Maanantaina 28. heinäkuuta 2008

The weekend was here

Vietin helteisen viikonlopun Turussa (lämpötila kohosi siellä lauantaina yli +29 asteeseen!) rapsutellen kissaa, kiipeillen edelleen kirsikkapuussa, istuen lämpimässä kesäyössä terassilla Aurajoen rannalla kylmän oluen kera, muistellen nuoruutta Whisky Barissa ja juhlien sekä erästä touhukasta yksivuotiasta että B-butikin avajaisia. Mahtavan vauhdikas kesäviikonloppu siis!

Vinkkinä kaikille Turkuun matkaaville tai siellä asuville, että B-butik on juuri sellaista mitä Turusta on tähän asti puuttunut: putiikki, josta löytyy tyylikäs valikoima nuorten suunnittelijoiden vaatteita, koruja ja muita pikkuasusteita sekä kirjoja ja lehtiä. Itse investoin vielä yksiin mukaviin pussi- tai oikeastaan haaremihousuihin. Olen jo pitkään kadehtinut ystäväni omistamia Ilveksenkujan hienosti leikattuja ja kauniisti laskeutuvia trikoohousuja, ja nyt sain itselleni samanlaiset - tosin eri väriset, joten emme näytä ihan tekstiilikaksosilta, vaikka sattuisimmekin käyttämään housuja samaan aikaan samassa paikassa.

Vaalean violetti on itselleni ennestään outo väri, mutta oikeastaan varsin miellyttävä. Kun kaappeihini on näin yhtäkkiä alkanut kertyä erilaisia housuja, taitaa käydä niin, että tulevan syksyn pakko-saada-lista menee uusiksi. Mutta siitä lisää myöhemmin.

7 vastausta aiheeseen “The weekend was here”

  1. Alinea:

    Hei,
    löysin blogisi vasta nyt. Vaikuttaa tosi hyvältä!

  2. Anu:

    Alinea, kiitoksia ja tervetuloa!

  3. Anna:

    Kiitokset viikonloppuseurasta! Sekä avajaisissa, terassilla että Whiskyssä oli nastaa.

    Putiikki on tosiaan loistava. Sinne vaan kaikki!

  4. Anu:

    Anna, löysin muuten netistä mainion kuvan, joka otettiin meistä putiikissa. Luvallasi voisin linkata siihen tai laittaa sen peräti esille. :)

  5. Anna:

    Tietenkin sopii! On aina mahtavaa kun löytyy yhteisotoksia, joissa on ystäviä!

    Touhukas yksivuotias kiittää vielä ihanasta haalarista! Se on niiiin suloinen vaate!

  6. Elina:

    eiko ole ihana se teidan yhteiskuva??

    kuumia terveisia barcasta! kaupunki on kietonut sormensa ymparille enka tohtisi viela palata suomeen jossa jo syksy tuoksuu ilmassa (kuulemma). no viela on pari paivaa jaljella!

  7. Anu:

    Elina, on todellakin ihana kuva!

    Syksy ei vain tuoksu, vaan tuntuu kivuliaasti - ulkona on 12 astetta lämmintä, tuulee ja sataa inhottavaa tihkua.

    Ottakaa ilo irti lopusta lomastanne! Barcelona on kertakaikkisen ihana paikka.

Kerro: