Tiistaina 26. elokuuta 2008
This mess we’re in
Indie puhuu viisaita:
I just feel like trashing half of my clothes so the ones that I love would just be surrounded with space. Just getting half of the things I own out of my life. And the next time I want to buy something, it would be Hermès.
Hukkasin eilen uusimman t-paitani vaatekaappiini. Mylläsin koko paitahyllyn läpi ennenkuin löysin sen sängyn vieressä olevalta tuolilta puoliksi pidettyjen vaatteiden kasan alta. Penkoessani housuja tankokaapista löysin mekon, jota en muistanut omistavani (enkä ole vielä kertaakaan käyttänyt). Minulla on 40 paria kenkiä, muttei edelleenkään nilkkureita syksyksi.
Vaikka olen jo pitkään järjestellyt, karsinut ja kieltäytynyt ja oppinut olemaan tekemättä kompromisseja ostaessani, vieläkin tuntuu siltä, että kaikkea on liikaa ja se liika on hermostuttavan sekaisin.
Kaappien sisällön voi oikeastaan luokitella neljään ryhmään:
1. Ne yhdet ja samat, joita pidän aina. Tähän ryhmään kuuluvat siis ne jokapäiväiset mekot, hameet, housut, t-paidat, neuletakit ja asusteet. Niitä on rajallinen määrä ja ne ovat jatkuvasti käytössä. Tämä ryhmä tosin jakautuu osittain kahtia vuodenaikojen mukaan - paksuja neuleita ei tietenkään pidetä kesällä eivätkä sandaalit ole käytössä talvella.
2. Juhlavammat, erikoiset ja muuten vain oudot, mutta hienot. Siis juhlakuteet, vuosikerta-aarteet ja muut vastaavat. Tähän ryhmään kuuluu muutama vaate, joita en ole pitänyt ikinä, mutta joista tiedän, että niiden aika tulee vielä.
3. Nostalgiset. Nämä ovat niitä, joita on pidetty joskus hartaasti eikä taatusti pidetä enää, muttei niistä tietenkään voi luopua. Tähän ryhmään kuuluu myös sellaisia kummallisuuksia kuin edellisen työpaikan firman logolla varustetut t-paidat, joita ei kehtaa viedä kirppikselle ja olihan se työpaikkakin ihan kiva.
4. “Tällehän voi tulla vielä käyttöä, eihän näin hyvää raaski heittää pois” -osasto. Jostain käsittämättömästä syystä nämä vanhat sedimentit, jotka usein ovat peruja täydellisistä virhearvioista tai satunnaisista heräteostoksista, edelleen valtaavat vaatekaapistani useamman hyllyn. Nämä ovat juuri niitä vaatteita, joissa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta en voisi kuvitella niitä itseni päälle, ainakaan juuri nyt (enkä todennäköisesti tulevaisuudessakaan). Käyn kasan puolivuosittain läpi ja työnnän sitten takaisin kaappiin, ja ihmettelen itsekin, miksi. Tämä ryhmä sekoittuu osittain numero kolmosen kanssa - joskus on vaikea sanoa, onko vaatteella oikeasti nostalgia-arvoa vai olenko vain heittäytynyt pihiksi.
Karsimista voisi siis oivallisesti jatkaa ryhmästä 4 ja edetä vähän matkaa myös ryhmän 3 puolelle. En usko, että pystyisin enää vähentämään vaatteitteni määrää puoleen nykyisestä, mutta jo yksi kolmannes auttaisi paljon. Jäljelle jäävät vaatteet pysyisivät ehkä jonkinlaisessa ojennuksessa eivätkä aina olisi niin rutussa (nimim. “Maailman laiskin silittäjä” haaveilee) ja niiden joukosta olisi helpompi tehdä valintoja.
En ehkä kuitenkaan seuraavalla kerralla ostaisi Hermèstä, vaan vaikkapa Martin Margielaa.
