Keskiviikkona 20. elokuuta 2008
This charming man
Sugar Kane heitti haasteen: kuinka pukeutuisin, jos olisin mies?
Ensin tietenkin esittelen ne nuoruuden innoittajat, joilta olisin yrittänyt joskus näyttää - ja jotka muuten ovat toimineet innoittajinani, vaikka olenkin nainen. Eihän pukeutuminen eikä varsinkaan inspiraatio ole niin sukupuolisidonnaista. Kuvittelen siis, että olisin miehenä (tai siis poikana) notkunut ihan samoissa piireissä kuin oikeastikin.
Devotional-ajan Dave - valkoinen wifebeater, Converset ja ylikasvanut letti:
Kuva: depechemode.com
80-90-luvun vaihteen Robert - isot valuvat villapaidat, suttaantunut meikki, mustaa ja tukka sekaisin:
Kuva: thecure.com
Kurt - edelleen epämääräisen kokoisia vaatteita ja tukka vähän eri tavalla sekaisin:
Kuva: nirvanaclub.com
Miltä sitten näyttäisin? Saattaisin olla aika rock, ja pukeutumistani ohjaisi sama periaate kuin tällä HEL-LOOKSista löytyvällä tyypillä: “it’s just layers and layers of black with some goth tones”. Haluaisin kuitenkin pitemmän tukan kuin hänellä, ehkä jonnekin hartiaosastolle asti (ei kuitenkaan Hanson-mallia!) ja pitäisin oman värini ihan periaatteen vuoksi.
Kuva: Hel-Looks
Koska olen mukavuudenhaluinen ja yksinkertainen (öö, siis tyyliltäni), ehkä kuitenkin jättäisin muutaman mustan kerroksen pois ja pukeutuisin simppelin itämaisesti, samaan tyyliin kuin tämä Altamira NYC -sivustolta löytyvä mies:
Kuva: Altamira NYC
Sivustolta löytyi ilmeisesti samasta tyypistä toinenkin kuva, vähän juhlavampi look, joka näyttää just sopivan oudolta:
Kuva: Altamira NYC
Kuvista päätellen käyttäisin ilmeisesti enimmäkseen jotain converseja ja maihareita tai vastaavia raskaampia kenkiä. Jos haluaisin välillä vähän kevyempää askelta, pukisin korkokengät niin kuin David Bowie teki musisoidessaan Pet Shop Boysin kanssa 90-luvulla (pitää linkittää video, kun ei löytynyt kuvaa - kenkä näkyvissä mm. siinä jossain klo 0:25 kohdalla). Rock-asento, nahkahousut ja kapeat korot, toimii.
Ja sitten kun olisin seitsemänkymmenen, laittaisin nahkahousut komeroon ja näyttäisin tietenkin tältä:
Kuva: The Leonard Cohen Files
Tukka sekaisin, epämääräisen kokoisia, mustia ja goottivaikutteisia vaatteita valuvina kerroksina - sehän meinaa, että näyttäisin miehenä ihan samalta kuin nyt!
Keskiviikkona 20. elokuuta 2008 klo 20:22
Loistopostaus ja ihan sun näköisiä kuvia!
Todellakin:”Eihän pukeutuminen eikä varsinkaan inspiraatio ole niin sukupuolisidonnaista. Kuvittelen siis, että olisin miehenä (tai siis poikana) notkunut ihan samoissa piireissä kuin oikeastikin.”
Näin mäkin ajattelen! Luin btw joitakin “jos olisin mies” -tekstejä, joissa jotenkin oli sellainen henki, että MIEHENÄ sit olis hirveän rikas, komea ja menestyvä rokkari - miksei sitten ole naisena, kysyn vaan.
Keskiviikkona 20. elokuuta 2008 klo 20:47
Hei aivan loistava postaus!! Jos sä olisit mies, mä varmaan ihastuisin (ja siinäpä oliskin ainesta kunnon draamaan…on varmaan aina huono homma ihastua miehensä veljeen! joten olkaamme kiitollisia että miehelläni on kuitenkin sisko!)
Täytyy vielä hehkuttaa, että tuo Altamira NYC:n sivuilta löytynyt tyyppi tosiaan hallitsee lookinsa. Tuolta mäkin haluisin näyttää.
