Sunnuntaina 28. syyskuuta 2008

These things take time

Seesteisenlaiska syysfiilis jatkuu edelleen. Pari viikkoa sitten totesin, että minusta on alkanut tuntua siltä ikäänkuin kaapeistani löytyisi jo kaikkea, ja pikkuhiljaa tunne on vain vahvistunut. On oikeastaan aika vapauttavaa huomata, että päällepantavaa löytyy joka aamu, kunhan pikkuisen jaksaa miettiä asiaa etukäteen (ja on ostanut ne uudet sukkahousut, joista haaveili). En edes kaipaa inspiraatiota muualta juuri nyt, minulle kelpaa musta taidetäti-look värillisin sukkahousuin. Eilen oli ensimmäisen kerran niin kylmä, että kiskoin päälleni uuden syystakkini ja se osoittautui juuri niin hyväksi kuin olin toivonutkin.

Sain lisävahvistusta uskolleni eilen, kun kävin Kaapelitehtaan Design Marketissa. En ostanut mitään. En tiedä, onko minusta vain tullut kitsas, vai oliko yleinen hintataso oikeasti aika kallis, kun otetaan huomioon, että kyseessä kuitenkin oli olevinaan outlet sale.

Tänään olen viettänyt laiskaa sunnuntaita kokkaillen kreikkalaista lammaspataa. Empiiristen tutkimusteni perusteella uskallan sanoa, että omatekemä versioni on vähintään yhtä hyvää kuin Zorbaksen (kreikkalainen ravintola Alppiharjussa) vastaava. Itse tekeminen vain vaatii aikaa, mutta padan hauduttamiseen kuluvan kolme tuntia voi hyvin käyttää The Smithsin tuotannon läpikäyntiin (kymmenennen kerran kuluvan viikon aikana). Sillä syksy on jumituksen kulta-aikaa, ja The Smiths nyt on jumituksen arvoinen ihan milloin tahansa.

2 vastausta aiheeseen “These things take time”

  1. Anna:

    Usein nuo designmarkkinat, outletit sun muut on ainakin täällä meillä aikamoista huijausta - siis siinä mielessä että hinnat ovat tosiaan varsin korkeat (toisin kuin ehkä voisi olettaa).

    Mitä hankintoihin tulee, olen varsin samoilla linjoilla. On tosi kiva huomata että viime vuosien “vähemmän mutta parempaa” (koskee siis sekä uuttauutta että second hand -hankintoja) on tuottanut tulosta täälläkin. Päälle pantavaa tosiaan löytyy ihan mukavasti ja kenkiä ja laukkujakin on varsin kohtuullisesti. Mua on kanssa inspiroinut taidetätihommat (tämä on ollut jo pitkään) ja sen lisäksi 90-luvun hillitty minimalismi. Ostin garderobia täydentämään Vuokon kaunispintaisen mustan neulemekon ja sen lisäksi olen käyttänyt myös muutamia saman henkisiä 90-luvun neulehankintojani. Ne ovat niin laadukkaita, että näyttävät aivan mainiolta edelleenkin. Kiitos äidille joka suositti teiniä ostamaan 100% hienolaatuista villaa, kun tämä itse olisi varmaan ostanut halvempaa tekokuitua…

  2. Anu:

    Jotenkin tuntuu siltä, että design-markkinoiden pyörittäjät ovat unohtaneet, mikä jutun varsinainen pointti on - ymmärrän kyllä korkeat hinnat, jos myydään uutta, kuluvan kauden kamaa, mutta tuolla tosiaan oli kyse vanhan tavaran ulosmyynnistä.

    No, myyväthän jotkut suomalaiset kaupatkin edellisen kauden tuotteita (varsinkin kenkiä) täyteen hintaan vielä seuraavana vuonna, ja olikos täällä jo puhetta täkäläisten kauppojen surkeista alennusmyyntiprosenteista verrattuna vaikkapa etelä-eurooppalaisiin… ja niinhän se taitaa mennä, ettei se ole tyhmä, joka pyytää.

Kerro: