistoista joku (tai useampi) tarkkaan valittu tuote, jotka ovat edelleen mieluisia. mikä pettymys!
Torstaina 9. lokakuuta 2008 klo 18:55
stella, voihan tietenkin olla, että ne eivät kaikki ole tuollaisia. Mutta jos tuo Agnes on valinnut omasta mielestään parhaat, niin se ei lupaa hyvää…
Torstaina 9. lokakuuta 2008 klo 21:55
Tuo kyynärpäiden puhki kuluminen taitaa olla kirjoituspöytätyöläisten perustuntomerkki. Minulla on monikin pusero muuten hyvässä kunnossa, mutta kyynärpäät haalistuneet ja ohentuneet.
Myös Benettonilla on hyviä ja huonoja. Pari vuotta sitten hankkimani neuletakki on niin nyppyinen, ettei sitä enää kehtaa ihmisten ilmoille pukea. Jotenkin Benetton tuntuu muuttuneen enemmän sellaiseksi teinipissis-tyyliä mukailevaksi liikkeeksi. Missä ovat ne laadukkaat perusvaatteet? En kyllä ole Benettonilla käynyt sen jälkeen, kun meidän “lähi-Benetton” lopetti. Eli pariin vuoteen.
Filippa K:t ovat säilyneet yleisesti ottaen hyvinä, mutta ne kyynärpäät, ne kyynärpäät… Tosin valmistusmaa on viime aikoina tosiaan tainnut siirtyä Kiinaan. Jokin aika sitten investoin Camilla Norrbackin luomuvilla/silkki-neuleen, joka parin käyttökerran jälkeen vaikuttaa ihan lupaavalta. Toivottavasti säilyy hyvänä myös jatkossa.
Perjantaina 10. lokakuuta 2008 klo 12:30
2. Anu, minäkin muistan ajan, jolloin Benettonilta sai laadukkaita perusneuleita, mutta nykyään valikoimat tosiaan näyttävät muuttuneet pissismeiningiksi, niinkuin sanotkin.
Mistä noita Camilla Norrbackin neuleita saa? Luomuvilla ja silkki kuulostavat hyviltä.
Perjantaina 10. lokakuuta 2008 klo 14:00
Hei mikä mussa on vikana, kun noi rytkyt näyttävät ihan potentiaalisilta? Joskus vuorittomuus on villakangasjakussa ihan perusteltua, viittaan omaan kirppisaarretakkiini, sen kuuluukin laskeutua silleen (jos siis kangas on “neulosmaista”, ei kovaa. Tosin on toi yksi joo tosi nyppyinen.
Tuomitsen vasta kun itse olen hiplannut!
Benettonista puheen ollen, nehän pärjää nykyään tosi huonosti vaatteiden “eettisyysmittarilla”, paljon menkkahaukkaa huonommin. Kuten myös Esprit ja sen sellaiset.
Mä en vihaa myöskään Hanana Sarénin Sepppälä-mallistoa, etenkään kenkiä/laukkuja, livenä oon hiplannut ja mieli tekisi!
Perjantaina 10. lokakuuta 2008 klo 17:56
Camilla Norrbackia saa muistaakseni Pietarsaaresta vai oliko se Vaasasta. Netin kautta voi tilata useammastakin ruotsalaisputiikista. Omani löytyi Mint & Vintagesta (www.mintandvintage.com), joka myy lisäksi muuta ruotsalaista disainia, kuten Minimarketia ja Dagmaria, ja ranskalaista tyyliä, mm. Majea.
Juuri äsken tekemäni blogikierros paljasti, että Ranna oli saanut putiikista rikkinäistä tavaraa, mutta itse olen kyllä ollut varauksettoman tyytyväinen putiikin valikoimaan ja palveluun. Positiivista on myös se, että valikoimissa on aika paljon sellaista tavaraa, joka on Made in muualla kuin Kiinassa.