Tiistaina 26. elokuuta 2008 klo 22:29
hehehe, ei oo tottakaan, mulla on ihan samat kategoriat, joten koskaan ei pääse niistä röykkiöistä eroon ja kaapit pursuilee loputtomasti =D Mutta pakko yrittää aina välillä karsia ja järkeistää ja virtaviivaistaa, kun koskaan ei ole mitään päälle pantavaa. Sanoo yksi, joka käytti samaa mekkoa koko viime viikon.
Joskus sitä miettii, mikä voisi olla se riittävä syy luopua kaikesta, ajattelematta muistoarvoja tms. Ja aina se vastaus on yhtä mahdoton, esim. kokonaan uusi ja täydellinen garderoobi lempisuunnittelijoiden vaatteita ja stylistin listaamat asuvinkit =)
Keskiviikkona 27. elokuuta 2008 klo 7:12
Mä en oikein usko, että muistoarvoja sisältävistä vaatteista kannattaisi edes lähteä luopumaan - olen joskus kokeillut sellaistakin ja sitten on harmittanut jälkeenpäin. Ja mieluummin kerään pikkuhiljaa itse omannäköistä garderobia kuin lähtisin pistämään kaikkea heti uusiksi, varsinkaan stylistin avulla. Stylistin käyttäminen sopisi ehkä johonkin isoon juhlaan, mutta ei kyllä arkeen, mun mielestäni.
Nyt kun kirjoitin nuo kategoriat auki ja näkyviin, tajusin juuri homman menevän niin, että neloskategoria on tietenkin se, mistä pitää hankkiutua eroon. Sitä ennen pitää jakaa kolmoskategoria kahtia niihin, jotka voisivat kuulua myös ykkös- tai kakkoskategoriaan (mutta jäävät kuitenkin siihen kolmoseen) ja niihin, jotka menevät neloseen, joka dumpataan kylmästi. Ihannetilanteessa ei siis olisi kuin kolme kategoriaa, joista ensimmäinen olisi suurin ja kolmas hyvin pieni.
Oikeastaan tuollaisia nostalgiakuteita ei pitäisi olla ollenkaan, koska aina pitäisi hankkia sellaista, mitä voi vielä käyttää. Ei tämä helppoa ole.
Keskiviikkona 27. elokuuta 2008 klo 11:47
Tutuilta kuulostaa nuo kategoriat - itselläni on varsin samanlaiset, joskin nostalgiakuteita mulla on tooosi vähän. Kaikki hienot on enemmän tai vähemmän käytössä kuitenkin: en säästä vaatteita pelkästään tunnearvon takia. Jotain tietty, kuten hääpuku.
Mulla alkoi tuo nelos-kategoria jo kohtuuhyvin pysyä kasassa, mutta nyt tilanne on taas huonontunut - kirppareiden ja second handien takia. Mä en oikeastaan ole enää pitkään pitkään aikaan ostanut täysihintaisena mitään, mikä ei olisi jäänyt pitkäaikaiseksi rakkaaksi. Ostan tosi harvoin - (ja yleensä sitten melko kallistakin), ja vain sellaista joka on ehdottomasti sen arvoista.
Kirppareista on sen sijaan tullut mun pahe. Vaikka itse sanonkin, mun silmä ja vainu on kehittyneet aika lailla, ja bongaan tosi usein jotain hienoa kirppiksiltä. Vähitellen hienoja juttuja vaan alkaa olla liikaakin: ei niitä ehdi käyttämään ja suuren osan jopa unohtaa saman tien, kun kaapit pursuilevat vaatteista. Minulla on myös paha tapa ostaa vain “koska eihän tällaista aarretta voi tänne jättää, kun tuo pyytää siitä vain 50 senttiä”. Mulla on esim. eräs sininen silkkijakku, mikä oli vaan pakko ostaa, kun matsku oli niin hyvää ja se oli niin hieno. Se ei kuitenkaan istu mun päälle… Mun pitäis ryhdistäytyä, ja laittaa nää uudelleen kiertoon. Sinänsä olen tyytyväinen kun oon oppinut ostamaan käytettynä: vaatekaappiini on tullut enemmän värejä ja enenmmän meininkiä mustan ja harmaan minimalismin ohelle. Joskus on niitäkin päiviä kun kaipaa vähän räväkämpää.
