Maanantaina 4. elokuuta 2008
Kesäpettymyksiä
(Varoitus: sisältää spoilereita, eli jos olet aikeissa lukea/katsoa Sinkkuelämää-leffan, uusimman Batmanin tai sen tiiliskiven kokoisen Nirvana-historiikin, älä lue eteenpäin.)
Jostain syystä tämän kesän (populaari)kyldyyrielämykset eivät minun osaltani ole joka kerta menneet ihan putkeen. Tässä esimerkkejä kesän pettymyksistä:
Sinkkuelämää.
Sarjan älykkäät, pohdiskelevat ja persoonalliset naiset olivat elokuvassa muuttuneet laumaksi aivottomasti häliseviä, rahaa ympäriinsä kylväviä vaatehenkareita. Naiset lankesivat kliseisiin (mm. hääsuunnitelmissa) ja ratkoivat ihmissuhdeongelmia teini-ikäisten ymmärryksellä. Vatsamakkaroista ja bikinirajoista tehtiin elämää suurempia ongelmia - ja tyypit kuitenkin olivat olevinaan jo ns. aikuisia ihmisiä.
Myöhemmin tajusin, että koko perusasetelmassa oli jotain pielessä: pariskunta päättää mennä naimisiin, mutta on erimielinen asian toteutuksesta, ensin tehdään naisen tavalla ja mies livistää, sitten palataan yhteen ja hoidetaan homma miehen tavalla. Puhumattakaan siitä, että nainen huolii urpoilevan äijän takaisin aina vaan ja uudestaan… haloo, Itsenäiset ja Vahvat tämän vuosituhannen naiset (ja tasa-arvoinen ja keskusteleva parisuhde)?
Olihan siinä tietysti niitäkin ihan kivoja kohtauksia, joissa kaikki olivat kauniisti ystäviä keskenään ja elämä oli ihanaa, mutta ei niistä oikein ollut kantamaan kokonaista elokuvaa. Tai luojan tähden, jatko-osaa sille (jollainen kuulemma on tulossa).
The Dark Knight.
Liika ennakkohype taisi saada minut odottamaan tältä elokuvalta suuria, ei pitäisi koskaan sortua kuuntelemaan sellaista. Olihan se ihan kiva, muttei minun mittapuillani mikään elämää suurempi. Minulle oikea Batman on Tim Burtonin versio - ja Jack Nicholson ainoa oikea Jokeri! Siinä missä uusi Jokeri on yksioikoisen väkivaltainen, Nicholsonin jokeri oli hulvaton ja kekseliäs.
Tietenkin noita kahta leffaa on hiukan vaikea suoraan verrata toisiinsa, kun Burtonin leffassa Batmanin annetaan liihotella sadunomaisissa maisemissa ja tässä uudessa versiossa outo kuminen mies on tuotu ikäänkuin oikeaan maailmaan. Ja juuri se siinä oikeastaan tökkii - lepakkomiehen on vaikea löytää oikeutusta teoilleen tämän maailman säännöillä. Ja jostain syystä tämäntyyppiset elokuvat pitää aina työntää ihan täyteen takaa-ajoja, räjähdyksiä, tappeluja ja muuta melskettä - ei täti jaksa sellaista.
Ja sitäpaitsi ne olivat menneet kuvaamaan leffan Chicagossa, vaikka alkuperäinen Gotham City on tietenkin New York!
Nirvana.
Olen tosissani yrittänyt lukea Everett Truen Nirvana-kirjaa, jonka luvataan tavoittavan kohteensa tarinan lisäksi myös sen sielun ja sydämen. Kirjan alussa on keskitytty lähinnä genren määrittelyyn, joka ei vielä 160 sivun jälkeen ole tullut valmiiksi - ja vielä olisi 370 sivua jäljellä.
Grunge on kaupallisten tahojen keksimä termi, mutta Alice in Chains ei ainakaan ollut grungea, koska ne olivat hevareita, ja Olympia on aidompi kuin Aberdeen on aidompi kuin Seattle, joka oli liian kaupallinen, ja Me Sisäpiiriläiset tiesimme, että Nirvanasta tulee Jotain Suurta, koska olimme alusta asti mukana niilläkin keikoilla, joilla ei ollut yleisöä ja nekin vähät paikalla olleet vihasivat bändiä….
Me Suomessa kuuntelimme 90-luvun alussa bändiä, josta emme olisi koskaan kuulleetkaan, ellei se olisi tullut kaupallisia väyliä Seattlen kautta tänne. Kirjan mukaan emme olleet aitoja. Onneksi en ostanut kirjaa itselleni, vaikka ensin mieli teki - nyt voin palauttaa sen kirjastoon ja jatkaa rauhassa epäaitoa Nirvanan kuunteluani. Toisaalta nyt ei tee mieli edes aloittaa saman kirjoittajan Ramones-kirjaa, jonka myös lainasin kirjastosta.
Middlesex.
Lainasin tämän kirjastosta Sugar Kanen suosituksesta, ja jokin tökkäsi heti alkumetreillä - en tykännyt aiheesta enkä tyylistä. Osuutensa voi tietenkin olla myös Nti Kanen mainitsemalla töksähtelevällä suomennoksella. Joka tapauksessa tämäkin lähtee takaisin kirjastoon kulkematta lähtöruudun (tai oikeastaan viimeisen sivun) kautta, kattellaan sitä alkuperäisteosta sitten joskus myöhemmin.
*
Tajusin myös, että olen ostanut vain kolme tänä vuonna julkaistua levyä: Nick Cave & The Bad Seedsin Dig, Lazarus, Dig!:in (jota en ole kuunnellut juuri lainkaan), Gutter Twinsin mahtavan Saturnalian ja Isobel Campbellin ja Mark Laneganin yhteistyön Sunday at Devil Dirt. Eikö tänä vuonna muka ole julkaistu muita hyviä levyjä? Vai olenko vain ollut jotenkin pimennossa?
Kertauksen vuoksi pitää mainita, että jotain hyvääkin on sentään tullut vastaan: aiemmin mainitsemani Austerin uusin suomennos oli niin hyvä, että sillä kuittaa useamman pettymyksen. Ja Corbijnin retrospektiivi oli tietenkin ihana, rasittavasta opastuksesta huolimatta.
Maanantaina 4. elokuuta 2008 klo 16:21
Middlesex on jäänyt multakin kesken, vaikka luin englanniksi. En tiiä, ei vaan toiminut. Ja uusimman Austerinkin kanssa mulla on vähän ongelmia. Tuntuu, kuin se kirjoittaisi taas jonkun toisen äänellä - välillä luulen lukevani John Irvingiä. Sen mä kyllä aion kahlata loppuun, ehkä itse tarina vielä pelastaa.
Maanantaina 4. elokuuta 2008 klo 17:34
Tankkasin Middlesexin kammottavan käännöksen läpi väkisin ja suoraan sanottuna vihaan sitä kirjaa vieläkin. Mental note: lue alkukielellä, jos se vaan sujuu. (Tosin edellä kommentoineen Hannan mukaan sekään ei teosta pelastanut..)
Olethan tietoinen, että The Gutter Twins soittaa Tavastialla keskiviikkona? Tiketissä on nyt vielä muutamia lippuja jäljellä, mutta myy varmasti loppuun ennen keskiviikkoa. Greg Dulli on edustanut mulle Afghan-ajoista asti jotain sellaista että mitään miehen tekemää ei voi ohittaa.
Jos olet joskus tykännyt Vervestä, suosittelen poikkeamaan levykauppaan kun uutukainen ilmestyy loppukuusta. Ensimmäisen sinkun perusteella tulossa on Tapaus (niin ainakin toivon). Ja jos elektropop putoaa yhtään, Cut Copyn uutuus “In Ghost Colours” on tämän kesän The Levy, silkkaa täydellisyyttä alusta loppuun. Nehän ovat tulossa myös Flow-festareille!
Ainiin, Sigur Rosin ja Portisheadin uutukaiset kannattaa tsekata myös, jos yhtään toimii.
Maanantaina 4. elokuuta 2008 klo 17:53
Hanna, voi siis olla, että kyse tosiaan oli Middlesexin tarinasta eikä pelkästään käännöksestä. No, katsotaan sitten joskus.
Honey Junkie, minä ostin Gutter Twinsin liput jo joskus keväällä (ja tänään just ihmettelin, että eivätkö ne ole vieläkään loppuunmyytyjä).
Verve kuulostaa kiinnostavalta, elektropop ei niinkään. Portishead kuulosti jotenkin liian synkeältä minun makuuni.
Maanantaina 4. elokuuta 2008 klo 18:25
Mikä teitä vaivaa, kun Middlesex ei uppoa? Vai olenko mä VÄÄRÄSSÄ???
Anyhoo, Sinkkuelämäanalyysisi oli oikea, mä tulin siitä elokuvasta hirveän surulliseksi.
Batmanin katson vasta tänään tai huomenna., sitten tulen tuomitsemaan!
Maanantaina 4. elokuuta 2008 klo 18:33
Sugar Kane, mä vähän ihmettelen itsekin, mikä mua vaivaa. En vaan löytänyt selitystä. Nyt pitäisi alkaa metsästää jostain uutta lukemista.
Sinkkuelämä tosiaan teki surulliseksi - ketuttaa kaiken sen kauniin puolesta, mikä sarjassa rakennettiin ja leffassa niin nopeasti hukattiin.
Maanantaina 4. elokuuta 2008 klo 19:26
Hyvähyvä, piti vaan varmistaa!
Sugar Kane, en minäkään tajua mikä siinä mätti, pidin tarinasta sinänsä mutta ehkä se vaan oli se kökkö käännös, ne pilaavat multa fiiliksen tehokkaammin kuin mikään.
Sinkkuelämää-leffasta - mä en odottanut siltä yhtään mitään ja siksi en pettynytkään, se oli juuri sellainen kuin ajattelinkin: huonompi kuin sarja mutta parempi kuin keskivertokökkö romanttinen jenkkikomedia, kliseinen mutta paikoitellen viihdyttävä, ja täynnä kauniita kenkiä, mihin oikeastaan enimmäkseen keskityin ;). Se vatsamakkarajuttu oli kyllä kamala, nolo ja riman alta.
Maanantaina 4. elokuuta 2008 klo 20:33
Vatsamakkaran lisäksi myös vatsatauti ja nylkyttävä koira olivat noloja ja riman alta.
Taitaa kyllä olla niin, että leffaan mennessäni olen usein turhankin optimistinen - leffaliput maksavat nykyään niin paljon, että käyn katsomassa vain harvoja ja valittuja ja siksi varmaan aina toivonkin kovasti, että ne olisivat rahan ja vaivan arvoisia.
Maanantaina 4. elokuuta 2008 klo 20:50
En ole saanut aikaiseksi raahautua katsomaan Sinkkuelämää - ja taidan suosiolla odottaa videoaikaa, jos sitten sitäkään. Pidin sarjasta, eivätkä sarjat yleensä taivu elokuviksi. Myös Batman on katsomatta, ja katsomatta jääkin. Mä en enää käy elokuvissa. Paitsi Indiana Jonesia olin tietty kattomassa mut mul onkin fetissi.
Uusin Auster oli tosi hyvä, tykkäsin kovasti. Myös Nikki Sixxin Heroiinipäiväkirja on jäänyt kesän plussalistalle.
Maanantaina 4. elokuuta 2008 klo 21:37
Siitä, miten (huonosti) sarjat taipuvat elokuviksi, tuli yksi esimerkki myös eilisen Batman-leffan alkutrailereissa: Maxwell Smartin leffaversio! Ihan käsittämätöntä rymistelyä ja kakkahuumoria, eikä tietoakaan vanhan sarjan fiiliksestä.
Mitä elokuvissa käymiseen tulee, mitä isommiksi viihdekeskuksiksi teatterit muuttuvat, sitä huonommin viihdyn niissä. Ihmiset tulevat niihin viihtymään eivätkä niinkään keskittymään elokuvaan - eilenkin ainakin kolme ihmistä lähti kompuroimaan ilmeisesti vessaan kesken näytöksen, tietysti niin, että kaikkien huomio kiinnittyi heihin. Minä haluaisin kyllä sellaisella hinnalla katsoa leffani rauhassa.
Täytyykin lainata sulta tuo Heroiinipäiväkirja, niin saan hankittua parempaa luettavaa.
Maanantaina 4. elokuuta 2008 klo 21:43
Eksyin blogiisi vasta äskettäin enkä vielä paljoakaan tekstejäsi ehtinyt lueskella mutta pakko kommentoida tähän näin alkuun. Upein ulkoasun minkä olen yhdessäkään blogissa tätä ennen nähnyt. Miellyttävä, selkeä ja yksinkertaisesti tyylikäs. Tekstin laatukin näyttää upealta.
Tätä jään ehdottomasti seuraamaan ja ahmin aiemmatkin postauksesi tämän kommentin jälkeen. Kiitos tällaisista blogeista.
Maanantaina 4. elokuuta 2008 klo 22:11
Tajua, kiitoksia ja tervetuloa. :)
Tiistaina 5. elokuuta 2008 klo 13:35
Tietty saat Heroiinipäiväkirjan lainaan. Se on jees teos, mutta en suuremmin ihastunut kirjan visuaaliseen puoleen ja taittoon, jotka tekevät siitä melko hankalan lukea.
Nyt arvon parastaikaa, pitäiskö ostaa Axl Rose -elämäkerta W.A.R.??
Tiistaina 5. elokuuta 2008 klo 16:41
Jännää, että sinä petyit Jokerin hahmoon Dark Knightissa, minusta se oli upea. Siitä puuttui täysin sellainen nykyään niin suosittu kylmänviileä ja viehtättäväksi koristeltu psykopaattisuus ja Jokeri oli ihan täyttä anarkiaa, fiksusti toteutettuna kylläkin. Siinä oli mielestäni tavoitettu sellainen pahuus, jolle ei ole mitään syytä, joka ei halua mitään(rahaa, valtaa yms) muuta kuin laittaa kaiken sekaisin. Ja silti taustalla on haavoitettu ihminen, joka haluaa kostaa kokemansa vääryyden ja väkivallan, eli joku syy tai perustelu sille psykopaattisuudelle on. Ehkä juuri karmivuudessaan ja selittämättömyydessään se hahmo oli minusta niin hieno(enkä kiellä, etteikö Heath Ledger olisi näyttelijänä ja tyyppinä kovastikin vetoava..
Kinkkuelämää-elokuva sen sijaan oli ihan kamala, sinähän sen tuossa perustelitkin. Muistan hymähtäneeni yhden kerran, eli kun Charlotte paskoi housuunsa ja väänteli naamaansa hassusti ja silloinkin mietin, että on se kumma, kun kakkahuumoria pitä tunkea tähänkin elokuvaan. Tai mitäpä siihen ei olisi tungettu; ihan surkea ja luokaton esitys koko hoito.
Mainostanpa sinullekin tänä vuonna julkaistua levyä, eli Black Mountain-yhtyeen In the Future-lp:tä. Aivan upea!
-minh-
Tiistaina 5. elokuuta 2008 klo 19:20
Anna, jos pikkuisenkaan arveluttaa, kannatta yrittää ensin haalia kirja kirjastosta ja ostaa sitten, jos miellyttää. Bändihistoriikeista ei koskaan tiedä.
minh, no kun minusta Jokeri ei ollut ollenkaan tarpeeksi hullu. :) Siis, sen anarkia oli minusta jotenkin laskelmoitua, eikä ollenkaan vetoavaa (ainakaan minulle siis). Oikeastaan leffan hahmoista kenelläkään ei ollut tarpeeksi syvyyttä, Harvey Dent oli myös vähän ohkainen.
Black Mountain pistetään heti kuunteluun, löytyyköhän iTunesista?
Keskiviikkona 6. elokuuta 2008 klo 3:37
Varmasti löytyy!
Jokerista me ei ilmeisesti päästä yhteisymmärrykseen, mutta eipä ole pakkokaan…yritin kelata filmiä sinun näkökulmastasi, mutta päädyin pitämään omani. Onneksi ei tarvitse olla samaa mieltä kaikesta, minusta tämä Batman on ihan klassikko:)
-minh-
Keskiviikkona 6. elokuuta 2008 klo 7:17
Eikös näin ole oikeastaan parempi, nyt meillä kummallakin on oma Jokeri (mInä pidän sen jack Nicholsonin esittämän). :)
Keskiviikkona 6. elokuuta 2008 klo 15:00
Itse totesin eilen (http://katosblog.com/?p=1448), että tänä vuonna on ilmestynyt yllättävänkin monta hyvää levyä.
Suosittelen ainakin seuraavia: American Music Club, Fleet Foxes, Conor Oberst, She & Him ja Vampire Weekend.
Keskiviikkona 6. elokuuta 2008 klo 15:31
Kiitoksia Jouni! Tutustunpa noihinkin heti, kun kerkiän.