Mulle muuten miehet on aina olleet tärkeitä tyyli-ikoneita - näin siltikin vaikka olen pieni, siro ja kaikin puolin lähinnä söpö tyttönen. Miesten (ja etenkin rokkareiden!) tyyli on usein loistava INSPIRAATION lähde. Eihän tyylijutuissa muutoinkaan yleensä kyse ole matkimisesta, vaan inspiroitumisesta, eikä se katso ikää sen enempää kuin sukupuoltakaan. Tosin mua viehättää kyllä yleisesti aika androgyynit jutut. Vois olla vaikeempi inspiroitua miesten lookeista, jos oma ihanne olisi kermakakkumaiset mekot tai vastaavat.
Keskiviikkona 20. elokuuta 2008 klo 21:19
sugar kane, tuo tuntuu minustakin hassulta, että MIEHENÄ olisi jotenkin ihan eri persoona ja aina menestyneempi sellainen. Minulle lähtökohta on tosiaan se, että olisin sama tyyppi, mutta eri sukupuolta (tietenkään en voi tietää, miten paljon samaa minussa oikeasti olisi).
Anna, tosiaan tuo Altamira NYC:n kaveri - joka ilmeisesti on nimeltään Sato - on hionut tyylinsä aika täydelliseksi. Siinä ei ole mitään liikaa eikä liian vähän. Asusteita on hyvin vähän ja koruja ei ollenkaan, näköjään ilman niitäkin pärjää.
Ja mulla on sama juttu kuin sulla, androgyyni tyyli viehättää, myös omassa pukeutumisessa. Eikä noiden mun esimerkkikuvien tyypit ole erityisen miehekkäitä sanan perinteisessä merkityksessä.
Huomionarvoista on myös se, että aiemmin keskustelunaiheena olleet rokkikukot käyvät hyvin fanittamisen kohteiksi, mutta tyyli-ikoneiksi niistä ei ole. Kaipaan jotain vähän persoonallisempaa kuin mustat farkut ja satunnainen t-paita.
Noista Bowien korkkareista tuli mieleeni yksi Placebon livevideo, jossa Bowie on mukana - siinä videossa Placebon laulaja Brian Molkolla on mekko päällä. Jotenkin tykkään ajatuksesta, että jos olisin mies, yrittäisin tuoda pukeutumiseeni mukaan naisellisia elementtejä. Homma on toiminut jo pitkään toisinpäin - naiset käyttävät housuja ja maihareita - mutta huomattavasti nihkeämmin tuohon suuntaan. Joskus 90-luvulla miesten hameet olivat hetken aikaa muodissa, mutta se muoti meni valitettavan nopeasti ohi. Miehen hameen kun ei tarvitsisi olla mikään kukkamekko, vaan sellaiset japanilaishenkiset hakama-tyyppiset (housu)hameet olisivat oikeasti hienoja.
Keskiviikkona 20. elokuuta 2008 klo 21:39
Hieno postaus, upeita kuvia olit löytänyt! Nuo miesten asut tosiaan toimisivat naisella aivan hyvin.
Tuli mieleen että persoonallinen pukeutuminen on ehkä miehillä vähän haastavampaa kuin naisilla? Perusasu on kolmevuotiaasta 60+ asti just se “farkut ja satunnainen t-paita” ja erottuminen vaatii ehkä enmmän pokkaa. Hakamat ovat todella hienoja, saisivat kyllä tulla muotiin!
Keskiviikkona 20. elokuuta 2008 klo 21:44
Mä luulen että mäkin haluisin myös miehenä olla aika androgyyni - eli tosiaan ottaa vaikutteita naisten pukeutumisesta. Housuhameet tms, viritykset - todellakin mahtavaa! Siis ne näyttäisi niiiin hyvältä monen miehen päällä. Mutta tosi vähän on edes tällaista tarjontaa, saati että sellaisia näkisi katukuvassa. Sinänsä mä luulen, että miehet ihan hyvin voisi sellaisia hommata, jos jossain myytäisiin (kohtuuhinnalla). Monet miehet on varsin ennakkoluulottomia pukeutujia - toisin kuin yleinen stereotypia tuntuu väittävän.