Tosta sun neloskategoriasta: kavereiden kanssa kannattaa vaihdella hutiostoksia ja järjestää jonkinlaisia “toisen roska on toisen aarre” tapahtumia. Mä oon osallistunut moniin tuollaisiiin - ja aina on hauskaa ja aina pääsee kamoistaan eroon. Mä voisin mielihyvin vilkaista noita sun “huteja”, niistä vois joku löytää uuden kodin! :) Ja sä olet tervetullut mun vaatekaapille!
Keskiviikkona 27. elokuuta 2008 klo 12:29
Mulla ei ole ollut juurikaan kiinnostusta luuhata kirppiksillä, enimmäkseen siksi, että Helsingin keskustan kirppikset ja second handit ovat hinta-laatusuhteeltaan niin huonoja ja kauemmas on pitkä matka. Se on oikeastaan hyvä, olen välttynyt heräteostoksilta.
Uudelleen kiertoon laittaminen on yllättävän vaivalloista - Itselläni on taas työhuoneen lattialla kaksi alepan muovikassillista kamaa, jotka ovat odottaneet kirppislaatikkoon kulkeutumista jo pitemmän aikaa. Sekin on ongelma, että lähin laatikko on UFF:in, josta en tykkää, mieluiten antaisin kuteet pelastusarmeijalle, mutta niillä ei ole keräyslaatikoita missään lähistöllä. En ole ikinä jaksanut vaivautua myymään vanhoja kuteita itse missään.
Pitänee ehkä jemmailla niitä kirppiskasseja siihen asti, että pääset penkomaan niitä. :)
Tajusin just, että tuostahan puuttuu vielä yksi kategoria: ne vaatteet, jotka odottavat uutta tulemistaan. Ne ovat jotain ykkösen ja nelosen väliltä.
Keskiviikkona 27. elokuuta 2008 klo 12:46
Hehee, jemmaile tosiaan, jos vaan jaksat! :) Mä oon kumminkin tulossa Hesaan kuukauden sisällä.
Uudellen kiertoon laittaminen tosiaan ON vaivalloista. Mäkään en ole ikinä jaksanut itse myydä missään, iltatorilla tai vastaavalla. Ja Pelastusarmeijalle vien ehdottomasti mieluiten minäkin.
Osa vaatteista tosiaan odottaa aina välillä vuoroaan. Mut sehän on vaan hyvä: ei aina tarvitse ostaa uutta kun omista kaapeista löytyy aarteita. Juuri tämän takia kannattaa tietty aina satsata laatuun, osti sitten uutta tai käytettyäkin. Vain hyvälaatuinen vaate kestää monta kierrosta!
Tosta stailaus-jutusta muuten vielä: mä en vois kuvitella käyttäväni stailaajaa, en edes juhlia varten. Mä oon jotenkin niin pököpäinen, että ajattelen, ettei kukaan tunne mun makuani niin kuin minä itse. Ja vaikka stylistin valitsemat vaatteet olisi kuinka “hienot”, niin ne ei välttämättä olisi mua - enkä siis ehkä osaisi kantaa niitä kauniisti. Vaatteissa pitää viihtyä: minusta jokaisen kannattaisi satsata ennemmin itseensä tutustumiseen kuin stylistiin. Tietty homma voi toimia, jos stylistillä on tasan sama maku kuin itsellä, mutta miksi silloin maksaa stylististä…
Keskiviikkona 27. elokuuta 2008 klo 13:36
Mä voisin joskus mielenkiinnosta kokeilla stylistiä juuri jonkun juhlan tms. yhteydessä, mutta kuvittelisin kyllä olevani erittäin hankala asiakas, ellemme sitten sattuisi olemaan aivan samalla aaltopituudella.