Tuo henkkamaukan eettisyys oli tosiaan aika yllättävää. Jotenkin itse miellän sen edelleenkin vähän sellaiseksi riistofirma-saastuttajaksi toisin kuin Espritin. Ja Benetton-mielikuvat perustuvat minulla edelleen niihin 80- ja 90-luvun mainoksiin, joissa oli erivärisiä vaatteita ja ihmisiä. Eihän sellainen firma voi olla pahis…
Perjantaina 10. lokakuuta 2008 klo 19:53
Hei KIITOS 2. Anu tuosta C. Norrback -vinkistä! Tykkään! Jos en olisi juuri hankkinut kaunista, hienolaatuista mustaa neulemekkoani, saattaisin hyvinkin satsata Norrbackin ihanaan Selma-neulemekkoon! (Periaatteeni on, etten yhtäaikaa viitsi hommata montaa hyvin saman kaltaista vaatetta - hienot kuteet jotenkin kärsivät jos omistaa monta liian samankaltaista, jos ymmärrätte mitä ajan takaa - mutta tuo on kyllä hieno.) Ja monet muutkin ko. merkin vaatteet ovat kivoja. Ja tuo merkin eettisyys on ehdotonta plussaa!
Sunnuntaina 12. lokakuuta 2008 klo 14:54
sugar kane, musta näyttäisi, että nuo villakangasjakut nimenomaan olisivat sellaista huopamaista matskua. Neulos kyllä toimii vuorittomana, koska se joustaa ja laskeutuu, mutta perus-villakangas ei.
Eniten noissa esillä olevissa vaatteissa korpeaa ehkä se, ettei niitä ole vaivauduttu silittämään/höyryttämään/muuten huolittelemaan esittelyä varten. Siinä yhdessä kangasjakussa olkapäät pussittavat niin, että pahaa tekee, mutta ehkä ne poimut siliäisivät höyrytyksen avulla.
2. Anu, kiitoksia vinkistä!
Henkkamaukan eettisyys varmaankin johtuu siitä, että kyseinen firma on niin iso ja tunnettu, että se jo pitkään ollut aktivistien hampaissa (vähän samaan tapaan kuin Ikea), ja niiden on ollut pakko rakentaa prosesseja, joiden avulla ne voivat todistaa toimivansa eettisesti. Kansainvälisesti tuntemattomammat firmat eivät välttämättä herätä yhtä paljon huomiota.
Benetton tosiaan onnistui aikoinaan mielikuvamarkkinoinnissa, mutta eivätpä harjoita sitä enää. Ehkä siksi, ettei se vastaa todellisuutta.
Anna, tuo alpakkaneule on tosiaan hieno, ja mun lempparimateriaalia.
Sunnuntaina 12. lokakuuta 2008 klo 18:45
Kävin katsastamassa malliston keskiviikkona H&M showroomilla ja kiinnitin huomioni samaan jakkuun - se on huovutettua villaa ja kyllä, juuri sen näköinen että pesukone on runnellut sen piloille. Vaikutelma oli varmasti ihan tietoinen ja tahallinen, niitä oli siellä useampia ja kaikissa sormenpään kokoisia nukkapalloja. Kirjoitin aiheesta juuri oman tonttini puolella ja Minttu kommentoi, että pesukoneen runtelema look on kuulemma Kawakubon tunnusmerkki. Ihan kiva, H&M-toteutus ei vaan ihan toiminut kuten CdG:n omissa kledjuissa.
Sunnuntaina 12. lokakuuta 2008 klo 19:40
Honey Junkie, jään miettimään, toimiiko pilalle pesty(n näköinen) 1000 euron jakku paremmin kuin 50 euron jakku. :) Itse en kyllä taida lämmetä kummallekaan.
Maanantaina 13. lokakuuta 2008 klo 11:33
Yksi mielestäni aika kiinnostava kashmir-vinkki vielä neule-etsintääsi: Arelalizza. Olin lauantaina Tampereella (kiitos kivasta päivästä ja seurasta, Sugar Kane!), ja törmäsimme SuperMukava-putiikissa tähän tamperelaisneulemerkkiin. Matskut olivat iiiiihania, mallit simppeleitä ja toimivia. Olisin oikopäätä sijoittanut ihanaan kashmir-neulemekkoon/tunikaan, mutta tällä kertaa minulla ei vain ollut ehdotonta tarvetta sellaiseen. Hinnat olivat minusta laatuun nähden varsin kohdallaan.