Kuten itsekin tuot esiin, katseet kannattaisi näissä jutuissa kääntää Japanin yms. kaukokulttuurien suuntaan. Japania kun ajattelee, niin onhan esim. kimonotakitkin aivan mahtavia - myös miehellä!
Rokkikukoista oon siinä mielessä vähän eri mieltä, et kyllä niistäkin jotkut käy tyyli-ikoneiksi (tai no, ikoni on ehkä paljon sanottu, mut kumminkin). Kaikki nyt tietty jo tietää, et rakastan Brucee, mut on vielä pakko sanoa, että se on jalostanut farkut ja t-paita -yhdistelmän taiteenlajiksi. Ja tuo yhdistelmähän toimii AINA.
Koruista vielä: toki ilman niitä pärjää. Ainakaan tällä hetkellä mä en kumminkaan halua pärjätä. Korut on henkilökohtaisin osa ainakin mun pukeutumisessa, ja lisäksi niillä saa halutessaan hieman “kuvitettua” asua ja tuotua siihen lisämerkityksiä - varsinkaan kun ei juurikaan harrasta kuoseja.
Keskiviikkona 20. elokuuta 2008 klo 22:01
Alinea, en oikein usko, että persoonallinen pukeutuminen on sekään mikään sukupuolikysymys - samalla tavalla farkut ja t-paita on nykyään naisten univormu kuin miesten. Ainakin Helsingin katukuvassa kyllä näkyy paljon myös persoonallisia miehiä.
Mutta miesten juhlapukeutuminen on kyllä vähän enemmän kaavoihin kangistunutta - naisilla on muuntelunvaraa vaikka kuinka, mutta miesten puku on aina ennalta määrätty. Tietenkin jonkin verran voi kikkailla kuoseilla ja asusteilla jne, mutta aika rajallista se on.
Anna, miesten hameiden kanssa se juttu taisi 90-luvulla tyssätä siihen, että hameen kanssa paleltuu talvella ja pitkien kalsareiden kanssa se näyttää hölmöltä. Nyt, kun legginsit sun muut trikoot ovat kuvioissa mukana, niistä ehkä saisi aikaan miehillekin kelpaavan version hameen alle.
Mitä Bruceen tulee, Brucen farkut ja t-paita -yhdistelmä on tosiaan taidetta. Mutta huomaa, että Brucella on (ainakin pikaisen Google-katsauksen perusteella) aina yksivärinen paita ilman mitään printtejä tai kuvioita.
Ja mitä Japanin kulttuuriin ja hameisiin tulee, muistan edelleen 90-luvun miesten hame -muodin aikaan jossain lehdessä olleen Kenzon mainoksen, jossa oli ihan järjettömän hieno miesten hame. Harmi, ettei mulla ole sitä kuvaa tallella enää. Eli sielläpäin kyllä osataan.
Keskiviikkona 20. elokuuta 2008 klo 22:08
Tuossa muuten aiheeseen oivallisesti sopiva video teemalla mies ja kukkamekko…
http://www.youtube.com/watch?v=wY3oEvaq71A
Niin, ja vielä tuosta Bowiesta sen verran, että muistan nähneeni joskus jonkun live-version tuosta samaisesta Pet Shop Boys -yhteistyöstä, ja siinä Bowiella oli harmaa (muistaakseni kaksirivinen) puku ja korolliset avokkaat. Särmä äijä, ainakin siihen aikaan.
Torstaina 21. elokuuta 2008 klo 0:18
Mahtavaa keskustelua taas, jaarittelenpa minäkin lisää! (Olen itseasiassa usein ennenkin miettinyt, millainen olisin miehenä tässä omassa viitekehyksessäni kasvaneena, tai millainen mun kaksosveli olisi, jos sellainen olisi. Ainakin sillä olisi käsittämättämän laadukkaita naisia lähipiirissään!!!)
Mä toisaalta tykkään siitä, että miehen pukeutumista säätelevät tietyt rajoitukset, ja mun mielestä teepaita ja farkut voi olla persoonallisesti yllä - siihen kyllä tarvitaan se persoona sisään. Mutta niinhän se on meillä naisillakin.