Itseensä tutustuminen on tietysti kaiken a ja o ja riittää hyvin pitkälle, mutta siinä saattaa muodostua ongelmaksi se, että kuvittelee tuntevansa itsensä jo liiankin hyvin eikä huomaa tai uskalla kokeilla uusia juttuja.
Ja tuo omien vaatteiden kierrättäminen on tosiaan mahtavaa - alan olla jo sen ikäinen, että uusvanhoja juttuja jopa viidentoista vuoden takaa on löytynyt joko omista kaapeista tai sitten äidin kätköistä.
Keskiviikkona 27. elokuuta 2008 klo 14:27
Olet muuten aivan oikeassa siinä, että pitää uskaltaa kokeilla ja heittäytyä ihan erilaisiinkin tunnelmiin - ja näin voi löytää uusia puolia itsestään. Mun ongelma oli pitkään se, että määrittelin itseni jotenkin niin tiukasti näissä tyylijutuissa (mä tykkään mustasta, mä tykkään harmaasta, mä oon minimalistinen, mä en tykkää kuoseista…). Ja kaikki tuo pitääkin paikkansa - enimmäkseen. Silti mä olen vähän muutakin vielä noiden lisäksi - ja toivoisin senkin näkyvän olemuksessani. Siinä tosiaan apuna voisi olla se stylisti, kuten sanot.
Mulle iso apu on olleet just kirpparit. Niissä voi shopata muutamalla eurolla mahtisjuttuja ja jotain tosi överiäkin. Ja noiden vaatteiden kanssa voi sitten kokeilla, leikkiä ja laajentaa omia horisontteja. Toisinaan tajuaa: no, tää ei ole mua. Mutta toisinaan löytää loistavia juttuja, tajuaa että jokin epätodennäköinen juttu todella toimii! Minusta se on ihan valtavan inspiroivaa, mutta sitä ei tietenkään voisi harrastaa, jos nuo “kokeiluvaatteet” olisivat uusia ja täysihintaisia - eikä siinä olisi edes mitään järkeä vaikka olisi rahaakin.
Keskiviikkona 27. elokuuta 2008 klo 16:10
Tuo kokeilumahdollisuus on tosiaan hyvä pointti kirppiksissä. On tosiaan harmi, että täältä Helsingistä saa lähteä kauemmas, jos haluaa löytää sellaisia kirppiksiä, joissa ei tunne itseään jotenkin huijatuksi (UFF:it ovat siinä suhteessa pahimmasta päästä).
Mä hoidan kokeilut yleensä sekoittelemalla kaikkea sitä, mitä omista kaapeista löytyy - ja sieltä tosiaan toistaiseksi löytyy kaikenlaista. Mietin juuri, jaksaisinko tänään aloittaa puolivuosittaisen mylläyksen, jos vaikka pääsisin eroon kategoriasta neljä.
Keskiviikkona 27. elokuuta 2008 klo 16:43
Hyvvä kategorisointi. Itse pyristelen eroon kohdasta 4 mm. blogikirppiksellä - kyllä mä jo nyt tiedän, mikä vaate jää käyttämättömäksi mulla jatkossakin.
Mulla on kolmoskategoria kutistunut aika pieneksi - olen tyhmyyttäni heittänyt muistorikkaat vaatteet veks (luultavasti turhauduttuani, kun ne eivät ole mahtuneet enää…), oma 90-lukuni vintage-mokkahameineen päivineen on levinnyt maailman turuille. Toisaalta harmittaa, toisaalta ei. Ja onneksi mutsi on tajunnut säästää sekä yo-mekkoni (designed by sugar kane ja aika ihme kaapu) että ex-duunipaikkojen teepaidat ja hupparit. (Viikonloppuna vanhemmilla käydessäni esiinnyin tosi kivassa college-paidassa, jonka persmuksessa luki abi 94.)
Kirpputorilöydöistä: Mä olen kuvitellut olevani niissä tosi hyvä, mutta en mä taida ollakaan. Ainakaan en osta itselleni, vaan rimpsukkaammille ja värikkäämmille ihmisille. Onneksi olen saanut diilattua ihanuuksia niitä arvostaviin koteihin, mua oikeasti ahdistavat nurkissa lojuva hyödyntämätön potentiaali. Toisaalta, enhän mä nykytyylissäni (joka toivottavasti jatkuu ja jalostuu hamaan tulevaisuuteen) oikein voisikaan tehdä jatkuvasti mahtavia kirpparilöytöjä - ei niiltä suomessa löydy loistavia leikkauksia ja priimamateriaaleja, kun ei juuri kukaan ole 40 vuoteen sellaisia täällä ostanutkaan. No ok, kyllä mä kenkiä ja vöitä löydän ihan itsellenikin, mutta vähenevissä määrin.
Sitten taas omista kaapeista löydän vaikka ja mitä - tämän alkusyksyn hitiksi näyttää muodostuvan mutsin kutomat ohutvillaiset yksiväriset paidat hemaan ja saappaiden kanssa, niinku päällysvaatteen omaisesti. KUVIA TULOSSA.
Multakin sattuneista syistä puuttuvat sittenkin ne nilkkurit. Tosin oon jo löytänyt oikeat kaupasta, nyt vaan odottelen palkkapäivää (tai kahta).
Keskiviikkona 27. elokuuta 2008 klo 18:06
UFFit on ryöstöpaikkoja, joo. Mä suosin mieluiten jotain epämääräisiä pihakirppiksiä yms., joissa jengi oikeesti jakaa ilmaiseksi pois ihanuuksia (viimeksi just sunnunaina ostin ihan mielettömät aidot Diorin aurinkolasit 2 eurolla…)
Matskuista oon sugar kanen kanssa vähän eri mieltä kyllä. Mun kaikki second hand -löydöt on (yhtä keinokuituista kiiltopaitaa lukuunottamatta!) 100 % luonnonmateriaaleja. Oon ostanut naurettavan halvalla esimerkiksi tosi hienoja villavaatteita, joukossa esim. Christian Aujardin unelmankeveä villakangasjakku 80-luvulta tai Vuokon 70-luvun villamekkoja. Lisäksi mä harrastan 70- ja 80-luvun viskoosipaitoja. Mulla on useita Suomessa tehtyjä puseroita, täyttä viskoosia. Ihania leikkauksia, ihania matskuja.
Keskiviikkona 27. elokuuta 2008 klo 18:26
Mä pyörin vanhempieni luona käydessäni sinisissä Staccato-verskoissa, jotka olivat mulla jumppaverskoina ollessani yläasteella (tuo merkki siis on se Stockan nuorisomerkki, joka nykyään on STC). Vähän virttyneet ja täynnä kissankynsien tekemiä reikiä, muuten ihan priimat.
Mitä kirppiksiin tulee, tämä täti on niin vanha, että muistaa vielä, millaisia ne olivat 90-luvun alussa. Kun niiden tarjontaa vertaa nykyiseen, meininki oli ihan eri planeetalta. Siihen aikaan olivat kierrossa 60-70-lukujen laadukkaat, pienten ompelimoiden tekemät kuteet, nykyään suurin osa on 80-90-lukujen halpismassatuotantokamaa. Seasta varmaan löytyy edelleenkin helmiä, mutta niiden penkominen vaatisi aikaa ja vaivaa.
Sama juttu pihakirppisten kanssa, ensin pitäisi löytää ne ja sitten seuloa aarteet kaiken tauhkan joukosta. Se on jotenkin jo ajatuksena rasittava.
Mä olen kierrellyt kenkäkauppoja mutta en ole löytänyt haaveilemiani nilkkureita, en mitään sinnepäinkään. Kohta pitää varmaan suorittaa epätoivoon vaipuminen.
Keskiviikkona 27. elokuuta 2008 klo 19:21
Joo, kyllähän meininki on toista kuin vielä 90-luvun loppupuolellakin. Mutta aarteita tulee edelleen vastaan.
Musta kirppistouhu ei oo ollenkaan rasittavaa, jos vaan suhtautuu siihen täysin spontaanisti. Mä en sen kummemmin etsi pihakirppiksiä tai muutakaan, vaan maleksin laiskasti kaupungilla ja tsekkailen mitä vastaan tulee kunnon flanöörin tavoin.
Sunnuntait on hyviä päiviä pihakirppiksille, sellaisesta mä ihan sattumalta nuo Dioritkin nyt löysin. Vauvan kanssa tulee kumminkin lähdettyä ulos, joten miksipä ei samalla katsastaisi vastaan osuvaa tarjontaa? :)
Keskiviikkona 27. elokuuta 2008 klo 20:23
Anu, se stockan nuorisomerkki oli Stacca(&?)co!!!
Anna, joo, en mä edes osta kuin luonnonmateriaalisia vaatteita kirppiksellä, paitsi random-paljettipuserot, mut silti. Tosin tässä törmään vähän mitoitukseenkin: ennenvanhaset vaatteet ovat mulle järkiään liian pieniä, vähintään hihat ovat muuten sopivissa 38:eissa lyhyet, joten siks jää laatujakut naulaan (oon 173 cm pitkä), ja taas kuuskytluvulle mentäessä kaikki isommat ovat mamma/mummomallisia mekkoja.
Epäilen myös, että mulla on ohimenevä kirppiskyllästys, kun oon viimiset 5 vuotta hiihtänyt second handissa, nyt haluun olla jonkin ihanan eka käyttäjä ja nauttia just mulle tehdyistä leikkauksista. Epäilen myös, että kohta innostun taas kirpparoinnista enemmän. Mut ylihinnoittelua vastustan (paitsi silloin milloin itse ylihintaa pyydän ;)).
Ja Annan tavoin mun kirppismetsästysmetodi on flaneeraus avoimin mielin.
Keskiviikkona 27. elokuuta 2008 klo 20:48
Haa, tajusin just, miksen tykkää flaneerata kirppiksillä - siellä tulee samanlainen tavarapaljousahdinko kuin omaa vaatekaappia katsellessa. Jotenkin on kivampi penkoa vaikka äidin vaatekaappia kuin satunnaisia pahanhajuisia kasoja.
Olen muuten edistynyt siivousprojektin kanssa, en tosin vaatekaapin suunnalla, mutta järjestin koruni tänään. Mulla ois iso satsi söpöjä-muttei-enää-ihan-mua käsintehtyjä korvakoruja johonkin dumpattavaksi.
Torstaina 28. elokuuta 2008 klo 13:13
Heh, toisinaan kirppisten haju tosiaan on varsin tunkkainen. Ehkä siksi ulkoilmajutut onkin houkuttelevampia kuin ahtaat sisäkirppikset. Ja sisäkirppiksissä jotenkin se tavaran paljouskin on ahdistavampaa.
Sugar Kanelle: mä tunnistan ihan itseni tuosta sun kuvauksesta! Mulla kanssa tulee ja menee näitä second hand -kausia. Välillä mä käyn vain niissä, mutta välillä ehdottomasti haluan satsata vain uusiin, tarkoin harkittuihin luksusihanuuksiin. :) Molempi parempi, ja vaihtelu virkistää…
Noista Anun korviksista: ehkä sun pitäis pitää samanlaista nettikirppistä kuin Sugar Kanen? Millaisia koruja sun korulippaasta muuten tällä hetkellä löytyy?? Kiinnostaa vaan, kun korut on jotenkin niin ihania musta juuri nyt!
Torstaina 28. elokuuta 2008 klo 14:15
Mun oli tarkoitus ottaa koruistani kuva jo eilen, mutta kun satoi ja oli säkkipimeää, niin en sitten saanut… eli korujuttua on kyllä tulossa ihan lähiaikoina.
Torstaina 28. elokuuta 2008 klo 16:52
Anu, todellakin, äidin vaatekaappi = paras vintagepuoti (eikä tartte ees maksaa). Mun äiti kun vielä on varsinainen, väsymätön kirppishaukka, niin sieltä löytyy aina jotain ihmeellistä.