(www.arelalizza.fi)
Maanantaina 13. lokakuuta 2008 klo 12:01
Anna, kävin just sovittamassa yhtä Arelalizzan neulemekkoa Asunassa täällä Helsingissä. Matsku oli kyllä ihanaa, mutta mekon malli ei ollut ollenkaan hyvä. Pitäisi ehkä jäljittää joku kauppa, jossa olisi enemmän valikoimaa.
Maanantaina 13. lokakuuta 2008 klo 12:20
Ok. Malleista en tietty osaa sanoa mitään kun en niitä sen tarkemmin katsonutkaan. Onnea kuitenkin etsintään! :) Luulenpa muuten että Berliinistä voisi hyvinkin löytyä tuo kaivattu neulekin…ainakin itse olen nyt yrittänyt vähän säästää reissua varten. Jee! Mahtavaa päästä Berliiniin! :)
Maanantaina 13. lokakuuta 2008 klo 14:57
Juu, ajattelin just tehdä niin, että säästelen ostoksiani reissuun. Ei täkäläisistä kaupoista näytä löytyvän mitään inspiroivaa kuitenkaan.
Maanantaina 13. lokakuuta 2008 klo 17:44
Anu, sun pitää kanssa tulla (Ahrisaaren Nobelin jälkeen taas kovin trendikkäästi) maakuntamatkaileen Tampereelle (kiitti vielä Anna, oli IHAN HUIPPUA!!!!), ne Arelalizzan neuleet näyttivät monipuolisilta.
Sitä odotellessa, meikäläinen käy vaklaamassa mm. tuon merkin tarjontaa EHKÄ JO TÄLLÄ VIIKOLLA SuperMukavassa ja Basso-liikkeessä (jos löydän sen), raportoin sit kuvin ja tunnelmin, mitä löytyy!
Keskiviikkona 15. lokakuuta 2008 klo 14:13
Vielä suunnittelijoista tuli mieleen: on niitä tosi onnistuneitakin suunnittelijayhteistyöhankkeita! Esimerkiksi Minna Parikan ja Mantereen kenkätehtaan yhteistyö vaikuttaa minusta onnistuneelta (vaikka en Parikan tyylistä itse niin paljon innostukaan, niin kuvio on minusta silti mahtava!). Ja Rinne-Niinikosken Nanso-yhteistyö oli minusta myös oikein mielenkiintoinen ja tuotti hienoja, räväköitä vaatteita.
Myös hyväntekeväisyysyhteistyöt voivat olla onnistuneita. Cecilia Sörensen teki yhteistyötä Amnestyn kanssa ja tuloksena oli hienoja tuotteita! (Sen sijaan Paola Suhosen syöpä-tuotteille en lämminnyt ollenkaan.)
Huomasitko muuten, että Cecilia Sörensenistä tulee pieni juttu TV1:n Jaakko ja maailmanvalloittajat -sarjassa perjantaina?
Torstaina 16. lokakuuta 2008 klo 20:16
sugar kane, en olekaan käynyt Tampesterissa vuosiin, pitäisikin taas ryhdistäytyä.
Anna, minustakin Minna Parikan ja Mantereen kenkäyhteistyön jäljet näyttävät varsin hyvin tehdyiltä eli laadukkailta, vaikka en itse sellaisia huolisikaan. Nanson kankaat ovat edelleen laadukkaita, saisivat tehdä enemmän tuollaisia suunnittelijayhteistyöprojekteja. Ne Rinne Niinikosken vaatteet olivat kyllä hienoja, mutta kuosit olivat liian räyhäkkäitä minun makuuni.
Kiitos kun muistutit tuosta Ceciliasta, en olisi muistanutkaan!