Sunnuntaina 3. elokuuta 2008
The colour and the shape
Siniharmaan lisäksi loppukesän väripalettiin on hiipinyt toinen yllättävä väri, violetti eri sävyissään:
Kuvassa alimmaisena tummanvioletti Beatriz Furest -laukkuni, sen päällä vaaleanvioletit Ilveksenkuja-haaremihousut, yläreunassa viimevuotinen Berliinin-tuliaiseni Prodotypin kaulapussukka ja siellä täällä kierivistä lankakeristä (jotka ovat Schoeller und Stahlin Limbo-lankaa, kahta eri sävyä violettia ja tehostevärinä vaaleansininen) syntyy jossain vaiheessa vinoruutuneuleinen kauluri.
Juttelin lankakaupantädin kanssa juuri liikkeeseen saapuneista syksyn väreistä ja olimme yhtä mieltä siitä, että syksyn väripaletissa on aina kauniimpia värejä kuin kevään vastaavassa. Keväisin meille tarjotaan aina valkoista ja pastellisävyjä, syksyisin värit ovat runsaita ja voimakkaita. En oikein tunne pastellisävyjä omakseni, joten kesäisin pukeudun yleensä mustaan (ja harmaaseen, mutta nekin vaatekappaleet ovat yleensä peräisin edellisen syksyn ja talven mallistoista).
Näin syssymmällä (siis vaatekauppojen syksyllä, ulkonahan on vielä täysi kesä… tai, no, suomalainen kesä) voin sitten haltioitua väreistä - noiden violettien kerien lisäksi ostin yhden vyyhden upean fuksianpunaista sukkalankaa, ja kunhan tästä kerkiän, teen siitä itselleni villasukat, jotka sopivat loistavasti yhteen viimevuotisen Vibskov-huivini kanssa. Kolmas kauden väriteema taitaakin olla punainen eri sävyissään.


Sunnuntaina 3. elokuuta 2008 klo 23:17
Siinä mielessä violetti ei ole minusta yllättävä väri tässä yhteydessä, sillä se sopii varsin luontevasti ja hurmaavasti yhteen juuri mustan, harmaan ja harmaansinisen kanssa. Olen itsekin pienimuotoisesti ihastunut tuohon väriin: mulla on muutama violetti huivi sekä syvänvioletti nahkalaukku (joka täyttäisi muutoin mainiosti laukkuvajeeni, mutta kun tämäkin on vähän turhan pieni). Vaatteissa en vaan oikein osaa violettia käyttää - joskin ihailin kyllä jo viime syksynä noita hankkimiasi haaremihousuja, mutta päädyin itse silloin ruskeisiin.
Kuten jo varmaan mainitsinkin, omaan väripalettiini kuuluu syksyn tullen yhä enemmän sinisen eri sävyjä, etenkin harmaansinistä ja mustikkaa. Huomasinkin juuri, että juuri tuollaiset, harmaalla tai myös punaisella taitetut sävyt tuntuvat nyt tosi ihanilta. Vuosia käytin vain vihertäviä sinisävyjä, kuten turkoosia tai petroolia, joten nämä ihan erilaiset sävyt tuntuvat nyt tosi kivoilta ja tuoreilta.
Maanantaina 4. elokuuta 2008 klo 8:55
Juu, olenkin jo yhdistellyt siniharmaita housujani harmaaseen ja violetinväriseen puseroon, ja kummatkin yhdistelmät toimivat hyvin.
Minullakin on kaapissa muutaman vuoden takaisia petroolinsinisiä vaatteita, mutta en voisi enää kuvitella pukevani niitä päälleni. Arkistoin ne jonnekin kaapin perukoille, ehkä vielä jonain päivänä ne toimivat taas.