Mä en VÄLTTÄMÄTTÄ käyttäis miehenä hameita - 90-luvun hamebuumin pilas se, että niitä käytti teknoihmiset, ja mulla ja mun miehisellä alter egolla oli silloin vahva teknofriikkien vastustustus buumi. Mutta juu, olen nähnyt Rick Owensin jossain housuhame/haaremihousu/itämaa-virityksessä, IHANAA.
Haalarit mies-sugar kanekin tarttis ehdottomasti. Ja saappaat. Ja ois se aika kova jätkä, jos noissa kuvitelluissa vermeissä hiihtelisi Tampereen katuja.
Jekku kai on molempien sukupuolien edustajilla siinä, että toiset saavat “hankalat” ja monimutkaiset vaatteet näyttämään huolettomilta ja toimivilta, ja toisaalta t-paita-combot tosi mietityiltä. Mittasuhteiden syvää ymmärrystä tarvitsisi mies-Kanekin.
Kurt kukkamekossa on klassikko, siihen ei moni pysty.
Torstaina 21. elokuuta 2008 klo 9:00
Teknofriikit käyttivät yleensä vain yhdenlaista hametta, sellaista simppeliä, “pressumaista” pitkää kietaisuhametta (ja sen kanssa kittanan kapeaa keinokuitutoppia tai t-paitaa). Itse lähtisin hakemaan hameinspiraatiota 90-luvun industrial- tai goottiosastolta - itse asiassa viime aikoina ainoat miehet, joiden olen nähnyt pitävän minkäänlaista hametta, ovat gootit (sen yhden Kruununhaassa pyörivän skotin lisäksi).
Mä olen kovasti miettinyt tuota, että miksi jotkut saavat t-paidan ja farkut toimimaan ja toiset (kuten mä) eivät… en juurikaan ole käyttänyt niitä keväällä ostamiani farkkuja, koska en oikein ole keksinyt, miten saisin ne puettua jotenkin omaperäisesti.
Torstaina 21. elokuuta 2008 klo 13:02
Upeita kuvia!
Torstaina 21. elokuuta 2008 klo 16:37
T-paidoista ja farkuista: myös mulla on vaikeuksia saada sitä toimimaan, siis mikäli on puhe SINISISTÄ farkuista ja (valkoisesta, harmaasta tai mustasta) t-paidasta. Jostain syystä mustat farkut + t-paita sen sijaan toimii loistavasti. Mun suosikkimustat farkut on kapeat, liki pillit, sekä aavistuksen pestyt, siis ei pikimustat. Näiden kanssa valkoinen tai harmaa t-paita + usein jokin näyttävä koru, ja lopputuloksena on eräs mun lempiasuista.
Brucen t-paidat on tosiaan aina yksivärisiä, tavallisimmin juuri valkoisia (se ei käytä edes bändipaitoja, joita muuten aika monet rokkarit käyttää). Farkut on useimmiten ihan ne siniset. Tuo yhdistelmä on muuten minusta kaikessa yksinkertaisuudessaan tosi hot - ja toimii monella muullakin uroolla - mutta naisila se ei ole minusta niin seksikäs. Miksiköhän näin?
Pakko vielä sanoa miesten juhlapukeutumisesta, että minusta puvut ei ole tylsiä, vaan mahtavia. Mikään ei oo stailimpaa kuin hyvin istuva tumma puku. Ah!
Torstaina 21. elokuuta 2008 klo 18:05
Hyvin istuvat puvut eivät itsessään ole tylsiä, vaan niinkuin sanot, ne voivat olla upeita vaatteita. Mutta usein tietyn mallinen puku on ainoa vaihtoehto (ja kaikki eivät kuitenkaan osaa/halua kantaa niitä niinkuin pitäisi), ja se voi olla vähän tylsää.
Mä en kyllä viihtynyt mustissakaan farkuissa, mulla oli jonkun aikaa mustat pillifarkut mutta lemppasin ne lopulta kirppikselle. Niissä mulle tuli vähän liikaa sellainen hevibasistifiilis. Todennäköisesti kyse oli vain vääränlaisesta mallista, mutta koska farkkujen ostaminen on aina niin jumalattoman vaikeaa (niinkuin olen täällä ennenkin avautunut), en ole jaksanut yrittää uudelleen.
Torstaina 21. elokuuta 2008 klo 21:14
Äh, tottakai miehissäkin on persoonallisia pukeutujia, mutta… taisin ilmaista asian vähän turhan ytimekkäästi epämääräisesti! Siis ajattelin että se miesten perusasu on niin yleinen ja juurtunut, että siitä pienestikin poikkeamalla on kyllä helppo erottua - mutta sit helposti lennähtää ihan sinne toiseen ääripäähän. Mun mielestä miesten pukeutumisessa on vähemmän kirjoa kuin naisten, siis on ne todella persoonalliset ja sit valtava massa. Harmaata aluetta on vähemmän kuin naisten vastaavaa. Ja siis useimmille persoonallisille mutta ei-niin-hirveen-eksentrikoille olis ehkä sosiaalisessa mielssä mukavampi olla siellä harmaan puolella kuin ihan friikkimittarin punasessa päässä :) Farkku-univormusta poikkeaminen vaatii pokkaa - ja onneksi sitä löytyy yhä useammilta!
Perjantaina 22. elokuuta 2008 klo 19:24
Juu, se on kyllä totta, että varsinkin vähän vanhemmilla miehillä usein on se tietynlainen “univormu” - jota muuten myydään Stockan kanta-asiakaskuvastossa joka kuukausi. Siistejä kauluspaitoja töihin ja casual-meininkiä chinos-housuineen ja kauluksellisine neulepuseroineen vapaa-aikaan.
Espanjassa käydessäni olen kiinnittänyt huomiota siihen, että varmaan 90 prosentilla vanhemmista miehistä on lyhythihainen kauluspaita ja vaaleat suorat housut. Välillä näkyy jotain anarkisteja, joilla on paidanhelma housujen päällä.
Nykyajan nuorisossa on sentään toivoa. Itse juuri päivittelin sitä, kuinka nuoret miehet nykyään pitävät muotiblogeja - tuskin 80-luvulla olisi kovin moni uskaltanut.
Perjantaina 22. elokuuta 2008 klo 19:45
Tämä täti ainakin on hyvvin iloinen nuorten miesten muotiharrastuksista!
Maanantaina 25. elokuuta 2008 klo 10:59
Joo, nuorten miesten muoti-innostus on sekä ilahduttavaa että hämmentävää. Ei meidän nuoruudessa…
On upeaa että myös nuoret miehet uskaltavat ja haluavat olla luovia (myös) pukeutumisessa eivätkä koe sen uhkaavan miehisyyttään (ja miksi se millään muotoa uhkaisikaan, mutta olihan pitkään vallalla käsitys, että koreilu on naisten puuhaa). Minusta tuntuu että nykypojilla on jotenkin hyvä kuva miehisyydestä ja lisäksi hyvä itsetunto: voi tanssia, harrastaa muotia jne. mitä vielä mun nuoruudessa aika harva olisi kehdannut - vaikka olisi halunnutkin.
Kolikon kääntöpuoli on varmaan se, että myös nuoret pojat kokevat ulkonäköpaineet yhä kovempina. Tasa-arvoistumistako tässä nähtävissä? Hmm…kaikki tasa-arvoistuminen ei varmaan ole liiemmin hyvästä.
Maanantaina 25. elokuuta 2008 klo 13:33
Joskus ihmettelen, missä vaiheessa koreilusta tuli naisten puuhaa, kun kauempana historiassa se on jossain vaiheessa ollut nimenomaan (yläluokan) miesten hommaa. Toisaalta Suomessa edelleen kuulee joskus kriittistä kommenttia myös naisten koreilusta, mutta eri asia sitten, pitääkö sellaista kuunnella…
Omista kouluajoistani muistan esimerkiksi sen ikuisen väännön tekstiili- ja teknisen käsityön välillä. Tyttöjä ei useinkaan huolittu tekniselle puolelle (tai ei niiltä edes kysytty), ja pojat taas eivät kehdanneet valita tekstiilikäsityötä, vaikka olisivat ehkä halunneetkin. Tosin tiedän kyllä muutaman tekstiilikäsityötunneilla käyneen pojan, mutta heillä olikin itsetuntoa vaikka muille jakaa.
Ulkonäköpaineita ei tietenkään soisi kummallekaan sukupuolelle. Ehkä siinä onkin sitten seuraavan “vallankumouksen” osoite.