Arkisto: elokuu 2008

Torstaina 28. elokuuta 2008

Korukasa

Kehuskelin eilen, että olen saanut siivousprojektini alkuun järjestämällä korut. Minulla on koruja kahdessa paikassa: käytössä olevat korut ovat olleet hujan hajan yöpöydällä (niiden on oltava esillä, sillä muuten en muista käyttää niitä) ja loput on arkistoitu yöpöydän laatikkoon.
Yritin jonkin aikaa hillitä yöpöydällä vallitsevaa sekamelskaa käyttämällä kasariaarre-kassalipasta korurasiana, mutta siellä ketjut ja korvikset menivät suloisesti solmuun […]

Keskiviikkona 27. elokuuta 2008

Sedimentit

Paitsi vaatekaapista, omituisia kerrostumia löytyy myös pyykkikorista.
Mitä ajattelin silloin, kun päätin neuloa itselleni vihreät villasukat? Joo, erikoinen väripilkku oli ihan kiva ajatus, mutta kun koko taloudesta löytyy ehkä kolme vihreää vaatekappaletta, villasukat lojuvat suurimman osan aikaa hautautuneena pyykkikorin pohjalle odottamaan seuraavaa pesua. Siellä ne ovat samassa sedimentissä sen ainoan vihreän t-paidan ja Marimekon 60 […]

Tiistaina 26. elokuuta 2008

I sit and wonder

Stereoissa soi neljättä kierrosta tänä iltana The Verven eilen julkaistu uutuus Forth. Kuuntelin levyä jo viime viikolla bändin MySpace-sivuilta (kiitos vinkistä, Honey Junkie!) ja päätin juosta ostamaan sen mahdollisimman pian.
Totesimme yhdessä Stupido Shopin levykaupansedän kanssa, että Forth on yllättävän hyvä levy. Ne eivät tehneetkään kymmenen vuoden tauon jälkeen mitään valjua uudelleenlämmittelyä vanhoista hiteistään (levyllistä Drugs […]

Tiistaina 26. elokuuta 2008

This mess we’re in

Indie puhuu viisaita:
I just feel like trashing half of my clothes so the ones that I love would just be surrounded with space. Just getting half of the things I own out of my life. And the next time I want to buy something, it would be Hermès.
Hukkasin eilen uusimman t-paitani vaatekaappiini. Mylläsin koko paitahyllyn […]

Maanantaina 25. elokuuta 2008

Rokkilukemista

Kuva: Like Kustannus

Jos haluat säilyttää viattomuutesi vielä hetken ja saada rokkikukkojen sekoiluista hyvät naurut, lue ensin The Dirt - Törkytehdas. Heroiinipäiväkirjan jälkeen ei enää naurata.
The Dirt oli neljän Mötley Crüe -sankarin kertomus siitä, miten he muistavat - tai siis eivät muista, ainakaan keskenään samalla tavalla - bändinsä loiston ajat. Heroiinipäiväkirjassa bändin basisti Nikki Sixx kaivaa […]

Perjantaina 22. elokuuta 2008

Toisenlainen kaulaputkilo

Omatekemät neulekaulurit ovat edelleen ns. huolellisen suunnittelun asteella, mutta löysin kaupasta aarteen, joka toi käsitteeseen “neuleputkilo” aivan toisenlaisen ulottuvuuden.
Kyseessä on Twist & Tangon tämän syksyn uutuus, puuvilla-angorasekoitelangasta neulottu pitkä kaistale, ikäänkuin kaulaliina, joka on ommeltu päistään yhteen kiinni renkaaksi. Neule on sileää oikeaa, joten se rullautuu reunoistaan pehmeästi.
Kaksi kierrosta kaulan ympäri ja se toimii asustehuivina:

Kolme […]

Torstaina 21. elokuuta 2008

Black tie, white noise

Eilisen mieheksikuvittelun yhteydessä tuli juttua miesten puvusta ja siitä, kuinka upea ja tyylikäs hyvin leikattu ja hyvin kannettu puku voi olla.
Siitä tulikin mieleeni eräs mies, joka näyttää aina jumalattoman hyvältä puku päällä. Kyseessä on tietenkin David Bowie, ja ehdinkin jo eilen fiilistellä miehen viime vuosikymmenellä nähtyä harmaa puku ja korkokengät -yhdistelmää.
Tässä tyylikkäästi lepattava puku, […]

Keskiviikkona 20. elokuuta 2008

This charming man

Sugar Kane heitti haasteen: kuinka pukeutuisin, jos olisin mies?
Ensin tietenkin esittelen ne nuoruuden innoittajat, joilta olisin yrittänyt joskus näyttää - ja jotka muuten ovat toimineet innoittajinani, vaikka olenkin nainen. Eihän pukeutuminen eikä varsinkaan inspiraatio ole niin sukupuolisidonnaista. Kuvittelen siis, että olisin miehenä (tai siis poikana) notkunut ihan samoissa piireissä kuin oikeastikin.
Devotional-ajan Dave - valkoinen wifebeater, […]

Tiistaina 19. elokuuta 2008

And the rain it hammered down

Kuukauden teemabiisi on Nick Cave & The Bad Seedsin maanisen hieno vaeltavan sirkuksen kuvaus The Carny, koska siinä lauletaan sateesta ja se, niinkuin Cave itsekin, liittyy kuukauden teemakaupunkiin, joka sattuneesta syystä on Berliini.
80-luvulla Länsi-Berliinissä, Kreuzbergissä asunut Cave esittää julmetun upean tulkinnan kyseisestä biisistä Wim Wendersin ohjaamassa ikisuosikkileffassani Berliiinin taivaan alla (Der Himmel über Berlin). Huomioikaa […]

Tiistaina 19. elokuuta 2008

Elokuun hittiasusteet

Tihkusateenpitävä ohut, pitkä ja HUPULLINEN takki Turun Kappa Shopin aletangosta, Marc O’Polo. Helsinkiläisen kesätuulen kestävä sateenvarjo Esprit.
*
Alkukesästä ihmettelin Melissan muovisia avokkaita Lumi on 14 -myymälässä - niin kauniita kuin ne olivatkin, miksi ihmeessä kukaan haluaisi pitää muovikenkiä lämpimällä kesäkelillä? Nyt olen alkanut tajuta niiden pointin paremmin, ehkä olisi sittenkin pitänyt silloin hankkia sellaiset.
Toisaalta uskolliset […]